Lindén Lex Nokiaa puolustamassa

Viestintäministeri Suvi Lindén on taas pitkästä aikaa päästänyt suustaan jotain IT:hen liittyvää, ja ketään ei yllättäne se, että hirveän fiksua puhetta sieltä ei tullut. Lindén puolustaa Lex Nokiaa IT-viikon uutisen mukaan mm. seuraavin sanoin:

Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta. Sekin voi olla yhdenlaista valvontaa. Nämä kaikki ovat sallittuja.

Voi paha sana kuinka sapettaakin tuollainen. Onneksi sentään Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne uskaltaa kertoa julkisesti Lindénin olevan vähintäänkin sillä kuuluisalla kebabilla (Orivesi Pizza Kebab?):

Se ei ole sallittua. Ei ikinä eikä Lex Nokiankaan myötä. Ihan käsittämätön väite. Osoittaa Lindéniltä suurta asiantuntemattomuutta työelämästä.

Lindén varmasti riisuutuisi mielellään alasti joka päivä lähtiessään Arkadianmäeltä ja hänelle tehdään kumihanskatesti ettei vaan ole muistitikkua perseessä? Uskoisin, että tuollainen käytös kirvoittaisi Lindéniltä vallan mainiosti kommentteja yksityisyydensuojasta ja koskemattomuudesta ja vaikka mistä. Miksi siis muilla työnantajilla (tai taloyhtiöillä, päiväkodeilla, oppilaitoksilla…) olisi tuollaisia oikeuksia?

Eräs IT-viikon lukija pohtiikin mielestäni hauskasti sitä, millaista olisi jos Lindén olisi oikeassa:

Kun tuo laki menee läpi ostan heti jäätelökioskin ja palkkaan jonkun lukiolaistytön myymä[ä]n jäätelöä. Sitten joka päivä työnantajana riisutan hänet tarkistaakseen, ettei hän vie mitään salaisuuksia.

Lex Nokia ei vaan ole sellainen laki joka voisi toimia. Siispä minun (ja monen muun) järjen mukaan se pitäisi vain hylätä ja palata asiaan, kun eduskunnassa istuu sellaisia ihmisiä, joille tietokone ei ole ”sellane telkkari jossa liikkuu joku nuoli” ja Internet ei tarkoita Facebookkia ja Googlea.

URL-pohjainen suodatus tulossa?

Matti Nikki lainaa sivustollaan Helsingin Sanomia (jonka digiversiota ei saa muuten tilattua kännykällä):

Löytyy artikkelista muutakin, esim. ”uudessa listassa painopiste siirtyy verkko-osoitteista tarkempiin sivu- eli url-osoitteisiin” —

Tätä ollaankin jo odotettu paremman puutteessa. Itse ongelmaanhan se ei ole mikään ratkaisu. Nimittäin kiinnostaisi tietää käsitteleekö estolista vaikkapa sivut ”http://munsivu.example/index.php?page=1234” ja ”http://munsivu.example/index.php?page=352” samana sivuna vai eri sivuina. Molemmissa on ongelmansa:

Tulkitsee samaksi sivuksi

Tällöin esimerkiksi automaattisilla palveluilla, kuten foorumeilla, kuvagallerioilla, Joomla- ja Wiki-sivustoilla olisi se ongelma että koko sivusto voi koostua yhden ainoan tiedoston päälle, kun käytetään PHP-kääntäjää joka tuottaa dynaamisesti sivun annettujen määritteiden, kuten tuon ”?page=” avulla. Tämä on vähän sama kuin nykyinen ”koko domain kiinni” -järjestelmä, hieman pienemmässä mittakaavassa tosin.

Tulkitsee eri sivuksi

Tällöin niiden harvojen lapsipornosivujen käyttäjien olisi mahdollista vedättää listoja lisäämällä vaikkapa GET-muuttujan ”lol=owned” joka osoitteen perään. Tuon lisääminen ei vaikuta mitenkään sivun käsittelyyn palvelimella.

Toinen kysymys tähän liittyen on että miten se toteutettaisiin? Itse en keksi juuri muuta vaihtoehtoa kuin proxypalvelimet, jolloin kaikki liikenne ohjattaisiin operaattorin palvelimen kautta. Tässä on vain sellainen pienoinen ongelma, että operaattori voi ”vetää välistä” entistä helpommin eli lukea sen sisällön mitä sivuilla kulloinkin on. Tämä taas on entistä enemmän Kiinan mallia, ja se ei ole mitenkään hyvä asia.

Nikki kommentoi kirjoituksessaan myös seuraavaa:

— suosittelenkin kaikille operaattoreille suodatuksesta pois jäämistä tai sen toteuttamista puhtaasti vapaaehtoisella proxyllä, jonka asiakas voi itse ottaa käyttöönsä vaihtamalla selaimensa asetuksia.

Mainio ajatus mielestäni. Lapsipornomafiaa ei tällä lainsäädännöllä kuitenkaan voida pysäyttää, eikä sen tarkoitus kuulemma olekaan sitä (vaikka olen aiemmin näinkin kuullut). Minä voin kiertää sensuurin kyllä hyvällä tai pahalla, ja tässäpä Lindenille ja Henrikssonille pikku newsflash: niin voivat pedofiilitkin.

PS. Suvi Lindenin eroa vaativan adressin nimimäärä on nyt sellainen 12 000 ja ryntäys taitaa olla aika lailla ohi. Hauskaa, että liki kolminkertainen määrä ihmisiä vaatii häntä eroamaan eikä siltikään ole kuultu mitään Lindenin suunnalta asiaan liittyen.

Suvi Linden angstii

Äh, Googlen pitäisi tehdä tuosta uuden postauksen aloittamisesta vaikeampaa, nykyään tulee kirjoitettua ihan liikaa 🙂

Aamulehti uutisoi Suvi Lindenin antamaa kritiikkiä häntä kritisoiville. Hommahan alkaa saada jo koomisia piirteitä. Tässäpä oma vastakritiikin vastakritiikkini Lindenille.

Pelisääntöjen on oltava samat kaikkialla. Jos kirjakaupassa mainostetaan lapsipornoa, niin poliisi hakee sen pois. Miksi näin ei toimittaisi netissä?

Jälleen kerran Suvi Linden tietää miten IRL toimittaisiin, mutta koska IT-alan tuntemus on todistetusti naurettavan huonolla tolalla, ei Linden tajua mistä puhuu. Jos poliisi toimisi samalla tavoin verkossa kuin kirjakaupassa, se raidaisi (ja en tarkoita RAID:aamista) palvelintilan, veisi todistetusti laittoman palvelimen mukanaan ja laittaisi kaupanpäälle vielä syyllisen kiven sisään. Näin asian pitäisi tapahtua. Mutta todellisuudessa näin ei käy. Suvi Lindenin eroa vaativassa adressissa asiasta on mielestäni onnistunut kuvaus siitä, miten nykyinen nettisensuuri ”korjaa” tilanteen kirjakauppavertauksen muodossa¹:

Poliisi velvoittaa operaattoreita sulkemaan kokonaisia kauppakeskuksia väittäen jossain keskuksen kirjakaupassa olevan lapsipornoa. Itse pornolle poliisi ei toki tee mitään, saati vaivaudu kertomaan missä kirjakaupassa sitä lapsipornoa oli. Kauppakeskukset suljetaan lippusiimalla, jonka ali potentiaaliset pedofiilit ja muut uteliaat ryntäävät etsimään sitä väitettyä pornoa, mutta mummot eivät taivu lippusiiman ali ostamaan kahvia saman kauppakeskuksen kahvikaupasta. Kun joku kehtaa arvostella tuota kauppakeskuksen sulkemista, otataan hänet kiinni ja hälyn noustua leimataan pedofiiliksi.

Mutta jatketaanpa Lindenin möläytysten analysointia:

Minua on syytetty siitä, että en tiedä mistä puhun. Minua syyttävät eivät taida tietää. mistä he itse puhuvat.

Ei Linden, kyllä se olet sinä joka on tippunut kärryiltä. Me sinua syyttävät olemme useasti tietotekniikan tuntijoita, emme ääniä kalastelevia ministereitä. Me nimenomaan tiedämme mistä puhumme, puhummehan sentään omasta alastamme – sinä et. Tämä syytöksesi on lähinnä naurettava, mutta silti loukkaa ainakin allekirjoittanutta.

Kysymys on lapsipornosta. Minun tehtäväni ei ole epäillä poliisin listoja, koska lähtökohtaisesti poliisin tutkintaan on voitava luottaa.

Ei, ei ole. Kysymys on sananvapauden laittomasta rajoittamisesta vedoten olemattomaan lapsipornoon. Siinä on suuri ero. Harva, jos kukaan, kritisoija on pedofiili, mutta moni kuitenkin tajuaa sen että tämä nykyään harjoitettava sensuuri on aivan aivan väärä tapa lähestyä ongelmaa. Olen blogissani aiemmin jo kertonut vaihtoehtotapoja.

Sanokoon Linden mitä haluaa, mutta minä en luota sokeasti kehenkään, edes poliisiin. Tarvitsen vahvat ja uskottavat argumentit luottamukseni perustaksi. Tällaista ei ole KRP eikä ainakaan Suvi Linden minulle pystynyt toimittamaan, joten katson oikeudekseni olla eri mieltä.

EDIT: ¹) Kuvaton.comissa on hauska kuva tähän asiaan liittyen:

Lindenin eroadressissa jo liki 8000 nimeä

Tätä kirjoitettaessa Suvi Lindenin eroa vaativassa adressissa on jo 7981 nimeä. Tällä se on Adressit.comin 22. suosituin adressi, vaikka on ollut olemassakin vasta pari päivää. Luulisi Lindeninkin jo tajuavan että olisi aika vaihtaa jotain vähän fiksumpaa kaveria kentälle kun ei lahjat riitä edes puhumaan asiasta, saatika sitten tekemään asialle jotain.

Jotain tämän asian tärkeydestä kertonee se, että VIA:n ajureista valittelevassa adressissa on tällä hetkellä 4028 nimeä – kansainvälisesti.

Nyt kun kansan tahto on tullut kaikille selväksi, on jäljellä enää Lindenin ero. Toivottavasti hän tajuaa lähteä mahdollisimman pian eikä ala sotkea asioita enempää jotta hänen seuraajallansa olisi edes jotain mahdollisuuksia lähteä korjaamaan tätä asiantilaa.

Suvi Linden ulos

Alkaa ilmeisesti muitakin kyrsimään Suvi Lindenin lähinnä tragikoominen huuteleminen lapsipornosta, kun ottaa huomioon vaikkapa sen, että hän ei asiasta mitään tajua ja sen, että oman kannatuksen kasvattaminen on noussut ihan liian suureen osaa.

Niinpä netistä löytyy adressi, jossa on tätä kirjoittaessa 1990 nimeä ja joka vaatii Lindenin eroa. Olen itse sen allekirjoittanut ja suosittelen kaikkia muitakin niin tekemään. Ehkä sitä kautta saataisiin jotain tolkkua tähän hommaan.