Reilu viikko AdWordsia

Tähän mennessä AdWords-
tulokset eivät ole säväyttäneet.
Kuva: Kuvakaappaus/
adwords.google.fi

Olen parissa aiemmassa postauksessani puinut Googlen AdWords -mainosohjelmaa. Nyt kun olen reilun viikon pyörittänyt testiksi mainosta blogiini, voisi olla taas hyvä aika katsoa tuloksia.


Päivittäisbudjettini olen pitänyt samassa 3,75 eurossa, mutta automaattinen napsautushinta (CPC) tuntuu silti nousevan jatkuvasti. Kun se alussa oli 0,37 euroa, on se tänään jo 1,04 euroa. Napsautuksia päivässä on tullut noin 3-4, joten valtavista liikennemääristä ei vielä voida puhua. Vastaavasti näyttökertoja tuntuu tulevan päivässä vähemmän kuin aluksi, joten hieman kyseenalaiselta tämä automaattitaktiikka vaikuttaa.

Napsautusten hinta kasvaa, mitä pidempään kampanja jatkuu.
Melko hämärä taktiikka mielestäni.
Kuva: Kuvakaappaus/ adwords.google.fi

Reilusti suurin osa kaikkiaan vajaasta 140 000 näytöstä tapahtuu Googlen ”Display-verkostossa”, eli käytännössä AdSense-mainostajien sivuilla. AdWords antaa melko hyvin tietoja niistä sivustoista, joilla mainoksia näytetään, sekä saavutetuista klikkauksista. Eniten mainoksia on näytetty suomi24.fi -sivustolla (n. 38 000 näyttöä), ja yli 10 000 näyttöä on kerännyt myös kolme muuta sivustoa. Muille sivustoille näyttöjä on kertynyt enemmän tai vähemmän.

Paljon näyttöjä, vähän klikkauksia.
AdWordsin Verkostot-lista antaa
kyllä runsaasti tietoja, mutta se
ei paljoa lohduta näillä tuloksilla.
Kuva: Kuvakaappaus/ adwords.google.fi

Keski-CPC on tätä kirjoittaessa 0,75 €, ja korkein CPC on siptune.net -sivustolla (1,07 €). Vastaavasti matalin CPC niistä sivustoista, jotka klikkauksia ovat ylipäänsä keränneet, on plaza.fi -sivustolla (0,41 €).

Klikkaussuhde on mielestäni melko vaatimaton 0,03 %, mutta tässäkin sivustoilla on suuria eroja: yli 100 näytön sivustoista, joilla klikkauksia ylipäänsä on tullut, parhaan suhteen antaa matkapuhelininfo.com 0,39 prosentilla, ja huonoimman suomi24.fi 0,02 prosentilla. Joukkoon mahtuu lisäksi paljon sivustoja, joilla on kyllä ollut paljon näyttöjä (esim. iltalehti.fi n. 11 000 näyttöä), mutta joissa yksikään selaaja ei ole mainostani klikannut.

Tähän mennessä on ”rahaa” mainostamiseen mennyt Googlen 75 eurosta 28 euroa kolme senttiä, ja sen vastineeksi blogiini on ohjattu 38 käyttäjää. Ei mielestäni kovinkaan hyvä suhde, mutta jokainen päättäköön senkin itse. On kuitenkin muistettava, ettei tätä mainoskampanjaa juuri ole suunniteltu, vaan se tehtiin lähinnä koemielessä. Your results may vary, kuten sanotaan.

AdWords: kaksi päivää

Googlen tarjoamasta 75
eurosta on parissa päivässä
kulunut vajaa neljä euroa.

Kuva: Oma valokuva

Olen nyt pari päivää käyttänyt AdWordsiä, kun kerran tarjoutui tilaisuus sitä ilmaiseksi kokeilla. Kuten kirjoitin aiemmin, mainosten luonti on helppoa ja nopeaa, mutta millaisia tuloksia näin nopeasti saa? Katsotaanpa, mitä AdWordsin hallintaliittymän monipuoliset tilastot kertovat.


AdWordsiä on hieman vaikeaa saada näyttämään myös kuluvan vuorokauden tiedot: sen yleisimmät aikavälivalinnat päättyvät aina edelliseen päivään. Esim. valinta ”tämä kuukausi” kuitenkin näyttää myös nykyisen päivän tiedot.

Asetin AdWordsin määrittelemään napsautushinnan automaattisesti päiväbudjetin rajoissa. Päiväbudjetiksi asetin yhden kahdeskymmenesosan 75 eurosta, eli 3,75 €. Tuollaisilla määrillä ei vielä mahtavia klikkaustulvia aikaansaada, mutta se ei ole tarkoituksenikaan.

Eiliseltä päivältä AdWords kertoo, että kaikkiaan 6 klikkausta maksoi 2,24 euroa. Kovin edulliseksi ei siis yksi napsautus tule. Sivunäyttöjä sen sijaan kertyi yli kymmenen tuhatta, tosin en tiedä ottaako AdWords huomioon ne käyttäjät, joilla on mainostenesto käytössä.

AdWordin etusivu antaa hyvän
lähtökohdan tietojen tarkemmalle
tutkimiselle, kunhan aikavälin
asettaa oikein.
Kuva: Kuvakaappaus,
adwords.google.fi

AdWordsin aloitussivu tarjoaa varsin hyvän yleiskatsauksen tilanteeseen, ja sen tiedot ovat muutettavissa vapaasti. Tähän alkusivulle voikin kerätä sellaiset tiedot, joita itse kokee tarvitsevansa. Kattavampia tietoja varten AdWords tarjoaa Kampanjat-välilehdellä jos jonkinlaista statistiikkaa. Raportteihin en tässä yhteydessä tutustunut, mutta ehkä myöhemmin käyn sitäkin läpi.

Kampanja-välilehdeltä voin todeta, että parissa päivässä mainokseni on kerännyt yhdeksän klikkausta reilusta 22 000 sivunäytöstä. Googlen hakujen yhteydessä näyttöjä on ollut noin 500, joista kerran näyttö on johtanut klikkaukseen. Display-verkostossa, eli käytännössä AdSense-asiakkaiden sivustoilla, näyttöjä on siis ollut valtaosa, kuten myös napsautuksista.

On varsin ymmärrettävää, että hakujen yhteydessä klikkaussuhde on suurempi (n. 0,2%) kuin mitä erilaisimmilla sivustoilla (n. 0,04%), sillä hakujen yhteydessä on mahdollista, että materiaalini oikeastikin vastaa sitä, mitä käyttäjä hakee. Tavanomaisilla sivustoilla käyttäjä ei välttämättä hae yhtään mitään, ja tällöin kiinnostus mainoksia kohtaan ylipäänsä on ymmärrettävästi pienempi.

Tarkempia käyttäjätietoja en kerää (vaikka Google tarjoaisi siihenkin työkaluja) blogini kävijöistä, joten tarkempia tilastoja esim. vierailuajasta on hankala kertoa. Kuitenkin pitäisin näitä muutamaa klikkausta melko vähäisenä esityksenä ottaen huomioon, että se on leikisti maksanut jo neljä euroa. En kuitenkaan ole vielä antamassa lopullista lausuntuani, vaan mainoskampanja jatkuu.

Mainittakoon lopuksi, että syy aiemmassa kirjoituksessa ihmettelemälleni ylimääräiselle viidelle eurolle oli siinä, että Google perii aktivointimaksua sen viitosen verran. Tällöin todellista krediittiä jäi se 75 euroa. Melko rehtiä touhua.

Googlelta 75 euroa AdWordsiin ja mitä siitä seuraa

Google lähetti minulle oikein
lahjakortin, arvoltaan 75 C¹.
Kuva: Oma valokuva

Google lähestyi minua oikein paperisella kirjeellä jokin aika sitten, ja tarjosi mahdollisuutta kokeilla sen AdWords-mainostustaan 75 euron arvosta. Koska kirjeessä vakuuteltiin riskittömyyttä, päätin kokeilla.

Googlen AdSense on itselleni tuttu, ja se on käytössä tässä blogissani ja verkkosivuillani. Itse en tosin mainoksia näe, ja tuskin kovin moni lukijanikaan, kiitos AdBlock Plussan ja kumppanien. Tämä myös lieni syynä Googlen näennäisen jalomieliseen tarjoukseen.

Kirjautuminen onnistui samalla Google-tunnuksella kuin muihinkin Googlen palveluihin, mutta hieman omituisesti minun täytyi kuitenkin kertoa yhteystietoni. Ilmeisesti kirjautumistietojen lisäksi palveluilla ei ole yhteistä käyttäjätietokantaa, sillä esim. AdSenseä käyttöönottaessa annoin samat tiedot.

Ensivaikutelma AdWordsistä oli hieman sekava, sillä toimintoja oli paljon. Aluksi en meinannut löytää kenttää lahjakortin avainkoodin syöttämiselle, mutta lopulta löysin sen.

Koodin syöttämisen jälkeen Google kertoi saldokseni ”(80,00 €)”. Tiedä mistä se ylimääräinen viisieuroinen on sinne tullut… Jatkuvasti sivusto tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia siirtää oikeaa valuuttaa AdWordsiin, mutta siitä en ainakaan tällä haavaa ole kiinnostunut. Myöskään ei ollut itsestäänselvää, täytyykö mainostamisen aloittamiseksi maksaakin jotain.

AdWordsissä toimintoja riittää,
mutta hyvän ohjeistuksen
ansiosta niitä on ilo käyttää.

Kuva: Kuvakaappaus/
adwords.google.fi

Oletettavasti kuitenkaan ei tarvitse, sillä Kampanjat-välilehdeltä uuden mainoksen teko oli helppoa. Palvelussa ei tarvitsisi välttämättä syöttää paljon muuta kuin mainosteksti, -linkki ja hakusanat aloittaakseen, mutta toisaalta erilaisia säätövaihtoehtoja löytyi mm. päivittäiseen budjetointiin, klikkauksen maksimihintaan, alueellisten ryhmien valintaan ja erilaisten päätelaitteiden valitsemiseen. Suurimmaksi osaksi tyydyin kuitenkin oletusasetuksiin.

Tekstimainoksilla on melko tiukka tekstiraja, joten kovinkaan pitkää eeposta ei voi kirjoittaa, ja ehkä hyvä niin: mainokset pysyvät väkisinkin lyhyinä ja ytimekkäinä. Sen sijaan avainsanalistaan ei ollut mitään näkyvää rajoitusta, ja sivuilla ehdotettiin noin 10-20 avainsanan (tai -fraasin) listaa. Itse tyydyin kymmeneen. Avainsanojen muuttaminen myöhemmin on helppoa.

Kokonaisuudessaan mainoksen luomiseen kului ehkä 10-15 minuuttia, mutta jos myöhemmin haluaisin samanlaisen toteuttaa, onnistuisin siinä noin 5 minuutissa.

Ohjeita on sivustolla paljon ja ne – yhdessä muun sivuston kanssa – ovat pääosin suomeksi. Google on selkeästi panostanut tässä käyttäjäystävällisyyteen, ja hyvä niin, sillä uskoisin AdWordsin olevan melko merkittävä liiketoiminta Googlelle.

Kyseessä on laaja kokonaisuus, ja sen tutkimiseen tarvitsee aikaa. Päivitän tilannetta tänne sitä mukaa, kun kokemukset karttuvat. Jos päädyit blogiini mainoksen kautta, kuulisin mielelläni myös palautetta esim. kommenteissa.

1) Niin, pitkällisen pähkäilyn lopputuloksena totesin, ettei Googlen käyttämästä fontista todellakaan löydy €-merkkiä, vaan he joutuivat laittamaan siihen yliviivatun C:n. Kysymys kuuluu: eikö kaksoisyliviivausta löytynyt?