Käytännön esimerkki datan omistamisen tärkeydestä

Ama­zon vei nor­ja­lai­sel­ta e-kir­jo­jen lu­ki­jal­ta kir­jat lu­ku­lait­tees­ta ja sul­ki tä­män ti­lin4 ve­do­ten eh­to­jen­sa rik­ko­mi­seen. Di­gi­maa­il­mas­sa, mis­sä asi­at vain li­sen­soi­daan käyt­tööm­me, tä­mä on va­ka­va ja huo­mion­ar­voi­nen on­gel­ma.

Kuva: alienratt: Kindle. c bnd 2.0

Tätä kirjoi­tusta on päivi­tetty sen alku­peräisen jul­kaisun jälkeen. Lisä­tiedot artik­kelin lopussa.

Amerik­ka­laisella verkko­kauppa­jätti Amazonilla on käsissään pienehkö PR-kriisi sen iso­britan­nia­laisen haaran suljettua yllät­täen norjalais­käyttäjän?1 e-kirja­tilin ja tyhjen­nettyä hänen Kindle-luku­laitteensa4. Asiasta kertoi IT-asian­tuntija2 Martin Bekkelund blogissaan:

A couple of days a go, my friend Linn sent me an e-mail, being very frustrated: Amazon just closed her account and wiped her Kindle. Without notice. Without explanation. This is DRM at it’s worst.

Linn travels a lot and therefore has, or should I say had, a lot of books on her Kindle, purchased from Amazon. Suddenly, her Kindle was wiped and her account was closed.

Linn otti luonnollisestikin yhteyttä Amazonin tukeen, joka puolestaan kertoi, että yllättävä tilin poistaminen
ja laitteen tyhjentäminen4 oli täysin tarkoituksellista, sillä Amazonin näkemyksen mukaan Linnin käyttäjätunnus liittyi toiseen käyttäjätiliin, jota puolestaan oli käytetty palvelun käyttöehtojen vastaisesti.

Linn ei kuitenkaan ollut tietoinen mistään toisesta tilistä – olihan hän käyttänyt lukulaitteellaan vain yhtä ainoaa tiliään – ja hän ilmaisikin hämmästyksensä Amazonille. Tämä ei kuitenkaan sen päätä saanut kääntymään, vaan Linnille todettiin sähköpostinvaihdon lopuksi vain tylysti:

We regret that we have not been able to address your concerns to your
satisfaction. Unfortunately, we will not be able to offer any
additional insight or action on these matters.

We wish you luck in locating a retailer better able to meet your
needs and will not be able to offer any additional insight or action on
these matters.

Linnin tapaus on kirjoitushetkellä saanut jonkin verran huomiota Twitterissä ja muualla verkossa, joten on luultavaa, että jossain vaiheessa Amazon ”uudelleentarkastaa tilanteen” ja palauttaa Linnin tunnuksen ja e-kirjat. Hänen siis ei missään tapauksessa tarvitse enää olla huolissaan lukulaitteensa tyhjyydestä, sen verran osaamista Amazonin damage-control -ryhmästä varmasti löytyy.

Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut: Tämä tositarina on jälleen opetus siitä, että data pitää todella omistaa3 – vain DRM-suojatut ja käyttöoikeuslisensoidut e-kirjat voivat kadota tuhkana tuuleen esimerkiksi tällaisen vahinkolaukauksen seurauksena. Laitteet, joiden sisältö on muiden kuin niiden käyttäjän hallittavissa, ovatkin kuin pilvitallennuspalveluja: datan säilymistä (ja yksityisyyttä) ei voida varmistaa. Pilvipalveluiden vaaroista kirjoitin muuten kesäkuussa 2011.

Kuluttajien tulisikin vaatia digitaalisilta lukulaitteiltaan ja -sovelluksiltaan samoja ominaisuuksia kuin fyysiseltä kirjaltakin: ei sitäkään voi kirjan painaja tulla jälkikäteen ottamaan takaisin siksi, että he eivät jostain syystä pidä lukijasta. Avainsana tässä on nimenomaan omistajuus. Jos e-kirjaa lukeakseen pitää hyväksyä se, että ”tämä on vain palvelu, ei tuote”, ollaan väärillä jäljillä.

Valitettavasti e-kirjakonsepti on niin nopeasti kehittynyt, etteivät kuluttajat ole ehtineet ihastukseltaan penätä oikeuksiaan ja kunnollisia tuotteita. Mutta kuten kaikessa, alkuihastus laantuu. Toivottavasti sitten DRM-riistomalli korvautuu loppukäyttäjän kannalta paremmalla vaihtoehdolla, kuten esimerkiksi musiikkikaupassa on jo käynyt.

Lyhyesti tarinassa siis on kaksi opetusta. Ensinnäkin, ei kannata riistää asiakastaan, koska se tietää lunta tupaan. Toisekseen, kaikki se digitaalinen sisältö, mikä sinulle – tarkoitan tässä siis loppukäyttäjiä – on vain sopimuksin lisensoitu, saattaa päivänä eräänä haihtua jälkiä jättämättä.

Päivitys 23.10. klo 20:15: Computerworlduk:n blogissaan Simon
Phipps tarjoaa lisävalaistusta asiaan. Linnin laitetta ei suinkaan tyhjennetty, mutta tilin sulkemisen takia hän ei voinut ladata kirjoja uuteen, rikkinäisen korvaavaan, lukulaitteeseensa.

Blogin mukaan Linnin käyttäjätili on sittemmin palautettu. Joka tapauksessa pidän kiinni huomioistani ja johtopäätöksistäni, sillä onnellisesta lopusta huolimatta ongelmat ovat todellisia.

1) Oletan lähteenä olevan blogin kielen perusteella, että kyseessä on norjalainen henkilö. Voin toki olla väärässäkin.
2) Tittelin valitsin tähän ihan arvalla, sillä norja ei ole vahvinta osaamisaluettani. Lisätietoja miehestä voi lukea hänen omalta kuvaussivultaan.
3) Tässä ja muuallakin kirjoituksessa tarkoitan omistajuudella sitä, että tiedosto (/vast.) on omassa vapaassa hallinnassasi ja käytössäsi, eikä kukaan voi sitä sinulta ottaa pois. Ehkä joku hallinnointi tai vastaava olisi kuvannut asiaa vielä paremmin.
4) Kirjoitusta alunperin kirjoittaessani Internet oli sitä mieltä, että lukulaite olisi tyhjennetty. Loppujen lopuksi näin ei ollut. Kts. päivitys yläpuolella.

Ovi Musiikki = Me likes

Kuten aiemmin kirjoitin, Nokia vaihtoi Nokia Musiikki -palvelunsa Ovi Musiikiksi. Sain jokin aika sitten (en lue sähköpostejani päivittäin) viestin, jonka mukaan uusi musiikkisivusto on käytössä.

Sivusto toimii varsin hyvin Firefoxilla, eikä mitään itkuvirsiäkään Linuxista tullut. Myöskin vanhat tunnukset toimivat.

Ovi Musiikki -sivusto näyttää Firefoxilla hyvältä.

Sivusto vaati hieman totuttelua, ehkä siitä johtuen etten juuri musiikkikauppoja tietokoneella käytä, mutta on kuitenkin kaikin puolin selkeä. En tiedä, onko vanha musiikkikaupan tilini saldo päässyt vanhenemaan vai eikö vanhoja krediittejä vain siirretty, mutta saldoni näytti heti kirjauduttuani 0,00 euroa.

Musiikin ostaminen on kuitenkin helppoa: valitsin haluamani kappaleen ja klikkasin Lataa. Tämän jälkeen syötin Visa Electron -korttini tiedot, ja ostotapahtuma oli siinä. Tämän jälkeen mp3-tiedosto lähti latautumaan mukavalla nopeudella. Latausnopeus oli noin 200-400 kt/s (tällä ”100-megaisella” netillä voi ladata parhaimmillaan n. 4-5Mt/s), eli jonkin verran käyttäjiä tällä melko uudella sivustolla taitaa jo olla.

Parasta kuitenkin on, että aiemmin ostamani DRM-suojattu WMA-musiikki on ladattavissa uudelleen ilmaiseksi MP3-muodossa, ja luonnollisesti latasinkin biisit kovalevylle samalla. Toiminto on hiukan piilossa: Tili » Lataustiedot » Ostettu musiikki.

Musiikinlaatu ei ole aivan huippuluokkaa, mutta muut kuin hifistelijät tulevat varmasti toimeen bittitaajuuden ollessa 256 kbps ja näytteytyksen 44,1 kHz. ID3-tägityksestä käytössä on versio 2.3.0.

Tällainen musiikkikauppa on erinomainen lisä Nokian Ovi-perheeseen, ja tulee toivottavasti osoittamaan muillekin musiikin verkkomyyjille, että bisneksen teko verkkosisällöillä on mahdollista myös ilman kuluttajan kiusaamista Digital Rights Managementilla.

Nokialta DRM:töntä musiikkia

Käytän puhelimenani Nokian 5800XM:ia, joka on Nokian ensimmäinen Symbian-pohjainen kosketusnäyttöpuhelin. Puhelin on ollut itselläni reilun vuoden ja siitä löytyy kirjoituksia tästä blogista enemmänkin.

Olen käyttänyt jonkin verran puhelimen musiikkikauppaa, vaikkakin DRM-suojatut WMA-tiedostot ovat melkoista PITA:a. On kuitenkin käytännöllistä ladata kappaleita suoraan puhelimeen, kun hintakin on kohtuullinen: varsin usein jostain päin Internetiä tai maailmaa on saatavilla koodeja, jolla musiikkikaupan saldoa täyttää. Puhelimeni ei siis ole Comes with Music -tyyppiä.

Sain jokin aika sitten Nokialta seuraavanlaisen sähköpostin:

Nokia Musiikkikauppa siirtyy Ovi-palveluihin. Uuden nimen ja uudistetun ulkonäön ohella Ovi Musiikki (ennen Nokia Musiikkikauppa) siirtyy DRM-vapaisiin MP3-kappaleisiin, joita voit kuunnella PC:llä, Mac-tietokoneella ja millä tahansa kannettavalla musiikkisoittimella. Voit myös selailla, etsiä ja ladata musiikkia lähes millä tahansa selaimella – suoraan, ilman erillistä ohjelmistoa.

Lähetämme sinulle uuden sähköpostin Nokia Musiikkikaupan muuttuessa Ovi Musiikiksi. Varmistaaksemme saumattoman siirtymän toivomme, ettet tällä välin muuta Nokia Musiikkikauppa-tilisi tietoja kuten salasanaasi, sähköpostiosoitettasi tai matkapuhelinnumeroasi. Muutos ei vaadi sinulta mitään toimenpiteitä.

Hyvä uutinen on DRM-vapaus, eli että tiedostoja voi vapaasti siirrellä ja kuunnella valitsemallaan laitteella. Itse ainakin pidän siitä, että voin kuunnella musiikkia myös tietokoneillani, joissa kaikissa Linux rullaa ainoana käyttöjärjestelmänä.

Toivoa sopii, ettei Nokia pilaa nykyistä, varsin toimivaa musiikkikauppasovellusta S60v5:ssä jollain Ovi Kaupan tapaisella roskalla. Myöskin suuret odotukset on tällä selainpohjaisella musiikkikaupalla.

Luulen kuitenkin, että on liikaa vaadittu että Nokia antaisi ladata jo ostetut kappaleet uudelleen MP3-muodossa. Mutta aika näyttää kuinka muutos onnistuu.

Tämä on myös ennen kaikkea askel eteenpäin kohti verkkomusiikkikaupankäyntiä ilman keinotekoista DRM-puukotusta. Se, jos mikä, kehittää laillisia markkinoita. Tästä olisi monen muun musiikkikaupan syytä ottaa opiksi.

Musiikki osana laajakaistaliittymää, osa 2

Kirjoitin joku aika sitten DNA:n lanseeraamasta Musiikkilaajakaistasta, jossa siis käyttäjä pääsee lataamaan ”ilmaiseksi” DRM-suojattua musiikkia DNA:n musiikkikaupasta. Samassa kirjoituksessani kerroin omasta konseptistani, jossa käyttäjä voisi ostaa laajakaistaansa lisäpalvelun, ja sen ansiosta ladata p2p-verkosta musiikkia mielin määrin niinkuin tykkää.

Techdirtin uutisen mukaan Warner Music on työstämässä hieman samanlaista konseptia. Heidän ideassaan yhdysvaltalaiset yliopistot voisivat kerätä opiskelijoiltaan musiikkiveroksi nimettyä korvausta, ja yliopisto luonnollisesti tilittäisi tämän summan tekijänoikeusjärjestöille. Tästä hyvästä musiikkiteollisuus tekisi sopimuksen olla haastamatta oikeuteen kampusverkossa musiikkia warettavia käyttäjiä.

Ideana tuo kuulostaa hyvältä, mutta eräs vika siitä pitäisi ensin korjata: Kaikkien pitää maksaa – kaikkien sopimuksen tehneen oppilaitoksen opiskelijoiden pitäisi maksaa tuota ”veroa”, myös niiden, jotka eivät käytä P2P-verkkoja. Oikeampi toteutusmalli olisi sellainen, että sopimukset tehtäisiin jonkin tahon (tässä vaikka sitten yliopiston) välityksellä oppilaskohtaisesti. Eli ne, jotka haluavat tällaista turvaa, maksavat. Näin kenenkään ei tarvitsisi maksaa oikeudesta, jota eivät tarvitse.

Myöskin ensisijaisen tärkeää tuollaisessa on saada kaikki musiikkifirmat mukaan, jotta käyttäjä säästyisi päänvaivalta, että mitä saakaan warettaa ja mitä ei. Palvelun tarjoamista ei myöskään kannata rajoittaa vain yliopiston kampuksella asuville, sillä Yhdysvalloista löytynee varmasti paljon muitakin asiakkaita.

Suomessa tällaista ei varmasti hetkeen nähdä, mutta Jenkeissä asiat tämän suhteen tuntuvat pitkästä aikaa menevän oikeaan suuntaan.

Musiikki osana laajakaistaliittymää

IT-viikon uutisen mukaan DNA on lanseeraamassa laajakaistaliittymää, jonka kuukausimaksuun sisältyy rajaton määrä musiikkilatauksia osasta DNA:n musiikkikaupan valikoimaa (Universal-levy-yhtiön artisteilta). Liittymä maksaisi nelisenkymmentä euroa kuussa, joten musiikkiveroa kertyisi tällöin 10-15 euroa.

Musiikkivalikoima on tässä tapauksessa kuitenkin varsin suppea, ja kaikki kappaleet ovat WMA-DRM10 -suojattuja, joten esim. Linuxilla sellaisten kuuntelusta ei kannata haaveilla. Näiden takia veikkaan, ettei tämä Musiikkilaajakaistaksi nimetty palvelu tule ikinä saavuttamaan merkittävää osuutta edes DNA:n laajakaistaliittymistä.

Rajoittamattomuus on hyvä asia, mutta mitä kuluttajat kaipaavat tähän vielä, on valtava kokoelma musiikkia kaikilta artisteilta, ja ilman mitään DRM-virityksiä hyvälaatuisena MP3-tiedostona (tietenkin myös OGG- ja FLAC-muoto pitäisi tarjota, mutta MP3 on hyvä kompromissi noin aluksi). Tuollaisesta palvelusta olisinkin valmis maksamaan vaikka sen 15 € ylimääräistä kuussa.

Millainen olisi sitten minun Musiikkilaajakaistani toimintamalli? Noh, tässäpä tulee:

  1. Kuluttaja tilaa laajakaistaansa erillisen lisäpalvelun, kutsuttakoon tätä vaikka latausoikeudeksi, josta maksaa 10 € kuussa.
  2. Kuluttaja saa näin ollen oikeuden ladata (ja jakaa) valitsemallaan tavalla (DC++, BitTorrent …) musiikkia P2P-verkoissa niin paljon kuin haluaa. Levitys- ja ylläpitokustannuksia ei synny, sillä käyttäjät käyttävät laillisiksi tehtyjä laittomia verkkoja.
  3. Kuun lopussa kuluttaja raportoi Operaattorille, mitä musiikkia hän on ladannut (artisti, levy, kappale jne), jotta Operaattori voi tilittää tuon summan tekijänoikeusjärjestölle selvityksineen siitä, mitä musiikkia on ladattu minkäkin verran. Tilastot ovat luonnollisestikin anonyymejä.
  4. Tekijänoikeusjärjestö jakaa rahaa artisteille suhteutettuna ”menekkiin”. Rahantuloa ei voi estää.

Tällä tavalla jo 10 000 tilaajaa tuottaisivat vuodessa 10000×10×12=1 200 000 euroa. Niin, yli miljoona euroa siitä, että saavat ladata musiikkia omilla ehdoillaan. Kuulostaa mielestäni aika hyvältä.

Tässä on tietysti joitakin juridisia oikeuksia, eivätkä musiikkikaupat varmasti ilahtuisi ajatuksesta, mutta mikään este ei ole ylitsepääsemätön. Suosittelenkin tällaista toimintamallia kehitettäväksi valtion, ISP:iden ja tekijänoikeusjärjestöjen/oikeudenhaltijoiden kanssa niin, että kuluttajan – maksavan asiakkaan – ääni vaihteeksi painaisikin jotain.

PS. TietoEnator vaihtaa nimensä takaisin Tiedoksi. Erään IT-viikon uutista kommentoineen sanoin: ”Tieto lisää tuskaa”.