Avainsana: yksityisyys

Mitä Heartbleed tarkoittaa netinkäyttäjälle

Posted onLeave a comment

Lu­ke­mat­to­mat verk­ko­pal­ve­lut − niin isot kuin pie­net − ovat ol­leet alt­tii­na mm. käyt­tä­jien tie­to­jen vien­ni­lle Heart­bleed-ni­mi­sen tie­to­tur­va-au­kon ta­kia. Ne­tin­se­laa­jan­kin täy­tyy ryh­tyä ko­viin toi­men­pi­tei­siin.

Kuva: Heartbleed logo, CC0

Viime päivät ovat olleet verkkopalvelujen pyörittäjille vaikeita. Mylläkkä sai alkunsa, kun Googlen turvallisuusyksikössä työskentelevä Neel Mehta huomasi, ettei verkkoliikenteen salauksessa usein käytetty OpenSSL-ohjelmistokirjasto toimii pahasti väärin: pahantahtoinen käyttäjä voisi laatia kyselyn, jolla saisi palvelimen lähettämään hänelle ohjelmiston muistista dataa, esimerkiksi yksityisiä viestejä ja salasanoja. Haavoittuvuus sai kutsumanimekseen Heartbleed, sydänvuoto.

IT-piireissä uutinen levisi kulovalkean tavoin, ja järjestelmänvalvojat kiirehtivät paikkaamaan ohjelmistojaan. Harmi vain, että vahinko oli jo ehtinyt tapahtua: pahimmassa tapauksessa noin 80 prosenttia verkkopalveluista on ollut haavoittuvaisia viimeiset pari vuotta. Sitä, kuinka monesta palvelusta on tietoja viety, ei tiedä kukaan.

Näin äkkiseltään ei tule mieleen pahempaa tietoturva-aukkoa: voidaan sanoa, että Heartbleed-haavoittuvuus koskee jok’ikistä Internetin käyttäjää. Pahimmassa tapauksessa siis kaikkien Internet-käyttäjien tietoja on viety. Tilanne on paha ennen kaikkea käyttäjien kannalta, joten toimettomaksi ei kannata jäädä.

Heartbleed-haavoittuvuuden toimintatapa

Johtuen ohjelmointivirheestä OpenSSL-kirjastossa, voi tietynlaisella pyynnöllä saada kirjaston lukemaan muistiaan vastaukselle varatun tilan yli, ja lähettämään tuon datan paluupostissa. Vastaukselle varatun muistitilan jälkeen ohjelman muistissa voi olla mitä tahansa, ja tuota ”mitä tahansa” voidaan pyytää jopa 64 kilotavua. Hyökkääjä voi lähettää pyyntöjä yhä uudelleen ja uudelleen, saaden aina uuden siivun muistia tutkittavakseen.

Ohjelman muistissa voi olla esimerkiksi itse salaukseen käytetty yksityinen avain tai käyttäjien salasanoja, mutta myös mitä tahansa muuta. Hyökkäyksestä ei tyypillisesti jää uhripalvelimeen mitään jälkiä, joten jälkikäteen ei voida sanoa, onko palvelua vastaan hyökätty vai ei. Tietoturva-asioissa kannattaa kuitenkin lähteä pahimmasta mahdollisesta tilanteesta, eli olettaa kaiken arkaluonteisen olevan hyökkääjän tiedossa.

Haavoittuvuuden aiheuttanut OpenSSL:n ohjelmointivirhe on sittemmin korjattu, ja kaikki valveutuneet verkkopalvelujen ylläpitäjät ovat asentaneet korjauspäivityksen. Enää tietojen vienti ei siis enää ole mahdollista. Sen sijaan jo viedyt tiedot on menetetty, eikä verkkoliikenteen salauskaan ole luotettavaa, ennen kuin palvelu vaihtaa salausavaimensa.

Haavoittuvuudesta kärsineet palvelut

Kirjoitushetkellä varsin harva palvelu on julkisesti kertonut, koskettaako haavoittuvuus sitä. Tämä voi johtua muun muassa seuraavista:

  • Palvelu ei käyttänyt haavoittuvaista versiota, eikä näin näe tarvetta tiedottaa käyttäjiään.
  • Palvelun tuottaja ei tiedä, koskettaako haavoittuvuus heitä.
  • Palvelun tuottaja tietää, että palvelu on (ollut) haavoittuvainen, muttei halua tiedottaa käyttäjiään.

Esimerkiksi Mashable on koonnut luetteloa palveluista, jotka ovat varmuudella olleet uhattuna. Listalla ovat mm. Pinterest, Tumblr, Google ja Yahoo.

Uskon, että monet edellä mainittuja pienemmät toimijat (mm. kotimaiset verkkokaupat, yliopistot, hosting-yritykset…) ovat niin ikään käyttäneet reikäistä OpenSSL-versiota.

Ohjeita käyttäjälle (eli kaikille)

Kannattaa seurata sähköpostia ja verkkosivujen tiedotteita, ja vaihtaa salasana heti, jos verkkopalvelun ylläpito niin suosittelee. Verkkokauppojen asiakkaiden kannattaa myös seurata tiliotteitaan, ja mitätöidä maksukortti, jos outoja maksutapahtumia ilmestyy.

Salasanaansa ei kannata vielä vaihtaa joka paikkaan, sillä kaikki palvelut eivät vielä ole päivittäneet ohjelmistojaan − muuten riskinä on, että uusikin salasana joutuu ulkopuolisten käsiin. Jos verkkopalvelu ei aiemmin pyydä niin tekemään, suosittelen vaihtamaan kaikkien verkkopalvelujen salasanat huhtikuun viimeisellä viikolla.

Mitään sellaista verkkopalvelua2 ei pidä käyttää, jolle seuraavat kriteerit täyttyvät:

  • palvelu vaatii käyttäjätunnuksen tai muun tunnistautumisen, ja
  • palvelu on ollut haavoittuvainen tai haavoittuvaisuustilanne ei ole tiedossa, ja
  • palvelun varmenne1 on julkaistu aiemmin kuin 9.4.2014.

Palvelua voi käyttää, kun varmenne on korvattu uudella. Tällöin kannattaa ensi töikseen vaihtaa salasanansa. Sanomattakin lie selvää, ettei samaa salasanaa kannata käyttää eri paikoissa.

—
1) Varmenteen tietoja pääsee useimmissa selaimissa katsomaan klikkaamalla salauksesta kertovaa lukonkuvaa ja sitten sopivia painikkeita painelemalla.
2) Joo, netin käytöstä tuli juuri aika paljon ikävämpää. Tai sitten vetelet riskillä ja toivot parasta.

Muista rekisteriseloste

Posted onLeave a comment

Käyt­tä­jä­tie­to­ja ke­rä­tes­sä täy­tyy ke­räyk­sen koh­teel­le re­kis­te­ri­se­los­teel­la ker­toa, mi­tä tie­to­ja hä­nes­tä ke­rä­tään ja mik­si. Si­ten esi­mer­kik­si ilmoit­tau­tu­mis­lo­mak­keen ne­tis­sä täyt­tä­vä tie­tää, ke­nen puo­leen hän voi kään­tyä.
Kuva: freeformkatia: Maja at my work. c bnd 2.0.

Erilaisten ilmoittautumis- ja rekisteröitymislomakkeiden tekeminen omille verkkosivuilleen on yleensä varsin helppoa ja nopeaa: julkaisujärjestelmistä löytyy usein lomaketyökaluja, ja Google Driven lomaketyökalulla tietojen keruu tapahtuu jopa ilman varsinaisia nettisivuja. Mutta tiesitkö, että kerättyjen tietojen käytöstä täytyy aina kertoa keräyksen kohteelle?

Kun tietoja tallennetaan, muodostuu niistä rekisteri, jonka rekisterinpitäjä on tietojen kerääjä. Henkilötietorekistereitä saa perustaa ilman lupia tai muutakaan byrokratiaa, mutta tietojen käsittelyn tulee tapahtua Henkilötietolain mukaan. Lailla turvataan rekisteriin kuuluvan henkilön yksityisyyttä ja muita oikeuksia edellyttämällä rekisterinpitäjältä tiettyjä tekoja.

Käyttäjällä pitää olla oikeus tutustua rekisterinpitäjän tietoihin ja antamiensa tietojensa käyttötapaan ennen niiden antamista. Tuollaista tiedonantoa kutsutaan rekisteriselosteeksi tai tietosuojaselosteeksi − jälkimmäisessä käyttäjälle tarjotaan myös tietoja oikeuksistaan rekisteröitynä, minkä takia suosittelen aina käyttämään sitä.

Tietosuojavaltuutetun verkkosivustolta voidaan ladata pohja tietosuojaselosteelle, jonka kenttiin täytetään tarvittavat tiedot, mutta ne voi antaa käyttäjälle myös muulla tapaa: pääasia on, että kaikki tarvittava informaatio on käyttäjän saatavilla sekä ennen tietojen syöttämistä että sen jälkeen. Yleensä on hyvä idea lisätä linkki rekisteriselosteeseen sivupohjan alatunnisteeseen.

Mitä helpompaa tietosuojaselostepohjan täyttäminen on, sitä paremmin henkilötietojen keräys on suunniteltu. Tietoja täytellessä kannattaa joka tapauksessa kysyä itseltään − tai joltakulta muulta − nämä:

  • Mitä varten tietoja kerätään? Onko kerääminen ylipäänsä tarpeen?  (kohdat 3 ja 4)
  • Mitä tietoja oikeasti tarvitaan? Saattaa tuntua siltä, että on parempi pyytää kävijältä mahdollisimman paljon tietoja ”varmuuden vuoksi”. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lyhyempään lomakkeeseen vastataan mieluummin kuin pitkään. (kohta 5)
  • Mihin tiedot tallennetaan? Kuka niitä voi lukea tai muokata? Tietojen tallennusalusta pitäisi valita siten, että vain tietoihin pääsevät käsiksi vain ne, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Valitettavan usein näkee ilmoittautumislomakkeita, joiden vastauksia voi kuka tahansa rekisterinpitäjäorganisaation jäsen lukea. Pääsynvalvonnan lisäksi kannattaa koko rekisteri poistaa, kun sitä ei enää tarvita. Lisäksi syytä saattaa olla harkita tietojen salausta, varsinkin jos käyttäjiltä kerätään arkaluonteisia tietoja. (kohta 9)
  • Miten rekisteröidyn oikeudet toteutetaan, ja kuka vastaa niistä. Kuka tahansa − siis joku muukin kuin rekisteriin kuuluva − voi tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa. Tarkistamisoikeuden käytön tulee olla ilmaista ainakin vuoden ensimmäisellä pyyntökerralla. Kuka tahansa voi myös pyytää tietojaan korjattavaksi tai kieltää niiden luovutuksen mm. markkinointitarkoituksiin, ja myös nuo oikeudet on suotava ilmaiseksi. Rekisteriasioista vastaavaksi tulisikin ilmoittaa henkilö, joka pystyy tietoja järjestelmästä vaivatta antamaan. (kohdat 2, 10-12)
  • Mistä muualta tietoja saadaan? Mihin tietoja luovutetaan? Jos tietoja kerätään myös muualta kuin käyttäjältä suoraan, on siitä erikseen kerrottava. Niinikään on kerrottava, jos tietoja annetaan rekisteristä eteenpäin. (kohdat 6-8)

Onks pakko jos ei haluu?

Rekisteriselosteen tekeminen ja sen julkaiseminen on välttämätöntä, kun henkilötietoja käsitellään. Rekisteröity voi viedä puutteellisesti tai virheellisesti toteutetun rekisterin käsittelyyn liittyvän asiansa Tietosuojavaltuutetulle. Vaikka käsittääkseni kovia sanktioita ei laiminlyönneistä seuraa, mahdollistaa Henkilötietolaki esimerkiksi uhkasakon asettamisen Tietosuojavaltuutetun ohjeen tehosteeksi.

Vaikeaa rekisteriselosteen tekeminen ei ole, ja Tietosuojavaltuutetun verkkosivustolla on varsin kattava ohjeistus rekisterinpitäjän avuksi. Mitään hyvää syytä olla kertomatta henkilötietojen käyttämisestä ei siis ole, ja ainakin minulle rekisteriselosteen puuttuminen kertoo sivuston leväperäisyydestä.

Kiakkovierasjuhla paljasti poliisin mielivallan

Posted onLeave a comment

Po­lii­si vaa­ti foo­ru­min käyt­tä­jien hen­ki­lö­tie­to­ja Po­lii­si­lain 36 § 1. mo­ment­tiin pe­rus­tuen. Pyyn­nön pal­jas­tu­mi­nen toi pu­heek­si vä­hän pu­hu­tun mut­ta pal­jon käy­te­tyn yk­si­tyis­ten tie­to­jen ke­räys­kei­non.

Ku­vas­ta on su­men­net­tu po­lii­si­mies­ten ni­met ja yh­teys­tie­dot hei­dän suo­jak­seen; tie­dot ovat näh­tä­vis­sä al­ku­pe­räi­ses­sä ku­vas­sa Punk in Fin­land -foo­ru­mil­la.

Kuva: Colocolo, Keskusrikospoliisi1

Lauan­taina 21. elokuuta kello 0.14 käyttäjä­nimi (a)-tiimi lähettää suoma­laiselle Punk in Finland -keskustelu­foorumille viestin. Viestissä hän kertoo Linnan juhlille kaavail­lusta vasta­tapahtu­masta:

Ajateltiin, että kun tärkeämmät ihmiset pitävät kekke­reitään
Tampere-talossa, voisi lähis­töllä pistää pystyyn omat kekkerit johon on
kuka tahansa terve­tullut ihon­väriin, kansalai­suuteen tai varal­li­suuteen
katso­matta.

Nähdään Näsi­linnan­kadulla puoli kuuden maissa. Kaikki
ovat terve­tulleita paitsi tiätty natsit ja fasistit. Toivotaan kanssa,
että tulet omana itsenäsi etkä esim. puolueen tai järjestön edus­tajana.

Elikkäs tiistaina 27.08. 2013 kello 17:30 tavataan Näsi­linnan­katu 22:ssa ja aletaan juonimaan porva­reitten pään­menoksi!

Seuraavan viikon aikana käyttäjät Mahnon heppa, lumbo, eipä vissii ja tiistai…murekepäivä vastaavat viesti­ketjuun lyhyin viestein. Sitten eräs foorumin yllä­pitäjistä, Colocolo, tiputtaa pommin:

Salassapitorikos tai ei, tää on mun mielestä liian paksua.
Keskusrikospoliisi vaatii Punk in Finland -keskustelufoorumin ylläpitoa
luovuttamaan tähän viestiketjuun postanneiden käyttäjien henkilö- ja
tunnistetiedot Pirkanmaan poliisilaitokselle.

Viestin ohessa on kuva Poliisin foorumin ylläpidolle lähettämästä tietopyynnöstä, joka on merkitty punaisin kirjaimin salassa pidettäväksi. Pienen pohdinnan jälkeen mediatkin heräsivät orastavaan uutisaiheeseen, ja soppa oli valmis.


Mutta mistä oikeastaan on kysymys? Poliisilaki määrittää Poliisin tehtäviä, velvollisuuksia ja oikeuksia, ja sen kolmas luku keskittyy tietojen saamiseen eri tavoin: esimerkiksi valeostoin, tarkkaillen, ja telekuuntelun avulla. Pyynnössä perusteeksi kerrottu 36. pykälän ensimmäinen momentti kuuluu:

Poliisilla on oikeus saada päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä
rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi tarvittavia tietoja yhteisön
jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai
työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden
estämättä. Poliisilla on sama oikeus saada 37 §:ssä tarkoitetussa
poliisitutkinnassa tarvittavia tietoja, jos tärkeä yleinen tai
yksityinen etu sitä vaatii.

Toisin kuin Pakkokeinolain mahdollistamia menetelmiä käytettäessä, ei tällaisen tiedonkeruun aloittamiseksi tarvita tuomioistuimen päätöstä, vaan poliisi voi lähetellä pyyntöjä itsenäisesti, vieläpä melko löyhin perustein. Koska pyynnöt ovat salaisia, on niiden määrää hankalaa arvioida. Helsingin Sanomien haastattelema pyynnön hakija, rikoskomisario Ari Luoto, kertoo pyyntöjen kuitenkin olevan ”normaalia poliisitoimintaa”.

Voisin kuvitella, että kynnys sille, että jokin asia on tärkeä yleinen tai yksityinen etu, on varsin matala: Kiakkovierasjuhlien osalta Tampere-talolla järjestettävä itsenäisyyspäivän vastaanotto riittänee hyvinkin syyksi tietopyynnölle. Pyyntöjä voi lähettää kenelle tahansa, niistä ei voi valittaa eikä kertoa muille, ja niihin on pakko vastata. Poliisilla puolestaan ei ole mitään velvollisuutta kertoa tietopyynnöstä kellekään koskaan; näin ollen pyynnön kohteet jäävät autuaan tietämättömiksi siitä, että heidän yksityiset tietonsa eivät olekaan enää niin yksityisiä.

Minä en siis voi mitenkään tietää, onko yksityisiä tietojani päätynyt Poliisin salaisiin arkistoihin, ja jos on, miten noita tietoja aiotaan käyttää nyt tai tulevaisuudessa. Voisiko esimerkiksi jokin huolimaton ajatus anonyymillä keskustelufoorumilla vuosia sitten estää minua saamasta aselupaa2?

Ongelma laajenee entisestään, kun ajatellaan ilmaisunvapautta: jos poliisi voi mielivaltaisesti pyytää nimimerkkien takana olevien henkilötietoja, on tulenaroista mutta laillisista3 asioista keskusteleminen vaikeaa. Pyynnön julkaissut Colocolo kertoo Tampereen ylioppilaslehti Aviisissa:

Sananvapauslaissa on määritelty yksityiskohtaisesti, miten viranomaisen
tulee toimia halutessaan selvittää anonyymien verkkokeskustelijoiden
henkilöllisyyksiä. Se, että poliisi voi poliisilakiin vedoten kävellä
mielivaltaisesti muun lainsäädännön yli, on mielestäni väärin. Tällaisia
viranomaiskäytäntöjä ei saisi olla olemassa[.]

Artikkelissa Colocolo toivoo Poliisilakia muutettavan sellaiseksi, ettei ”tällainen mielivaltainen toiminta [-] ole enää mahdollista”. Vaikka pyyntöön on helppo yhtyä, on lain muuttuminen varsin epätodennäköistä, ja toteutuessaankin hidasta, sillä muutoksia tarvittaisiin luultavasti myös Pakkokeinolakiin.

Colocolon temppu on kuitenkin vähintään hatunnoston arvoinen. Se, että tämä epäkohta on hetken aikaa kansakuntamme kollektiivisessa työmuistissa, on ensimmäinen askel kohti parempaa. Ehkä Poliisissakin havahdutaan tilanteeseen, ja luodaan tiukempia pelisääntöjä, ken tietää4?

Varsinainen postaus loppuu tähän. Alla pari lisähuomiota.

× × ×

Mitäs nyt tehdään?

Toistaiseksi elämme siis maassa, jossa poliisi kulkee yksityisyydensuojan ohituskaistaa, voiden vaatia keneltä tahansa mitä tahansa. Internet-keskustelujen osalta olen laatinut seuraavat suositukset, tavoitteena vähentää luovutuskelpoisen tiedon määrää ja heikentää sen laatua.

Ohjeet keskustelijalle

  1. Älä tallenna käyttäjäprofiiliisi tietoja, joista sinut voidaan tunnistaa (esim. sähköpostiosoite), vaikka tiedot eivät näkyisikään muille käyttäjille.
  2. Käytä eri käyttäjätunnuksia tai kirjoita anonyyminä.
  3. Käytä anonymisoivaa välityspalvelinta tai vastaavaa palvelua; esimerkiksi TOR:ia.

Ohjeet verkkopalvelun ylläpitäjälle

  1. Älä tallenna käyttäjästä kuin välttämättömät tiedot.
  2. Tallenna salasanasta (ja IP-osoitteesta) vain suolatut tiivisteet.
  3. Poista HTTP-pyyntöjen kirjaaminen (access-loki) käytöstä.

Se toinen momentti 

Poliisilain 36 § 1. momentti on vain kevyttä alkulämmittelyä ennen sitä seuraavaa 2. momenttia5, jos esimerkiksi Aamulehteä (ja sen haastattelemaa Itä-Suomen yliopiston informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilaista) on uskominen:

[–] momentin perusteella poliisi voi saada
palveluntarjoajalta verkkokeskustelijan sähköpostiosoitteen,
IP-osoitteen tai puhelinnumeron, joka ei löydy julkisesta luettelosta.
Tämä edellyttää sitä, että poliisi tarvitsee esimerkiksi yhteystietoa,
jotta se voi suorittaa poliisille kuuluvan tehtävän.

Mitään rikosepäilyä ei tarvita.

En halua mitenkään aliarvoida Voutilaisen ammattitaitoa tai osaamista, mutta pidän varsin epätodennäköisenä, että 2. momenttia käytettäisiin vastaavanlaisissa tilanteissa tiedonsaannin perusteena. Vaikkakin sen käytön edellytykset ovat jopa löyhemmät kuin 1. momentin vastaavat, ei sitä voi lähettää mielivaltaisesti kelle tahansa, vaan ainoastaan teleyritykselle tai yhteisötilaajalle. Esimerkiksi keskustelufoorumi ei ole kumpaakaan.

Toki pyyntö voitaisiin lähettää foorumin alustan palveluntarjoajalle, joka puolestaan voidaan nähdä eräänlaisena teleyrityksenä. Tämän hosting-firman puitteet tietojen keräämiseen ovat kuitenkin rajoittuneemmat kuin palvelimen tilaajalla. Näin ollen en jaksa uskoa, että 2. momenttiin perustuvia tietopyyntöjä lähetettäisiin keskustelufoorumeille juurikaan − muita käyttöjä tuollaisille pyynnöille toki on olemassa.

—
1) Mitä ihmettä tällaiseen pitäisi edes kirjoittaa kuvalähteeksi?
2) Poliisille tiedoksi: ensinnäkään en usko ikinä hankkivani pyssyä itselleni, toisekseen en kirjoittele ”vaarallisia” ajatuksia siten, että minua voitaisiin niistä tunnistaa (esim. TOR ja kirjoituksenvääristäjät ovat avuksi).
3) On myös laittomia tapoja ilmaista itseään: esimerkiksi en saa postata lapsipornoa edes poliittisena kannanottona. Aivan oma lukunsa on organisoitu keskustelu kopiosuojauksen kiertämisestä − laitonta sekin.
4) Olisi hyvä, jos esim. Poliisihallituksesta joku jonkunlaisen lausuman yleisölle antaisi.
5) Joo-o, ykkösen jälkeen tulee kakkonen. 

Sinuakin vakoillaan

Posted onLeave a comment

Vii­me ai­koi­na on pu­hut­tu pal­jon In­ter­net-va­koi­lus­ta. Pal­jas­tuk­set ovat kui­ten­kin vain pin­ta­raa­pai­su isom­paan on­gel­maan, jo­ka kos­ket­taa val­ti­oi­den ja yri­tys­ten li­säk­si myös yk­sit­täi­siä ih­mi­siä.
 Kuva: Mike_fleming: CCTV Camera. c ba 2.0

PRISM:n ja kumppaneiden tuleminen ihmisten tietoon on herättänyt monissa yrityksissä keskustelun siitä, missä luottamuksellista tietoa voidaan digitaalisesti säilyttää ilman, että jokin valtio on sitä urkkimassa. On hyvä, että asiasta nyt puhutaan, vaikka todellisuudessa sen aika olisi ollut paljon aiemmin.

Kun vielä 5-10 vuotta sitten tieto varastoitiin yrityksen omilla paikallisilla palvelimilla, niin nykyään ulkopuolisen palveluntarjoajan on annettu ottaa haltuun sähköpostit, ja tiedostotkin ovat kätevästi jonkun toisen hostattavana. Käteväksi homma käy myös NSA:lle tai muulle vakoilijalle: kun pääsyn saa − tavalla tai toisella − yhteen palveluun, pääsee käsiksi usean organisaation tietoihin. Myös yksittäiset ihmiset kärsivät vakoilusta joko suorasti tai epäsuorasti.


Kyse ei ole pelkästään siitä, että Yhdysvallat urkkisi muiden valtioiden puolustussalaisuuksia, vaan paljastunut vakoilu pitää nähdä osana laajempaa kokonaisuutta − jäävuoren huippuna. Jokaisella kohtuukokoisella valtiolla (ja myös joillakin yksityisillä yrityksillä) on varmasti tiedustelu- ja vakoilutoimintaa. Ajan hengen mukaisesti tämä sisältää myös Internet-vakoilun, tapahtuipa se linjoja kuuntelemalla tai palveluihin murtautumalla. Toiminta koskettaa valtioiden ja suuryritysten lisäksi myös pienempiä yrityksiä ja yksityisiä ihmisiä.

”Mutta eihän minulla yksilönä ole mitään salattavaa tai muita kiinnostavaa”, saatat nyt ajatella, etkä välttämättä ole täysin väärässä. Ajat kuitenkin muuttuvat, ja tulevaisuudessa nyt vähäpätöiset seikat voivat muuttua merkityksellisiksi − jopa vaarantaa yksilön oman turvallisuuden: Entä, jos rotuhygienia keskitysleireineen ja Zyklon B -myrkkyineen palaa muotiin? Kaukaa haettua, ehkä, mutta esimerkiksi Kiinassa jo ”vääränlainen” postaus keskustelufoorumeille saattaa aiheuttaa lähettäjälle tukalat oltavat.

Nyt jos koskaan on tartuttava toimeen, ja ryhdyttävä toimiin Internet-vakoilua vastaan, sillä pelkkä passiivinen ”ei kosketa minua” -ajattelu mahdollistaa orwellistisen Isoveli valvoo -maailman kehittymisen edelleen. Yksi ihminen ei voi pysäyttää muutosta, eikä edes oikeastaan estää omien tietojensa vakoilua. Omalla toiminnallaan voi kuitenkin laittaa NSA:n agentit ahkeroimaan koko rahan edestä.

Tärkeintä on lähteä ajatuksesta, että mikään Internetiin kytketty ei ole täysin turvassa. Salaamalla tietoja voi kuitenkin hankaloittaa niiden hyödyntämistä väärissä käsissä: esimerkiksi pilvipalveluihin lähetetyt valokuvat voi salakirjoittaa ennen lähettämistä. Näin palveluntarjoajakaan ei pääse tiedostojen sisältöihin käsiksi. Salaus ei ole ainoa eikä pomminvarma keino, mutta hyvä alku.

Repputarkastus, kännykkä­taka­varikko ja koululaisen oikeudet

Posted onLeave a comment

OKM ha­lu­ai­si opet­ta­jil­le oi­keu­den tar­kis­taa pe­rus­kou­lu­op­pi­laan vaat­teet ja re­put se­kä ta­ka­va­ri­koi­da häi­rit­se­vät tai vaa­ral­li­set esi­neet. Mut­ta mi­ten huo­leh­di­taan kou­lu­lai­sen oi­keuk­sis­ta ja yk­si­tyi­syy­des­tä?
Kuva: bnilsen: open backpack. c ba 2.0

Opetus- ja kulttuuriministeriö opetusministeri Jukka Gustafssonin johdolla esittää opetukseen liittyvän lainsäädännön muuttamista, ja OKM:n tiedotteen perusteella valtaosa muutoksista vaikuttaa ihan järkeenkäyviltä:

Perus­opetus­laissa säädet­täisiin kasvatus­keskustelusta, joka olisi uusi kasvatuk­sellinen keino
puuttua ja ennalta­ehkäistä oppilaan häiritsevää tai epä­asiallista käyttäy­tymistä. Jälki-istuntoon
liittyvää säätelyä tarken­nettaisiin siten, että mm. kirjallisten ja suullisten tehtävien ja
harjoitusten teettäminen oppilailla tulisi mahdolliseksi.
[–]
Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuuden lisäämiseksi ja heidän vaikutus­mahdolli­suuksiensa
parantamiseksi ehdotetaan, että jokaisessa perus­koulussa tulisi olla oppilas­kunta. Tämän lisäksi
oppilaiden ja opiskeli­joiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien
velvollisuutta kehittää osallisuutta vahvistet­taisiin nykyisestä.
[–]
Opetuksen järjestäjä velvoitettaisiin järjestämään mm. mahdollisuuksia osallistua
opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun tai oppilaitoksen
järjestyssäännön valmisteluun.
[–]
Perusopetuslakia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että sairaalan sijaintikunnan velvollisuus
järjestää opetusta kattaisi aina sairaalassa potilaana olevan oppilaan opetuksen siinä määrin kuin
hänen terveydentilansa sallii.

Kuten sanoin, nämä ovat ihan järkeviä ja ilmeisesti paljon kaivattujakin muutoksia. Näiden lisäksi ehdotuksessa on kuitenkin eräs − mediahuomionkin varastanut − kohta.

[– O]pettajille ja rehtorille säädettäisiin toimivaltuudet takavarikoida
häirintään käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja aineita, sekä tietyin edellytyksin tarkastaa
oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin puolin vaatetuksen tällaisten esineiden tai aineiden
löytämiseksi.

Ymmärrän kyllä, että jos opettajien oikeus ottaa haltuunsa esimerkiksi puukot ja muut vaaralliset tavarat on tervetullut uudistus. Samoin opetuksen häiritseminen kännykän räpläämisellä on varmasti ikävää. Mutta mutta…

Kun mennään sörkkimään vajaavaltaisen1 oikeuksia, täytyy muutosten olla hyvin perusteltuja ja välttämättömiä, sillä tällaisilla henkilöillä ei välttämättä ole samanlaisia mahdollisuuksia tai ymmärrystä itsensä ja omien oikeuksiensa suojelemiseen – lapsi tai nuori, joka näkee opettajan auktoriteettina, saattaa mukisematta hyväksyä myös väärinkäytökset. En sano, että suomalaiset opettajat olisivat lähtökohtaisesti läpimätiä hyväksikäyttäjiä2, mutta ”inhimillinen tekijä” kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

Asiaa ei millää tapaa helpota se, että kyseessä on niinkin fundamentaalisen oikeuden kuin koskemattomuuden rajoittaminen. Vaikka ”[t]arkastamisessa ja poisottamisessa olisi
noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja
yksityisyyttä”, on väärinkäytösten mahdollisuus ilmeinen: Opettaja saattaa esimerkiksi rankaista oppilasta viemällä tämän kännykän tai muun henkilökohtaisen välineen − jopa repusta tai taskusta! Jos oppilas ei uskalla ”tehdä asiasta numeroa”, saattaa tällainen omintakeinen rangaistuskeino yleistyä ja levitä. Mainitsemani skenaario on vain eräs vaihtoehto: jokainen voi itse keksiä lisää variaatioita.

Kun kuitenkin opettajat tarvitsevat lisää puuttumiskeinoja, ei tätä takavarikko-oikeutta kannata lähteä täysin kuoppaamaankaan. Kaksi tarkennusta on kuitenkin tarpeen:

  1. Ne tilanteet, joissa tarkastus- ja poisotto-oikeuksia voidaan käyttää, tulee määritellä tarkasti. Ei välttämättä täysin konkreettisella tasolla, jotta tarvittava pelivara taataan, mutta kuitenkin niin tarkasti, ettei väärinkäytöksiä voi käytännössä tapahtua.
  2. Väärinkäytöksien estämiseksi pitää ehdottomasti opettajan laatia jokaisesta ”takavarikosta” ja ”tarkistuksesta” kirjallinen selitys, joka sitten annetaan tiedoksi niin oppilaalle itselleen, kotiin, kuin koulun johtoonkin. Oppilaat pitää toki opettaa myös vaatimaan nämä selitykset. Lisäksi jonkinlainen valituspolku tulee oppilaan oikeusturvan toteutumiseksi määritellä ja kertoa.

Uskoisin, että kun kynnys tällaisten, oppilaan koskemattomuuden ja yksityisyyden suojaa rajoittavien, oikeuksien käytölle asetetaan tarpeeksi korkeaksi, ei niitä juurikaan väärinkäytetä.

Toisaalta uhkana on, etteivät opettajat uskalla oikeuksiaan hyödyntää silloinkaan, kun se olisi tarpeen. Myös tämän takia on tärkeää, että uusien oikeuksien käytölle on selvät ja konkreettiset ohjeet. Näiden ohjeiden määrittelyssä avoin kommunikaatio opetuslaitosten sisällä ja niiden välillä on välttämätöntä.

Koululaisen oikeuksiin pitää kajota äärimmäisellä varovaisuudella. Kun se nyt kuulemma3 on tarpeen, on tärkeää huolehtia kaikenlaisten väärinkäytösten ehkäisystä. Oppimis- ja opetusrauha pitää toki taata, mutta ei millä hinnalla tahansa.

Ennakoiva vastamussutus: Itselläni ei ole lapsia, eikä toivottavasti hetkeen olekaan, joten joku voisi väittää minun olevan epäpätevä sanomaan yhtään mitään. Hämärien muistikuvien perusteella epäilen joskus kuitenkin olleeni hieman nuorempi, joten ihan tuulesta temmattuja ajatukseni eivät ole. Lisäksi on ikävää, että niin monet näyttävän kannattavan ideaa siksi, että ehdotuksen tasolla se vaikuttaa hyvältä, eikä nähdä riskejä käytännön toteutuksessa. Jos silti olet eri (tai samaakin) mieltä, kerro kommenteissa.
—
1) Tässä tapauksessa vajaavaltaisuus johtuu alaikäisyydestä.
2) Selvennykseksi: Kyseisen tilanteen hyväksikäyttäjiä.