Elisalta ympäripyöreitä vastauksia

Aiemmin tässä blogissa kerroin ottavani yhteyttä URL-pohjaisen suodatuksen käyttöönottoon liittyen operaattoriini Elisaan. Vastaus heidän taholtaan viipyi hieman, mutta kiteytetysti kysyin siis, jotta:

— aikooko Elisa käyttää DNS- vai
URL-pohjaista suodatusta vai sekä että pakollisena osana
laajakaistaansa ja millaisella aikataululla URL-pohjaists
suodatusta ollaan ottamassa käyttöön?

Lisäksi jos/kun olette ottamassa URL-suodatuksen käyttöön,
onko se kytkettävissä pois käytöstä tai muuten ilman toisen
proxyn käyttämistä kierrettävissä?

ja vastaus oli (olennaisilta osin):

Elisa estää pääsyn lapsipornoa sisältäville sivuille Poliisin toimittaman listan mukaan lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain 1.12.2006/1068 perusteella. Lain mukaan teleyrityksellä on oikeus tarjota palvelujaan siten, että niiden avulla ei ole pääsyä lapsipornosivustoihin. Myös Elisan toimitusehdoissa on todettu, että Elisalla on oikeus poistaa verkosta sellainen materiaali, jonka viranomainen, kolmas osapuoli tai Elisa perustellusti toteaa loukkaavan lain määräyksiä tai estää pääsy viranomaisten ilmoittamille internet-sivuille (Elisan yleiset sopimusehdot kuluttajille, kohta 6.12). Elisa toimii asiassa lain ja sopimusehtojensa mukaisesti.

Tämä ilmeisesti on Elisan vakiovastaus kaikkiin sensuuriin liittyviin kysymyksiin. Omaan kysymykseenihän se ei vastannut millään tapaa, joten bumerangina lähti vastaus Elisalle tähän malliin (jälleen kerran turhat karsien):

— haluaisin tietää koska – jos ikinä – Elisa on ottamassa käyttöön poliisin niinkutsuttua URL-listaa ja tuleeko se DNS-suodatuksen tilalle vai rinnalle. Lisäksi kiinnostaisi tietää onko palvelusta tulossa ”maksuton lisäpalvelu” (mikä ei muuten ole sensuurilain vastainen menettely sekään) vai pakollinen toiminto.

Pyydän, että ystävällisesti vastaisitte edellisen kappaleen kysymyksiin mahdollisimman suoraan ja yksiselitteisesti. Tämä siksi, jotta vastauksenne mahdollisessa käsittelyssä blogissani tarvitsisi käyttää mahdollisimman vähän tulkintaa, minkä uskon olevan myös Elisan etu.

Jos tällä kertaa vaikka saisin suorempia ja käyttökelpoisempia vastauksia Elisan taholta. Voisi sitten alkaa harkita vaikka ISP:n vaihdattamista jos niikseen tulee jos aspa ei osaa vastata kysymyksiin. Kaikenkaikkiaankin mielestäni on parempi kertoa rehellinen likainen totuus kun kierrellä ja valehdella. Mutta nähtäväksi jää, mitä Elisa vastaa ensi kerralla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.