Mennyttä ja tulevaa, osa 2014

Vuo­si 2014 on ol­lut mi­nul­le ko­ke­mus­ri­kas, ja IT-maa­il­mas­sa­kin on eh­ti­nyt ta­pah­tua kai­ken­lais­ta. Saa­pa näh­dä, mi­tä ensi vuo­si tuo tul­les­saan.Kuva: Billy Idle: Aurora Borealis. c ba 2.0

Jälleen alkaa yksi vuosi olla lopuillaan ja uusi alkamassa. Ennen uuden kalenterin ripustamista seinälle on totuttuun tapaan (10, 11, 12, 13) aika käydä läpi kuluneen vuoden tapahtumia.

Minulle itselleni vuosi on ollut varsin värikäs ja kiireinenkin, ja harmikseni olen ehtinyt julkaista vain viisitoista postausta. Monista muistakin aiheista olisi tehnyt mieleni kertoa, mutta artikkelit ovat syystä tai toisesta päätyneet korkeintaan luonnosvaiheeseen. On tosin sanottava, että itselleni asettama kirjoitusten laatuvaatimus on myös koventunut.

Keväällä kirjoitin muun muassa .fi-verkkotunnuksen hankkimisen vaikeutumisesta ja Elisa Viihteen kaltaisten nettitallennuspalvelujen vaikeasta tulevaisuudesta. Oman elämäni osalta vuoden suurimmat tapahtumat sattuivat kesälle: muutin ensinnäkin Keljonkankaalta Keltinmäelle, mikä tiesi muiden pulmien lisäksi nettiongelmia. Elokuussa suuntasin pariksi viikoksi kauas Japaniin, ja purin näkemääni blogipostauksen muotoon.

Syksyllä hämmästelin ES Clickerin suosiota ja kirjoitin yllättävän kovaan suosioon nousseen hämmästelyni yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun tulevaisuudesta1. Muutaman ohjeartikkelinkin ehdin kirjoitella.


Veikkasin vuosi sitten, että tänä vuonna käytäisiin kova keskustelu kilometriverosta. Vaikka aihe aika ajoin on hiukan kansaa puhuttanut, ei asia ainakaan omasta vinkkelistäni ole vuodessa juuri liikkunut. Sen sijaan arvaukseni siitä, että Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite kaatuu eduskunnassa piti harmillisen hyvin paikkaansa.

Vuodelta 2015 odotan seuraavaa:

  1. Suomalaiset ISP:t alkavat vihdoin tarjota IPv6:sta. Pienemmät operaattorit sitä jo paikoitellen antavat, mutta josko Sonera, Elisa ja DNA lähtisivät myös mukaan.
  2. Näemme vakavan Internet-infraan kohdistuvan hyökkäyksen. Parhaassa tapauksessa jokin maa tippuu netistä, pahimmillaan vahingot alkavat näkyä myös IRL-yhteiskunnassa.
  3. Suomessa yritetään lobata jokin ei-toivottu verkkopalvelu (esim. torrent-saitti tai nettikasino) estetyksi. Kansa älähtää, ja blokkaus jää toteutumatta.
  4. Eduskuntavaaleissa Piraattipuolue on ylivoimaisesti suurin paikatta jäävä puolue. Veikkaan, että puolue saa 0,6 % äänistä.

itQ:n vuosi numeroina

Seuraavat tilastot ovat Google Analyticsistä, joten järjen käyttö lukujen uskottavuuden arvioinnissa on paikallaan.

  • Noin 10 000 sivulatausta, 9 500 kävijää.
  • Luetuin artikkeli Elisa Viihteen synkkä ja sumea tulevaisuus, 1400 latausta.
  • Yleisin selain Chrome (40 % kävijöistä), perässä Firefox (27 %) ja IE (13 %).
  • Tavallisia työasemia käytti ¾ kävijöistä, lopuilla käytössä mobiililaitteita, joista yleisin oli Applen iPad (23 %).
  • Liikenteestä 26 % Elisan verkosta. DNA seuraa 14 % osuudella.
  • Sivustolle päädyttiin yleensä hakukoneen kautta (71 %).

Lopuksi

Myös ensi vuosi vaikuttaa varsin työntäyteiseltä, joten julkaisutahtini itQ:ssa pysynee maltillisena. Kirjoitan IT:stä ja muusta myös Twitterissä ja Facebookissa, ja noissa julkaisutahtini on jokseenkin ripeämpi.

Joulusta myöhästyin, mutta toivotan silti hyvää ja menestyksekästä vuotta 2015 kaikille lukijoilleni.


1) Lupaamani jatkopostaus on edelleen työn alla. En uskalla luvata mitään.

1 thought on “Mennyttä ja tulevaa, osa 2014”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.