TPB-eston oikaisuvaatimus hylättiin

Antti Laineen jättämä oikaisupyyn-
tö ei tuottanut tulosta. Kokonaisuu-
tena TPB-estovääntö on kuitenkin
kaikkea muuta kuin selvä ja ratken-
nut.

Kuva: The Pirate Bay -logo/
The Pirate Bay

Kirjoitin viikko sitten Antti Laineen – varsinaisen arjen sankarin – Helsingin ulosottovirastolle jättämästä oikaisupyynnöstä. Laine päivitti asiaa koskevalle sivulleen eilen tiedon siitä, että oikaisupyyntö on hylätty.

Sivulla Laine kertoo seuraavaa:

Perustelu kuuluu, ettei oikaisuvaatimuksessa esitetty mitään selvitystä ulosottomenettelyn
virheellisyydestä.
Ilmeisesti ulosottoviranomainen tahtoo väittää, ettei ulosottovirasto
ole tässä asiassa toimeenpaneva viranomainen, vaan antoi vain päätöksen vakuudesta.

En tunne lakia niin paljoa, että osaisin lähteä analysoimaan ulosottoviraston päätöksen syitä. Laine kuitenkin jatkaa päivityksessään:

Seuraava askel on ilmeisesti täytäntöönpanoriita sivullisen oikeuden loukkauksen perusteella. Kummastuttamaan jäi, miksi Helsingin ulosottovirasto ei nähnyt asiakseen antaa osoitusta täytäntöönpanoriidasta, annetuista perusteista huolimatta.

Täytäntöönpanoriidalla hän viittaa ulosottokaaressa mainittuun mahdollisuuteen saattaa asia riita-asiana käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Jälleen kerran en tunne lakia tältä osin kyllin tehdäkseni mielekkäitä johtopäätöksiä, mutta voisin kuvitella, että jos ulosottoviraston mielestä mitään virhettä ei tapahtunut, eikä ”ulosottovirasto
ole tässä asiassa toimeenpaneva viranomainen, vaan antoi vain päätöksen vakuudesta”, ei täytäntöönpanoriidalla saavuteta sen kummempia tuloksia – jos kerran Laineen ilmoittamat pointit eivät ulosottoviraston päätökseen liity. Kenelle asiasta sitten kuuluisi valittaa? Ei harmainta aavistusta.

En kuitenkaan sano, että Laineen panos tähän asiaan olisi vähäpätöinen tai pahasta, päinvastoin. On ihailtavaa, että hänellä intoa riittää, ja toivottavasti tämä takaisku ei häntä lannista. Lisäksi hänen toimintansa ansiosta asia saa lisää huomioita, ja ehkä herättää myös päättäviä tahoja havaitsemaan sinänsä täysin ilmiselvät ongelmat koko TPB-estossa.

Mielestäni olennaisinta on, että koko estohässäkkä saadaan korjattua mahdollisimman pian. Valitettavasti epäilen, että aikaisintaan hovioikeus antaessaan päätöstä Elisan valitukseen voi palauttaa tilanteen oikeille raiteilleen. Jatka, Laine, silti taistelua!

Oikaisupyyntö jätetty TPB-estosta

The Pirate Bayn osoitteet ovat
olleet Elisan asiakkailta estet-
tynä tammikuusta asti. Nyt a-
siaan toi lisämaustetta lähe-
tetty oikaisupyyntö.
Kuva: The Pirate Bay -logo,
The Pirate Bay

Vaikka onkin kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun Elisa ryhtyi estämään asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -sivustolle (elisalaiset pääsevät mm. piraattilahti.org:n kautta), ei tapauksen ympärillä oleva meteli ota laantuakseen.

Antti Laine -niminen yksityishenkilö on nimittäin jättänyt oikaisupyynnön (PDF) Helsingin ulosottovirastolle asiaa koskien, jossa hän vaatii oikaisua estopäätökseen kolmesta syystä. Laine on luonut asiaa varten verkkosivun, minkä lisäksi asiasta on uutisoinut mm. MikroPC.

Pyynnön perusteina ovat seuraavat (lainaukset ovat oikaisupyynnöstä lyhennettyinä):

1. Täytäntöönpano estää Elisa Oyj:n asiakkaita käyttämästä hakijan The Pirate Bay -palvelussa julkaisemaa teosta.
Hakija on julkaissut The Pirate Bay -palvelussa muiden henkilöiden kanssa yhteistyössä suomentamansa elokuvateoksen, joka perustuu vapaaseen levitykseen annettuun teokseen. Täytäntöönpano koskee virheellisesti myös tätä teosta, joka ei ole — tekijänoikeutta loukkaavaksi väitettyä aineistoa.

2. Täytäntöönpano estää hakijaa käyttämästä The Pirate Bay -palvelussa julkaistuja teoksia.
Hakija on Elisa Oyj:n asiakas. Täytäntöönpano estää hakijaa käyttämästä The Pirate Bay -palvelussa tekijöidensä itsensä tai vapaan lisenssin nojalla muiden palveluun lisäämiä teoksia, jotka eivät ole — tekijänoikeutta loukkaavaksi väitettyjä aineistoja. —

3. Täytäntöönpantava oikeuden päätös perustuu selvästi väärään lain soveltamiseen.

Tekijänoikeuslain — mukaan tuomioistuin voi määrätä välittäjänä toimivaa palveluntarjoajaa keskeyttämään ainoastaan tekijänoikeutta loukkaavaksi väitetyn aineiston saattamisen yleisön saataviin. Nyt täytäntöönpantava päätös koskee myös miljoonia muita teoksia ja useita Internet-sivustoja. — Lisäksi täytäntöönpantava päätös koskee etukäteisesti myös kaikkia niitä teoksia, jotka on lisätty ja joita lisätään The Pirate Bay -palveluun päätöksen jälkeen. —

Pyynnön liitteenä (PDF) on 200 laillisesti jaossa olevaa teosta. Tällaisten teosten saatavuutta merkittävän hakukoneen käytön estäminen varmasti haittaa kovin, ja toivonkin todella, että mahdollisimman monet teosten oikeudenomistajat nostaisivat äläkkää asiasta, mielellään samalla vaatien korvauksia heille aiheutuneista miljardiluokan tappioista, kuten alalla on ollut tapana.

Laine lähetti oikaisupyyntönsä verkkosivunsa mukaan 13. päivä, ja onkin mielenkiintoista seurata, kuinka paljon aikaa minkäänlaisen palautteen saaminen tulee viemään – tai saako hän mitään vastinetta koskaan.

Vaikkei vastausta kuuluisi, tai vaikka se olisikin epätoivotun sisältöinen, on Laineen toiminnassa mielestäni tärkeintä sen aiheuttama keskustelu, joka luo painetta tällaisten sensuurikäytäntöjen käyttöä vastaan.

Henkilökohtaisesti en jaksa uskoa, että oikaisupyyntö johtaa mihinkään merkittäviin tuloksiin, mutta ainahan saa ja kannattaa yrittää. Toivottavasti myös muilla ”ulkopuolisilla” riittää vastaavanlaista intoa taistella estopäätöstä vastaan, jotta tällainen järjettömyys saataisiin loppumaan – mielellään lopullisesti.

Kas näin leviää TO-mafian propaganda

Areena-esiintyminen ei ollut
ensimmäinen kerta, kun
TTVK:n Antti Kotilainen
saattaa itsensä naurunalai-
seksi. Tällainen kuva komis-
ti The Pirate Bayn etusivua
kun Elisa joutui estämään
sen.

Ylen eilen TV:ssä esittämässä ja tänään Areenassaan julkaisemassa Ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin mm. nettipiratismista (7:55-21:00). Tuossa jutussa kerrottiin, kuinka oululainen Markus Tuuponen oli tuomittu hovioikeudessa maksamaan yli 360 000 euroa hyvityksiä tekijänoikeusjärjestöille siitä, että oli ylläpitänyt DC-hubia.

Vaikka hovioikeuden päätös onkin täysin järjetön, oli silti huvittavaa katsoa, kuinka TO-mafialaiset kovin puolustivat päätöstä, vaikkei heillä niihin mitään järkeviä perusteita oikein ollut.

Olisi kuitenkin naiivia väittää, että nämä ihmiset olisivat tyhmiä, tai että eivät ymmärtäisi mistä puhuvat. He ymmärtävät täysin, mitä tekevät ja sanovat, ja tietoisesti haluavat luoda valheistaan totta toistamalla niitä tarpeeksi monta kertaa. Taktiikkana tuollainen ei ole mitenkään uusi, mm. Hitler kumppaneineen käytti samaa kuviota1. Valitettavasti kuitenkin Suomen oikeusistuimet ovat heidän puppunsa nielleet mukisematta.

Tässä Tuuposen tapauksessa häntä vastaan oikeutta kävi kukas muukaan kuin itse pääpiru, TTVK. TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen on mielissään päätöksestä (n. ajassa 10:40), ja kertoo että korvaukset ovat oikeansuuntaiset, sillä jaossa oli 90 teratavua tavaraa, jonka hän kääntää sujuvasti 80 miljoonaksi musiikkitiedostoksi. Kotilaisella olisi luultavasti ollut oikeitakin faktoja siitä, mitä ja kuinka paljon laitonta materiaalia oli jaossa, mutta omaa agendaa tukee enemmän se, että temmataan tuulesta lukuja.

Hieman myöhemmin (n. 12:30) Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto täysin oikeutetusti kummeksuu sitä, että palvelun ylläpitäjää ylipäätään rangaistaan palvelun käyttäjien tekemisistä.

Palmulehdon pointissa piileekin koko jutun avainasia: TO-mafia haluaa rangaista ylläpitäjiä – sehän on heille kannattavampaa – sen sijaan että se keskittäisi voimansa niihin, jotka heidän oikeuksiaan todellisuudessa rikkovat. Näin tapahtuu oikeastaan järjestään meillä ja maailmalla: esimerkiksi tiedostonjakopalvelu Megauploadin sulkivat yhdysvaltalaisviranomaiset sikäläisten järjestöjen pyynnöstä.

Suomessa oikeus päätyy yleensä
TO-mafian kannalle, oli se lain-
mukaista tai ei.

Kuva: Balance Scale, Sepehr Ehsani,
CC-By-NC-ND-2.0

On kuitenkin hämmästyttävää, miten helposti suomalainen oikeusistuinkin tulkitsee lakia väärin rangaistessaan ylläpitäjää. Tähän tarttuu (n. 16:10) myös Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen. Kun toimittaja kysyy, olisiko oikeudenmukaisempaa tuomita tekijät ylläpitäjien sijaan, Oksasen väittelyparina ollut LYHTY:n projektijohtaja Lauri Kaira väistää sen saman tien tarttuen siihen, että Oksanen esittää kovia väitteitä.

Kaira itse sen sijaan väittää pokkana, että The Pirate Bay itse laittaisi laittomasti materiaalia jakoon ja tienaisi sillä rahaa. Oksanen toki oikaisee väitettä saman tien, mutta hiukan myöhemmin Kaira pitää TPB:tä jälleen laittomana piraattipalveluna, kuten myös Megaupload-palvelua. Kuten kirjoitin aiemmin, kyseessä ei voi mitenkään olla tietämättömyys, vaan täysin puhdas harhaanjohtaminen ja propagandan levittäminen.

Kairan puheet vahvistavat entisestään sitä kuvaa, että tällainen toiminta TO-mafian suunnalta kuuluu olennaisena osana heidän toimintataktiikkaansa. Jutun ja viimeaikaisten tapahtumien perusteella voisikin kuvitella tuon taktiikan toimivan jotakuinkin näin:

  1. Bongaa yksittäinen oikeusrikkomus palvelussa X.
  2. Onko ylläpitäjä saatettavissa vastaamaan? Jos on, pirun hieno homma, syytetään sitä kaikista palvelun käyttäjien ehkä tekemistä rikkomuksista, ja arvotaan hyvitysvaatimuksen summan nollien määrä. Ei siksi, että rahaa koskaan saataisiin, mutta saadaanhan ilmaista tilaa propagandalle ja penskat olemaan kiltisti. Yksi pilattu elämä sinne tänne.
  3. Jos ylläpitäjää ei saada vastuuseen, huudetaan kovaan ääneen että ”Laiton palvelu!”. Vaaditaan sitten vaikka operaattoria estämään pääsy koko palveluun. Mitä sitten, jos operaattorille tulee kuluja? Mitä sitten, jos muutkin kärsivät? Haetaan käräjäoikeuden (painotetulla) nopalla heittämä päätös ja julkaistaan lehdistötiedote, että ”Oikeus on voittanut!”
  4. Jos vaihe 3 kestää liikaa, tai ehkä muuten vaan, tehdään velikultien kanssa ehdotus lain muuttamiseksi.

Koska Suomi on näennäisen vapaa maa, saa tuollaista taktiikkaa harrastaa. Sen sijaan älytöntä on se, että Suomessa oikeusistuimet lähtökohtaisesti tulkitsevat mafian johtopäätöksiä absoluuttisina totuuksina. Siksi olisikin ehkä paikallaan, että Tuuponen – tai joku muu vastaavassa tilanteessa oleva – veisi asiaa Palmulehdon ehdottamalla tavalla eteenpäin aina EU-tasolle. Mahdollisesti sitä kautta Suomeenkin saataisiin – kauniisti sanottuna – jotain rotia tällaisiin päätöksiin.

Jutun lopussa mainittiin vielä sekin, että nykyinen tekijänoikeuslaki on vanha ja muutoksen tarpeessa. Näin toki onkin, mutta toivoisin, että laki suunniteltaisiin kokonaan uudelleen ilman, että eräs tietty intressipuoli pääsee käytännössä päättämään yksinään sisällöstä. Toiveeni on kuitenkin mitä luultavimmin turha.

1) Olen jo pitkään odottanut mahdollisuutta pelata natsikortin, ja kun sitä tällä lailla suorastaan tyrkytettiin minulle, niin olihan tuo pakko päästä kirjoittamaan. Jos vedit herneet nenääsi, otat elämän ihan liian vakavasti.

Oikeus määräsi Elisan estämään TPB:n, vaikkei kukaan voita mitään

TTVK sai käräjäoikeuden käskemään
Elisaa estämään TPB-sivuston. Mikä
operaattori on seuraavana TTVK:n
listalla?
Kuva: Kuvakaappaus/ elisa.fi
Esi­mer­kik­si IT-viikko uuti­soi tä­nään, että Inter­net-ope­raat­tori Eli­salle mät­käis­tiin Hel­sin­gin kärä­jä­oi­keuden ta­hol­ta kes­keyt­tä­mis­mää­räys kos­kien The Pi­rate Bay -tor­rent­si­vus­toa. Asian kä­sit­te­ly ei tul­lut kenel­lekään yllä­tyk­senä, joskin kärä­jä­oi­keu­den pää­tös vaa­tia Eli­saa estä­mään pääsy sivus­tolle on melko dra­maat­ti­nen rat­kai­su.


Elisa ruotii päätöksen teknistä toteutettavuutta kovin sanoin lehdistötiedotteessaan:

Elisan käsityksen mukaan väliaikaisen päätöksen sisältö on niin epäselvä, ettei suoraan sen perusteella voida ryhtyä toimenpiteisiin. Päätöksen mukaan Elisan on poistettava palvelimiltaan päätöksessä yksilöimättömät Pirate Bayn domain-nimet sekä estettävä liikenne päätöksessä yksilöimättömiin IP-numeroihin.

Voisi kuvitella, että jos Elisa joihinkin toimenpiteisiin ryhtyy, se muokkaisi tai poistaisi nimipalvelimiltaan The Pirate Bayn osoitteet, vaikkakin Elisan tiedotteesta saa sellaisen kuvan, että päätöksen mukaan liikenne pitäisi tosiaan kokonaan estää. Tällöin käytännössä vähintäänkin kaikki HTTP-liikenne pitäisi vetää Elisan välipalvelimien kautta, mikä on operaattorille sekä tyyristä että sen luottamusta käyttäjän silmissä nakertavaa touhua.

Kirjoitushetkellä Elisa ei ole estänyt sivustoa, ja Elisan nimipalvelin 193.229.0.40 palauttaa oikean IP-osoitteen (194.71.107.15). Toivoa sopii, että Elisalla riittää innostusta taistella vastaan myös hovioikeudessa, jossa asiaa seuraavaksi käsitellään. Seuraan tilannetta ja päivitän blogiani tarpeen vaatiessa.

Näkisin, että tällainen yhden sivuston estäminen ei estoa hakenutta TTVK:ta kiinnosta niinkään sen todellisen haitan takia, vaan siksi että se voisi tällä lailla luoda vakiintuneen ja tehokkaan järjestelmän oman agendansa ajamiseen oikeusteitse.

TTVK lähettääkin terveisensä muillekin operaattoreille omassa tiedotteessaan:

Pääkanteen lisäksi oikeudenhaltijat tulevat hakemaan nyt keskeyttämismääräyksiä Pirate Bayn osalta muitakin teleoperaattoreita koskien.

Verisuonien pullistumista aiheuttaa minussa myös se, että TTVK:n tiedotteessa ilmaistaan myös tyytymättömyys siihen, ettei Suomessa voikaan pakottaa operaattoreita estämään pääsy ”pahoille” sivustoille ilman kohdesivustoa vastaan nostettavaa kannetta. Olisiko maailma TTVK:n mielestä sitten parempi paikka, kun kaikki tarpeeksi vaikutusvaltaiset ja rahakkaat tahot voisivat ampua sivustoja alas sormia napsauttamalla?

Vaikka kyseessä onkin vasta käräjäoikeuden päätös, ja asian käsittely hovi- ja todennäköisesti myös korkeimmassa oikeudessa tulee viemään todennäköisesti vuosia, on se silti omiaan antamaan erittäin vaarallisen kuvan siitä, miten viestinviejiä hiljennetään.

TTVK koittaa saada yhtä operaattoria
estämään yhtä sivustoa. Operaattoreita
ja sivustoja on useita, eikä pahimmas-
sakaan tapauksessa lopputulos muuta
mitään. Pääkallolippu heiluu jatkossakin.

Kuva: The Pirate Bay -logo/ thepiratebay.org

Ottamatta kantaa itse The Pirate Bayn laillisuuteen tai laittomuuteen on joka tapauksessa väärin, että Internetin neutraaliuteen yritetään puuttua kovistelemalla operaattoreita. Jos TTVK kokee tarpeelliseksi purkaa harmistustaan The Pirate Baytä kohtaan, se voi nostaa – ja nostaakin – kanteen itse sivustoa vastaan. Operaattorien ydintehtävä kun ei ole kertoa sen asiakkaille, mikä on oikein ja väärin, eikä sellaista roolia saa niille pakottaa.

Internetin toiminnan vääristeleminen tällä tavalla, kun otetaan huomioon se että todelliset tulokset tulevat oikeudenomistajien kannalta olemaan korkeintaan symbolisia, on lapsellista ja naurettavaa. Vertauskuvallisesti voitaisiin sanoa, että kun minä varastan kaupasta TTVK:n puussa kasvaneen omenan, käy TTVK hakkaamassa kauppiaan ja vaatimassa että minua ei saa enää heidän kauppaansa päästää. Onko se sitten oikein?

Pahoittelen tässä herkässä mielentilassa tekemiäni tuskaisen pitkiä ja epäselviä virkkeitä. Syntaksivirheistä ja vääristä mielipiteistä saa jättää kommentteja.