Spotify häätämässä ilmaiskäyttäjiä, vaihtoehtoja tarjolla

”Everyone loves music”
[”Kaikki rakastavat
musiikkia”]. Jatkossa
kuitenkin kaikkien pitää
olla myös valmiita
maksamaan siitä.
Kuva: Spotify logo/ Spotify

Spotify ilmoitti tänään blogissaan, että se aikoo asettaa useita rajoituksia ilmaisten Free- ja Open-käyttäjätilien toimintoihin. Vaikka kirjoituksessa onkin vahva sokerikuorrutus, on rivien välistä silti luettavissa, ettei ilmainen musiikinkuuntelu ole Spotifylle (tai levy-yhtiöille) kyllin kannattavaa liiketoimintaa. Vaihtoehtoja kuitenkin on.

Spotify ei ole lopettamassa ilmaistilejään, mutta niihin kohdistuu melkoisia rajoituksia. Free-tilin musiikkikuuntelua rajoitetaan Open-tilin malliin kymmeneen tuntiin kuukaudessa. Lisäksi ilmaistileillä ei voi kuunnella samaa kappaletta kuin viidesti – koskaan.

Vaikutukset näkyvät eri käyttäjillä eri aikaan, ja Spotify suosii tässä selvästi uusia käyttäjiä: heille mainitut muutokset näkyvät vasta, kun he ovat käyttäneet ilmaistiliään kuusi kuukautta.

Vaikka Spotifyn kirjoituksessa yritetään puolustella, miten rajoitukset eivät juurikaan vaikuta ”tavallisen käyttäjän” käyttökokemukseen, on selvää, että rajoitusten tarkoituksena on saada ilmaistilien käyttäjät siirtymään maksullisiin Premium- ja Unlimited-tileihin. Onkin vain ajan kysymys, milloin Spotify muuttuu kokonaan maksulliseksi.

Ilman Spotifyäkin Internetissä
musiikkia riittää.
Kuva: Openclipart

Internetissä on kuitenkin kaikenlaista, eikä musiikin saatavuus siellä ole perinteisesti ollut kovinkaan huono. Googlen YouTube-videosivustolla on varmasti miljoonia enemmän tai vähemmän laillisia musiikkivideoita, mutta se ei oikein sovellu musiikin kuunteluun, vaikka sen soittolistaominaisuuksia onkin viilattu viime aikoina.

Musiikkisivusto Grooveshark on tällä hetkellä ehkä varteenotettavin laillinen vaihtoehto, ja sen käyttöliittymä näytti ensisilmäyksellä helpolta. Siirtymiseni Spotifystä juuri Groovesharkin käyttäjäksi on melko todennäköistä, ja saatan siinä yhteydessä kirjoittaa asiasta lisää.

Toisenlaisen näkökulman tarjoaa Jamendo, jonka musiikki on Creative Commons -lisensoitua ja näin ladattavissa ja kuunneltavissa ilmaiseksi. Tällaisesta palvelusta ei luonnollisestikaan radiohittejä löydä – vielä. Avoin musiikki kuitenkin on musiikkia siinä missä muutkin, eikä sitä pidä ylenkatsoa vain siksi että se on avointa.

Spotifyn temppu on sinänsä ymmärrettävä, mutta kun kilpailijat pystyvät parempaan, ei se ehkä pitkällä tähtäimellä ollut kannattavaa. Tässä kirjoituksessa kuitenkin vain raapaisin pintaa Spotify-vaihtoehdoille. ”Aika näyttää” on klišeinen sanonta, mutta silti niin paikkaansapitävä.

PS. Eduskuntavaalien vaalipäivä lähestyy. Muista äänestää oikeaa ehdokasta. Itse suosittelen Piraatteja.