Ovi Musiikki = Me likes

Kuten aiemmin kirjoitin, Nokia vaihtoi Nokia Musiikki -palvelunsa Ovi Musiikiksi. Sain jokin aika sitten (en lue sähköpostejani päivittäin) viestin, jonka mukaan uusi musiikkisivusto on käytössä.

Sivusto toimii varsin hyvin Firefoxilla, eikä mitään itkuvirsiäkään Linuxista tullut. Myöskin vanhat tunnukset toimivat.

Ovi Musiikki -sivusto näyttää Firefoxilla hyvältä.

Sivusto vaati hieman totuttelua, ehkä siitä johtuen etten juuri musiikkikauppoja tietokoneella käytä, mutta on kuitenkin kaikin puolin selkeä. En tiedä, onko vanha musiikkikaupan tilini saldo päässyt vanhenemaan vai eikö vanhoja krediittejä vain siirretty, mutta saldoni näytti heti kirjauduttuani 0,00 euroa.

Musiikin ostaminen on kuitenkin helppoa: valitsin haluamani kappaleen ja klikkasin Lataa. Tämän jälkeen syötin Visa Electron -korttini tiedot, ja ostotapahtuma oli siinä. Tämän jälkeen mp3-tiedosto lähti latautumaan mukavalla nopeudella. Latausnopeus oli noin 200-400 kt/s (tällä ”100-megaisella” netillä voi ladata parhaimmillaan n. 4-5Mt/s), eli jonkin verran käyttäjiä tällä melko uudella sivustolla taitaa jo olla.

Parasta kuitenkin on, että aiemmin ostamani DRM-suojattu WMA-musiikki on ladattavissa uudelleen ilmaiseksi MP3-muodossa, ja luonnollisesti latasinkin biisit kovalevylle samalla. Toiminto on hiukan piilossa: Tili » Lataustiedot » Ostettu musiikki.

Musiikinlaatu ei ole aivan huippuluokkaa, mutta muut kuin hifistelijät tulevat varmasti toimeen bittitaajuuden ollessa 256 kbps ja näytteytyksen 44,1 kHz. ID3-tägityksestä käytössä on versio 2.3.0.

Tällainen musiikkikauppa on erinomainen lisä Nokian Ovi-perheeseen, ja tulee toivottavasti osoittamaan muillekin musiikin verkkomyyjille, että bisneksen teko verkkosisällöillä on mahdollista myös ilman kuluttajan kiusaamista Digital Rights Managementilla.

Elisa Viihteen siirto, osa 4

Tämä postaus on jatkoa edellisille Viihteen muuttoon liittyville kirjoituksilleni. Huomasin, että Oma Elisa -tietojenhallinnassa minulla näyttää edelleen olevan kaksi Elisa Viihdettä käytössä. Kun tiedoista ei vanhaa ollut tänäänkään poistunut, ajattelin varmuuden vuoksi soittaa Elisalle ja kysyä asiasta.

Asiakaspalvelussa minulle kerrottiin, ettei edellistä sopimusta todellakaan oltu irtisanottu, syystä tuntemattomasta. Tämän puhelun aikana asia saatiin hoidettua, ja selvisi lisäksi, että Elisa on jo yhden laskun ehtinyt vanhasta liittymästä lähettää. Kuitenkaan laskua ei kuulemma tarvitse maksaa, jos sellainen jostain syystä postiluukkuun¹ kolahtaa.

Vähän jää kyllä mietityttämään, että kuinka moni samassa tilanteessa oleva kärsii saman kohtalon ja ehkä vielä maksaa kahdesta Viihteestä. Samoin mietityttämään – heti puhelun jälkeen – jäi se, aikooko Elisa pakottaa minut kahden vuoden sopimukseen uudesta kytkentäpäivästä lukien.

Huomasin suureksi huvituksekseni, että Elisa Viihteellä on myös oma IRC-kanava IRCNetissä.

1) Jos totta puhutaan, tässä asunnossa eivät postit kolahda postiluukusta vaikka sellainen onkin. Ilmeisesti Itelloonin hommaa helpottaakseen taloyhtiössä on myös postilaatikot nätissä rivissä rappukäytävässä.

Nokialta DRM:töntä musiikkia

Käytän puhelimenani Nokian 5800XM:ia, joka on Nokian ensimmäinen Symbian-pohjainen kosketusnäyttöpuhelin. Puhelin on ollut itselläni reilun vuoden ja siitä löytyy kirjoituksia tästä blogista enemmänkin.

Olen käyttänyt jonkin verran puhelimen musiikkikauppaa, vaikkakin DRM-suojatut WMA-tiedostot ovat melkoista PITA:a. On kuitenkin käytännöllistä ladata kappaleita suoraan puhelimeen, kun hintakin on kohtuullinen: varsin usein jostain päin Internetiä tai maailmaa on saatavilla koodeja, jolla musiikkikaupan saldoa täyttää. Puhelimeni ei siis ole Comes with Music -tyyppiä.

Sain jokin aika sitten Nokialta seuraavanlaisen sähköpostin:

Nokia Musiikkikauppa siirtyy Ovi-palveluihin. Uuden nimen ja uudistetun ulkonäön ohella Ovi Musiikki (ennen Nokia Musiikkikauppa) siirtyy DRM-vapaisiin MP3-kappaleisiin, joita voit kuunnella PC:llä, Mac-tietokoneella ja millä tahansa kannettavalla musiikkisoittimella. Voit myös selailla, etsiä ja ladata musiikkia lähes millä tahansa selaimella – suoraan, ilman erillistä ohjelmistoa.

Lähetämme sinulle uuden sähköpostin Nokia Musiikkikaupan muuttuessa Ovi Musiikiksi. Varmistaaksemme saumattoman siirtymän toivomme, ettet tällä välin muuta Nokia Musiikkikauppa-tilisi tietoja kuten salasanaasi, sähköpostiosoitettasi tai matkapuhelinnumeroasi. Muutos ei vaadi sinulta mitään toimenpiteitä.

Hyvä uutinen on DRM-vapaus, eli että tiedostoja voi vapaasti siirrellä ja kuunnella valitsemallaan laitteella. Itse ainakin pidän siitä, että voin kuunnella musiikkia myös tietokoneillani, joissa kaikissa Linux rullaa ainoana käyttöjärjestelmänä.

Toivoa sopii, ettei Nokia pilaa nykyistä, varsin toimivaa musiikkikauppasovellusta S60v5:ssä jollain Ovi Kaupan tapaisella roskalla. Myöskin suuret odotukset on tällä selainpohjaisella musiikkikaupalla.

Luulen kuitenkin, että on liikaa vaadittu että Nokia antaisi ladata jo ostetut kappaleet uudelleen MP3-muodossa. Mutta aika näyttää kuinka muutos onnistuu.

Tämä on myös ennen kaikkea askel eteenpäin kohti verkkomusiikkikaupankäyntiä ilman keinotekoista DRM-puukotusta. Se, jos mikä, kehittää laillisia markkinoita. Tästä olisi monen muun musiikkikaupan syytä ottaa opiksi.

Elisa Viihteen siirto, osa 3

Edellisissä postauksissani olen kertonut, kuinka helppoa ja mukavaa Elisa Viihteen siirtäminen on. Tämä kirjoitus tuo vähän tilannepäivitystä ja vastaa edellisen kirjoitukseni kysymykseen:

koska ja minne uudet pelit ja vehkeet saan

Saapumisilmoituksen mukaan paketti on saapunut aikaa sitten Jyväskylään, tulevaan ”lähipostiini”, joka on ilmeisesti jonkin kaupan yhteydessä toimiva luukku, josta paketteja voi hakea. En oikeastaan edes odottanut, että Elisa tai Itella hoitaisivat asiaa niinkuin olisi ehkä ollut aiheellista olettaa, eli että paketti – tai edes saapumisilmoitus – olisi tullut siihen osoitteeseen joka minulla nyt on voimassa.

Ja kyllä, sekä Itellan että Elisan pitäisi olla erittäin tietoisia siitä, että asun tässä tasan tarkkaan siihen asti kunnes muutan – eli 6.9. saakka. Tästä on molemmille annettu tiedot: Postille osoitteenmuutoslomakkeen kautta, Elisalle siirron yhteydessä sekä osoitteenmuutoksen yhteydessä automaattisesti.

Onneksi sain seurantakoodin puhelimeeni, koska muuten olisi tuskin mitään tapaa hakea pakettia mistään postista. Nytkin minun on itse käytävä se hakemassa, koska omakätinen valtakirja ei kuulemma käy. Tiedustelen vielä Itellalta, miksei. En tiedä, onko saapumisilmoitusta edes lähetetty mihinkään, mutta jos on, niin todennäköisesti väärään osoitteeseen.

Mieleeni putkahti vielä sellainenkin, että luultavasti – kokemusten perusteella – Elisa aloittaa tuosta 1.9.:stä (joka siis on kytkentäpäivä) uuden 24 kuukauden sopimuskauden. En oikeastaan edes ihmettelisi, jos tätä nykyistä ei silloin edes katkaistaisi, vaan saisin laskun kahdesta Viihteestä. Odottelen innolla kuinka asiat etenevät.

Vattenfall soitti

Tässä kaikenlaista muuttosäätöä kun on käynnissä, otin tänään puhteekseni sähkösopimuksen irtisanomisen. Koskapa tällä hetkellä sähköt tulevat Vattenfallilta, soitin heidän asiakaspalveluunsa ja irtisanoin palvelut. Tämä oli oikein helppoa ja mukavaa.

Tästä noin 5 minuuttia myöhemmin puhelimeni soi, ja näytti numeroksi +46 8120 27000 *. Koska numero oli sen verran hämärä, päätin jättää sovinnolla vastaamatta. Tästä ei kauaa kulunut, kun vastaajani lähetti tekstiviestin ”1 viesti. Soita [vastaajanumero]”.

Ajattelin että jollakin on nyt ihan oikeasti asiaa, kun kerta vastaajaan on pitänyt viesti jättää; olisiko joku tuttavani pulassa Ruotsissa (+46 on ruotsin maatunnus) tai Ruotsin kuninkaanhovi kutsumassa iltapäiväkahville? Siispä soittamaan vastaajaan.

Vastaaja ilmoitti tuttuun tapaan ”Uusia viestejä … yksi, ding”. Ilmettäni ei voi sanoin kuvailla, kun kuulin miesäänen ensin kiittävän ja antavan ohjeita, ja sitten toistavan ”Anna arvosana miten nopeasti sait vastauksen asiakaspalvelijalta” kolmesti liki peräkkäin. Tähän puhelu oli katkennut – ilmeisesti robotti tajusi ettei kukaan ole vastaamassa.

Tästä insidentistä on raportoitu Vattenfallille. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että tuo nauhoite oli kuin parhaimmastakin ostos-tv:stä: yli-innokasta ja sanojen ylipainottamista. Kiitokset Vattenfallille suupielieni hetkellisestä kohottamisesta.

*) Laitan tähän vielä puhelinnumeron ilman välilyöntejä, jotta tyhmempikin hakukone sen oivaltaa onkia indeksiinsä: +46812027000 .

Päivitys 17.11.10: Anonyymin kommentoijan kertoman mukaan ”– numero +46812027000 lienee jonkun palvelukeskuksen numero, sillä myös Fortumin asiakastyytyväisyyskyselyt tulevat samaisesta numerosta. –”.