 |
| (Openclipart) |
Suomessa on tuomittu viime vuosina ihmisiä muhkeisiin vahingonkorvauksiin piratismista, eli tiedon levittämisestä eteenpäin ilman että tekijä saa siitä korvausta. Varastamiseksi en sitä sanoisi, sillä kuten moni ennen minua on sanonut, ei omistajalta viedä mitään.
Tieto haluaa levitä. Se leviää muuttumattomana tai muuttuneena jatkuvasti välityksellämme: kerromme toisillemme kokemuksia ja näin kasvatamme toistemme tietämystä. Kouluissa tietoa suorastaan hakataan lasten kalloihin.
Toisinaan on käytännöllistä säilyttää tietoa muuttumattomana, me ihmiset kun emme ole kovinkaan hyviä säilömään dataa ”verbatim”. Tällaisia tietovälineitä ovat esimerkiksi kirjat, lehdet, musiikki- ja elokuvalevyt ja tietokonetiedostot. Jostain syystä näitä tietovälineitä pidetään itse tietoa arvokkaampina – taloudellisesti – ja niiden taloudellista arvoa halutaan maksimoida kaikin keinoin. Erilaiset tekijänoikeuslait ja -säännökset rajoittavat sitä, miten tietoa saa levittää kun se on kääritty tietovälineeseen. Näiden lisäksi varsinkin IT-alalla tietovälineitä halutaan suojella vielä erilaisilla ”digitaalisilla oikeuksienhallinnoilla”, DRM:illä.
Jos ostan MP3-tiedoston musiikkikaupasta, saan samalla tietoa (musiikkia) että tietovälineen (MP3-tiedoston). En saa tiedostoa kopioida ilman oikeuksienomistajien lupaa, koska tietovälineeseen kätketty tieto on tekijänoikeuslain piirissä. En toisaalta saa tehdä tästä kappaleesta ilman lupaa kopiota niinkään, että esittäisin sen yhden miehen orkesterillani kadunkulmassa. Tällaisista tapauksista väännetään kättä oikeudessa Suomessakin luultavasti ainakin kuukausittain.
Siltikin eri tahot haluaisivat edelleen kiristää niitä ehtoja, joilla tietoa saa levittää, ja vähitellen tiedon ja tietovälineen rajaa halutaan hämärtää. Pelkään, että se alkaa astua entistä pahemmin ja kipeämmin perusoikeuksiemme, kuten sanan- ja ajatuksenvapaudemme, varpaille.
 |
| (Openclipart) |
Eilen ostin suomalaisen iltapäivälehden R-kioskilta hintaan 1,30 € tarkoituksenani lukea se matkustaessani bussilla Jyväskylästä Orivedelle. Luin lehdestä kaikki itseäni kiinnostavat jutut ja näin ollen sain lehdestä ”kopioitua” muistiini eräänlaisen epätarkan kopion lehden sisältämästä tiedosta. Tämän jälkeen totesin, ettei lehdellä ole itselleni enää mitään lisäarvoa, ja päätin kysyä viereisellä penkkirivillä istuvalta rouvalta, mikäli hän haluaisi myös lehden lukea.
Rouva hyväksyi tarjoukseni, ja niin lehti vaihtoi omistajaa. Missään vaiheessa en pyytänyt häntä kompensoimaan omaa enkä lehtipainon taloudellista tappiota, vaan hyvää hyvyyttäni lahjoitin lehden hänelle. Olenko nyt alhaisista alhaisin varas ja hyvinvointiyhteiskunnan vihollinen? En ehkä tänään, mutta tulevaisuudessa tämäkin voisi olla mahdollista.
Mietitäänpä taloudellisia tappioita, jotka toiminnallani aiheutin, vähän samalla logiikalla kuin miten oikeudenomistajat omia vahinkojaan laskevat oikeudessa:
En voi millään rajoittaa lehden leviämistä, joten oletetaan, että sen lukemiseen menee 20 minuuttia henkilöä kohden ja se kiertää näin ollen kädestä käteen kolme kertaa tunnissa. Kun iltapäivälehden voidaan katsoa vanhentuneen seuraavaan aamuun mennessä, oletetaan että se voi levitä kello 12:00-09:00, eli 21 tuntia. Tänä aikana se on kopioitunut 63 henkilölle.
Kun lehti kerran maksoi minulle 1,30 euroa, jäi lehdestä tuloja saamatta kaikkiaan 81,90 euroa. Lehden alv on 23 % ja uskoisin että myyjälle jää lehdestä käteen niinkin paljon kuin 0,50 euroa. Näin ollen aiheutin toiminnallani…
- … myyjille 31,50 euron tulonmenetyksen,
- … iltapäivälehdelle 50,40 euron tulonmenetyksen ja
- … valtiolle 18,84 euron menetyksen saamatta jääneinä veroina (veroja ei ole otettu huomioon edellisissä arvoissa)
Onneksi vielä tänään en (käsittääkseni) ole rikosta tehnyt antaessani tiedon – ja tietovälineen – levitä. Toivon, että suomalaiset ovat niin viisasta kansaa, ettei tuollainen ole tulevaisuudessakaan rangaistavaa.
—
Tarkoitukseni ei ole tässä vaikuttaa ylettömän naiivilta, vaan pyrin yksinkertaistamaan asian käsittelyn helpottamiseksi – ehkä jopa hieman puolueellisesti, mutta jokaisella on oikeus omiin johtopäätöksiinsä. Vastuu on lukijalla.