Järki ja oikeus voitti: vaalit uusiksi

Korkein hallinto-oikeus totesi IT-viikon uutisen mukaan määrännyt uudet kunnallisvaalit pidettäväksi sähköisen äänestyksen pilotointikunnissa Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä, sillä äänestyksessä oli virheitä:

KHO:n mukaan kotiin lähetetyssä, vaalien ilmoituskortin liitteenä olleessa sähköisen äänestyksen sanallisessa ohjeessa oli puutteita. Myös äänestysjärjestelmässä oli KHO:n mukaan toimintovirhe.

Luultavasti tämä aiheuttaa paljon keskustelua, ja yt-neuvotteluja käyvälle Tiedolle (entinen TietoEnator) järjestelmän laittomaksi toteaminen ei ainakaan hyvää mainosta ole.

Jotenkin silti ihmeellistä, että tämä asia ratkaistiin järjen – eikä siis rahan ja käytännöllisyyden – ehdoilla. Tällaista ei ole Suomessa nähty sitten 90-luvun.

252 ääntä sinne tai tänne…

IT-viikon mukaan hallinto-oikeuden päätös kunnallisvaalien elektroniseen sähläykseen on se, että näillä mennään:

Oikeuden keskeisen perustelukohdan mukaan ”Vähän yli kahden prosentin epäonnistumisten määrää ei sellaisenaan voida pitää osoituksena siitä, että vaaliviranomainen olisi menetellyt virheellisesti… Kynnyksen vaalien uudelleen toimittamiselle on oltava huomattava myös valtiollisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta”.

Niin, pari prosenttiä sinne tai tänne, mitäpä me pienistä. Asiaa ollaan ilmeisesti viemässä KHO:een, mikä on vähintäänkin tarpeellista, jotta saataisiin ennakkopäätös asiasta.

Artikkelissa haastattelun antanut Mikko Välimäki (lakimies) kommentoi niin, että siihen ei ole hirveästi lisäämistä, yhdyn seuraavaan:

Ongelmat ovat kiistämättömiä, eikä vaalien tulos ollut oikea. Hallinto-oikeuden linjaus nakertaa luottamusta suomalaiseen demokratiaan. Mihin unohtuivat ’vähän yli kahden prosentin’ perusoikeudet?