Elisan suhteen kaikki hyvin

Elisalta yrittivät soittaa jo samana päivänä kun laitoin heille viestiä, mutta puhelimeni oli juuri silloin äänettömällä enkä huomannut puhelua. Ilmaisin kyllä jo palautelomakkeelle kirjoittaessa että haluaisin vastaukseni sähköpostilla, ja niin myös tapahtuikin:

Tarkistin liittymäsi tilannetta ja ilmeisesti nyt käytössäsi oleva liittymänumero 050 xxx xxxx on aiemmin ollut toisen henkilön omistuksessa ja tuolloin liittymälle on tilattu kestotilauspalvelu, josta laskutetaan kuukausittain 4 euroa.

Valitettavasti tällaiset kestotilauspalvelut ovat numero kohtaisia ja niiden laskutus jatkuu niin kauan, että palvelu perutaan liittymältä. Edellinen numeron omistaja ei palvelua ole perunnut, joten nyt kun liittymä on avattu uudelleen nimellesi on kestotilauspalvelun laskutus jatkunut liittymästä.

Olen nyt hyvittänyt kahdelta laskutuskaudeltasi yhteensä 8 euroa veloitetuista palvelunumerotekstiviesteistä ja lisäksi olen lisännyt liittymällesi palvelunumerotekstiviesteille eston, jotta kyseinen kestotilaus saadaan estettyä liittymältäsi.

Eli syy ei varsinaisesti ollut kummankaan, minun tai Elisan, vaan liittymän edellisen omistajan. Elisa hoiti tässä asiansa mielestäni erinomaisesti ja ennen kaikkea nopeasti. Kuitenkin on aika ihmeellistä, että tämänkaltainen tilanne on mahdollinen, sillä sekä operaattorin että palveluntarjoajan pitäisi toteuttaa palvelunsa niin, ettei näin pääse käymään. Jos se ei ole mahdollista, pitäisi 3. osapuolen kestotilauspalvelut (kuten Jambat ja muut) kieltää.

On nimittäin mahdollista ja jopa todennäköistä, että tällainen samanlainen tilanne on sattunut jollekuulle muullekin, mutta että hän ei ole eroa huomannut normaalilaskutuksensa seasta.

Ja jos Elisan aspan toimista haluaa jotain kritiikkiä antaa, niin ehkäpä pienoinen bonusalennus olisi ollut paikallaan. Mutta tämän asian käsittelyn suhteen olen kyllä tyytyväinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.