Elisalta ympäripyöreitä vastauksia

Aiemmin tässä blogissa kerroin ottavani yhteyttä URL-pohjaisen suodatuksen käyttöönottoon liittyen operaattoriini Elisaan. Vastaus heidän taholtaan viipyi hieman, mutta kiteytetysti kysyin siis, jotta:

— aikooko Elisa käyttää DNS- vai
URL-pohjaista suodatusta vai sekä että pakollisena osana
laajakaistaansa ja millaisella aikataululla URL-pohjaists
suodatusta ollaan ottamassa käyttöön?

Lisäksi jos/kun olette ottamassa URL-suodatuksen käyttöön,
onko se kytkettävissä pois käytöstä tai muuten ilman toisen
proxyn käyttämistä kierrettävissä?

ja vastaus oli (olennaisilta osin):

Elisa estää pääsyn lapsipornoa sisältäville sivuille Poliisin toimittaman listan mukaan lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain 1.12.2006/1068 perusteella. Lain mukaan teleyrityksellä on oikeus tarjota palvelujaan siten, että niiden avulla ei ole pääsyä lapsipornosivustoihin. Myös Elisan toimitusehdoissa on todettu, että Elisalla on oikeus poistaa verkosta sellainen materiaali, jonka viranomainen, kolmas osapuoli tai Elisa perustellusti toteaa loukkaavan lain määräyksiä tai estää pääsy viranomaisten ilmoittamille internet-sivuille (Elisan yleiset sopimusehdot kuluttajille, kohta 6.12). Elisa toimii asiassa lain ja sopimusehtojensa mukaisesti.

Tämä ilmeisesti on Elisan vakiovastaus kaikkiin sensuuriin liittyviin kysymyksiin. Omaan kysymykseenihän se ei vastannut millään tapaa, joten bumerangina lähti vastaus Elisalle tähän malliin (jälleen kerran turhat karsien):

— haluaisin tietää koska – jos ikinä – Elisa on ottamassa käyttöön poliisin niinkutsuttua URL-listaa ja tuleeko se DNS-suodatuksen tilalle vai rinnalle. Lisäksi kiinnostaisi tietää onko palvelusta tulossa ”maksuton lisäpalvelu” (mikä ei muuten ole sensuurilain vastainen menettely sekään) vai pakollinen toiminto.

Pyydän, että ystävällisesti vastaisitte edellisen kappaleen kysymyksiin mahdollisimman suoraan ja yksiselitteisesti. Tämä siksi, jotta vastauksenne mahdollisessa käsittelyssä blogissani tarvitsisi käyttää mahdollisimman vähän tulkintaa, minkä uskon olevan myös Elisan etu.

Jos tällä kertaa vaikka saisin suorempia ja käyttökelpoisempia vastauksia Elisan taholta. Voisi sitten alkaa harkita vaikka ISP:n vaihdattamista jos niikseen tulee jos aspa ei osaa vastata kysymyksiin. Kaikenkaikkiaankin mielestäni on parempi kertoa rehellinen likainen totuus kun kierrellä ja valehdella. Mutta nähtäväksi jää, mitä Elisa vastaa ensi kerralla.

Kansalaisaktivismi kiellettyä

TKK:n opiskelija/virkamies Jyry Suvilehto kertoo verkkosivullaan siitä, kuinka TKK on antanut hänelle tässäkin blogissa (ja tarkemmin Suvilehdon sivuilla) mainitusta lapsiporno.info-peilistä kirjallisen huomautuksen. Tragikoomisena yksityiskohtana pidän sitä, että TKK:n mielestä kansalaisaktivismi on perseestä, rivien välistä luettuna viesti koittaa mielestäni sanoa jotakuinkin että ”meillä sinä olet massaa ja teet niinkuin me sanomme. Pidä turpasi kiinni ja go with the flow.” Se taas on kauniisti sanottuna a-aukosta, sillä kansalaisaktivismi, joka kansalaistottelemattomuus, on suotavaa.

Mielipiteensä saa minun puolestani tuoda ilmi tyylillään niin kauan kun ketään ei loukata. Tässä tapauksessa ei kukaan eikä mikään mielestäni loukkaantunut. Jos näin kävi, niin kuulisin mielelläni asiasta.

Juu, mutta jos lopettaisi angstimisen ja kävisi nukkumaan. Laitoin muuten viime yönä pääserveriin kaksi uutta tuuletinta, pysyvätpähän kiintolevyt viileämpinä (60°C→35°C).

KRP:ltä tuli vastausta taas

Jokunen aika sitten lähetin KRP:lle jälleen vähän kysymyksiä tuohon URL-pohjaiseen suodatukseen liittyen ja kysyin samalla, että joko hiljalleen olisi mainitsemani puutteet korjattu estosivusta. Vastaus oli tämän näköinen:

Hei,
Operaattorit voivat ottaa URL-pohjaisen käyttöön heti kun siihen heillä on tekniset valmiudet. Poliisi tulee sisällyttämään seuraavaan estolistaan sekä URL-pohjaisen, että DNS-pohjaisen estosivustolistan ja on sitten operaattoreiden asia kummanko vai kummankin pystyvät toteuttamaan.

Estosivun suhteen työ on vielä kesken mutta siitä on erilaisia visioita esitetty ja uskomme, että estosivu tullaan näkemään osana poliisisivustoa niin että ei tarvitse pyrkiä estetyille sivustoille nähdäkseen millainen on estosivun rakenne.

Eli käyttöön olisi tulossa kaksi erillistä listaa, ja operaattorit käyttävät muuten vain DNS-pohjaista suodatusta varmaankin ainakin vuoden loppuun. Jossain mainittiin että KRP päivittää listoja kuukauden-parin välein eli piakkoin pitäisi uutta listaa olla näkösällä.

Hienoa on kuulla, että estosivulle ollaan tekemässä jotain – edes jotain. Kysyin viestissäni myös että onko jossain oikein näkyvillä estosivun virallista versiota, ja tuollainen ympäripyöreä vastaus tuli että ”ei ainakaan vielä”.

Täytynee laittaa Elisalle kyselyä että millaisella aikataululla ovat ottamassa käyttöön URL-pohjaista suodatusta. Elisan tuntien tosin voi olla, että eivät vastaa mitään, kun ei ilmeisesti tällaiset asiat kuulu asiakkaille. Islantilaiset vaan kiskoo massia lompakkoonsa niin ettei meinaa taskuun mahtua. Mutta voihan tuota kokeilla.

OUBS:ltä asiaa sensuurista

Otaniemi Underground Broadcasting System on Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan kanava, jonka ohjelmaa voi seurata myös Internetin välityksellä. He tekivät varsin mielenkiintoisen ja liki tunnin pituisen pätkän lähinnä nettisensuurista.

Juttu sisältää paljon hyviä ja perusteltuja kommentteja ja pituudestaan huolimatta jaksoin katsoa sen loppuun asti. Suosittelen katsottavaksi muutenkin.

TKK:n sulkuhäsmäkkä

IT-medioissakin mainittu TKK:n opiskelija/virkamiehen tunnuksen jäädyttäminen ja siihen liittyvät jutut selkenivät itselleni huomattavasti tätä lukiessa.

Jos tällainen naurettava käytäntö on sitten TKK:n maineen kannalta parempi ratkaisu niin ok, ei ole minun ongelmani. Suosittelisin vain joitakuita hieman miettimään järkensä kanssa. Mutta luehan itse, niin ei jää minun whineni varaan tämäkään asia.