Tilannepäivitystä (Joomlaa, Yleä ja Giganttia)

Aivan aluksi, muistetaan päivittää ne Joomla!:t, 1.5.10:ssä on XSS-haavoittuvuus, jonka 1.5.11 korjaa.

Yleltä ei ole kuulunut mitään Euroviisu-äänestykseen liittyen, ja jos piakkoin ei ala mitään tapahtumaan, täytynee huomauttaa että odotan edelleen heidän vastaustaan.

Mitä puhelimen tilaukseen taas tulee, ryhdyin eilen ihmettelemään sähköpostitse Gigantin asiakaspalvelulle, onko tilaukseni todella myös rekisteröitynyt (heillä kun on ollut hieman ongelmia sillä saralla). He kertoivat että:

Tilauksenne on rekisteröitynyt, ja tilaamanne puhelin on lähetetty teille tänä aamuna. Saanette sen siis viimeistään huomenna, torstaina.

Mielenkiintoista on, ettei Gigantti ole missään vaiheessa lähettänyt seurantakoodia tuolle paketille. He käyttävät Matkahuoltoa, mutta kyllä silläkin omat seurantakoodinsa on, ja Gigantin sivuilla myös on seurantamahdollisuus. Lisäksi Gigantin ostoehdoissa lukee:

Kun tilaus on käsitelty ja lähtövalmiina keskusvarastoltamme, lähtee siitä asiakkaalle automaattisesti sähköpostiviesti joka pitää sisällään lähetystunnus linkin jonka kautta asiakas pystyy milloin tahansa tarkistamaan lähetyksensä sijainnin.

Laitoin asiasta tiedustelua vielä heille, mutta nähtäväksi jää, ehtivätkö vastata ennen kuin luuri on kädessäni.

Mainitsin viestissäni myös siitä, että heidän sivujensa kautta ei voi tarkkailla tilauksen etenemistä ennen toimitukseen lähtemistä. Esimerkiksi Verkkokauppa.comin sivuilta näkee, onko tuote varastossa odottamassa postitusta, lähetetty vai jotain muuta.

Päivitys 4.6.@1:01: Illemmalla, kuuden jälkeen sain Matkahuollon seurantakoodin sähköpostiini, automaattisena viestinä.

Yle ja Euroviisut

Kirjoitin jokin aika sitten Euroviisujen äänestyksestä juttua blogiini, ja tuossa vast’ikään jo jaksoin kirjoittaa Ylelle asiasta kysymyksiä. Nyt vaikuttaa siltä, että asialle on ainakin jotain tapahtumassa kun (ilmeisesti tahattomasti) sain kopion uudelleenohjatusta sähköpostista.

Toivoa sopii, että vastauksia saadaan pikapuoliin.

Euroviisuhuumaa

Jokavuotiseen tapaani osallistuin Eurovision Song Contest- (eli Euroviisu-) puhelinäänestykseen. Ajattelin läpällä äänestää Kreikan David Hasselhoffia, Sakis Rouvasia, jonka äänestysnumero oli 08. Omassa kännykkäliittymässäni kun on viihdepuheluesto, ajattelin lähettää tekstiviestinä oman ääneni.

Eipä voittanut Kreikka eikä Suomikaan (paitsi häviämiskilpailun, totuttuun tapaan). Mutta näin IT-mielisenä ihmisenä itseäni häiritsemään jäi muutama asia:

  1. Epäonnistuneet äänestyskerrat. Kuinka paljon mahtoi ääniä kadota, kun ihmiset eivät ole tarkastaneet, että viesti myös lähtee? Äänestyksen ensimmäisen 6 minuutin aikana puhelimeni ei suostunut lähettämään viestiä tekstiviestinumeroon, ja vasta yrittäessäni toistakymmenettä kertaa samaa viestiä se vihdoin lähti liikkeelle. Puhelinlinjojen tukkoisuudesta en tiedä, mutta juorujen mukaan myös ne ovat olleet tukossa, joskin silloin asia on käyttäjälle selkeämpi.
  2. Välitystiedot vasta minuuttien päästä. Mahtoiko viestini päästä edes perille ajoissa, kun ”Viesti toimitettu” -ilmoituksen saantiinkin kului naurettavia aikoja, ja arvatenkin osa äänestäneistä sai tuonkin tiedon vasta äänestysajan jälkeen. Mitä kävi heidän äänilleen?
  3. ”Kiitos osallistumisestasi” klo 03.30. Vastausviestinä sain yöllä puoli neljältä viestin joka sisälsi jotakuinkin seuraavan tekstin (poistin viestin puhelimestani, jos joku haluaa ko. viestin laittaa esim. kommentteihin niin hyvä on): ”Kiitos osallistumisestasi. Paras voittakoon!”. Noh, siihen aikaan ”paras” oli jo voittanut, joten eipä sekään hirveästi lohduttanut. Jos ääneni rekisteröityi vasta tuolloin, niin well done Yle (ja yhteistyökumppanit).
  4. Lähetyksen ja vastaanottamisen välinen viive. Seurasin toista semifinaalia nettistreamina Ylen sivuilta, ja ainakin tuolloin viive digiboksin kuvaan oli noin minuutin luokkaa. Mitä jos olisin luottanut nettistreamin kelloon ja lähettänyt viestini vasta viime hetkillä? Olisiko se mennyt hukkaan?

Toki uskon, että valtaosa suomalaisten antamista äänistä meni perille asti, mutta ei se mielestäni reilua ole jos edes pieni osa äänistä katoaa hyväksyttävänä hävikkinä. Tätä asiaa pitänee selvitellä, ja aloitan tutkimukseni Ylestä. Kerron lisää tässä blogissa jos joku nyt kehtaa jotain vastatakin.