Mennyttä ja tulevaa, osa 2016

Vuonna 2016 blogini on viettänyt hiljaiseloa, ja tähän on oikeastaan kolme syytä, johon pureudun alla. En myöskään anna sellaista uudenvuodenlupausta, että vuonna 2017 kirjoittaisin yhtään nykyistä aktiivisemmin, mutta onhan kaikki aina mahdollista. Kaikesta huolimatta näin silti aiheelliseksi käydä tutulla kaavalla mennyttä vuotta läpi ja arvioida tulevaa.

Jatka lukemista >>

Mennyttä ja tulevaa, osa 2015

Taas alkaa olla yksi vuosi lopuillaan. Vaikka kirjoittamistahtini on tänä vuonna ollut kauniisti sanottuna rauhallinen, päätin tällaisen perinteisen yhteenvetopostauksen silti kirjoittaa.

Tänä vuonna tämä postaus mukaan lukien olen saanut julkaistua vain seitsemän blogipostausta. Monet kirjoittelut ovat jääneet luonnoksiksi lähinnä ajanpuutteen takia. Aikani kun on huvennut koodailuun (mm. Nurin 4 ja Hashtag 2), opiskeluun, japanijuttuihin ja töihin.

Vuonna 2015 olen sentään ehtinyt kirjoittaa palvelunestohyökkäyksistä, japanin kirjoittamisesta uudella Debianilla, Elisan ongelmista (kuten aina) ja Linux-pelistriimaamisesta. Kesällä tapahtui myös itQ:n nimenvaihdoksen jälkeen suurin muutos, kun siirsin blogin Googlen Blogger-palvelusta omalle AWS-pilvipalvelimelleni WordPressiin pyörimään. Kuollut blogini ei siis ole.

Jatka lukemista >>

Elisa kertoi syyn perjantain suurhäikkään

Kirjoitin perjantaina spekulaatiotani Elisan massiivisen verkkohäiriön syistä. Tänään yritys avasi hiukan tapahtunutta, kun Elisa Palstan ylläpitäjä Norris päivitti häiriön viestiketjuun seuraavaa:

Häiriö johtui runkoverkkolaitteen vikatilanteesta. Palvelut saatiin toimimaan laitteiston uudelleenkäynnistämisellä. Toimivuuden varmistamiseksi asiantuntijamme tekivät lisäksi konfigurointimuutoksia runkoverkkoympäristössä.

Jatkotoimenpiteenä selvitämme yhdessä laitevalmistajan kanssa, mikä vikatilanteen aiheutti. Selvityksen pohjalta määrittelemme toimenpiteet, joiden avulla varmistamme, ettei vastaavia häiriötilanteita tule jatkossa.

Jatka lukemista >>

Elisan kaksi epäonnistumista

Jatko

Elisa on 8.6. julkaissut tietoja häiriön syihin liittyen. Käsittelen asiaa uudessa postauksessani.

Hädin tuskin puoli vuotta ehti kulua kaivuriepisodista, kun Elisan linjat tänään katkesivat valtaosalta asiakkaita jälleen. Tämänkertainen häiriö alkoi Elisan mukaan kello 10.30, ja yhteydet toimivat kaikilla jälleen kello 14.30. Pahimmillaan tämä tarkoitti siis neljän tunnin katkosta kesken perjantaita. Omalla kohdallani yhteys oli enemmän-vähemmän poikki noin kaksi ja puoli tuntia.

Elisa ei tätä kirjoittaessa ole kertonut mitään syytä tai selitystä verkkonsa ongelmiin, vaikkakin yrityksen palvelunhallintajohtaja Lasse Huttunen on Twitterissä kertonut asiaa selvitettävän ”pohjamutia myöten”. Syytä kaikenlaiseen muuhunkin itsetutkiskeluun Elisalla on. Jatka lukemista >>

Mennyttä ja tulevaa, osa 2014

Vuo­si 2014 on ol­lut mi­nul­le ko­ke­mus­ri­kas, ja IT-maa­il­mas­sa­kin on eh­ti­nyt ta­pah­tua kai­ken­lais­ta. Saa­pa näh­dä, mi­tä ensi vuo­si tuo tul­les­saan.Kuva: Billy Idle: Aurora Borealis. c ba 2.0

Jälleen alkaa yksi vuosi olla lopuillaan ja uusi alkamassa. Ennen uuden kalenterin ripustamista seinälle on totuttuun tapaan (10, 11, 12, 13) aika käydä läpi kuluneen vuoden tapahtumia.

Minulle itselleni vuosi on ollut varsin värikäs ja kiireinenkin, ja harmikseni olen ehtinyt julkaista vain viisitoista postausta. Monista muistakin aiheista olisi tehnyt mieleni kertoa, mutta artikkelit ovat syystä tai toisesta päätyneet korkeintaan luonnosvaiheeseen. On tosin sanottava, että itselleni asettama kirjoitusten laatuvaatimus on myös koventunut.

Keväällä kirjoitin muun muassa .fi-verkkotunnuksen hankkimisen vaikeutumisesta ja Elisa Viihteen kaltaisten nettitallennuspalvelujen vaikeasta tulevaisuudesta. Oman elämäni osalta vuoden suurimmat tapahtumat sattuivat kesälle: muutin ensinnäkin Keljonkankaalta Keltinmäelle, mikä tiesi muiden pulmien lisäksi nettiongelmia. Elokuussa suuntasin pariksi viikoksi kauas Japaniin, ja purin näkemääni blogipostauksen muotoon.

Syksyllä hämmästelin ES Clickerin suosiota ja kirjoitin yllättävän kovaan suosioon nousseen hämmästelyni yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun tulevaisuudesta1. Muutaman ohjeartikkelinkin ehdin kirjoitella.

Jatka lukemista >>