WLAN-ylläpitäjä sittenkin vastuussa waretuksesta?

Ho­vi­oi­keu­den mie­les­tä ei ole mah­dol­lis­ta, et­tä jo­ku wa­ret­tai­si toi­sen avoi­mes­sa WLAN:is­sa liit­ty­män­omis­ta­jan etu­ni­meä muis­tut­ta­val­la ni­mi­mer­kil­lä. Täs­tä hy­väs­tä kuo­pio­lais­mies tuo­mit­tiin mak­sa­maan yli 10 000 €.

Kuva: Squallwc: Wifi Router. CC By-NC-ND 2.0

Kirjoitin toukokuussa käräjäoikeuden päätöksestä, jossa todettiin, ettei WLAN-verkon ylläpitäjä ole vastuussa verkon käyttäjän waretuksesta. Nyt hovioikeus on vastaavanlaisessa tapauksessa päätynyt päinvastaiseen. Tietoviikko uutisoi tänään aiheesta.

Kuopiolaismies tuomittiin maksamaan tekijänoikeushyvityksiä, oikeudenkäynti- ynnä muita kuluja kaikkiaan yli 10 000 euroa, sillä oikeus ei pitänyt uskottavana, että joku voisi jakaa DC++-verkossa musiikkia käyttäen miehen salaamatonta WLAN-yhteyttään ja hänen etunimeään muistuttavaa nimimerkkiä.

Vaikkakaan minulla ei ole asiasta ensi käden tietoa, vaan perustan kirjoitukseni Tietoviikon uutiseen, pidän kummallisena sitä, että miehen kertomusta ei pidetty uskottavana:

Itä-Suomen hovioikeus katsoi, että tuomitun kertomus lähiverkon
hyväksikäytöstä on hypoteettinen tapahtumainkulku, jonka tueksi ei ollut
esitetty mitään konkreettista näyttöä. Tämän lisäksi oikeus kiinnitti
erityistä huomiota sen epätodennäköisyyteen, että joku muu käyttäisi toisen
nettiyhteyttä nimimerkillä, joka olisi juuri hänen luvattomasti käyttämänsä
nettiliittymän haltijan etunimeen sopiva.

Käsittääkseni länsimaiseen oikeuskulttuuriin kuuluu syyttömyysolettama, ja tällainen ”sun pitää todistaa se” -logiikka ei siihen oikein istu. Hieman uskomattomaltahan miehen kertomus vaikuttaa, muttei mitenkään mahdottomalta.

Ensinnäkin suojaamattoman WLAN-yhteyden käyttö on helppoa ja laillista. Siksi en pitäisi mitenkään eriskummallisena, että joku haluaisi warettamisensa tehdä naapurin verkkoa lainaamalla – onhan kiinnijääminen huomattavasti epätodennäköisempää.

Oikeus ei myöskään pitänyt mitenkään todennäköisenä, että joku voisi valita sattumalta miehen etunimeä muistuttavan nimimerkin. Itse pidän tuollaista yhteensattumaa jopa melko todennäköisenä – riippuen tosin miehen etunimestä ja etunimen ja nimimerkin poikkeavuuden määrästä. Neljän-viiden kirjaimen etunimestä muutaman kirjaimen vaihtamalla kun saadaan melko monta erilaista nimimerkkiä, joihin osua. Ja onhan toki mahdollista, että tämä todellinen warettaja olisi tarkoituksella käyttänyt miehen nimen kaltaista nimimerkkiä peitelläkseen omia jälkiään ja/tai lavastaakseen miehen syylliseksi.

Uskonko sitten itse miehen olevan warettaja? Näillä tiedoilla se vaikuttaa kyllä varsin todennäköiseltä, mutten kyllä lähtisi mätkäisemään miestä kymppitonnin laskulla, varsinkin kun vaikuttaa siltä, että miestä ilmeisestikin pidetään syyllisenä ainoastaan sen takia että:

  1. Hänen liittymälleen oli assosioitu IP, jota kautta jaettuihin tiedostoihin pääsi käsiksi, ja että
  2. DC++-käyttäjällä oli miehen etunimeä muistuttava nimimerkki.

Eri asia olisi, jos esimerkiksi miehen koneelta olisi näitä jaossa olevia tiedostoja löytynyt. Nyt tarina ei kerro, että näin olisi ollut, joten lienee turvallista olettaa, että mitään tuontasoista todistusaineistoa ei yksinkertaisesti ole.

On ehkä jollain sairaalla tavalla huvittavaakin, miten kerta toisensa jälkeen tekijänoikeusmafia toimii naruistavetelijän roolissa, ja oikeusistuimet toimittavat käytännössä kumileimasimen virkaa. Sen sijaan tätä kuopiolaismiestä kymmenen tuhannen euron velat – kasvavine korkoineen – tuskin naurattavat.

Kamalaskuri: näin paljon maksat TO-mafialle

Kir­joi­tin web-so­vel­luk­sen, jol­la voi las­kea Suo­mes­ta os­ta­mien­sa tal­len­nus­vä­li­nei­den ja -tar­vik­kei­den ka­set­ti­mak­sun osuu­den.
Kuva: Openclipart

Blogissani olen aiemminkin käsitellyt yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun, kavereiden kesken kasettimaksun, järjettömyydestä. Esimerkiksi helmikuisessa Tämän takia tyhjät levyt maksavat niin h-sti -kirjoituksessani laskin, että ostaessani Suomesta 100 tyhjää DVD:tä, on hinnasta lähes kaksi kolmasosaa tätä Teostolle tilitettävää haittamaksua.

Kasettimaksu ei kuitenkaan rajoitu vain tyhjiin CD-, DVD- ja BluRay-levyihin, vaan se maksetaan myös lähes jokaisessa Suomesta ostetussa ulkoisessa kiintolevyssä, tallentavassa digiboksissa, MP3-soittimessa, erilaissa kaseteissa ja muutamissa muissa tallennusvälineissä. Määrä vaihtelee välineen tai laitteen tyypin ja kapasiteetin mukaan.

Jotta olisi helpompaa ymmärtää, kuinka paljon oikestaan tätä TO-mafiamaksua kerätään eri tuotteista, koodasin HTML5- ja JavaScript-pohjaisen web-sovelluksen, joka määrän näppärästi laskee. Nimesin sovelluksen Kasettimaksulaskuriksi, eli Kamalaskuriksi. Sovellus toimii kaikilla JavaScriptiä ja HTML5:tä tukevilla selaimilla.

Palveluun voi syöttää haluamansa määrän erilaisia tallennusvälineitä, ja se laskee niiden hinnassa olevan yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun suuruuden. Esimerkiksi Verkkokauppa.comin tyhjien levyjen hinnoissa kasettimaksun osuus on huomattava:

Verk­ko­kaup­pa.comin tar­jon­nas­ta koo­tun esi­merk­ki­pa­ke­tin hin­nas­ta yli puo­let on yk­si­tyi­sen ko­pi­oin­nin hy­vi­tys­mak­sua.

Kuva: Riku Eskelinen/ PD

Vastaavanlaisen paketin saisi tilattua Nierlen verkkokaupasta 44 eurolla. Huvin vuoksi kuvitelkaamme, että Nierle olisi suomalainen verkkokauppa:

Jos Nierle oli­si suo­ma­lai­nen verk­ko­kaup­pa, sen pi­täi­si myy­dä le­vy­jä mel­koi­sel­la tap­piol­la tar­jo­tak­seen ny­kyi­sen hin­ta­ta­son­sa.
Kuva: Riku Eskelinen/ PD
* * *
En kuitenkaan tällä kertaa lähde paasaamaan sen enempää siitä, miten järjetöntä osuutta tekijänoikeusmafia tallennusvälineiden hinnasta vaatii. Suosittelen kuitenkin edelleen, että yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun piirissä olevat tuotteet hankitaan muualta jo ihan periaatteen takia.
Tulevaisuudessa kasettimaksua on tarkoitus laajentaa koskemaan entistä laajempaa laite- ja välinekirjoa, ja odotettavissa on, että tilanne käy kuluttajan kannalta entistä sietämättömämmäksi1. Pyrin päivittämään laskuria sitten, kun uudet hinnat ja laiteluokat tulevat voimaan, seuraavan kerran oletettavasti vuoden 2013 alussa.

1) Taipuuko tämä sana näin?

Blogipoiminta: Hippasilla Gramexin kanssa

Ju­ha­ni Kes­ki-Rah­ko­nen ker­too tuo­rees­sa blo­gis­saan Gra­mex­in ja kump­pa­ni­en hä­nel­le ai­heut­ta­mas­ta pään­vai­vas­ta.
Kuva: Openclipart

Ensimmäiset onnekkaat ovat jo saaneet Raspberry Pi -koneet käyttöönsä, mutta itse joudun vielä odottamaan – RS Componentsilta tai Farnellilta ei ole kuulunut lisätietoja sitten viimeisimmän kirjoitukseni.

Onneksi blogattavia aiheita riittää, ja tällä kertaa ajattelin kertoa miehestä, joka on omien sanojensa mukaan ”hippasilla Gramexin kanssa”: Juhani Keski-Rahkonen pyörittää työkseen liikuntakeskusyritystä, ja työssään hän on kiinnittänyt huomiota epäkohtaan, josta kertoo blogissaan:

Musiikki on minulle sekä harrastus, että työväline. Arvostan musiikin tekijöitä ja heille kuuluu asianmukainen korvaus tekemästään työstä. Tässä blogissa puutun epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin tuon korvauksen jaossa ja postaan myös päivityksiä siitä kuinka tämä asia etenee.

Pääpiirteissään Keski-Rahkosta hiertää tilanne, jossa Gramex ja Teosto haluavat kerätä sekavin periaattein rahaa kaikesta siitä musiikista, jota mm. liikuntakeskuksissa soitetaan. Jos miestä on uskominen, ja miksei olisi, on tilanne kieltämättä suhteellisen sietämättömällä tolalla:

[Gramexin vastauksen koskien tiedustelua CC-lisensoitua musiikkia] tulkitsee helposti niin, että mikäli käyttää Jamendosta ladattua/ostettua Creative Commons musiikkia niin myös näistä tulisi Gramexin maksut maksaa.
Näin asia ei vaan voi olla!
Jamendo ei kuulu Gramexin alaisuuteen minkään lain nojalla.

Toisin kuin eräät1, Keski-Rahkonen on tehnyt muutakin kuin piessyt näppistään blogiinsa: hän on ollut lukuisia kertoja yhteydessä eri organisaatioiden eri henkilöihin selvittäessään asiaa, ja tällainen toiminta on mielestäni vähintäänkin kunnioitettavaa. On mielenkiintoista seurata, millaisia piirteitä Keski-Rahkosen blogi saa, ja suosittelenkin seuraamaan sitä.

1) Itseironia on tarkoituksellista, mutta itse itseäni itseltäni puolustaakseni on sanottava, että aika ajoin käyn keskusteluja myös suoraan kirjoitusten kohteiden kanssa.

TTVK:n hamuama kolmesta-poikki -laki loukkaisi perusoikeuksiakin

TTVK:n mie­les­tä Suo­meen­kin pi­täi­si saa­da Rans­kas­ta tut­tu kol­mes­ta poik­ki -la­ki, jos­sa net­ti kat­kais­tai­siin kol­men to-louk­kauk­sen jäl­keen. La­ki oli­si omi­aan ai­heut­ta­maan mer­kit­tä­viä va­hin­ko­ja mm. yk­si­tyi­syy­del­le.
Kuva: Unplugged, tekijä nige_mar.
CC By-NC-SA 2.0

Ranskassa on ollut jo jonkin aikaa käytössä paljon puhuttanut ja vieläkin kiistanalainen kolmesta virheestä poikki -periaatteella toimiva nk. Hadopi-laki[WP], jossa Internet-yhteys voidaan katkaista jos yhteyden kautta jaetaan toistuvasti luvattomasti to-suojattua materiaalia.

Kiteytettynä three-strikes -systeemi toimii näin:

  1. Ensin liittymänhaltijaa lähestytään sähköpostitse viestillä, jossa kerrotaan että liittymässä on havaittu waretusta.
  2. Jos laittoman materiaalin jako jatkuu, kolahtaa liittymänhaltijan postilaatikkoon kirje, jossa kerrotaan samat asiat kuin sähköpostissa.
  3. Jos fyysinen kirjekään ei saa waretusta loppumaan, katkaistaan nettiyhteys joiksikin kuukausiksi.

Tällaisessa käytännössä on lukuisia ongelmia, joita kerron myöhemmin tässä kirjoituksessani.

Suomessa hieman vastaavaa varoituskirjelakia väsättiin reilu vuosi sitten (Hallitus esittää Suomeen varoituskirjeitä warettamisesta), mutta asia jäi sikseen. Nyt TTVK toivoo lehdistötiedotteessaan samanlaista järjestelmää myös Suomeen:

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen uskoo, että Ranskan mallin tapainen ilmoitusmenettely toimisi Suomessakin: ”Malli on tuottanut positiivista tulosta nettipiratismin kitkemisessä Suomen ulkopuolella ja vastaavanlainen ilmoitusmenettely olisi tehokas keino puuttua laittomaan tiedostojenjakoon täälläkin. – – ”

Toivon todella, että tällainen TO-mafian märkä uni ei Suomessa koskaan toteudu, sillä siihen liittyy liuta ongelmia, joista osa on jo Ranskassa konkretisoitunut. Muutamia mainitakseni:

  1. Kuka valvoo ja tekee päätökset? Valvontaan ja toimenpiteiden toteuttamiseen tarvittaisiin jokin riippumaton taho, sillä esim. TTVK:n ollessa nettipoliisin kengissä se arvatenkin vetäisi kotiinpäin. Toisaalta tuskin poliisilta löytyy resursseja kyttäämiseen. En usko, että myöskään Internet-operaattorit innostuisivat valvomaan maksavia asiakkaitaan.

    Todennäköisintä on, että Suomeen perustettaisiin käytännössä kumileimasimena toimiva valtion virasto, johon oikeudenomistajat – käytännössä siis TO-mafia – kaataisivat enemmän tai vähemmän tuulesta temmattuja ilmoituksia eteenpäin lähetettäviksi.

  2. Syyllisen valitseminen: Yksinkertaisinta olisi kaikista rötöksistä syyttää liittymänhaltijaa, kuten Ranskassa. Tällöin liittymänhaltija olisi vastuussa kaikesta hänen liittymänsä kautta menevästä liikenteestä, ja hän olisi siis syyllinen myös esimerkiksi opiskelija-asunnon kämppiksen waretteluihin – eihän syyttömiä rangaista. Muut selvityskeinot vaatisivat sitten jo laitteiden takavarikointia, mikä tekisi prosessista liian raskaan.
  3. Internet-yhteyden katkaiseminen: Ranskan mallissa kolmas ”huti” tarkoittaa Internet-yhteyden katkaisemista 2-12 kuukaudeksi. Tänä aikana operaattori toki laskuttaa liittymänhaltijaa normaalisti. ”Syyllinen” ei myöskään saa tänä rangaistusaikana hankkia toista yhteyttä käyttöönsä.

    Internet on tänä päivänä lähes samanlaisessa asemassa kuin sähkö tai juokseva vesi, enkä pidä ihmisen pakkonetittömyyttä kovinkaan reiluna temppuna. Kun huomioon otetaan vielä se, että rangaistusta kärsimään laitetaan liittymänhaltija – joka saattaa siis olla täysin viaton, samalla kun varsinainen warettaja pääsee kuin koira veräjästä – on järjestely todella epäoikeudenmukainen.

  4. Yksityisyydensuoja: Jotta rangaistukset voidaan kohdistaa ”oikeaan” ihmiseen, pitää operaattorin antaa tietoja edelleen. Tässä on vaarana se, että yksityisiä tietoja esim. IP-osoitteeseen kytketyn liittymän haltijasta joutuu muidenkin kuin valvontaviranomaisen nähtäville ilman tuomioistuinta.
  5. Valittaminen ja todistustaakka: Ranskan mallissa sähköposti- tai kirjevaroituksesta ei voi valittaa, ja netin katkaisemisenkin osalta todistustaakka on rangaistuksen kohteella. Tämä taas on ilmeisessä ristiriidassa länsimaalaisen syyttömyysolettaman[WP] kanssa.

    Lisäksi läpimenneelläkään valituksella ei voi päästä eroon Internetistä bännäykseltään, vaan ainoastaan lyhentää rangaistuksen pituutta.

Uhkana olisi siis se, että viattomalta ihmiseltä kielletään Internetin käyttö jopa vuodeksi ilman oikeita perusteluja tai oikean tuomioistuimen käsittelyä, eikä hänelle tarjota edes mahdollisuutta taistella vastaan.

En ihmettele, että TTVK niin kovasti tällaisen ”ilmoitusmenettelyn” (kuten TTVK:n tiedotteessa Antti Kotilainen Hadopi-lakia kutsuu) haluaisi Suomeen rantautuvan – toisaalta en ihmettelisi vaikka kyseinen organisaatio vaatisi julkisia hirttotuomioita kaikille warettajiksi epäillyille. Toivon kuitenkin, etteivät maamme päättäjät lähde tähän sidontaleikkiin mukaan.

Tämän takia tyhjät levyt maksavat niin h-sti

Suomesta tyhjien DVD:iden ostaminen
tuntuu lähinnä ryöstetyksi joutumiselta,
ja siksi ostankin levyni ulkomailta.
Kuva: Riku Eskelinen/ CC BY-SA 3.0

En ole aikoihin ostanut tyhjiä CD- tai DVD-levyjä Suomesta, lähinnä johtuen niiden törkeistä hinnoista verrattuna ulkomailta ostamiseen. Suomi toki on muutenkin maailman kalleimpia maita, mutta erityisesti tyhjien levyaihioiden suhteen tuntuu, että hinnat ovat täysin hatusta revittyjä.

Hintojen Suomi-bonukselle on tosin myyjästä riippumaton syy, jonka paljastan postaukseni lopussa.

Vertaillaan kuitenkin aluksi levyjen hintoja hieman. Vertailin nopeasti 10, 25, 50 ja 100 levyn cakebox1-pakkauksia suomalaisen Verkkokauppa.comin ja saksalaisen Nierlen välillä, tarkemmin seuraavalla tavalla:

  • Valittiin edullisin Verbatimin valmistama cakebox kustakin kokoluokasta.
  • CD:t ovat 700Mt CD-R:iä, DVD:t 4,7Gt DVD+R:iä ja BD:t 25Gt BD-R:iä.
  • Hinnat ovat myyntihintoja, ja ne kaiken järjen mukaan sisältävät arvonlisäverot.
  • Hintoihin on laskettu edullisin toimitustapa (ei kuitenkaan nouto) siten, että tilataan vain tämä nimenomainen tuote. Nierlellä tämä on ”DHL/Post (tilisiirto)” 9,95 €, Verkkokauppa.comilla ”Nouto postista” 2,00 €.
  • Sulkeissa on yksittäiselle levyaihiolle saatava laskennallinen hinta (hinta/kpl).
Tyyppi Määrä
10kpl 25kpl 50kpl 100kpl
Vk.com Nierle Vk.com Nierle Vk.com Nierle Vk.com Nierle
CD 7,90€
(0,79€)
13,44€
(1,34€)
15,90€
(0,64€)
16,44€
(0,66€)
29,90€
(0,60€)
21,94€
(0,44€)
55,90€
(0,56€)
31,94€
(0,32€)
DVD 14,90€
(1,49€)
13,44€
(1,34€)
32,90€
(1,32€)
17,44€
(0,70€)
58,90€
(1,18€)
21,44€
(0,43€)
105,90€
(1,06€)
37,94€
(0,38€)
BD 39,99€
(4,00€)
24,94€
(2,49€)
N/A 42,94€
(1,72€)
N/A 74,94€
(1,50€)
N/A N/A

Kalliimmista toimituskuluista johtuen Saksasta tilaaminen ei aivan pienillä määrillä kannata, mutta jo 50 CD:llä tai 25 DVD:llä Nierlestä tilaaminen tulee selvästi edullisemmaksi kuin Verkkokauppa.comista. Lisäksi on hyvin huomattavissa se, että Nierlessä ostamalla isompia pakkauksia säästää, mutta Verkkokauppa.comista taas ei juurikaan. Myös tämä selittyy osittain postimaksuilla, mutta silti jotain mätää Suomi-hinnoissa silti on. Mutta mitä?

Syy löytyy Suomen lainsäädännöstä, jossa määritellään, että lähestulkoon kaikesta, johon voi jotain tallentaa, pitää maksaa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua. Tyhjissä CD:issä, DVD:issä ja BD:issä maksetaan ”oikeudenomistajille” (lue: TO-järjestöille) hyvitystä siitä haitasta, joka syntyy kun teosta kopioidaan omaan käyttöön. Eli koska artisti kärsii siitä, että kopioin kaupasta ostamani levyn jotta voin kuunnella sitä sekä kotona että autossani, täytyy tätä menetystä kompensoida.

Kaiken järjen mukaan yksityisestä kopioinnista ei juurikaan aiheudu haittaa kenellekään, joten voisi kuvitella tällaisen maksun olevan olemattoman pieni, ehkä korkeintaan promillen luokkaa. Kun kuitenkin elämme hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi, ei asia luonnollisestikaan ole näin.

Jokaisessa Suomessa myydyn tyhjän CD:n hinnassa tätä hyvitystä (ja hyvityksen arvonlisäveroa) on 22 senttiä. DVD:issä määrä on 65 senttiä ja Blurayssä käsittämättömät 1,96 euroa. Tämän päälle hinnassa on toki arvonlisävero 23 %. (Lähde)

Hyvitysmaksu paisuttaa tyhjän
DVD:n hintaa yli kaksinkertai-
seksi.

Kuva: Riku Eskelinen/ PD

Kun Nierle myy levyaihioita lähes hyvitysmaksun suuruisella hinnalla, on selvää, ettei suomalainen Verkkokauppa.com pysty kilpailemaan hinnalla. Nopealla laskutoimituksella näet selviää, että oikeastaan Verkkokauppa.comin levyt ovat edullisia: ilman veroa ja hyvitysmaksua esim. 100 kappaleen DVD-boksin yksi levy maksaa vain 19 senttiä. Muu osuus hinnasta on veroa (0,19€) ja hyvitysmaksua (0,65€). Hyvitysmaksun osuus hinnasta on siis käsittämättömät 63 prosenttia!

CD:ssä osuus on hieman
DVD:tä pienempi, mutta
silti yli 40 prosenttia.

Kuva: Riku Eskelinen/ PD

Niin ikään CD:issä ”teostovero” muodostaa suuren osan myyntihinnasta: 100 CD:n purkissa hyvitysmaksua on 100×0,22€, eli 22 euroa. Koko 53,90 euron hinnasta maksua on näin ollen vajaat 41 prosenttia.

Bluray-levyjä ei Verkkokaupassa myyty kuin 10 levyn seteissä, mutta niissäkin myös kasettimaksuksi kutsuttu lisämaksu on huomattava: vajaan 40 euron paketista TO-mafian taskuun kilahtaa 19,43 euroa, eli vajaat 52 prosenttia – yli puolet.

Jokainen voi itse miettiä, onko tällainen oikein ja ennen kaikkea kohtuullista. Ainakaan minun mielestäni ei. Kun vielä maksua ollaan vähintään vuosittain laajentamassa koskemaan uusia välineitä, päädyn miettimään, onko ahneudella mitään rajaa.

Olen sitä mieltä, että koko hyvitysmaksusta tulisi kokonaan luopua, ja Teoston miettiä itselleen uusia rahanlypsämismalleja. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen ja yleisesti maamme johdon toiminnasta johtopäätöksiä vetäessä on kuitenkin selvää, että ainakaan tällä hallituskaudella ei ole odotettavissa parannusta tilanteeseen, vaan päinvastoin.

1) Cakebox- tai spindle-pakkauksessa levyaihiot ovat reiästään ”ripustettuna” muovikotelon keskipiikistä. Levyillä ei siis ole omia koteloita, vaan ne maata mötköttävät toistensa päällä.
DISCLAIMER: Vaikka mielestäni laskinkin kaiken oikein, saattaa jossain olla virheitä. Virheistä voi kertoa kommenteissa.