Käsittämättömät suoja-ajat

Teosten suoja-ajat ovat
mielestäni pahoin yli-
mitoitettuja.
Kuva: Openclipart

Olen ennenkin kritisoinut tässä blogissani tekijänoikeuksellisen suoja-ajan uskomatonta ylimitoitusta, ja niin ajattelin tehdä tälläkin kertaa.

Kirjoittelin PHP:llä pienen skriptin, joka esittää tämänhetkiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön perustuvia arvioita joidenkin teosten tekijänoikeuksien raukeamisesta. Kun tekijänoikeus Suomessa päättyy 70 vuoden päästä tekijän kuolinvuoden loppumisesta, on tänä päivänä tehdyt teokset suojattuja vielä vuonna 2141.

Sivulla on esimerkkejä enemmänkin, enkä niitä tähän rupea kopioimaan, mutta mainittakoon kuitenkin, että omien arvioideni mukaan Adolf Hitlerin Mein kampf (Taisteluni) vapautuu tekijänoikeuden raskaan ikeen alta Suomessa jo vuonna 2016. Toivottavasti kirjoittaja ei koe, että hänen oikeuksiaan on julmasti poljettu.

KServer Jako 0.9 julkaistu

Kirjoittelin tuossa muutaman illan aikana pientä PHP-ohjelmaa, joka hoitaa vähän samaa tehtävää kuin Apache2:n tiedostolistaus. Itseäni kun harmitti se, että käyttäjä ei voi tehdä hakuja tiedostolistaan (ok, voi hakea tekstiä selaimen toiminnoilla mutta sitä ei lasketa) eikä lähettää itse tiedostoja.

Nämä puutteet korjaa KServer Jaoksi nimetty ohjelmisto, joka on julkaistu GNU GPL 3:n alaisena. Tämä ohjelmisto löytyy ilmaiseksi täältä, ja itse asensin sen omaan jakokansiooni.

Palautetta saa antaa, ehkäpä joskus julkaisen tuosta 0.9.1 -version parannetuin ominaisuuksin.