Kas näin leviää TO-mafian propaganda

Areena-esiintyminen ei ollut
ensimmäinen kerta, kun
TTVK:n Antti Kotilainen
saattaa itsensä naurunalai-
seksi. Tällainen kuva komis-
ti The Pirate Bayn etusivua
kun Elisa joutui estämään
sen.

Ylen eilen TV:ssä esittämässä ja tänään Areenassaan julkaisemassa Ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin mm. nettipiratismista (7:55-21:00). Tuossa jutussa kerrottiin, kuinka oululainen Markus Tuuponen oli tuomittu hovioikeudessa maksamaan yli 360 000 euroa hyvityksiä tekijänoikeusjärjestöille siitä, että oli ylläpitänyt DC-hubia.

Vaikka hovioikeuden päätös onkin täysin järjetön, oli silti huvittavaa katsoa, kuinka TO-mafialaiset kovin puolustivat päätöstä, vaikkei heillä niihin mitään järkeviä perusteita oikein ollut.

Olisi kuitenkin naiivia väittää, että nämä ihmiset olisivat tyhmiä, tai että eivät ymmärtäisi mistä puhuvat. He ymmärtävät täysin, mitä tekevät ja sanovat, ja tietoisesti haluavat luoda valheistaan totta toistamalla niitä tarpeeksi monta kertaa. Taktiikkana tuollainen ei ole mitenkään uusi, mm. Hitler kumppaneineen käytti samaa kuviota1. Valitettavasti kuitenkin Suomen oikeusistuimet ovat heidän puppunsa nielleet mukisematta.

Tässä Tuuposen tapauksessa häntä vastaan oikeutta kävi kukas muukaan kuin itse pääpiru, TTVK. TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen on mielissään päätöksestä (n. ajassa 10:40), ja kertoo että korvaukset ovat oikeansuuntaiset, sillä jaossa oli 90 teratavua tavaraa, jonka hän kääntää sujuvasti 80 miljoonaksi musiikkitiedostoksi. Kotilaisella olisi luultavasti ollut oikeitakin faktoja siitä, mitä ja kuinka paljon laitonta materiaalia oli jaossa, mutta omaa agendaa tukee enemmän se, että temmataan tuulesta lukuja.

Hieman myöhemmin (n. 12:30) Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto täysin oikeutetusti kummeksuu sitä, että palvelun ylläpitäjää ylipäätään rangaistaan palvelun käyttäjien tekemisistä.

Palmulehdon pointissa piileekin koko jutun avainasia: TO-mafia haluaa rangaista ylläpitäjiä – sehän on heille kannattavampaa – sen sijaan että se keskittäisi voimansa niihin, jotka heidän oikeuksiaan todellisuudessa rikkovat. Näin tapahtuu oikeastaan järjestään meillä ja maailmalla: esimerkiksi tiedostonjakopalvelu Megauploadin sulkivat yhdysvaltalaisviranomaiset sikäläisten järjestöjen pyynnöstä.

Suomessa oikeus päätyy yleensä
TO-mafian kannalle, oli se lain-
mukaista tai ei.

Kuva: Balance Scale, Sepehr Ehsani,
CC-By-NC-ND-2.0

On kuitenkin hämmästyttävää, miten helposti suomalainen oikeusistuinkin tulkitsee lakia väärin rangaistessaan ylläpitäjää. Tähän tarttuu (n. 16:10) myös Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen. Kun toimittaja kysyy, olisiko oikeudenmukaisempaa tuomita tekijät ylläpitäjien sijaan, Oksasen väittelyparina ollut LYHTY:n projektijohtaja Lauri Kaira väistää sen saman tien tarttuen siihen, että Oksanen esittää kovia väitteitä.

Kaira itse sen sijaan väittää pokkana, että The Pirate Bay itse laittaisi laittomasti materiaalia jakoon ja tienaisi sillä rahaa. Oksanen toki oikaisee väitettä saman tien, mutta hiukan myöhemmin Kaira pitää TPB:tä jälleen laittomana piraattipalveluna, kuten myös Megaupload-palvelua. Kuten kirjoitin aiemmin, kyseessä ei voi mitenkään olla tietämättömyys, vaan täysin puhdas harhaanjohtaminen ja propagandan levittäminen.

Kairan puheet vahvistavat entisestään sitä kuvaa, että tällainen toiminta TO-mafian suunnalta kuuluu olennaisena osana heidän toimintataktiikkaansa. Jutun ja viimeaikaisten tapahtumien perusteella voisikin kuvitella tuon taktiikan toimivan jotakuinkin näin:

  1. Bongaa yksittäinen oikeusrikkomus palvelussa X.
  2. Onko ylläpitäjä saatettavissa vastaamaan? Jos on, pirun hieno homma, syytetään sitä kaikista palvelun käyttäjien ehkä tekemistä rikkomuksista, ja arvotaan hyvitysvaatimuksen summan nollien määrä. Ei siksi, että rahaa koskaan saataisiin, mutta saadaanhan ilmaista tilaa propagandalle ja penskat olemaan kiltisti. Yksi pilattu elämä sinne tänne.
  3. Jos ylläpitäjää ei saada vastuuseen, huudetaan kovaan ääneen että ”Laiton palvelu!”. Vaaditaan sitten vaikka operaattoria estämään pääsy koko palveluun. Mitä sitten, jos operaattorille tulee kuluja? Mitä sitten, jos muutkin kärsivät? Haetaan käräjäoikeuden (painotetulla) nopalla heittämä päätös ja julkaistaan lehdistötiedote, että ”Oikeus on voittanut!”
  4. Jos vaihe 3 kestää liikaa, tai ehkä muuten vaan, tehdään velikultien kanssa ehdotus lain muuttamiseksi.

Koska Suomi on näennäisen vapaa maa, saa tuollaista taktiikkaa harrastaa. Sen sijaan älytöntä on se, että Suomessa oikeusistuimet lähtökohtaisesti tulkitsevat mafian johtopäätöksiä absoluuttisina totuuksina. Siksi olisikin ehkä paikallaan, että Tuuponen – tai joku muu vastaavassa tilanteessa oleva – veisi asiaa Palmulehdon ehdottamalla tavalla eteenpäin aina EU-tasolle. Mahdollisesti sitä kautta Suomeenkin saataisiin – kauniisti sanottuna – jotain rotia tällaisiin päätöksiin.

Jutun lopussa mainittiin vielä sekin, että nykyinen tekijänoikeuslaki on vanha ja muutoksen tarpeessa. Näin toki onkin, mutta toivoisin, että laki suunniteltaisiin kokonaan uudelleen ilman, että eräs tietty intressipuoli pääsee käytännössä päättämään yksinään sisällöstä. Toiveeni on kuitenkin mitä luultavimmin turha.

1) Olen jo pitkään odottanut mahdollisuutta pelata natsikortin, ja kun sitä tällä lailla suorastaan tyrkytettiin minulle, niin olihan tuo pakko päästä kirjoittamaan. Jos vedit herneet nenääsi, otat elämän ihan liian vakavasti.