Kuukausi: joulukuu 2011

Mennyttä ja tulevaa, osa 2011

Posted onLeave a comment

Joulu ja uusivuosi ovat jokavuotiseen
tapaansa ovella. Tänäkin vuonna on
tapahtunut kaikenlaista kirjoittamisen
arvoista.

Kuva: Openclipart

Vuosi 2011 on käymässä vähiin, ja nyt onkin hyvä hetki joulun- ja uudenvuodenvieton ohessa kerrata hieman, mitä tänä vuonna on tapahtunut, ja toisaalta arvailla ensi vuoden asioita.

Kirjoitin samanlaisen artikkelin viime vuonna, ja lähdenkin liikkeelle siinä heitetyistä ennustuksista tälle vuodelle.

Piraattipuolueelle ei eduskuntavaaleissa paikkoja tullut, mutta Perussuomalaisten jytky on omiaan kyllä herättämään ajatuksia ihmisissä. Ehkä ensi eduskuntavaaleissa paikkoja jo heltiäisi, ellei sitä ennen äänikynnystä ole ruuvattu liian korkeaksi.

Esitin myös viime vuonna arveluja siitä, että Ubuntu voisi vaihtua toiseen distribuutioon. Näin ei – lähinnä omasta laiskuudestani johtuen – tapahtunut, vaikka olenkin ollut julkaisu julkaisulta tyytymättömämpi Canonicalin tapaan ajaa muutoksia läpi muiden mielipiteistä välittämättä. Debianiin siirtyminen on kuitenkin ainakin palvelimien osalta mahdollista, sitten kun ohjelmistojen päivittäminen tulee ajankohtaiseksi.

Mediamaksua ei tullut, mutta sen sijaan vähin äänin juonittu Yle-vero herätti ainakin minussa kuumia tunteita. Näillä näkymin reilun vuoden päästä nykyinen TV-talouskohtainen TV-maksu vaihtuu veronmaksajakohtaiseen Yle-veroon.

Julian Assangekaan ei ole mediasta mihinkään kadonnut, ja Britannian korkein oikeus tehnee ratkaisunsa Assangen Ruotsiin luovuttamisen suhteen ensi vuoden alkupuolella. Toivoa sopii, että Assangea ei luovuteta, sillä siitä seuraisi todennäköisesti vangitseminen Guantanamo Bayhin Ruotsin luovuttaessa hänet USA:han vastaamaan syytteisiin mm. terrorismista.

IPv4:n osoiteavaruuden loppuminen ei vielä loppukäyttäjää kosketa, koska ISP:illä IP-osoitteita vielä riittää jaettavaksi. Internet-käytön lisääntyessä ja päätelaitekirjon laajentuessa on kuitenkin todennäköistä, että IPv6:n laajempi käyttöönotto on lähivuosina tehtävä.

Tänä vuonna kirjoitin muunmuassa seuraavista aiheista: Nokian päätös ottaa WP7 ensisijaiseksi alustakseen, Grooveshark-online-musiikkipalvelu, käräjäoikeuden päätös estää TPB Elisan verkossa ja Raspberry Pi -tietokone. Lisäksi olen käsitellyt sananvapaus-, yksityisyydensuoja-, tekijänoikeus- ja monia muita asioita IT-maailmasta ja toisinaan sen ulkopuolelta.

Kirjoittelu jatkuu myös ensi vuonna samalla linjalla, ja todennäköisesti ensi vuonna blogistani saa lukea kirjoituksia siitä, miten Raspberry Pi -tietokone mullistaa elämiä, miten meillä ja maailmalla rajoitetaan sananvapautta erilaisin tekopyhin keinoin ja miten suuryritykset käyttävät asemaansa väärin. Mahtuneepa vuoteen todennäköisesti muitakin uutiskommentteja, arvosteluja ja kertomuksia elävästä elämästä.

Vielä hieman tilastoja blogini olemassaoloajalta:

  • Sivunäyttöjä yhteensä 5800.
  • Suosituimmat artikkelit ovat ”Vattefall soitti” (486) ja ”Suvi Linden angstii” (239).
  • Suosituimmat selaimet: Firefox (52 %), Chrome (20 %), Internet Explorer (17 %).
  • Suosituimmat käyttöjärjestelmät: Windows (66 %), Linux (14 %), Muu Unix (9 %).

Lainaan lopuksi vuoden takaista itseäni:

Tietokone ei joulun olemassaoloon huomiota kiinnitä, mutta onneksi me ihmiset emme ole koneita. Jääköön hetkeksi verkkokortin valot palamaan vilkkumatta, sillä on olemassa tärkeämpiäkin asioita kuin se, mikä palvelimen keskikuorma on 5 minuutin aikajaksolla. Ehkä nyt on hyvä aika keskittyä niihin. Tässä vaiheessa lienee aiheellista kiittää kaikkia blogini säännöllisiä ja satunnaisia lukijoita ja kommentoijia mielenkiinnosta ja toivottaa hyvää joulua ja uuttavuotta.

Clementine: musiikkisoitin täyttä timanttia

Posted onLeave a comment

Amarok 1.4:stä esikuvanaan pitävä Clementine-
musiikkisoitin on tähän mennessä paras kokei-
lemani soitin.
Kuva: Clementine-logo/ Clementine-player.org

Ennen KDE4-aikakautta pidin KDE 3.5:n Amarok-musiikkisoitinta maailmankaikkeuden parhaana soittimena. Sitten julkaistiin liian raskas ja ruma KDE4, ja hieman myöhemmin uusi Amarok, josta en samoista syistä myöskään pitänyt.

Tuossa vanhemmassa Amarokissa (1.4-sarjassa) olivat ominaisuudet kohdillaan: siinä oli nopea musiikkikokoelmanhallinta, ja soittolistan suodattaminen lennossa eri kriteereillä oli helppoa. En muista, mitä toimintoja uuteen KDE4-Amarokiin siirtyi ja mitä ei, mutta lopetin sen käytön lähinnä epäkäytännöllisyyden takia.

Olen kuitenkin jo hyvän aikaa sitten löytänyt uuden musiikkisoitinten helmen: Clementinen. Clementine näyttää ja tuntuu siltä ”hyvältä Amarokilta”, mutta siinä on paljon myös sellaista, joka tekee siitä vieläkin paremman musiikkisoittimen. Minun onkin jo korkea aika kirjoittaa sitä ylistävä blogipostaus.
Clementinen käyttöliittymä on tehty Nokian1 Qt-toolkitillä, kuten KDE4:kin. Koska olen lähinnä Gnome3- ja näin ollen GTK+-käyttäjä, Clementinen Qt-riippuvuudet luovat pientä overheadia, eikä se istu niin hyvin Gnome-työpöydälle kuin ”natiivit” sovellukset. Qt:n hyvyydestä ja huonoudesta voidaan väitellä maailman tappiin asti, mutta tosiasia on kuitenkin se, että se toimii niin Windowsilla, OSX:llä kuin Linux-työpöydillä. Myös Clementine on saatavilla kaikille mainituille.

Clementine ei ole musiikkisoitin niille, joiden mielestä tulitikkuaskin kokoinen ”Edellinen, Tauko, Seuraava” -ikkuna on oikea valinta: jotta sivupaneeli, soittolista ja muut osat mahtuvat järkevästä näkymään, täytyy ikkunaa pitää laajennettuna koko näytölle ainakin omalla 1152×864 -resoluutiollani.

Kuva paljastaa Clementinen ulkoasun
lisäksi myös hieman musiikkimaustani,
klikkaa kuvaa suurentaaksesi. Kuvan
kappaleet ovat Grooveshark-soittolistal-
tani.
Kuva: Kuvakaappaus Clementinestä.

Toisaalta onpa Clementinellä paljon näytettävää ja kosketeltavaa: hakupalkki, sivupaneeli, joka on jaettu useisiin välilehtiin, soittolista – tai useita välilehtiä soittolistoja, albumikuvitus, äänen visualisointi ja kontrollit. Parhaiten tämän sekavan kuuloisen mutta yllättävän käyttäjäystävällisen käyttöliittymän ymmärtää näkemällä ja kokeilemalla.

Sivupaneelin välilehdet esittelevät käyttäjälle eri verkkopalveluista kerättyjä tietoja soivasta kappaleesta ja artistista: Wikipedia-artikkelit ja kappaleen sanoitukset ovat aina parin klikkauksen päässä. Saman sivupaneelin kautta soittolistalle voi lisätä kappaleita niin Clementinen ylläpitämästä musiikkikirjastosta, kansioista kuin myös esimerkiksi Groovesharkista, Spotifystä ja Magnatunesta. Oletettavasti myös kappaleiden tuonti ja vienti soitinlaitteille onnistuu – tätä en kuitenkaan ole kokeillut laitekantani puutteiden takia.

Monissa muissakin musiikkisoittimissa on automaattisesti tiettyjä kansioita seuraava musiikkikirjasto, jonka ansiosta uusia kappaleita ei tarvitse itse etsiä ja siirtää soittolistoille. Olen kuitenkin omassa käytössäni huomannut, että tämä toiminto on usein toteutettu kehnosti: kun soitin alkaa skannaamaan tuhansia tiedostoja NFS-levyjakokansioista, alkaa 100-megainen lähiverkko äkkiä takkuilla, ja iowait2 hyppää taivaisiin. Siirryttyäni gigabittiseen verkkoon pullonkaula siirtyi tiedostopalvelimen suorituskykyyn. Siispä minulle on tärkeää, ettei kirjaston skannaus aiheuta järjetöntä verkkoliikennettä. En tiedä, miten Clementine teknisesti tämän on toteuttanut, mutta se toimii.

Eräänä olennaisena toimintona pidän myös jononhallintaa. Yleensä kuuntelen koko kirjastoani Grooveshark-kokoelmalla höystettynä Sekoita kaikki -toiminto päällä. Jos haluan kuunnella jonkin tietyn kappaleen, etsin sen ja kaksoisklikkaan sitä, mutta jos kappaleita onkin kaksi tai useampia, taktiikka ei toimi. Siksi arvostankin mahdollisuutta asettaa kaikki haluamani kappaleet jonoon, jolloin Clementine soittaa ne toistensa perään ja jatkaa sitten satunnaista toistoa.

Clementinen asetukset ovat moni-
puoliset, mutta melko selkeät.
Kuva: Kuvakaappaus Clementinestä.

Clementine on mielestäni lähes täydellinen soitin: se on mukautettavissa ja tukee lähes mitä tahansa musiikkiin liittyvää. Se on myös lähes täysin suomennettu: kirjoitushetkellä käännössivuston mukaan käännettynä oli 90 % merkkijonoista.

On soittimessa toki omat puutteensa: suurimpana näkisin Grooveshark-toiston ajoittaiset ongelmat, esimerkiksi kappaleen tauottaminen johtaa usein siihen, että sitä ei toisteta loppuun asti. Myöskin PulseAudio kaatuu välillä Clementinen käynnistyksessä, mutta en tiedä kumpi on oikea syyllinen.

Nimeän silti Clementinen parhaaksi musiikkisoittimeksi, jota olen koskaan käyttänyt. Tietooni ei myöskään ole tullut, että jokin soitin vielä parempaan esitykseen pystyisi. Jos näin kuitenkin on, palautetta voi jättää kommentteihin.

Clementinen lataussivulta löytyy asennuspaketit kaikille alustoille, kuten myös ohjelman lähdekoodi. Suosittelen Ubuntu-käyttäjiä käyttämään PPA:ta, jolloin Clementine päivittyy käytännössä päivittäin. Lataussivu opastaa ottamaan PPA:n käyttöön näin:

sudo add-apt-repository ppa:me-davidsansome/clementine
sudo apt-get update
sudo apt-get install clementine

—
1) Tiedän, jotkut pitävät loukkauksena kutsua Qt:ta Nokian omaisuudeksi, mutta niin se vain on.
2) Input/Output Wait, se aika, jolloin suorittamista ei voida jatkaa I/O-pyynnön odottamisen takia.

Yle-vero: kikkailua ja kusetusta

Posted on1 Comment

Yle tuottaa useita uutislähetyksiä joka
päivä. Nämäkin lähetykset tultaneen
maksamaan Yle-verossa vuodesta 2013
alkaen.
Kuva: Matti Mattila: YLE News Studio
CC-By 2.0

Vuonna 2009 kirjoitin – monien muiden tapaan – siitä, että Yleisradion rahoitukseksi kaavailtaisiin Yle-maksua. Kun kansa älähti, päätettiin Ylen uusi rahoitusmalli jättää hautumaan. Ilmoille heitettiin myöhemmin käytännössä kaksi mallia: joko talouskohtainen 170 euron suuruinen mediamaksu, tai Ylen rahoittaminen valtion budjetista.

Kaikessa hiljaisuudessa on valmisteltu kuitenkin näiden kahden sekasikiötä: Yle-veroa. Eduskuntaryhmät ovat nyt yksissä tuumin nyökkäilleet hyväksyvästi ja kiitelleet viestintäministeri Krista Kiurua ehdotuksesta. Asian mediaan noususta siihen, että muutos on käytännössä lyöty lukkoon kului vain yksi päivä, eikä liene sattumaa sekään, että asia päätettiin juuri ennen joulua. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että rahoitustapa haluttiin vetää läpi matalalla profiililla ja nopeasti, jotta vuoden 2009 kaltainen kohu ei pääsisi nousemaan.

Olisiko kohulle sitten aihetta? Lyhyt vastaus: kyllä, useammallekin.


Ensinnäkin jo mainitsemani asian tarkoitushakuinen piilottelu ja salailu ei anna kovinkaan hyvää kuvaa siitä, miten asioita tasavaltamaassa hoidetaan. Samaan aikaan valtamediat – tarkoituksella tai ilman – antavat ihmisten ymmärtää, että Yle-vero olisi sama kuin aikaisemmin suunniteltu Ylen rahoitus verovaroin valtion budjetin ohjaamana. Kaiken kaikkiaan rivikansalaiselle ei ole annettu mahdollisuuksia tuoda epäkohtia julki; eikä näin selvästi ole haluttukaan.

Tehdäänpä asia selväksi: Suunniteltu Yle-vero toteutuessaan olisi vuodesta 2013 TV-maksun korvaava, lähes kaikkien täysi-ikäisten1 maksettava, progressiivisesti kasvava veroksi nimetty maksu, jolla rahoitetaan televisio- ja radiorahastoa, joka rahoittaa puolestaan Yleä. Tällä tavalla halutaan rahoittaa Ylen noin 500 miljoonan vuotuiset toimintakustannukset.

Liikenne- ja viestintäministeriön julkilausumassa (PDF) tällaisen taktiikan käyttämistä tavanomaisen verotuksen ja valtion budjetin sijaan perustellaan seuraavasti:

Yleisradio Oy:n riippumattomuuden turvaamiseksi on perusteltua, että julkisen palvelun vero ei sisälly valtiontalouden kehyksiin.

Käytännössä en kuitenkaan usko, että Ylen riippumattomuus olisi kiinni siitä, mitkä puolueet Suomessa istuvat hallituksessa. Pidänkin todennäköisenä, että tällä tavalla halutaan välttää sitä, että Ylen kasvava budjetti aiheuttaisi jonkinlaisia leikkauspaineita. Tällöin Yleisradio olisi etuoikeutetussa asemassa muihin verorahoja käyttäviin organisaatioihin.

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen on Ylen blogissa vähemmän yllättäen tyytyväinen tilanteeseen:

Yleisradiolle päätös on hyvä. Ensinnäkin saamme pitkäjänteisen ratkaisun, joka antaa meille mahdollisuuden suunnitella toimintaamme vuosiksi eteenpäin. Toiseksi voimme palata kestävälle kehitysuralle ja tehdä panostuksia joista olemme joutuneet tinkimään. Näitä ovat tietotekniikka, ohjelmahankinnat ja etenkin panostukset henkilöstöön. Ja kolmanneksi saamme työrauhan. Voimme keskittyä tehtäväämme kaikin voimin.

Jokainen voi itse miettiä, onko tulevaisuudessa täysin verovaroin kustannettavan mediatalon kustannukset suhteessa siihen, mitä se tarjoaa ja ennen kaikkea suhteessa siihen, mitä sen tulisi tarjota. LVM:n julkilausumassa kerrotussa muutosehdotuksessa Yleä koskevaan lainsäädäntöön Yleisradion tehtäviä oltaisiin laajentamassa: seuraavat sanankäänteet ovat ehdotuksen 7. pykälän alusta (vrt. nykyinen lainsäädäntö; muutokset lihavoitu):

Yhtiön tehtävänä on monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Ylen tilinpäätöksestä vuonna 2010 paljastuu,
että henkilöstökuluihin (palkkoihin, eläkkei-
siin, erorahoihin ym.) upposi lähes 220 mil-
joonaa euroa. Tämä on vajaa 70 000 euroa
jokaista ko. vuonna Ylellä ollutta vakituista
kohden, n. 5800 €/kk. Kts. alaviite 3.

Lähteet: Yle: Talous ja tilinpäätös, Yle: Henkilöstö.
Grafiikka: Riku Eskelinen/ Public Domain.

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.

Myöhemmin saman pykälän kohdissa Yleis­radiolle on lisätty myös kult­tuurin säilyttä­mis­vel­vollisuus (2. kohta) ja ohjel­mistojen painotus nuori­solle (3. kohta). Missään vaiheessa mistään Ylen nykyi­sistä vaati­muksista ei tingitty.

Kuitenkin mielestäni olisi paikallaan miettiä, mitä Ylen pitää tehdä ja millä intensi­teetillä. Löysät pois, kuten sanotaan. Lisäksi Yle voisi kehitellä myös muita rahoitus­keinoja: se tuottaa paljon ohjel­mistoa, mutta käsityk­seni mukaan esimer­kiksi koti­maista draamaa ei juurikaan viedä ulko­maille. Myöskin ulko­maisten ohje­lmistojen hankin­nassa leikat­tavaa riit­tänee. Enkä pitäisi Yleä sen puolueel­lisempana tai riippumat­tomampana2, vaikka se esittäisi mainoksia ohjelmiensa välissä.

Kaiken kaikkiaan suunniteltu Yle-vero on varsin poikkeuksellinen ja epäoikeudenmukainen järjestely, jossa korostuu hyvin nyky- ja ikiaikainen suomalainen päätöksenteko: asioita tehdään kansalta salaa ja sen kannasta piittaamatta lyhytnäköisen oman edun (tässä tapauksessa Yle-mammutin ylläpitämisen ja oman perseen suojaamisen) tavoittelemiseksi, vaikka helpompia ja kunniallisempia – joskin joillekin yksilöille kipeitä – ratkaisuja olisi tarjolla.

—
1) Yli 7813 € vuodessa tienaavien. Summa on reilu 651 euroa kuukaudessa.
2) Melkoinen sanahirviö, vai mitä?
3) Esimerkkini on tarkoituksella provosoiva: oikeastihan kaikki henkilöstökulut eivät sujahtaneet vakkareiden palkkoihin.
Disclaimer: Tämä on mielipidekirjoitus. Olen yrittänyt pitää omat ja muiden mielipiteet erillään toisistaan ja tosiasioista, sekä mainita lähteet. Jos ajatuksenkulussani on virheitä tai jokin jäi vaivaamaan, kirjoita kommentti. Muutenkin saa kommentoida, kuten aina.

3 erilaista tekijänoikeusuutista

Posted onLeave a comment

Tekijänoikeudet ovat hieno ajatus, mutta sillä rahansa tekevät
firmat eivät aina oikein viitsi toimia niinkuin pitäisi.

Kuva: Opensourceway/ Joshua Gajownik: Copyright License Choice
CC-By-SA 2.0

Olen tässä blogissa usein kirjoittanut siitä, miten tuhannen auringon voimalla omia etujaan ajavat tekijänoikeusjärjestöt – tekijänoikeusmafia – riistävät kuluttajia ja lobbaavat poliitikkoja oman agendansa edistämiseksi. Tähän liittyen jaan kanssanne kolme aiheeseen liittyvää uutista.

Universal ampui latauspalvelun musiikkivideon alas

Megaupload yllätti kaikki julkaisemalla
huippuartisteja vilisevän markkinointi-
musiikkivideon. UMG:n vastayllätys oli
videon poistaminen YouTubesta.

Kuva: Kuvakaappaus Mega Song -musiikki-
videosta.

Online-tiedostonjakopalvelut ovat usein levy-yhtiöiden, MPAA:n, RIAA:n ja muiden TO-organisaatioiden hampaissa, sillä jaetaanhan niiden kautta laittomasti paljon musiikkia ja muuta suojattua materiaalia. Megaupload-jakopalvelu yllätti kuitenkin kaikki julkaisemalla nimekkäiden artistien – mm. P Diddyn, Will.i.amin ja Alicia Keysin – tähdittämän musiikkivideon (videon voi katsoa esim. Megauploadin sivuilta) markkinoidakseen palveluaan. Video ladattiin myös YouTube-videopalveluun.

Universal Music Group (UMG) ei tälle YouTube-videolle lämmennyt: se käytti YouTuben DMCA[?]-ilmiantotoimintoa ilmoittaakseen olevansa kyseisen videon tekijänoikeuksien omistaja, ja näin poistaen videon YouTube-käyttäjien katsottavista. UMG:llä ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa videon kanssa, vaan Megaupload oli musiikkivideon täysin laillisesti artistien kanssa tehnyt. Megauploadin perustaja Kim Dotcom kertoo TorrentFreak-sivustolle Megauploadin toimineen täysin oikein, toisin kuin UMG:

Mega owns everything in this video. And we have signed agreements with every featured artist for this campaign —

Universal päätti siis tietoisesti käyttää DMCA-mekanismia väärin omien etujensa ajamiseen, siis ”vihollisensa” kampanjan estämiseen. Tällainen väärinkäytös ei ole mitenkään harvinaista, vaan yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt ja muut TO-edustajat ovat toistuvasti päässeet teknologiauutissivustojen piikiteltäviksi. Samaan aikaan
samat tahot lobbaavat voimakkaasti mm. SOPA:n[?], joka entisestään laajentaisi vastaavanlaisten toimenpidemahdollisuuksien kirjoa, puolesta.

Uudemmassa TorrentFreakin artikkelissa Megauploadin toimitusjohtaja David Robb kertoo, että neuvotteluyritykset UMG:n kanssa ovat olleet varsin hedelmättömiä:

Efforts to reach out to UMG and open a dialog about this abuse of the DMCA process were answered with unfounded and baseless legal threats and demands for an apology.

Uutisessa kerrotaan lopuksi, että Megaupload on vienyt asian paikallisen käräjäoikeuden ratkottavaksi. Periaatteessa UMG voidaan tuomita maksamaan euromääräisesti suuria summia korvauksia ja sakkoja väärinkäytöksestään, mutta se voinee silti maksaa summan tuskitta – onhan kyseessä maailman suurimpiin lukeutuva levy-yhtiö.

Suhteessa naurettavan pieni korvaussumma taas tuskin kannustaa UMG:tä muuttamaan tapojaan parempaan suuntaan, vaan väärinkäytökset jatkuvat sen ja muiden toimesta tulevaisuudessakin, ellei yhdysvaltalaista lainsäädäntöä muuteta. USA:n päättäjien intresseissä ei tosin useinkaan ole niinkään yksittäinen kansalainen, vaan suuryritykset, joten en pidättelisi henkeäni.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat Public Domain -videoita pois YouTubesta

FedFlix-sivusto julkaisee USA:n hallinnon
tekijänoikeudesta vapaita videoita, joista
kirjoitushetkellä viikon ladatuin oli kuvan
Battle of Midway vuodelta 1942.

Kuva: Kuvakaappaus: Battle of Midway, FedFlix

The Guardian -sivusto uutisoi vähän ylläolevan kanssa samanlaisesta ilmiöstä: suuryritykset ovat ryhtyneet väärinkäyttämään YouTuben ContentID-mekanismia omien rahavirtojensa kasvattamiseksi.

ContentID on YouTuben toiminto, jolla videon tai musiikkikappaleen tekijänoikeuksien omistaja voi tavallaan rekisteröidä mediansa Googlen tietokantaan niin, että kun YouTube tunnistaa siihen ladattavassa videossa olevan tällaisen median, se antaa oikeudenomistajalle joko mahdollisuuden poistaa videon näkyviltä tai vaihtoehtoisesti antaa videon näkyä mainoksilla höystettynä. Mainostuloista osansa saa sitten oikeudenomistaja. Näin siis teoriassa.

Kuitenkin Carl Malamudin ylläpitämä FedFlix-projekti, jonka tarkoituksena on saattaa suuren yleisön nähtäville USA:n hallinnon tuottamia videoita (USA:n hallinnon luomilla videoilla ei ole tekijänoikeussuojaa), on saanut kuulla, että ladatut videot ovat erinäisten suuryritysten ja mediatalojen omistamia. Tässäkään tapauksessa näin ei ole.

FedFlixillä ei ole juuri mahdollisuuksia valittaa kohtelustaan, sillä YouTube ei mahdollista kuin kolme erilaista syytä väittää päätöksen olleen virheellinen: joko siksi, että ContentID on tunnistanut videon väärin; siksi, että lataajalla on kirjallinen lupa oikeudenomistajalta tai siksi, että videon lataaminen on Fair Use -käytännön[?] tai vastaavan mukaista. Koska FedFlixin lataamilla videoilla ei ole ketään, joka tekijänoikeuden omistaisi, ei mikään ehdoista ole kelvollinen.

Ottaen huomioon, että videoiden hankinta ja julkaisu on vapaaehtoista ja välillä varsin työlästä ja kallista, on surullista että jotkin tahot tahtovat haitata tällaista täysin laillista ja mielestäni historian säilyttämisen kannalta arvokasta toimintaa.

Hollantilaisen säveltäjän työ käytössä laittomasti piratisminvastaisessa videossa

Hollantilaisen muusikon Melchior Riet-
veldtin sävellystä on käytetty luvatta mm.
DVD-elokuvien piratisminvastaisessa vi-
deossa.
Kuva: Openclipart

Uutinen ei ole enää niin tuore – TorrentFreak kertoi asiasta jo kuun alussa – mutta liittyy hyvin tähän pakettiin.

Hollantilaista muusikkoa Melchior Rietveldtiä pyydettiin vuonna 2006 tekemään  BREIN[?] -tekijänoikeusjärjestölle piratisminvastaiseen kampanjaan musiikkiraita. Video oli tarkoitus esittää vain videofestareilla, ja artisti suostuikin tekemään kappaleen.

Kuitenkin BREIN keksi käyttää videota ehtojen vastaisesti useissa muissakin yhteyksissä – jopa hollantilaisissa DVD-elokuvissa – ja Rietveldtiltä jäikin hänen taloudellisen neuvonantajansa mukaan vähintäänkin miljoona euroa tuloja saamatta.

Sikäläinen Teostoa vastaava järjestö Buma/Stemra jätti Rietveldtin avunhuudot huomiotta, mutta tänä vuonna järjestön hallituksen jäsen Jochem Gerrits aiheutti Alankomaissa kohua kertomalla voivansa auttaa muusikkoa hädässä: vaatimatonta 33 prosentin korvausta vastaan.

Kirjoitushetkellä ei ollut selvää, onko tarinalle luvassa onnellinen päätös, mutta samaisen TorrentFreakin uutisen mukaan Gerrits on ainakin väliaikaisesti eronnut Buma/Stemran hallituksesta.

Yhteenvetoni uutisista

Kun tällaisiin uutisiin törmää tuon tuostakin, on selvää, että tekijänoikeusbisnes on raakaa ja julmaa toimintaa, eikä termi ”tekijänoikeusmafia” ole täysin tuulesta temmattu. Suomessa tällaisia väärinkäytöksiä tulee ilmi harvemmin, mutta aihetta asian vahtaamisen herpaantumiselle ei ole.

Toivoisinkin enemmän avointa, julkista ja tasapuolista keskustelua tekijänoikeusasioista nyt hyvän sään aikana: nykyään kun keskustelua yrittävät pitää yllä lähinnä EFFI ja Piraattipuolue.