Ja sitten piristystä elämään

Piristääkseni tunnelmaa edellisen postauksen jäljiltä voisin kertoa IT-viikon uutisessa ohimennen kerrotun suunnitelman:

Työryhmä ehdottaa, että käynnistetään hanke uuden 116115 -palvelunumeron käyttöönottamiseksi koko julkishallinnossa. Hätäpuheluihin vastataan omassa 112-numerossa, ja 116115-numeroon ohjattaisiin jatkossa kiireettömät neuvonta- ja opastuspuhelut.

Tällaista olen kaivannutkin jo pidemmän aikaa. Aika usein (muutaman kerran vuodessa) tulee tilanteita, joissa ei ole kenelläkään suurempaa hengenhätää. Esimerkkinä vaikka naapurin metelöinti. Eihän sitä 112:een tohdi soittaa, kun jollain voi olla oikeasti hätä ja tarvita juuri sen slotin jonka on itse viemässä puhelullaan. Sitten voisi soittaa 116 115 ja sinne kertoa että ”Sitte kun kerkeette nii laittakaa jotain kyttiä rullaamaan tosta naapurin ohi niin että saa ihmiset nukkua”.

Eli minun puolestani tällainen numero olisi erinomaisen hyvä, kunhan ihmisille saadaan iskostettua se, kumpaan numeroon tulee missäkin tilanteessa soittaa. Joku kampanja ja tarroja jakoon -meininki voisi olla ihan hyväksi.

Muuten, miksi juuri 116115? Miksei jotain lyhyttä ja ytimekästä kuten 114 tai 199?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.