Wikileaksin ja Assangen tulevaisuudesta

Wikileaksin logo.

Paljastussivusto WikiLeaks (peili1, peili2, peili3) on ollut nk. cablegate-paljastuksensa jälkeen julkisuudessa oikeastaan 24/7. Osansa tästä on saanut myös WikiLeaksin mediakasvo Julian Assange, joka on tätä kirjoittaessa brittivankilassa odottamassa päätöstä hänen luovuttamisestaan Ruotsiin. Assangea epäillään Ruotsissa sekalaisista¹ seksuaalirikoksista.

Assange itse pitää tätä lokakampanjana itseään ja Wikileaksia vastaan, mikä onkin varsin hyvä teoria. Jo The Pirate Bayn ratsia vuonna 2006 osoitti, että Ruotsissa viranomaiset tekevät ensisijaisesti niinkuin isoveli (Yhdysvallat) käskee ja vasta sen jälkeen niinkuin oman lain mukaan pitäisi tehdä.

On esimerkiksi mahdollista², että Assange olisi ryhtynyt seksuaaliseen kanssakäymiseen ”yhden yön juttu” -taktiikalla, joka on ehkä moraalisesti arveluttavaa, muttei kuitenkaan laitonta – edes Ruotsissa. Myöhemmin sitten naista on ruvennut harmittamaan, että hän moiseen ryhtyi, ja kun sana on kiirinyt Yhdysvaltoihin asti, on tätä tilannetta ryhdytty käyttämään Assangea vastaan kaikin keinoin.

Mutta jos on taistelua käyty Wikileaksia vastaan, on myös Wikileaksin puolustus kohdillaan: Kun Mastercard, Visa ja PayPal lakkasivat välittämästä lahjoituksia Wikileaksille, ryhtyi Anonyymi DDoS:aamaan niiden verkkosivuja. Eikä Wikileaks itsessäänkään ole aseeton: se on peilattu vajaalle kahdelletuhannelle verkkosivulle, jolloin sen alasottaminen on käytännössä mahdotonta.

Lisäksi BitTorrent-verkossa liikkuu insurance.aes256-niminen 1,4 gigatavun kokoinen tiedosto (magnet-linkki), jonka on sanottu olevan Assangen vakuutus: jos Assange vangitaan tai hänelle muuten tapahtuu jotain, julkaistaan tiedoston salausavain. Tiedoston sisällöstä ei verkossa ole puhuttu halaistua sanaa, mutta sen voisi kuvitella sisältävän koko Wikileaksin materiaalin – julkaisematon mukaanlukien – ilman sensurointia. Tiedosto on hyvin jaettu: tätä kirjoittaessa BT-asiakkaani ilmoittaa tiedostolle suhteen 995 jakajaa, 29 lataajaa.

Julian Assange.
IMG_4739, CC-BY2.0
Espen Moe

Se, mitä jatkossa tapahtuu, on vielä hämärän peitossa. On kuitenkin huolestuttavaa, miten moni avoimesti paheksuu tällaista äärimmäisyyksiin vietyä sananvapautta. Paljastukset jatkuvat, oli Assange vapaalla jalalla tai ei, se on jo nähty. Materiaaliakin riittää vielä kuukausiksi. Assange on kertonut olevansa huolissaan turvallisuudestaan, ja varmasti aivan syystä. Vähiten Yhdysvallat tosin halunnee tehdä Assangesta sananvapauden marttyyriä.

Henkilökohtaisesti uskon³, että Yhdysvallat tulee vahvasti painostamaan Ruotsia luovuttamaan heille Assangen ”for a fair trial”, eli loppuelämänsä vankilassa viruen. Täytyy toivoa, että Ruotsi ja EU (ja Assangen kotimaa Australia) uskaltaisivat pitää huolta ihmisestä, joka on jo nyt saanut kohtuuttoman rangaistuksen taistelusta vääryyttä vastaan.

1) Medialla ei tunnu olevan kovin yhtenäistä kuvaa siitä, mistä miestä oikeastaan epäillään. Jotkut puhuvat raiskauksesta, toiset yllätysseksistä ja jotkut väittävät, että miestä epäiltäisiin siksi, että hänen viettäessään laatuaikaa ruotsalaisen naisen kanssa olisi niinsanotusti kumi puhjennut. En ala tässä enempää ruotimaan sitä, mitä Assange on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

2) Korostan, että tämä on vain spekulaatiota siitä, mitä on voinut tapahtua. En tiedä asiaa sen tarkemmin, kuin mitä lehdissä ym. on kerrottu.

3) Tässäkin skenaario on ”oma keksi mä”, älköön kukaan sitä ottako absoluuttisena totuutena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.