HP:lla sulkeiden merkitys hakusessa?

Ostin kesällä itselleni uuden tulostimen, HP DeskJet D2660 -värimustesuihkun. Teknisista detaljeista ja kehnosta hinta-laatu -suhteesta viis, laitteeni alkoi yllättäen syöttää paperia missä asennossa sattuu ja ”sutimaan tyhjää” vaikka paperia olisi alustalla ollutkin.

Ajattelin tiedustella HP:lta mahdollisia toimenpiteitä, millä tulostimen saisi ehkä jopa pelittämään asianmukaisesti. Heiltä tulikin geneeriset ”katso että paperialustalla on paperia yms.” -ohjeet. Samassa yhteydessä he muistivat myös kertoa, että koska käytän Linuxia, he eivät voi puuttua ohjelmistpuolen mahdollisiin ongelmiin. Vastasin heille seuraavasti (lihavointi ja alleviivaus lisätty vasta tähän):

Valitettavasti ohjeenne eivät ratkaisseet ongelmaa, ja epäilen vahvasti, ettei kyseessä ole ajuriongelma (vaikkakin on ehkä hieman ristiriitaista samaan aikaan ylläpitää HPLIP-ajuria ja olla tukematta Linuxia). Vaikuttaa myös siltä, että paperinsyöttöongelma ja 2. sivun tulostusongelma ovat toisistaan riippumattomia. Jälkimmäiseen mainittakoon, mikäli se vianrajausta yhtään helpottaa, että toisinaan laite jää vilkuttamaan virran merkkivaloa (ajurin tilaviesti ”Canceling”), eikä tilaa voi purkaa kuin irrottamalla laite virtajohdostaan.

Ilmeisesti joko a) viestin käsittelijä ei pitänyt antamastani kritiikistä tai b) käsittelijälle ei sulkeet muuten olleet tutut, sillä vastaus oli seuraava:

Vaikka tulostimelle löytyykin ns. HPLIP -materiaalia, käyttöjärjestelmänä Linux ei kuulu HP:n tukemiin käyttöjärjestelmiin. Näin ollen laitteelle joka käyttää Linux -käyttöjärjestelmää, enkä pysty antamaan sinulle puhelin- tai sähköpostitukea. Tukea on kuitenkin saatavana alla olevasta linkistä. (Get Help -> ”Ask a Question” button):
http://hplipopensource.com/hplip-web/support.html

Korostan tässä, että HP:n tuki ei ottanut kantaa viestissään mihinkään muuhun kuin tuohon sulkeissa olevaan tekstiini, vaan päättivät ilmoittaa että ”Ei Linux-tukea”. Jätinkö asiani todella noin epäselväksi? Mielestäni en. (Kommentoida saa). Siispä rustaamaan HP:n tuelle selvennystä ja lisäohjepyyntöä:

Valitettavasti vastauksenne ei ratkaissut ongelmaani. Haluan lisäksi korostaa, että aiemmassa kirjeenvaihdossa mainitsemani ristiriitaisuus HP:n Linux-ajurin ja HP:n Linux-tuettomuuden välillä oli puhtaasti sivuhuomautuksellinen palaute yhtiönne toiminnasta, eikä sinällään liittynyt tähän ongelmaan. Olen vastaanottanut ja ymmärtänyt ilmoituksenne siitä, että Linux ei kuulu käyttötukenne piiriin, ja ottanut huomioon sen omassa toiminnassani. Teidän ei tarvitse enää ilmaista tätä asiaa minulle.

Pyydän teitä keskustelun helpottamiseksi huomioimaan, että käytän – yleisen suomen kirjakielen tavan mukaisesti – kaarisulkeita ”(” ja ”)” merkitsemään tekstistä mielestäni vähemmän merkityksellisiä asioita, sivuhuomautuksia ja täsmennyksiä. Toivonkin, että jatkossa tulkitsette viestini niin, että myös – ja varsinkin – sulkeiden ulkopuolinen sisältö on merkityksellistä. Teidän toimintaanne helpottaaksenne pyrin lisäksi jatkossa olemaan selkeämpi omassa viestinnässäni.

Kuten aiemmin mainitsin, en usko että kyseessä on ongelma ohjelmistossa, vaan sen sijaan esim. mekaaninen vika tulostinlaitteistossa, joka ei ollut korjattavissa käyttäen mainitsemianne huoltotoimenpiteitä. Mikäli te kuitenkin uskotte, että kyseessä on ohjelmistovika tai mikäli ette halua antaa edes laitteenne laitteistolle tukea koska käytän Linuxia, olkaa hyvä ja ilmaiskaa asia vastauksessanne.

Mikäli kuitenkin voitte auttaa, toivon että kertoisitte onko vielä jotain, mitä voisin laitteeni käyttökuntoiseksi saamiseksi tehdä, ja jos ei, millä tavoin se on saatettavissa teidän huollettavaksenne.

Joku voisi väittää, että piilovittuilen, mutta siitä ei ole kyse. Toivon, että viesti selventää HP:llekin tilanteeni, ja että HP ei ihan oikeasti ole sitä mieltä, että jos käyttää Linuxia koneessa, ei HP vastaa vaikka laite räjähtäisi omia aikojaan. Vastausta odotellessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.