Lisää Lindenin paskaa

Suvi Linden on nyt sitten mennyt nimeämään mediafoorumin keskustelemaan nettisensuurista, eli toisin sanoen keksimään KRP:lle on-demand-tekosyitä ja -selostuksia. Ilman muuta Linden hameväen edustajana on kaapannut työryhmän täyteen naisia: 23 36:sta. Ilman sovinistisuuden häivääkään (jota itsessäni jonkin verran onkin) voin sanoa että tuossa on 10 naista liikaa. Mutta ilmeisesti Linden haluaa olla tässä asiassa ”naisten asialla” niin äänestäjät tykkää.

Mutta ilmeisesti nuo jäsenet ovat maksaneet päästäkseen mukaan, sillä varsinaisia tekniikan ja sensuurin asiantuntijoita tuolla ei näy yhtäkään. Petteri Järvinen? Matti Nikki? Perhana, vaikka Timo Jyrinki tai edes joku joka on IT-alalla joskus jotain vaikuttanut. Mutta ei! Kerronpa ihan suoraan miksi epäilen kunkin henkilön haluavan olla tässä mediafoorumissa tai mikä hänen funktionsa siinä muuten on (mediafoorumi on muuten sanana hemmetin hieno, muttei kerro oikein mitään.). Allaoleva lista IT-viikon sivuilta

  • Mediakasvatuspäällikkö Hanna Niinistö, Aikakauslehtien Liitto
    Nainen. Saadaan hienoja analyysejä siitä, mikä on lasten parhaaksi.
  • Johtaja Petteri Niemi, DNA Oy
    ISP:n edustaja. Voi antaa ehdotuksia teknisten estojen kehittämiseksi (DNA:lla ainoana transparent proxy -tekniikka)
  • Yritysvastuupäällikkö Maarit Pihlajaniemi, Elisa Oyj
    Kts. edellä
  • Neuvoston sihteeri Nina Porra, Julkisen sanan neuvosto
    Nainen, sensuuria kehumaan.
  • Apulaisjohtaja Päivi Seppälä, Kuluttajavirasto
    Nainen, en tiedä mitä tekee.
  • Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
    ”Miksei kukaan ajattele lapsia?!” -huutelija, jotta uusien pakkokeinojen lobbaus käy mykistämällä vastarinta syyttämällä heitä lapsipornon tukijoiksi.
  • Viestintäjohtaja Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto
    Sama kuin edellä.
  • Tutkija Sirkku Kotilainen, Mediakasvatusseura
    Nainen, ja hienosta asiaankuuluvasta paikasta.
  • Mikkelin lyseon koulu, äidinkielen lehtori Sari Noponen
    Nainen, liekö Lindenin tuttu kun en yhtään keksi mitään syytä?
  • Kanavajohtaja Jukka Raatikainen, MTV Oy
    Meinaavatkohan laittaa ”sivistysfilmit” telkkariin pyörimään kuinka ”lapsipornoa on kaikkialla, mutta onneksi HALLITUS&SUVI LINDEN suojelee”?
  • Toimituspäällikkö Mari Flink, Nelonen
    Kts. edellinen
  • Tutkija Jani Merikivi, Nuorisotutkimusseura
    Saadaan todistettua sekin, että lapset saavat huonoja vaikutteita ”kaikkialla” valloillaan olevasta lapsipornosta.
  • Erityisasiantuntija Veli-Pekka Hautamäki, Oikeusministeriö
    Hieno titteli
  • Opetusneuvos Pirjo Sinko, Opetushallitus
    Sama kuin edellä
  • Kulttuuriasianneuvos Kristina Hautala-Kajos, Opetusministeriö
    Näitä pellejä riittää…
  • Projektipäällikkö Mari Laiho, Pelastakaa Lapset ry
    Kukkahattutäti ajamassa sensuuria lastensuojelun nimissä.
  • Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala, Keskusrikospoliisi
    Viestikanava KRP:lle ja toisinpäin.
  • Yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro, Sanomalehtien liitto
    Median lahjontaa lisää.
  • Päällikkö Tarja Mankkinen, Sisäasianministeriö
    Nainen.
  • Erikoistutkija Sakari Karvonen, Stakes
    Jotain ”lahjomattomia tutkimuksia” kenties?
  • Kanavajohtaja Maaretta Tukiainen, Subtv Oy
    Markkinointi
  • Communications Director Juhani Lassila, Sulake Oy
    Sama kuin edellä.
  • Päätoimittaja Susanne Maude, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
    Nuorison ”suojelija”, another kukkis
  • Toimitusjohtaja Stefan Möller, Suomen Radioiden Liitto SRL ry
    En tosiaan tiedä…
  • Tiedottaja Jukka Kolari, Suomen Vanhempainliitto
    Ja taas halutaan ajaa sensuuria ”moraalisesti oikeutettuna” ainoana vaihtoehtona.
  • Lakimies Jaana Pihkala, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
    JACKPOT! Sensuurin laajentaminen esim. PirateBayhin kuten Tanskassa (vaimissäsenytoli)
  • Toimitusjohtaja Ville Nurmi, Teleforum ry
    Turha kaveri.
  • Turvallisuuspäällikkö Arttu Lehmuskallio, TeliaSonera Finland Oyj
    Lisää ideoita operaattoreilta/operaattoreille
  • Viestintäpäällikkö Nora Elers, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry
    Nainen.
  • Ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman, Tietosuojavaltuutetun toimisto
    Kts. edellä
  • Johtaja Matti Paloheimo, Valtion elokuvatarkastamo
    Ennakkosensuurin kannatusta kasvattamaan
  • Lakiasiainjohtaja Satu Kangas, Viestinnän keskusliitto
    Hmm… porsaanreikiä hyväksikäyttämään
  • Puheenjohtaja Sonja Baer, Viestintäkasvatusseura
    Juu ja lisää sensuurin moraalisen hyväksymisen puolestapuhujia
  • Kehityspäällikkö Tiina Aaltonen, Viestintävirasto
    Nainen.
  • Päällikkö Teija Rantala, Yleisradio Oy
    ”Yleishyödylliset” markkinoinnit toki myös YLE:n kanaville. Lapsille pikkukakkoseen tiedoksi, että Matti Nikki = Paha pedofiiliäijä.

DISCLAIMER: Mielipiteet ovat tasan tarkkaan omiani, eivätkä ole välttämättä tosia. Jos et pidä tekstistä, älä lue sitä. Jos haluat kritisoida, heitä viestiä tämän viestin keskusteluun. Täytyy kyllä mainita, että osa noista oli aika hatusta tempaamalla keksittyjä.

Mutta edelleen kaipaisin todellisia asiantuntijoita tuonne puhumaan järkeä Lindenin päähän. Ai niin, eihän se käy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.