Neljä riskiä vapaudelle

George Orwellin kirja Vuonna 1984 on tänään
ajankohtaisempi kuin koskaan.
Kuva: Tuntematon ajattelija
Haluan esit­tää muu­ta­man huoles­tut­tavan esi­merkin siitä, miten yksi­tyi­syy­teemme puutu­taan tai halutaan puuttua. Vastaa­van­laisia suunni­telmia on toki muitakin, mutta nämä nousivat itsel­leni – median avus­tuk­sella tai ilman – mieleen ensim­mäisenä. Komment­teihin voi jättää omia huolen­aiheitaan.

Sormenjälkirekisteri

Suomalaisen passin biotunnistee-
seen kuuluu myös asianomaisen
sormenjäljet, jotka tallennetaan
rekisteriin.
Kuva: Noble. Public Domain

Jos haluaisin matkustaa Schengen-maiden ulkopuolelle, pitäisi minun hankkia passi. Mutta nykyään myönnettävä ”biopassi?” ei oikeastaan houkuttele. Sen sijaan, että kitisisin RFID-sirun tietoturvasta, huolettaa itseäni enemmänkin passin myöntämiseen vaadittu sormenjälkien tallentaminen tietokantaan.

Kun sormenjälkirekisteriä otettiin käyttöön vuonna 2009, olivat poliitikot ja muut virkaapitävät kilvan julistamassa kansalle, että tämä kaikki on vain heidän edukseen, eikä tietoja käytetä heitä vastaan. Nyt, vuonna 2011, kuitenkin eduskunnassa mietitään, tulisiko poliisin sittenkin päästä käsiksi rekisteriin vakavien rikosten tutkinnassa.

Lapsipornofiltteri

Vuonna 2007 tuli voimaan Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista, ja Internet-operaattorit alkoivat asentaa omia DNS-suodattimiaan vuotta myöhemmin. Asiasta pidettiin mekkalaa, eikä vähiten suomalaisen lapsiporno.info -sivun jouduttua ilman pätevää syytä estolistalle.

Jo tuolloin valveutuneet kansalaiset huolestuivat sensuuriteknologian käytöstä muihinkin tarkoituksiin, vaikka heille vakuuteltiinkin muuta. Aika ajoin maamme päättäjät keksivät, miten kansan oloja voitaisiin entisestään parantaa laajentamalla estolista koskemaan milloin vihapuheita, milloin nettipokeria. Viimeksi asia nousi tapetille sisäasiainministeri Päivi Räsäsen tutustuttua Iltalehden uutiseen Onion-verkossa sijaitsevasta Thorlaudasta, ja keksittyään että lainsäädäntöä täytyy muuttaa1.

Haittaohjelmat ja tietotekninen vakoilu

Saksassa poliisit jo tunkeu-
tuvat troijalaisineen koneel-
le. Koska Suomessa?
Kuva: Openclipart

Kirjoitin keväällä, että Suomessa on kaavailtu poliisille mahdollisuutta murtautua tietokoneelle rikoksenselvittelyä varten. Saksassa tällainen toiminta on jo käynnissä, ja saksalainen Deutsche Welle kertoi verkkosivuillaan, että joissakin Saksan osavaltioissa poliisi on käyttänyt hakkeriryhmän esille nostamaa haittaohjelmaa, ”Bundestrojania” (”Valtiontroijalainen”), jolla voidaan vakoilla käyttäjää laajemminkin kuin mitä laissa on esitetty. Poliisit ovat kuitenkin kiistäneet käyttävänsä troijalaista lain vastaisesti.

Autojen sijainnin seuraaminen tiemaksun määrittelemiseksi

Autonavigaattori on hyvä
apuväline perille löytämiseen,
mutta täytyykö Isoveljenkin
tietää, minne menet?
Kuva: Openclipart

Silloin tällöin uutisiin nousee jonkun Tärkeän Ihmisen/Ryhmittymän ehdotus siitä, että autoveron sijaan/rinnalle pitäisi kehitellä sijaintiin ja ajankohtaan perustuva tie- tai ruuhkamaksu. Viimeksi tällaista julkisesti esitti liikenneministeri Merja Kyllönen.

Pääpiirteittäin idea on se, että satelliittipaikannuksen ja kaikkiin autoihin pakolla asennettavan laitteen avulla määriteltäisiin auton sijainti, ja sitten laskutettaisiin taajamissa ruuhka-aikaan ajelevia ihmisiä. ”Mut hei eiks olis hyvä idea, et valvottais nopeuksia samalla?” ja niin edelleen.

Mitä yritän sanoa

Nostin tässä esille neljä enemmän tai vähemmän ajankohtaista poimintaa siitä, miten aluksi luodaan lainsäädäntö, joka mahdollistaa yksilönvapauden ja -yksityisyyden valvomisen tai rajoittamisen teknisesti niin, että se vaikuttaa joko moraalisesti oikealta/neutraalilta, tai vaikuttaa vain marginaaliseen ryhmään. Tällä tavoin pyritään minimalisoimaan kohu, vaikkakin Suomessa erinäiset ryhmät ovat onneksi kiitettävän valveutuneita.

Sitten kun laki on saatu läpi ja käytäntöön, alkaa luodulle tekniikalle löytyä muitakin käyttötarkoituksia. Lakia rukataan koskemaan vähän sitä sun tätä, ja ultimaattisena tavoitteena rakkaassa isänmaassamme ei tapahdu enää lainkaan rikoksia.

Mutta eikö se ole hyvä että valvotaan? Vai oletko sä joku rikollinen? Kuka meistä ei ole rikkonut lakia ja päässyt kuin koira veräjästä, kun mitään järjestelmällistä valvontamekanismia ei ole? Ihan oikeasti. Minä ainakin olen rikollinen.

Ei myöskään ole minkäänlaista tapaa ennustaa, mikä tulevaisuudessa mahdollisesti muuttuu rikolliseksi, ja minkä selvittelyyn sitten käytetään sekalaisin perusteluin luotuja valvontajärjestelmiä. Tänäkin päivänä on maita, joissa vääristä mielipiteistä päätyy hirteen roikkumaan.

En halua, että minun jokaista askeltani ja näppäimenpainallustani valvotaan yleisen edun – tai minkään muunkaan – nimissä, ja siksi vastustankin jyrkästi kaikkia yksityisyyteen edes teoreettisesti puuttuvia rajoituksia.

1) En ole varma, mitä kaikkea Räsänen on tarkkaan ottaen asiaan lausunut, mutta Piraattipuolueen kannanotosta voinee vetää jotain johtopäätöksiä.

Rautateilläkin asiakkaan (ja VR:n) kannattaa osata joustaa

VR:n ja asiakkaan välisessä
riidassa konduktöörikään ei
säästy. (Kuva ei liity)

Kuva: Konduktööri ja myyntilaite,
Leif Rosnell/ VR Group

Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläinen kirjoittaa oman lehtensä verkkosivuilla kolumnissa Rautateillä asiakas ei ole ykkönen siitä, kuinka hän1 sai mielestään asiatonta palvelua VR:ltä.

Kirjoitus on – sikäli mikäli se on edes lähelläkään totuutta – mielestäni hieno esimerkki suomalaisesta asiakas- ja myyjäkulttuurista: omista, vaikka miten vailla järkeä tai perustelua olevista, mielipiteistä pidetään uppiniskaisesti kiinni, eikä asiasta voida neuvotella millään tasolla2. Lopulta molemmat osapuolet osoittavat toisiaan sormella, ja sanovat että ”toi alotti!”.

Varoituksen sana: vaikka kirjoitus liippaakin paikka paikoin tietotekniikkaa, on siinä paljon muutakin. See for yourself.

Pääpiirteissään tarina kulkee näin3:

  1. Asiakas päättää olla ostamatta lippua lippuautomaatista, perustellen valintaa itselleen VR:n järjestelmäuudistuksella, joka poisti lippuautomaatit käytöstä. Sen sijaan asiakas kääntyy lipunmyyntipistevirkailijan puoleen.
  2. Virkailija myy lipun, asiakas maksaa kortilla. Korttimaksun valmistuttua tietojärjestelmä lakkaa toimimasta. Asiakas ei ehdi saada lippua.
  3. Asiakas tiedustelee, voisiko saada käsinkirjoitetun lipun tai mennä junaan ilman lippua. Asiaa selvittelee niin virkailija kuin hänen esimiehensä. Lopputulos: ”et voi, et voi”.
  4. Asiakas inttää ja yrittää saada tahtoaan läpi. Lopulta, välttääkseen myöhästymisen. asiakas nousee junaan ilman lippua.
  5. Asiakas selittää konduktöörille tilanteen, konduktööri tarjoutuu myymään asiakkaalle lipun. Asiakas ei suostu ostamaan lippua uudelleen. Konduktööri ilmoittaa, että asiakkaan tulee poistua junasta seuraavalla asemalla, koska asiakkaalla ei ole matkaan oikeuttavaa lippua.
  6. Konduktööri kehottaa asiakasta poistumaan junasta. Kehotuksensa tehostamiseksi konduktööri alkaa kuljettaa asiakkaan matkalaukkua pois. Asiakas suivaantuu hänen tavaroihinsa koskemisesta, ja vaatii että asia selvitetään saman tien. Konduktööri ei ole yhteistyöhaluinen, ja vie laukun asiakkaan näköpiirin ulkopuolelle.
  7. Asiakas hätääntyy laukkunsa kohtalosta, ei edelleenkään poistu junasta, ja matka jatkuu seuraavalle asemalle.
  8. Seuraavalla asemalla poliisi saapuu asiakkaan luo. Asiakas kuvailee tapahtumasarjaa, etsii laukkunsa ja poistuu junasta. Asiakas pyytää niinikään asemalle jääneitä poliiseja kuin konduktööriä tekemään jotain asian selvittämiseksi. Poliiseilla tai konduktöörillä ei ole mielenkiintoa asian selvittämiseen. Konduktööri uhkailee asiakasta asiakkaan aiheuttaman  konduktöörin mahdollisen seuraavasta junasta myöhästymisen aiheuttamilla kustannuksilla.
  9. Asiakas soittaa VR:n toimitusjohtajalle. Johtajan sihteeri ilmoittaa, että johtajalla on parempaa tekemistä, mutta lupaa jonkun soittavan takaisin.
  10. VR:ltä soitetaan takaisin, ja asiakkaalle toimitetaan uusi lippu määräpaikkaan. Asiakas on saapuessaan perille kuitenkin myöhässä.
  11. Seuraavana päivänä asiakas saa VR:ltä puhelimitse vastauksena tiedusteluihinsa, että heidän mielestään asia on loppuunkäsitelty, ja että konduktöörin toiminta oli oikeaa.
  12. Asiakas kirjoittaa kiukuspäissään vihaisen kolumnin oman lehtensä verkkosivuille. Motiivia tähän voi jokainen itse arvailla.
Junalla matkustaessakin voi
tulla mutkia matkaan. Niistä
voi kuitenkin selvitä jos suos-
tuu hiukan joustamaan.

Kuva: Openclipart

Kolumnista herää itselleni enemmän kysymyksiä kuin muita ajatuksia. Suorastaan käsittämätöntä, miksei kumpikaan osapuoli halunnut taipua toisen pienimpäänkään vaatimukseen. Ihmeteltävää riittää niin paljon molemmissa osapuolissa koko jupakan matkalla, että onkin syytä käydä ne kaikessa rauhassa läpi. Numerointi on sama kuin edellä.

  1. Miksei asiakas voinut ostaa lippua automaatista, kun ne kerran toimivat kunnolla? Toki tässäkin vika olisi voinut viedä rahat, mutta todennäköisesti asiakas olisi kuitenkin säästänyt näin aikaa ja ehkä saanut asian selvitettyä jo ennen junan lähtöä.
  2. Miten on mahdollista, että järjestelmä vain lakkaa toimimasta, vaikka asiakas on maksanut? Miksei tätä tapahtumaa voida varmistaa ja lippua tulostaa jälkikäteen saman tien? Kuka tämän järjestelmän oikein on toteuttanut? Oikeastaan uskoisin, että asiakas ei tässä hötäkässä rahaa menettänyt, vaan veloitus peruutettiin ja rahat palautettiin järjestelmän havaitessa poikkeaman. Jos näin ei käynyt, on järjestelmä oikeasti toimintakelvoton.
  3. Miksei asiakkaalle voida tehdä käsin lippua? Jos taustapalvelimet lakkaavat toimimasta, lopettaako VR toimintansa siksi aikaa? Toisaalta, miten asiakas kuvittelee konduktöörin tietävän, onko matkustaja yrittänyt ostaa lipun, jos asiakas nousee ilman mitään todisteita junaan?
  4. Miksei asiakas voinut käyttää vähää aikaansa ostaakseen uuden lipun? En tiedä, kauanko tähän neuvotteluun kului aikaa, mutta voisin kuvitella että asiakkaalle oltaisiin tässä ajassa ehditty tehdä uusi lippu tai edes joku dokumentti. Miksei jo tässä vaiheessa asiasta tehty VR:lle jonkinlaista ”tikettiä” ja asian selvittelyä aloitettu? Lopputuloksena asiakas oli tyytymätön ja liputon, VR (ainakin hetkellisesti) yhden matkalipun euromäärän verran rikkaampi.
  5. Kuten edellä ihmettelin, miten asiakas ajatteli todistaa olevansa oikeassa ilman lippua? Ei konduktööri voi jokaisen liputtoman matkustajan kohdalla olettaa, että ”joo toi tarina on ihan totta, antaa sen ny mennä ilmaseks”. Miksei asiakas voinut taipua ostamaan lippua konduktööriltä, ja sitten hoitaa korvausasiat myöhemmin ajan kanssa? Ei kai ”keski-ikäisen tutkijan” taloutta kaada ostaa toista reilun viidenkympin4 lippua, varsinkin kun tämän menetetyn rahan saisi todennäköisesti myöhemmin takaisin?
  6. Miksi konduktööri loukkaa asiakkaan omaisuuden koskemattomuutta antamatta mitään järkevää selitystä siitä, mitä ja miksi on oikeastaan tekemässä? Toisaalta, miksei asiakas voi toimia konduktöörin määräyksen mukaan ja poistua junasta? Ehkä tässä vaiheessa tapaus on jo kasvanut niin eeppisiin mittasuhteisiin, että asiakas kokee tilanteen olevan taistele-tai-pakene-tyylinen ja ryhtyy kaikin rationaalisin ja irrationaalisin keinoin puolustamaan itseään ja vakaumustaan. Myös konduktöörin asiakaspalveluhenkisyys tulee kyseenalaiseksi: missä herrasmiesmäinen5 kohteliaisuus? Asiakasta voi kohdella asiallisesti, mutta päättäväisesti samaan aikaan. Konduktöörillä ei ehkä ole siinä hetkessä mahdollisuuksia selvittää tilannetta, mutta tämä pitää kertoa myös asiakkaalle ja kertoa, miksi asiakkaan tulee toimia tietyllä tapaa. Nyt tilanne alkoi mennä uhkaavasti henkilökohtaiselle tasolle, molempien riitapukarien toimesta.
  7. Tähän kohtaan liittyen minulla ei ole edellinen kohta huomioonottaen mitään lisättävää.
  8. Asiakas on ymmärrettävästi aiheuttanut poliisille työtä omalla jääräpäisellä toiminnallaan, eikä VR:n ja asiakkaan välinen riidan ratkaisu kuulu poliisimiehille millään tapaa. Konduktööri eittämättä käyttäytyi tilanteessa sopimattomasti, johtuen asiakkaan aiheuttamasta turhautumisesta ja stressistä. En väitä mitään, mutta voisin kuvitella, ettei asiakkaankaan konduktöörille suomat sanat olleet tässä vaiheessa enää aivan kohteliaimmasta päästä. Kuitenkin asiakaspalvelijana konduktöörin pitäisi kohdella asiakkaita tilanteessa kuin tilanteessa kohteliaasti ja huomaavaisesti, ja tässä on tapahtunut ylilyönti.
  9. Miksi asiakas soittaa VR:n toimitusjohtajalle, eikä lähde selvittämään asiaa niinkuin kaikki muutkin, asiakaspalvelun kautta? Kuvitteliko asiakas, että hänen sosiaalinen statuksensa asettaisi hänet johonkin erityisasemaan (vaikka näin olisikin)?
  10. VR tuskin sai tässä ajassa asiaa täysin selvitettyä, mutta päätti hyvän tahdon eleenä tarjota matkalipun asiakkaalle. Toiminta oli mielestäni aivan oikea, ja onkin ihmeellistä että asiakas suhtautui siihen kuin suurenakin loukkauksena.
  11. Ihmetyttää, miten VR voi pitää konduktöörin toimintaa oikeana, vaikka kirjoituksen mukaan konduktööri ei toiminut erityisen kohteliaasti tai asiakaspalveluhenkisesti. Tämä taas voi selittyä osin sillä, että kolumni kertoo vain kolikon toisen puolen. Kolumnista saa sellaisenkin kuvan, että VR ei vastannut kaikkiin asiakkaan huolenaiheisiin, jolloin asian julistamista loppuunkäsittelyksi on lähinnä asiakkaan loukkaamista.
  12. Tavallisesti tällaisissa tilanteissa asiakas nielee kiukkunsa tai ”pahimmassakin” tapauksessa kirjoittaa kirjoituksen, jota enemmän tai vähemmän lyhennellään, paikallislehden lukijapalstalle. Asiakas päätti kuitenkin käyttää hyväkseen asemaansa lehden päätoimittajana, ja käyttää virtuaalisia palstamillimetrejä oman turhautumisensa purkuun.
On totta, että VR:n toiminnassa oli tässä tapauksessa paljon puutteita, mutta näkisin että niin oli myös asiakkaassa. Syylliseksi haluan osoittaa siten molemmat osapuolet. Jos jompikumpi osapuoli olisi edes jossain vaiheessa suostunut hieman joustamaan omissa valinnoissaan, oltaisiin jupakalta vältytty ainakin osittain – ellei täysin.
Venäläisen tarkoituksena on varmasti herättää ajatuksia ihmisissä, mutta tällä kertaa ainakin minulle kirjoitus kuulostaa lähinnä keski-ikäisen tutkijan kitinältä siitä, miten häntä on kaltoinkohdeltu.

    DISCLAIMER: Haluan kuitenkin korostaa vielä kerran, että en ollut tilannetta paikalla näkemässä, eikä minulla ole kolumnin ulkopuolista tietoa asiasta. En myöskään osaa arvioida kolumnin ja todellisuuden poikkeavuutta millään tapaa. Ja kuten alussa mainitsin, vaikka oletankin että päätoimittaja Venäläinen kirjottaa omasta kokemuksestaan, on mahdollista että näin ei ole.

    1) Koska kolumnissa mainitut tuntomerkit tuntuvat täsmäävän, oletan että Venäläinen kirjoitti omasta kokemuksestaan. Voin olla väärässäkin.
    2) Valitettavasti joskus asiansa ilmaisemiseen tarvitsee suomessa järjettömän pitkiä virkkeitä. Tämä olkoon esimerkkinä siitä.
    3) Koska en ollut todistamassa tapausta, vedän rohkeasti toimittajan kirjoituksista omia johtopäätöksiäni. Todellisuus ja tämä kuvailu todennäköisesti poikkeaa radikaalisti. Selvennykset silminnäkijöiltä ja asianomaisilta totuttuun tapaan kommentteihin.
    4) Aikuinen, Helsinki-Jyväskylä, Pendolino, 2. lk, 54,12 € verkkosivuilta ostettuna.
    5) En tiedä, oliko kyseinen konduktööri mies vai nainen, mutta mielestäni herrasmiesmäisesti voi käyttäytyä sukupuolesta riippumatta.

    Selaimet testipenkissä: Chromium voittajaksi

    Chromium vei muita selaimia 6-0 mm. suorituskykyisen
    V8-JavaScript-moottorinsa ja monien prosessiensa ansiosta.

    Kuva: Kuvakaappaus/ Chromium

    Testasin vuonna 2009 muutamia selaimia, ja tuolloin Konquerorista, Operasta, Firefoxista ja Arorasta voittajaksi selviytyi Konqueror.

    Tällä kertaa selainvalikoima oli eri, ja testin voitti Chromium repimällä jok’ikisestä testistä täydet pisteet.

    Miten testattiin

    Testissä käytettiin Ubuntu Linuxin versiota 11.04 seuraavanlaisessa kokoonpanossa:

    • Intel Core i5 650, 2×3,2 GHz, hypersäikeistys päällä
    • 4 Gt DDR3 (2×2Gt@1333MHz)
    • ATi Radeon HD 3450, fglxr käytössä, resoluutio 1152×864.

    Selaimista valittiin ne versiot, jotka olivat tarjolla Ubuntun pakettivarastoissa, paitsi Operasta, josta käytettiin viimeisintä vakaata versiota, sillä Operaa ei löydy Ubuntun pakettivarastoista. Sulkeissa käytetty jäsennysmoottori versioineen.

    • Chromium 13.0.768.215 (WebKit 535.1)
    • Mozilla Firefox 6.0.1 (Gecko 6.0)
    • Opera 11.51 (Presto 2.9.168)
    • Midori 0.4.0 (WebKitGtk+ 1.3.13)

    Testit

    Selaimia testattiin kuudella testillä:

    Edellämainittujen lisäksi testasin selainten laskentasuorituskykyä yksinkertaisella JavaScript-pätkällä, joka suoritti ”i++”:aa 10 sekunnin ajan. Tämä testi suoritettiin sekä yhdessä että neljässä välilehdessä samanaikaisesti.

    Pisteytys

    Koska testien pisteytys oli keskenään yhteensopimaton, annettiin kustakin testistä parhaan tuloksen saaneelle 4 pistettä, 2. parhaalle tulokselle 3 pistettä ja niin edelleen. Tasatuloksissa molemmille annettiin yhtä monta pistettä.

    Tulokset

    Sulkeissa olevat tulokset ovat testien antamia pistemääriä. Raakalaskennan tulos on miljoonaa laskutoimitusta kymmenessä sekunnissa.

    Testi Chromium Firefox Opera Midori
    V8 4 (10820) 3 (5100) 2 (4437) 1 (3922)
    HTML5 4 (322) 3 (313) 1 (286) 2 (288)
    ACID3 4 (100) 1 (97) 4 (100) 2 (99)
    Peacekeeper 4 (11748) 2 (6514) 3 (9491) 1 (5771)
    Raaka 1välil. 4 (105) 2 (70) 1 (59) 3 (72)
    Raaka 4välil. 4 (206) 3 (86) 2 (58) 1 (N/A)
    Yhteensä 24 14 13 10

    Chromium oli jokaisessa testissä täysin omassa luokassaan (pl. ACID3, jossa se ja Opera saivat molemmat täydet pisteet), eikä varmasti vähiten sen kehittyneen V8-JavaScript-moottorinsa takia. Testin selaimista ainoana Chromium ajaa jokaista välilehteä omassa prosessissaan, minkä hyöty on parhaiten huomattavissa raakalaskennan tuloksista: kun molemmat ytimet olivat täydellä käytöllä, tulos oli liki kaksinkertainen.

    Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana: Midorilta jäi
    ACID3 -testissä puuttumaan yksi ainoa piste.

    Kuva: Kuvakaappaus/ Midori/ACID3

    Muilla selaimilla oli enemmän tai vähemmän vaikeuksia, kun neljä välilehteä taisteli yhden prosessin resursseista. Itselleni käsittämättömästä syystä HTop-valvontatyökalu tosin ilmoitti Firefoxin käyttävän yhdellä prosessillaankin 120 prosenttia suorittimesta, siinä missä Midorin ja Operan suoritinkäyttö oli tasaista sataa prosenttia. Midorin tulos monella välilehdellä ei tosin ollut mielekäs, sillä Midori ei suostunut ajamaan kaikkia skriptejä samaan aikaan, vaan se suoritti niitä peräkkäin. Myös Firefox kärsi hieman siitä, että ajoaika ei pysynyt kymmenessä sekunnissa kaikilla välilehdillä, mutta heitot olivat vain joitakin sekunteja ja ne otettiin huomioon pisteytyksessä.

    Positiivista oli huomata, että HTML5-tuki oli joka selaimessa – jopa vähemmäntunnetussa Midorissa – hyvällä tasolla. Täyteen 450 pisteeseen on joka selaimella kuitenkin vielä matkaa: vaikka paikalliset tietovarastot (localStorage ja kumppanit) ovatkin selaimissa hyvin tuettuna, esimerkiksi kaikkia input-tyyppejä ei taida vielä mikään selain täysin tukea.

    HTML5-testissä Firefox sai pistemääräksi 313 pistettä, 9
    vähemmän kuin tämänkin kisan voittanut Chromium mutta
    huomattavasti enemmän kuin Opera tai Midori.

    Kuva: Kuvakaappaus/ Firefox/ HTML5test

    Tällaiset testit eivät tietenkään anna täydellistä kuvaa siitä, millainen selain on oikeassa käytössä. Varsinaisessa nettiselailussa myös käytön helppous ja selaimen muut toiminnot vaikuttavat luonnollisesti myös siihen, millaiselta selain vaikuttaa käyttäjälle. Varsinkin HTML5-tuen kehittyminen tulee varmasti vaikuttamaan vielä radikaalisti Internet-selailukokemukseemme.

    Kuten vuonna 2009, myöskään nyt en ole valmis siirtymään ”parhaaseen” selaimeen vakioselain Firefoxistani. Tuliketun ja minun välille on vuosien aikana kehittynyt eräänlainen viha-rakkaussuhde¹: toisinaan ihailen sen välilehtiryhmiä ja laajaa lisäosavalikoimaa, toisinaan sitten kiroan ihmeellisiä bugeja JavaScript-moottorissa ja kaatumista kesken kaiken. Ehkä kaikki olisi paremmin, jos käyttäisin Chromiumia, mutta tässä asiassa minun täytyy vain kuunnella sydäntäni.

    1) Tässä vaiheessa Firefox otti ja kaatui, eikä suostunut enää kaatumatta avaamaan artikkelia editoitavaksi, joten kirjoitin tämän postaukseni loppuun Chromiumilla. Ihan totta.

    Suomalaiset artistit Groovesharkissa

    Groovesharkissa on paljon musiikkia,
    joista valtaosa on jaossa laittomasti.

    Kuva: Openclipart

    Kirjoitin aiemmin Grooveshark-musiikkipalvelusta, ja siinä ohimennen mainitsin, että palvelussa oleva musiikki on suurelta osin jaossa ilman sopimusta – toisin sanoen laittomasti. Groovesharkin sivuilta löytyy lista, jossa sopimuksen tehneet yhtiöt listataan, mutta suurista levy-yhtiöistä vain EMI komeilee listalla.

    Mitähän sitten suomalaisten artistien musiikkia kustantavat yhtiöt oikeastaan ajattelevat Groovesharkista? Lähestyin viittä merkittävää Suomessa toimivaa levy-yhtiötä sähköpostitse.
    Tiedusteluviestissä kysyttiin yhtiön suhtautumista Groovesharkissa olevaan musiikkiin ja mahdollisista suunnitelmista musiikin lisensoimiseksi Groovesharkiin.

    Kotimaiset artistit ovat suurimmaksi osaksi kansainvälisten suurlevy-yhtiöiden suomalaisten osastojen listoilla. Tiedustelu lähetettiin seuraaville levy-yhtiöille¹:

    • Warner Music Finland: Antti Tuisku, Chisu, HIM, Juha Tapio, Laura Voutilainen, Sturm und Drang, Vesa-Matti Loiri ja muita.
    • Sony Music Entertainment Finland: Anna Abreu, Egotrippi, Indica, Katri Ylander, Pariisin kevät, Teleks, Waldo’s People ja muita.
    • EMI Music Finland: CMX, Haloo Helsinki!, Jorma Kääriäinen, Lovex, Mikko Kuustonen, Neljä ruusua, Topi Sorsakoski ja muita.
    • Universal Music: Kolmas nainen, Lauri Tähkä & Elonkerjuu,  Maria Lund, Munamies, Olavi Uusivirta, Puhuva kone, Stella ja muita.
    • Playground Music Finland: Apulanta, Ezkimo, Jarkko Martikainen, Poets of the Fall, The Rasmus, Rytmihäiriö, YUP ja muita.

    Tiedusteluun oli vastannut tätä kirjoittaessa Sony Music Entertainment Finlandin digital director Saara Pekkonen ja Playground Musicilta Tom Pannula.

    Pannula ilmoitti, että heillä on sopimus Merlin Network -yhtiön kanssa, joka puolestaan ilmeisesti kokeilee Groovesharkia ainakin jollain asteella. Merlin Network on indieartisteja edustava voittoa tavoittelematon yhtiö. Tiedustelin Merlin Networkiltä lisätietoja asiaan liittyen, mutta tätä kirjoittaessa ei vastausta vielä oltu saatu.

    Sony Music Entertainment Finlandin Pekkonen kertoi, että heidän artistiensa musiikki on palvelussa tällä hetkellä luvatta ja vasten heidän tahtoaan. Kuitenkin heillä on hyviä kokemuksia Spotifyn suhteen, ja he uskovat pilvimusiikkipalvelujen yleistyvän edelleen:

    Streamauspalvelut tulevat varmasti olemaan edelleen ja tulevaisuudessa olemaan vielä entistä vahvempia – syy piilee ihmisten tavasta käyttää/kuluttaa ja ”omistamisen[” ]ajatuksen muutoksesta.

    Pekkonen kuitenkin on sitä mieltä, että Grooveshark ei – ainakaan vielä – ole sen mittaluokan palvelu, että siihen mukaan lähdettäisiin. Pekkonen käyttää tässä termiä ”lähikuukausina”, jonka näen kertovan omaa kieltään Internetin mukanaantuomasta hektisyydestä myös musiikkibisnekseen.

    Warnerilta, EMI:ltä ja Universalilta ei saatu vastausta. EMI:llä on sopimus Groovesharkin kanssa, joten olisikin ollut mielenkiintoista kuulla heidän näkemyksiään asiasta.²

    Oma näkemykseni Groovesharkin suhteen on, että levy-yhtiöiden kannattaisi ennemminkin ottaa rahaa ja antaa musiikin soida kuin taistella laitonta kuuntelua vastaan – tai vain passiivisena möllöttää taustalla. Uskoisin, että myös artisteilla – varsinkin niillä pienemmillä – voisi olla suurtakin mielenkiintoa pilvipalveluja kohtaan, jotta heidän musiikkinsa tulisi ylipäänsä kuulluksi.

    Ohessa vielä tiivistelmä tämän ”kyselykierroksen” tuloksista taulukkomuodossa:

    Levy-yhtiö Musiikkia GS:ssa? Sopimus GS:n kanssa? Suhtautuminen GS:ssa olevaan musiikkiin
    Warner Kyllä Ei Ei tied.
    Sony Kyllä Ei Kielteinen
    EMI Kyllä Kyllä Ei tied.
    Universal Kyllä Ei Ei tied.
    Playground Kyllä Epäselvä Epäselvä


    1) Mainitut artistit ovat vain valitsemiani otoksia levy-yhtiön kotimaisista artisteista.
    2) Vinkiksi Warnerille, EMI:lle ja Universalille: mahdolliset vastineet ja oikaisut voi jättää myös kommentteihin 😉

    Pahat sanat eivät oikeuta sananvapauden rajoittamiseen

    Mielestäni on väärin vaatia
    ”pahoja” asioita kertovia
    ihmisiä vaikenemaan.
    Kuva: REL Waldman: Quiet
    CC-By-SA 2.0

    Tämä kirjoitukseni ei liity tietotekniikkaan oikeastaan mitenkään, mutta sananvapaus on eräs tämän blogin aiheista, kuten sloganista voidaan lukea.

    Norjan tapahtumien jälkeen on julkisuuteen ilmaantunut ihmisryhmiä, jotka haluaisivat kitkeä vihapuheita kaikin keinoin, jotta tuollaisilta tragedioilta vältyttäisiin jatkossa. Olen edelleen sitä mieltä, että maailmaa ei pelasteta kontrolloimalla sitä, mitä saa sanoa.


    Ymmärrän, että tällainen traaginen tapahtuma nostaa monenlaisia mielipiteitä pintaan, varsinkin kun media toitottaa tapahtumasta päivästä toiseen. On kuitenkin syytä pitää pää kylmänä, sillä minkäänlainen massamurha ei oikeuta vielä pahempaan rikokseen: sananvapauden¹ rajoittamiseen².

    Minulle sananvapautta on se, että saan ilmaista itseäni ja mielipiteitäni kenenkään sitä rajoittamatta. Sananvapauteen pitää kuulua myös oikeus sanoa asioita, jotka eivät ole yleisen mielipiteen mukaisia, ja jotka voivat tuntua jostakusta tai kaikista loukkaavalta tai muuten pahalta. Luonnollisesti myös vastapuolella tulee olla samat oikeudet.

    Toisin sanoen kukaan ei saa tulla rajoittamaan mielipiteitäni. Minun pitää saada olla sitä mieltä, että maahanmuutto ei ole hyvä asia. Minun pitää saada olla homojen adoptio-oikeutta vastaan. Minun tulee myös saada kertoa haluamillani keinoilla mielipiteistäni. Sinulla tulee olla samat oikeudet.

    Kaikkea ei kannata sanoa ääneen,
    mutta kuka päättää, mihin raja
    vedetään?
    Kuva: Openclipart

    Vihapuheen määritelmä on hieman epäselvä, vaikka termiä paljon käytetäänkin. Monet haluavat kuitenkin kitkeä sen keskuudestamme, joten on ehkä syytä yrittää vetää jokin raja: onko maahanmuuton kritisointi vihapuhetta? Entä, jos sanon etten pidä muslimeista? Entä saksalaisten vihaaminen? Entä Jani Toivolan kutsuminen homoneekeriksi? Jokainen asettaa oman rajansa, mutta mielestäni on väärin vaatia muita rajoittamaan puheitaan siksi, että ne ovat jonkun silmissä vihamielisiä.

    En tarkoita, etteikö jokaisen tulisi miettiä sanomisiaan ja kirjoittamisiaan – päinvastoin. Ideaalimaailmassani ihmiset voisivat keskustella ja neuvotella erimielisyyksistään ja saavuttaa kompromisseja ilman väkivaltaa. Samaa mieltä ei tarvitse olla, eikä edes pitää toisen mielipiteistä. Toisen suuta ei kuitenkaan pidä tukkia siksi, että hän on ”väärässä” tai ”puhuu pahoja asioita”.

    Sinun, hyvä lukijani, ei myöskään tarvitse olla tästä kirjoituksesta samaa mieltä kanssani. Saat minun puolestani kirjoittaa keskustelupalstoille että ”se Eskelisen Riku kirjoittaa järjetöntä roskaa blogissaan ja on täysin väärässä”. Toki toivoisin, että kommentit kattavine perusteluineen jätettäisiin tämän kirjoituksen yhteyteen, jotta voisin vastavuoroisesti ottaa kantaa niihin ja selvittää mahdollisia epäselvyyksiä.

    Mutta tärkeintä on, että kunnioitamme toisiamme niin paljon, että annamme toisillemme mahdollisuuden kertoa kaiken. Myös ne väärät, pahat, ilkeät ja likaiset asiat.

    1) Sananvapaudella tarkoitan tässä kirjoituksessa kaikenlaista itsensä ilmaisemisen vapautta.

    2) Tässä edustan taas vain omaa arvomaailmaani arvostaessani enemmän sananvapautta kuin elämää. Kerrottakoon, etten hyväksy myöskään hyökkäyksiä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kuin puolustautumistarkoituksessa.

    Disclaimer: Tässä kirjoituksessa olen käyttänyt erilaisia – kärjistettyjäkin – esimerkkejä. Niitä ei pidä tulkita mielipiteiksini, vaikka paikoitellen sähäköillä sanavalinnoilla haluankin houkutella lukijaa miettimään omaa suhtautumistaan asioihin.