Tie miniläppäristä tablettiin

Maa­il­ma muut­tuu, ja jos­kus mi­nun­kin on pak­ko muut­tua mu­ka­na. Kun mi­ni­läp­pä­rei­tä ei kau­pois­ta löy­ty­nyt, ryh­dyin tab­le­tin omis­ta­jak­si.

Kuva: Riku Eskelinen, c b

Vuonna 2008 innostuin hankkimaan itselleni mobiililaajakaistan ja Eee-miniläppärin muun muassa silloisia datanomiopintojani piristämään. Valmistuttuani keväällä 2009 edessä oli lähes saman tien inttiin lähtö, ja miniläppäri mokkuloineen toi kasarmi-iltoihin paljon piristystä ja yhteyden ulkomaailmaan.

Kesällä 2010, asepalveluksen suorittaneena ja työttömänä, en enää tarvinnut mobiililaajakaistaa kotini nopean laajakaistan rinnalle, mutta miniläppäri täytti edelleen tehtävänsä sohvanpohjadatailussa. Mitään hyödyllistä Eee:llä ei tokikaan voinut tehdä, mutta YouTube-videoita sillä välttävästi katsoi ja Facebookkia vahtasi.

Vuodet vierivät, ja Internet-sivustojen laitteistovaatimukset alkoivat käydä ylivoimaiseksi Eee:n 900 megahertsin suorittimelle ja ennen kaikkea vain 512 megatavun muistille. En kuitenkaan raaskinut ostaa uutta läppäriä vain satunnaista netin selailua varten, joten syvään hengittäen käyttöni jatkui.

Syksyllä 2012 kyllästyin työttömänä oloon, ja lähdin opiskelemaan tietojärjestelmätiedettä Jyväskylän yliopistoon. Miniläppäri sai jälleen uuden tehtävän, sillä luentomuistiinpanojen kirjoittaminen käy ainakin itseltäni huomattavasti luontevammin näppäimistöllä kuin kynällä. Kun muistiinpanot kirjoittaa text/plain-muodossa1, ei koneeltakaan paljoa vaadita. Näppäimistö toki oli nafti, mutta siedettävä.

Nyt alkukeväästä 2013 vaikuttaa kuitenkin siltä, että aika on vihdoin ajamassa Eee:n ohi, ja jo miniläppärin ulkonäöstä on havaittavissa, että laite alkaa olla täysinpalvellut. Vaikka läppäri teoriassa toimiikin, alkaa siihen vuosien aikana kertyneet pikkuviat, kuten näytön häiriöt2, jo haitata käyttämistä. Siispä uutta miniläppäriä metsästämään.


Kolusin suomalaisia verkkokauppoja vain huomatakseni, että miniläppärien aikakausi on jo ohi. Toki myynnissä on monia kevyitä ja muutoinkin pieniä kannettavia, ultrabookkeja, mutta niiden 1000 eurosta lähtevä hintataso ei varsinaisesti vastaa opiskelijan budjettiani. Alle 500 eurolla saa tänä päivänä vain vanhoja romuja, enkä varsinaisesti sellaistakaan ollut hakemassa.

Minulta on usein kysytty mielipidettä tablettikoneen soveltuvuudesta siihen-ja-siihen käyttötarkoitukseen, ja vastaukseni on ollut järjestään jyrkän kielteinen: miksi tyytyä kömpelöön tablettiin, eikä ostaa kerralla oikeaa tietokonetta, jolla pystyy tekemään kunnolla haluttua hommaa ja paljon muutakin?

Vierailtuani Gigantin kivijalkaliikkeessä huomasin kuitenkin yhden, melko merkittävänkin, tabletin kilpailuedun − hinnan. Myyjä tarjosi minulle Samsungin Android-alustaista Galaxy Tab 2:ta3 mielestäni varsin kohtuulliseen 195 euron hintaan. Hipelöityäni näytelaitetta hetken aikaa huomasin piteleväni käsissäni kaksipiippuista miekkaa4: toisessa vaakakupissa laitteen pienuus, akkukesto ja hinta; toisessa alustan rajoitukset, omat periaatteeni ja kosketusnäytön kömpelyys.

Vietettyäni yön mietiskellen elämän syvintä olemusta tulin siihen tulokseen, että tablettihan se on saatava. Heti. Nordeasta 200 euroa käteen ja Gigantista paketti kouraan. Elämäni ei tulisi enää koskaan olemaan kuin ennen. Tablettivihaajasta olikin tullut sellaisen omistaja.

Gal­axy Tab 2 -tab­let­ti­ni on huo­mat­ta­vas­ti pie­nem­pi kuin Eee-mi­ni­läp­pä­ri­ni, mel­ko pie­ni se­kin.

Kuva: Riku Eskelinen, c b

Eihän Galaxy Tab 2 ole mitenkään uusinta uutta, mutta sitä en toisaalta ollut hakemassakaan, vaan enemmänkin surffailu- ja opiskeluvälinettä. Lisäksi olen jo pitkään, jopa hieman häpeissäni, harmitellut androidittomuuttani5, joten onkin jo korkea aika omistaa tuota Googlen alustaa käyttävä laite. Kotona pakettia avatessani nenääni leijaili muovin- ja liuottimenkäryinen uuden viihde-elektroniikan tuoksu6 − tuoksu, jota en hetkeen ollut haistanutkaan.

Yllätyin melkoisesti, kun huomasin laitteen käytännön suorituskyvyn ja vasteen olevan kokoonsa nähden todella hyvä, ja Eee:hen verrattuna moninkertainen. Asiaan vaikuttaa omalta osaltaan Android-alusta, mutta kyllä raa’assa laskentatehossakin GT2:n sisältämä TI:n 1 gigahertsin tuplaydinprosessori on parempi.

Hieman raakoja faktoja eroista:

Ominaisuus Asus Eee PC 4G Samsung Galaxy Tab 2
Hinta 269 € (2008) 195 € (2013)
Paino 936 g 344 g
Näytön koko 7″ 7″
Resoluutio 800×480 1024×600
Sis. levytila 4 Gt 8 Gt
RAM 512 Mt 1 Gt
Suoritin Intel Celeron-M @ 900MHz TI OMAP4430 @ 2×1GHz
Verkko LAN 100M, WLAN b/g WLAN b/g/n
Muut ulk. liitännät 3×USB 2.0; 3,5mm kuuloke ja mikrofoni; VGA; SD 3,5mm kuuloke; microSD, USB (proprietary)
Akku 4400 mAh 4000 mAh
Virrankul. latauksessa 23 W 7 W

Kaikenkaikkiaan Galaxy Tab 2 on kuin tehokkaampi ja pienempi miniläppäri, mutta ilman näppäimistöä. Juuri näppäimistöttömyys häiritsee itseäni eniten, sillä tuntumatonta virtuaalinäppäimistöä ei huvikseen näpyttele. Erillinen fyysinen näppäimistö onkin oikeastaan pakko-ostos tabletin kaveriksi.

Miniläppäriä epämukavampi tabletti on myös esimerkiksi YouTube-videoita katsottaessa, sillä miniläppärin näytön saa taitettua itselle sopivaan asentoon, mutta tablettia täytyy aktiivisesti pitää sopivassa katselukulmassa, mikä käy ennen pitkää käsien päälle.

Sen sijaan Internet-surffailuun tabletin nopeus ja suurempi resoluutio tuovat lähes työpöytäkoneen käytettävyystason. Kun laajemmankaan sivun jäsennys ei jäädytä laitetta, on uutissivustojen lukeminen mukavaa, eikä mainoksientäyttämää Iltalehti.fi:äkään tarvitse varoa.

Käy­tet­tä­vyy­del­tään tab­let­ti on kuin jät­ti­mäi­nen pu­he­lin − hy­väs­sä ja pa­has­sa.

Kuva: Kuvakaappaus

Eräs vaikeimpia paloja nieltäväksi minulle oli vaihtaminen täysin vapaasti muokattavasta Linux-työpöydästä varsin kiinteään Android-käyttöjärjestelmään. Siinä missä Eee:llä liikenteen tunnelointi kodin SSH-palvelimen kautta oli vain muutama Bash-rivi, ei vastaavaa voi tabletin Androidissa tehdä, vaan alusta on monilta osin lukittu. Laitteeseen pääsisi kunnolla käsiksi roottaamalla, mutta siihen taas liittyy riskejä, enkä halua muuttaa tablettiani verkonpainoksi7 heti alkuunsa.

Googlen Play-sovelluskaupasta on saatavilla sovellus lähes tarkoitukseen kuin tarkoitukseen, osa ilmaiseksi, osa maksua vastaan. Sovelluksia koskevat kuitenkin varsin tiukat rajoitukset jo pelkästään Androidin hiekkalaatikkoajattelun, mutta myös Google Play -kaupan sääntöjen takia. Esimerkkinä ajattelin saada NFS-jaot näkymään puhelimessani, mutta foorumeja aikani selattuani lopputulos oli lohduton: ei onnistu ilman roottausta. Myöskään en onnistunut siirtämään Grooveshark-sovelluksen offline-varastoa puhelimen muistista ulkoiselle SD-kortille edes luomalla symbolista linkkiä, sillä sekin on alustassa estetty.

Voin kuitenkin sanoa, että pääpiirteissään tabletti täyttää sille asetetut vaatimukset, ja se soveltuu siihen käyttöön, johon sen olen ajatellut. Eihän se oikea tietokone ole, mutta aika lähelle loppujen lopuksi. Tablettitietokonetta en edelleenkään pidä parhaana ratkaisuna kaikille tai edes useimmille, mutta löyhennän kantaani sen verran, että tietyissä käyttötarkoituksissa se on laite paikallaan.

Miniläppäri joutaa siis (heti hankittuani sen erillisen näppäimistön) viettämään ansaittuja eläkepäiviään romulaatikkoon8. Se on palvellut minua erinomaisesti: paremmin, monipuolisemmin ja ennen kaikkea sitkeämmin kuin koskaan uskalsin odottaa. Sen kanssa on tullut vietettyä kirjaimellisesti tuhansia tunteja monessa paikkaa, ja on se muutaman kerran minut pelastanut pinteestäkin. Haikeaksi vetää. Nähtäväksi jää, miten hyvin sen seuraaja onnistuu esi-isän saappaissa astelemaan: ehkä taas viiden vuoden päästä on aika kirjoittaa vastaavanlainen postaus.


1) Eli txt-muodossa, eli ilman fonttimuotoiluja sun muita kikkareita.
2) Pimenemistä, värivirhettä ym.
3) Siis ”kakkosta”.
4) Sanavalintani on tarkoituksellinen. This is hjüümor.
5) Meniköhän tämä nyt oikein? Mietin tätä myös Facebookissa.
6) Olen aivan varma, että tätä aromia laitetaan tarkoituksella uusiin viihdevimpaimiin. Mistäköhän sitä saa ostaa itselleen?
7) Eikä se oikeastaan siinäkään kovin kaksinen olisi reilun 300 gramman painollaan. 
8) Romulaatikossa sitä odottaa mm. se vuonna 2008 hankkimani Huawein mokkula.

Kurkistus konehuoneeseen

Viihde-elektroniikan kirjaimel-
lisena varjopuolena on kaape-
lointi. Tämä kuva on tietokonei-
deni takaa.

Kuva: Riku Eskelinen
CC BY-SA 3.0

Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa jotain henkilökohtaisempaa, ja mikä olisi sen parempi aihe kuin harrastustoiminnan puitteiden esittely. Tässä kirjoituksessa kerron hieman, mitä Rikun komentokeskuksesta löytyy.

Kuvat ovat itse kännykkäkamerallani (Nokia 5800XM) ottamia, ja tämän takia muokatessa kuvien laatu ja realistisuus on kärsinyt selvyyden takia. Kuvia saa käyttää Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0:n mukaisesti.

Lisäys: Kuvia voi ihmetellä isompana klikkaamalla niitä.

Komentokeskukseni yleisesti

Kuvassa lähes kaikki olennainen. Tason alla säilytän kaikkea vähemmän olennaista,
kuten tarvikkeita ja tulostinta. Kytkin ja reititin sekä UPS ovat myös tason alla, joskin
pölyn kertymisen estämiseksi paperikannella suojattuna.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

Suurin osa laitteista sijaitsee yhdellä seinällä leveän tason päällä ja alla. Näihin laitteisiin lukeutuvat (kuvassa vasemmalta oikealle, ylhäältä alas) jauhesammutin, kuvaputkinäyttö, web-palvelin, työpöytäkone, tiedostopalvelin, Nintendo Wii, televisio, laatikollinen varaosia ja muita tarvikkeita, tulostin, reititin, kytkin, UPS ja lisää tarvikkeita.

Tulostimena käytän HP:n DeskJet D2680:aa, joka on vaihtolaite alkuperäiselle D2660:lle (tausta). Tämä tulostin on toiminut mallikelpoisesti saapumisestaan saakka.

Tulostimen kaverina alarivillä on D-Link DIR-600 -reititin, joka saa sillatulta Elisa Viihteen kaapelimodeemilta Internetin, ja jakaa sen NAT:lla muille koneille niin langallisesti kuin langattomasti. Laitteen ainoa haitta on se, että kun jouduin ostamaan sen kiireessä saadakseni porttiohjaukset toimimaan (EV:n kaapelimodeemissa kun ei ole porttiohjauksia), tulin ostaneeksi halvimman mahdollisen laitteen, joten lähiverkko tuolla laitteella on vain 100Mbps. Itse modeemia ei tuolla ole, vaan modeemi on huoneen toisella puolella kaapelissa kytkettynä, ja siitä lähtee seinää myöten tyylikäs verkkokaapeli reitittimelle.

Viime vuoden syksyllä ostin D-Linkin kaveriksi gigabittisen TP-Linkin LT-SG1008D-kytkimen nopeuttamaan tiedonsiirtoa toistaiseksi tiedostopalvelimen ja työpöytäkoneen välillä.

Web-palvelin KServer-Secondary

Etupaneelissa oleva ”MAK-HARJ12”-tarra
on oppilaitoksen peruja, kuten myös kyl-
jen aito Microsoft Windows 98 -lisenssi-
tarra.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

Hankin Secondaryn oppilaitokseltani muutamalla eurolla joskus vielä opiskellessani MSKK:lla datanomiksi. Kone on Compaq Deskpro vuodelta kivi ja miekka (BIOS:n päiväys on 18.8.1999), ja sisuksissa sykkii 500-megahertsinen Intel Pentium 3. Muistia koneessa on 256 megatavua, ja kiintolevynä (käsittääkseni alkuperäinen) 40 Gt IDE-levy.

Secondary on toiminut enemmän kuin hyvin: se on äärimmäisen hiljainen ja lisäksi se on osoittautunut varsin vakaaksi. Näillä meriiteillä se on viime vuodet toiminut lähinnä omien verkkosivujeni palvelimena Ubuntu Server käyttöjärjestelmänään. Lisäksi irssini pyörii tällä koneella: kirjaudun siihen mistä sattuu SSH:lla.

Vaikka kone toistaiseksi toimiikin hyvin, alkaa ikä näkyä suorituskykyä tai muistia vaativissa tehtävissä. Sen takia olen usein harkinnut sen korvaamista uudella koneella, mutta toistaiseksi rahatilanteeni ei sitä ole mahdollistanut.

Työpöytäkone KServer-Fukushima

Fukushiman etupaneelissa on
polttava DVD-asema lähinnä var-
muuskopioiden polttelua varten,
sekä DealExtremestä tilaamani
kortinlukija-USB-ESata-kuuloke-
paneeli. Kotelon omat USB-pai-
kat irrotin emolta saadakseni
kaikki liitynnät samaan panee-
liin.
Kuva: Riku Eskelinen, CC-BY-SA 3.0

Fukushima on toiseksi tuorein tietokonehankintani: tilasin tietokoneen koottuna paikallisesta JK-Centeristä entisen työpöytäkoneen, KServer-Tapsajuniorin tilalle. Koneessa on Intelin 2-ytiminen i5 650 -suoritin 3,2 GHz nopeudella. Muistia on riittävät 4 gigatavua.

Käyttöjärjestelmän tiedostot ovat varsin riittävän kokoisella 500 gigan kiintolevyllä, ja itse ydin ladataan gigan flash-levyltä. Käyttöjärjestelmänä tässä koneessa on Ubuntun 11.10.

Kotikansion tiedostot tulevat tiedostopalvelimen NFS:ltä gigabittisen yhteyden saattelemana, joten Fukushiman muhkea kiintolevy on kovin vähäisellä käytöllä.

Käytän yleensä Unityä tai Gnome3:a kuvaputkinäytöltäni, mutta videoiden katselua varten vaihdan XBMC-mediakeskukseen ja FullHD-televisiooni. Toistaiseksi tosin TV on kytketty VGA:lla, sillä Fukushiman näytönohjaimesta ei voi saada kuvaa sekä HDMI:lle, että DVI:lle/VGA:lle (DVI+VGA -yhdistelmä toimii). Vika on käsittääkseni raudassa.

Näytönohjaimena käytän ATi Radeon HD 3450:aa, jossa riittää juuri sopivasti potkua 1080-kuvan pyörittämiseen ilman ongelmia. Sen sijaan joko raudan tai ajurin rajoitukset tulevat vastaan siinä, että sekä kuvaputkea että TV:tä ei voi käyttää samaan aikaan vierekkäin, sillä yhteisresoluutio kasvaa liian suureksi. Tällaiseen tosin harvemmin on tarvetta, sillä onhan näyttöjen välissä melkoisesti kaikenlaista.

Tiedostopalvelin KServer-Mythbuster

Mythbusterissa ei ole lainkaan
ulkoisia asemia. Huomaa lisäk-
si virtanappulan puuttuminen:
irrotin sen, jottei kukaan vahin-
gossa sammuta konetta.

Kuva: Riku Eskelinen,
CC-BY-SA 3.0

Uusin tietokoneeni on Mythbuster-tiedostopalvelin, jonka ostin niinikään valmiiksi koottuna JK-Centeristä. Se korvasi kuolemaa tehneen ja muutenkin lähes kaoottisen tiedostopalvelinviritelmä KServer-Einsteinin. Suorittimena koneessa on kaksiytiminen Intelin i3 2100, joka käy 3,1 GHz:n taajuudella.

Muistia tässä koneessa on niinikään neljä gigaa, mutta kiintolevyjen osalta kokoonpano on mielenkiintoisempi: koneen kaikki kuusi SATA-paikkaa ovat käytössä, ja näistä jokaisessa on kiinni 500-gigainen kiintolevy. Yksi näistä on käyttöjärjestelmälevy – jälleen kerran 500 gigaa osoittautui melkoiseksi yliampumiseksi siihen tarkoitukseen.

Muut viisi levyä ovat ohjelmallisella RAID5:lla liitettyinä samaan lähes kaksiteraiseen pakkaan, joka on lisäksi salattu dm-cryptillä. Pakan tiedostot jaetaan NFS:llä muiden tietokoneiden – Fukushiman, Eee:n ja avovaimoni läppärin, sekä tulevaisuudessa Raspberry Pin – käyttöön.

Mythbusterille on lyhyen historiansa aikana tullut myös muita tehtäviä, ja tällä hetkellä se pyörittää virtuaalipalvelin KServer-Virtual01:stä VirtualBoxissa, sekä toimii DNS-palvelimena, jolloin koneita voidaan kutsua niiden oikeilla nimillä IP-osoitteiden sijaan.

Telkkari ja Wii

Sääli, ettei Wiissä ole HDMI-lähtöä. Huomaa TV:n päällä olevan IR-lähettimen
violettina hehkuvat ledit.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

Philipsin FullHD-telkkari ei ole varsinaisesti telkkari, koska sillä ei voi katsoa TV-ohjelmia (in your face, TV-lupatarkastaja). Sen sijaan käytän sitä videoiden katsomiseen Fukushimalta ja Nintendo Wiillä pelaamiseen.

Vaikken voikaan katsoa suoraa TV-lähetystä, en joudu silti elämään ilman TV-ohjelmia, kiitos Elisa Viihteen. Tallennan kiinnostavat ohjelmat EV:n verkkosivujen ohjelmaoppaasta, ja katson ne tietokoneelta TV:lle tuoden vaikka vain 5 minuuttia ohjelman päättymisen jälkeen. Näin säästän yli 250 euroa vielä tänäkin vuonna.

Miniläppäri KServer-Eee

Ajat ovat olleet kovat miniläppäri
Eee:lle, mutta se toimii edelleen.

Kuva: Riku Eskelinen, CC-BY-SA 3.0

Hankin Asuksen Eee-miniläppärin kesällä 2008, kun ne olivat kuuminta hottia. Aika ei ole kohdellut Eee:tä hyvin, ja sen surkea 700-megahertsinen suoritin ynnä 512Mt RAM on tehnyt siitä kovin kehnon välineen nykyverkkosivujen käyttöön. Kun vielä läppärin akku lakkasi toimimasta vuonna 2010, on miniläppärin ykkösvaltti, siirrettävyys, menetetty. Tarkoittaako tämä sitä, etten käyttäisi konetta? Ei tietenkään.

Eee on paikallaan öiseen sohvanpohjadatailuun, jos sitä vertaa kovaääniseen pöytäkoneeseen, jonka kuvaputkinäyttö valaisee puolet pienestä kaksiosta. Vaikka Lubuntu vie lähes koko piskuisen neljän gigan SSD-levyn, ja 800×480 -resoluutio tekee tiukkaa lähes millä tahansa verkkosivulla surffatessa, on konetta edelleen mahdollista käyttää. Lisäksi Eee on helppo ottaa matkalle mukaan, niin kauan kuin paikasta löytyy WLAN ja pistorasia.

Olen kyllä usein harkinnut uuden läppärin hankkimista (huomaa kuvan Gigantin mainoslehti), mutta rahatilanne on tässä suurimpana esteenä. Toisaalta en myöskään mielelläni maksaisi Microsoft-veroa, mutta käyttöjärjestelmättömien läppärien osalta kotimainen tarjonta on todella vähissä.

Muuta mukavaa


Eikä siinä vielä kaikki! Kotoani löytyy myös useita enemmän tai vähemmän toimivia tietokoneenraatoja, sekä useita laatikollisia erilaisia kaapeleita, sovittimia ja muita härpäkkeitä.

Eräästä aarrearkussani makaa mm. useita verkkojohtoja, kaukosäätimiä,
yksi ADSL-modeemi, rikkinäinen akkuparistolaturi, jatkojohtoja, näppäi-
mistö ja MP3-soitin. Eikös meillä kaikilla ole tällaisia roinalaatikoita?

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA-3.0

Valitettavasti kuvaushetkellä kahvihammastani
ei kolottanut, joten kannu kumisee tässä tyhjyyt-
tään. Yleensä keitän kerralla kuusi ”isoa kuppia”.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

(Kunnia-)maininnan ansaitsee myös kahvinkeitin. Tällä hetkellä minua palvelee Electroluxin 1080-wattinen EKF 3100, mutta olen omakohtaisissa tutkimuksissani havainnut, että näiden keskimääräinen käyttöikä on vuodesta kahteen.

Keittimeen mahtuu kymmenen ”isoa kuppia” (vastaa n. 5-6 oikeaa kahvikupillista) tuota mustaa kultaa, ja välistävetäminen on tippalukon ansiosta mahdollista. Erityisesti arvostan keittimessä kahta asiaa: irrotettavaa ja sangallista suodatinpussikoria, ja selkeää ulospäin näkyvää veden mitta-asteikkoa.

Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, joisin vain ja ainoastaan Pauligin tummaa Gold Labelia, mutta koska näin ei ole, joudun tyytymään vähemmän täydellisiin kahvilaatuihin. Tällä hetkellä kierrossa on Pauligin normaali Presidentti, joka on varsin makoisaa sekin. Kahvini juon yleensä joko Muumipeikko- tai Ubuntu-kupista, joista jälkimmäinen on vetoisuutensa puolesta parempi.

Lopuksi vielä kuva Fukushiman takaisesta kaapelihelvetistä:

Johtoja joka lähtöön. Miksei langatonta sähköä ole vielä saatavilla?
Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA-3.0

Täydellisen minidistron metsästys: Chromium OS

Hexxehin vuoden vanha Chromium OS
-käännös on nopea, mutta raakile.
Kuva: Chromium Logo. CC-By 2.5 The
Chromium Authors
.

Olen Asuksen Eee 701:ssäni pitänyt mitä erilaisimpia käyttöjärjestelmiä: Jokin aika sitten kokeiluni Jolicloudin kanssa tuotti pettymyksen ja siirryin vielä suurempaan pettymykseen nimeltä Ubuntu Netbook Remix. Koska sekään ei ollut mieluinen, päädyin tilapäisratkaisuna normaaliin työpöytä-Ubuntuun, ja nyt kokeilin vuorostaan varsin vakuuttavaa Chromium OS:ää.


Chromium OS on avoimen lähdekoodin versio Googlen Chrome OS:stä. Koska en jaksanut itse alkaa harrastaa kohtuutonta käännösakrobatiaa, päätin ladata Hexxehin julkaiseman levykuvan. Levykuva on yli vuoden vanha, mutta sivustolla on myös päivittäiset vanillakäännökset Chromium OS:sta. Vanillakäännöksissä ei kuitenkaan ole tukea miniläppärini näytönohjaimelle, joten niistä ei itselleni ollut iloa.

Pahoittelen, etten voi havainnollistaa itseäni kuvakaappauksin, sillä en löytänyt mistään tapaa ottaa kuvakaappauksia Chromiumissa.

Levykuva kirjoitetaan suoraan vähintään kahden gigan muistitikulle (tai muulle irtomedialle), ja tietokone sitten käynnistetään tältä medialta. Jopa muistitikulta käynnistettäessä käynnistys on nopea, ja kirjautumisruutua saa katsella jo muutaman sekunnin kuluttua. Kirjautumisruutu itsessään on selvästi optimoitu korkeammalle resoluutiolle kuin Eee:ni 800×480:lle, mutta se on silti käytettävä.

Sovellusvälilehdet, joita en koskaan nähnyt.
Kuva: Hexxeh.net

Ensimmäinen ongelma tulee, kun pitäisi kirjautua sisään Google-tilin tunnuksilla. Koska langattomaan verkkoon ei voi yhdistää ennen kuin sen tiedot kerrotaan käyttöjärjestelmälle, ja kysely on sisäänkirjautumisen jälkeen, ollaan pattitilanteessa. Pikaisella FAQ:n lukemisella selvisi kuitenkin, että järjestelmään on olemassa sisäänrakennettu tunnus, käyttäjä ja salasana ovat molemmat ”facepunch”. Tällä pääsin kirjautumaan sisään. FAQ:sta löytyy muitakin tarpeellisia niksejä, esim. näppäimistöasettelun vaihtoon.

Asennus ei ollut mahdollista, sillä jostain syystä asennin vaatii vähintään kuusi gigatavua levytilaa. Dd:llä muistitikun sisällön kopioimalla kuitenkin sain Chromium OS:n käynnistymään myös kovalevyltä.

Chromium OS:n käyttöliittymä yli vuoden takaisessa versiossa on melko vajaa: esimerkiksi verkon asetukset eivät toimineet lainkaan. Koska taustalla pyörivä Chromium oli myös kovin vanha, ei lisäosien asennuksesta myöskään tullut mitään.

Selainkäytöstä Chromium OS selviää hyvin, mutta kun toimintoja puuttuu ja on rikki, ei käytöstä vielä voi nauttia. Nopeahan Chromium OS on, mutta se ei vielä paljoa lohduta.

Jos Hexxeh julkaisee uuden käännöksen Chromium OS:sta omien patchiensä kanssa, olen valmis kokeilemaan sitä uudelleen. Nyt tämä Flow-koodinimeä kantava julkaisu on niin raakile, ettei sitä tee mieli käyttää.

Seuraavaksi lähden koittamaan Lubuntua, Ubuntua LXDE:llä. Mikäli mielessäsi pyörii jokin nopea miniläppärille sopiva Linux-distribuutio, kommentteja saa jättää. Testailen mahdollisuuksieni mukaan eri vaihtoehtoja.

Jaunty Eee 701:ssä

Lähdinpä asentamaan Jauntyä (eli 9.04-versiota Ubuntusta) miniläppäriini (Asus Eee 701 4G). Heti alkuun sain tutustua Busybox-kehotteeseen ilman mitään virheviestejä, mikä on tilanne johon normaalin käyttäjän ei pitäisi koskaan törmätä. Googlettamalla selvisi kuitenkin erään Ubuntu-foorumilaisen epämääräinen, mutta toimiva workaround:

On the menu screen, I pressed f6 to configure the kernel mode line and removed splash, quiet, persistent, and the one about using cdrom/usb.

Not sure which one fixed it, but it booted up fine after that.

Latautuminen onnistui kun siis painamalla F6 ja Esc pääsin muuttamaan optiorivin muodosta
noprompt cdrom-detect/try-usb=true persistent file=/cdrom/preseed/ubuntu.seed initrd=/casper/initrd.gz quiet splash —
muotoon
noprompt file=/cdrom/preseed/ubuntu.seed initrd=/casper/initrd.gz —
Siltikin käynnistyminen USB-muistilta kesti pienen ikuisuuden, mutta sen voin antaa anteeksi kun kyseessä on kertaluonteinen tapahtuma.

Itse Live-istunnon työpöydällä sitten vaikuttaakin toimivan kaikki: WLAN, web-kamera (joskaan en testannut sitä, mutta tunnistui ainakin), pikanäppäimet (Ne Fn:n takana olevat) ja virtanäppäin sekä valmiustila.

Laitan asennuksen rullaamaan nyt ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Androidista Googlen käyttöjärjestelmä miniläppäreille?

IT-viikko uutisoi tänään VentureBeatin tekemästä sovitustyöstä, jolla Googlen Android-mobiilikäyttöjärjestelmä saatiin rullaamaan Asuksen Eee:ssä. Jutussa mainitaan myös, että koodiin on lisätty käytösmalli niinkutsutuille MID-laitteille (Mobile Internet Device), joten Google saattaa julkaista Androidin käytettäväksi myös mobiilikannettavilla.

Tämä saattaa olla pitkään huhuttu GoOS, Googlen tekemä käyttöjärjestelmä, ja sitä uumoillaan tietokoneisiin käyttöön jo vuonna 2010 – siis samaan aikaan kuin Windows 7:aa. Tosin Androidia tuskin koskaan markkinoidaan pelkästään käyttöön, vaan se tulee Googlen kavereiden miniläppäreiden mukana.

Androidhan on Linux-pohjainen – siinä on Linux-kernel. Se ei kuitenkaan sellaisenaan sovellu oikein normaaliin työpöytäkäyttöön, sillä Androidin käyttöliittymä toimii framebufferin päällä, eikä siis tavanomaisen X:n päällä. Näin tehojen hyödyntäminenkin jää vähiin, kun framebuffer ei pysty sellaisenaan näytönohjaimen kykyjä juuri hyödyntämään.

Google haluaa tällä tavoin luultavasti hakea Applen kaltaista vendor lock-in -asemaa, jolloin se voisi keskittää kaikkien ohjelmien jakelun Android Markettiinsa, joka ei kuulu avoimen lähdekoodin Android-versioon. Tällöin kehittäjät joutuisivat tekemään juuri Googlen speksien mukaisia ohjelmia, ja Google pitäisi kaikki narut käsissään. Edellämainittu tilanne vaan ei ole hyvästä.

Toivoa sopii, että Androidin MID-versioon onnistutaan ujuttamaan kiinteänä osana jonkinlainen X-palvelin, jotta ohjelmia voitaisiin kääntää sille normaalien GNU-työkalujen avulla. Mutta Google on rahanahne firma, joten pelkään pahoin, että edellisessä kappaleessa mainittu skenaario on enemmän kuin todennäköinen.