Brittiä ollaan häätämässä kotimaastaan USA:han ilman kunnon syytä

On­ko oi­kein, et­tä kan­sa­lai­nen, joka ei ole teh­nyt maas­saan ri­kos­ta, sil­ti luo­vu­te­taan ko­ti­maas­taan toi­seen maa­han ran­gais­ta­vak­si, näin pi­la­ten hä­nen elä­män­sä? Mie­les­tä­ni ei, brit­ti­tuo­mio­is­tui­men mie­les­tä kyl­lä.

Kuva: Balance Scale, Sepehr Ehsani, CC-By-NC-ND-2.0

Isosta-Britanniasta kuuluu kummia: maa on luovuttamassa oman kansalaisensa, 23-vuotiaan Richard O’Dwyerin, Yhdysvaltoihin vastaamaan syytteisiin. Tilanne on monilta osin sietämätön, ja mielestäni hyvä esimerkki siitä, että ihmisoikeudet eivät tuossa saarivaltiossa toteudu järkevästi.

Yhdysvalloissa O’Dwyerin epäillään syyllistyneen tekijänoikeusloukkausrikoksiin pyörittäessään TVShack-verkkopalvelua, jossa oli linkkejä laittomasti jaossa olevaan materiaaliin1 – käytännössä elokuviin ja tv-sarjoihin.

Todennäköisesti miestä odottaa Yhdysvalloissa vankilatuomio, sekä miljooniin tai miljardeihin kohoavat vahingonkorvausvelat2. O’Dwyerin elämän voidaankin käytännössä katsoa olevan pilalla: BBC:n uutisen mukaan O’Dwyerin äiti kertoi tiistaina näin:

Richard’s life – his studies, work opportunities, financial security –
is being disrupted, for who knows how long, because the UK Government
has not introduced the much-needed changes to the extradition law.

Huolestuttavinta asiassa on, että Richard O’Dwyer ei ole varsinaisesti tehnyt kotimaassaan mitään rikosta: Uutissivusto TorrentFreak huomauttaa uutisessaan, että vastaavanlaisessa tapauksessa vuonna 2010 ylläpitäjien ei katsottu syyllistyneen rikokseen:

The extradition is controversial because under certain circumstances
merely linking to copyright material isn’t an offense in the UK. In
2010, linking website TV-Links was deemed to be a ‘mere conduit’ of
information and its admins were acquitted.

Luovutus perustuu isobritannialaiseen 2003 Extradiction Actiin, joka on aiheuttanut vastaavanlaisia ongelmia aiemminkin, kuten BBC:n uutisen ohessa kuvaillaan:

— [T]his is the controversial act under which Christopher Tappin, the 65-year-old
British businessman was also recently extradited. Gary McKinnon the
alleged computer hacker, his extradition is also being sought under that
act, and it is an act which many people say is a lopsided relationship
which favours the United States.

Ei Isoa-Britanniaa suotta kutsuta Yhdysvaltain 51. osavaltioksi. Olisikin ehkä paikallaan esimerkiksi EU-tasolla harkita, onko maan ihmisoikeus- ja oikeusturva-asiat sillä tasolla, että sen kanssa voidaan ylipäänsä yhteistoimintaa harjoittaa. Toisin sanoen: olisi aiheellista harkita pakotteita maata vastaan, jotta se hoitaa asiansa kuntoon.

Nykyisellään tilanne on sietämätön, jos maan oman kansalaisen pitää noudattaa myös vieraan valtion lainsäädäntöä. Kun lisäksi Yhdysvalloissa lait syntyvät pitkälti lobbaamisella ja isolla rahalla, joutuu Iso-Britannian kansalainen elämään jatkuvasti peläten laillisen Internet-toimintansa seurauksia.
Lopuksi voin lohduttautua sillä, että vastaava tilanne ei – ainakaan toistaiseksi – ole mahdollista Suomessa, sillä Laissa rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (7.7.1970/456), toisessa pykälässä säädetään jämäkästi: ”Suomen kansalaista ei saa luovuttaa.”3. Tämä on mielestäni tärkeä asia, ja soisin Ison-Britanniankin mahdollisimman pian hakeutuvan samanlaiselle linjalle.


1) Oikaisen tässä hieman, sillä käsittääkseni näiden ”laittomien materiaalien” laittomuusstatusta ei ole missään vahvistettu.
2) Sitä voi olla hankala uskoa, mutta USA:ssa tällaiset vahingonkorvaukset ovat jopa enemmän järkeä vailla kuin Suomessa. Esimerkiksi Megauploadin ylläpitäjä Kim Dotcomilta penätään puolta miljardia dollaria korvauksena palvelun aiheuttamista vahingoista.
3) Tietyin rajoituksin suomalainen voidaan luovuttaa EU:n ja Pohjoismaiden sisällä, mutta näiden ulkopuolelle, kuten Yhdysvaltoihin, luovutus ei ole mahdollista.

Kas näin leviää TO-mafian propaganda

Areena-esiintyminen ei ollut
ensimmäinen kerta, kun
TTVK:n Antti Kotilainen
saattaa itsensä naurunalai-
seksi. Tällainen kuva komis-
ti The Pirate Bayn etusivua
kun Elisa joutui estämään
sen.

Ylen eilen TV:ssä esittämässä ja tänään Areenassaan julkaisemassa Ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin mm. nettipiratismista (7:55-21:00). Tuossa jutussa kerrottiin, kuinka oululainen Markus Tuuponen oli tuomittu hovioikeudessa maksamaan yli 360 000 euroa hyvityksiä tekijänoikeusjärjestöille siitä, että oli ylläpitänyt DC-hubia.

Vaikka hovioikeuden päätös onkin täysin järjetön, oli silti huvittavaa katsoa, kuinka TO-mafialaiset kovin puolustivat päätöstä, vaikkei heillä niihin mitään järkeviä perusteita oikein ollut.

Olisi kuitenkin naiivia väittää, että nämä ihmiset olisivat tyhmiä, tai että eivät ymmärtäisi mistä puhuvat. He ymmärtävät täysin, mitä tekevät ja sanovat, ja tietoisesti haluavat luoda valheistaan totta toistamalla niitä tarpeeksi monta kertaa. Taktiikkana tuollainen ei ole mitenkään uusi, mm. Hitler kumppaneineen käytti samaa kuviota1. Valitettavasti kuitenkin Suomen oikeusistuimet ovat heidän puppunsa nielleet mukisematta.

Tässä Tuuposen tapauksessa häntä vastaan oikeutta kävi kukas muukaan kuin itse pääpiru, TTVK. TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen on mielissään päätöksestä (n. ajassa 10:40), ja kertoo että korvaukset ovat oikeansuuntaiset, sillä jaossa oli 90 teratavua tavaraa, jonka hän kääntää sujuvasti 80 miljoonaksi musiikkitiedostoksi. Kotilaisella olisi luultavasti ollut oikeitakin faktoja siitä, mitä ja kuinka paljon laitonta materiaalia oli jaossa, mutta omaa agendaa tukee enemmän se, että temmataan tuulesta lukuja.

Hieman myöhemmin (n. 12:30) Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto täysin oikeutetusti kummeksuu sitä, että palvelun ylläpitäjää ylipäätään rangaistaan palvelun käyttäjien tekemisistä.

Palmulehdon pointissa piileekin koko jutun avainasia: TO-mafia haluaa rangaista ylläpitäjiä – sehän on heille kannattavampaa – sen sijaan että se keskittäisi voimansa niihin, jotka heidän oikeuksiaan todellisuudessa rikkovat. Näin tapahtuu oikeastaan järjestään meillä ja maailmalla: esimerkiksi tiedostonjakopalvelu Megauploadin sulkivat yhdysvaltalaisviranomaiset sikäläisten järjestöjen pyynnöstä.

Suomessa oikeus päätyy yleensä
TO-mafian kannalle, oli se lain-
mukaista tai ei.

Kuva: Balance Scale, Sepehr Ehsani,
CC-By-NC-ND-2.0

On kuitenkin hämmästyttävää, miten helposti suomalainen oikeusistuinkin tulkitsee lakia väärin rangaistessaan ylläpitäjää. Tähän tarttuu (n. 16:10) myös Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen. Kun toimittaja kysyy, olisiko oikeudenmukaisempaa tuomita tekijät ylläpitäjien sijaan, Oksasen väittelyparina ollut LYHTY:n projektijohtaja Lauri Kaira väistää sen saman tien tarttuen siihen, että Oksanen esittää kovia väitteitä.

Kaira itse sen sijaan väittää pokkana, että The Pirate Bay itse laittaisi laittomasti materiaalia jakoon ja tienaisi sillä rahaa. Oksanen toki oikaisee väitettä saman tien, mutta hiukan myöhemmin Kaira pitää TPB:tä jälleen laittomana piraattipalveluna, kuten myös Megaupload-palvelua. Kuten kirjoitin aiemmin, kyseessä ei voi mitenkään olla tietämättömyys, vaan täysin puhdas harhaanjohtaminen ja propagandan levittäminen.

Kairan puheet vahvistavat entisestään sitä kuvaa, että tällainen toiminta TO-mafian suunnalta kuuluu olennaisena osana heidän toimintataktiikkaansa. Jutun ja viimeaikaisten tapahtumien perusteella voisikin kuvitella tuon taktiikan toimivan jotakuinkin näin:

  1. Bongaa yksittäinen oikeusrikkomus palvelussa X.
  2. Onko ylläpitäjä saatettavissa vastaamaan? Jos on, pirun hieno homma, syytetään sitä kaikista palvelun käyttäjien ehkä tekemistä rikkomuksista, ja arvotaan hyvitysvaatimuksen summan nollien määrä. Ei siksi, että rahaa koskaan saataisiin, mutta saadaanhan ilmaista tilaa propagandalle ja penskat olemaan kiltisti. Yksi pilattu elämä sinne tänne.
  3. Jos ylläpitäjää ei saada vastuuseen, huudetaan kovaan ääneen että ”Laiton palvelu!”. Vaaditaan sitten vaikka operaattoria estämään pääsy koko palveluun. Mitä sitten, jos operaattorille tulee kuluja? Mitä sitten, jos muutkin kärsivät? Haetaan käräjäoikeuden (painotetulla) nopalla heittämä päätös ja julkaistaan lehdistötiedote, että ”Oikeus on voittanut!”
  4. Jos vaihe 3 kestää liikaa, tai ehkä muuten vaan, tehdään velikultien kanssa ehdotus lain muuttamiseksi.

Koska Suomi on näennäisen vapaa maa, saa tuollaista taktiikkaa harrastaa. Sen sijaan älytöntä on se, että Suomessa oikeusistuimet lähtökohtaisesti tulkitsevat mafian johtopäätöksiä absoluuttisina totuuksina. Siksi olisikin ehkä paikallaan, että Tuuponen – tai joku muu vastaavassa tilanteessa oleva – veisi asiaa Palmulehdon ehdottamalla tavalla eteenpäin aina EU-tasolle. Mahdollisesti sitä kautta Suomeenkin saataisiin – kauniisti sanottuna – jotain rotia tällaisiin päätöksiin.

Jutun lopussa mainittiin vielä sekin, että nykyinen tekijänoikeuslaki on vanha ja muutoksen tarpeessa. Näin toki onkin, mutta toivoisin, että laki suunniteltaisiin kokonaan uudelleen ilman, että eräs tietty intressipuoli pääsee käytännössä päättämään yksinään sisällöstä. Toiveeni on kuitenkin mitä luultavimmin turha.

1) Olen jo pitkään odottanut mahdollisuutta pelata natsikortin, ja kun sitä tällä lailla suorastaan tyrkytettiin minulle, niin olihan tuo pakko päästä kirjoittamaan. Jos vedit herneet nenääsi, otat elämän ihan liian vakavasti.

Mietintääni TO-työryhmän mietinnöstä

Tekijänoikeustoimikunta esittää monia
hyviä, mutta myös monia huonoja ideoi-
ta.

Kuva: Opensourceway/ Joshua Gajownik:
Copyright License Choice
CC-By-SA 2.0

Lähinnä media-alan suuryritysten ja TO-mafian edustajien miehittämä, Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen, keväästä 2010 vuodenvaihteeseen toiminut tekijänoikeustoimikunta luovutti eilen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle mietintönsä, joka sisältää ehdotuksia moniin tekijänoikeusasioihin.

Mietinnössä on paljon hyviä pointteja ja ideoita, mutta myös paljon epäkohtia ja suoranaisia vaaran paikkoja, jos toimikunnan esityksiä lähdetään ilman tarkempaa syyniä toteuttamaan.

Kaikkein tärkeimmäksi huomioitavaksi nostaisin toimikunnan todella vaarallisen ja monin paikoin ongelmallisen esityksen koskien ”laittomien” verkkopalveluiden estämistä Internet-operaattoreille kohdistuvin estomääräyksin.

Käsittelen tässä kirjoituksessa vain pintapuolisesti mielestäni merkittävimpiä asioita. Koko mietintö (240 sivua) on ladattavissa PDF:nä OKM:n sivustolta. Myös OKM:n tiedote ja IT-viikon uutinen saattavat olla kiinnostavaa luettavaa suppeampaa käsittelyä kaipaaville.

1. TV-, radio- ja lehtiarkistojen uudelleenkäyttö

Ylen Elävä arkisto on hyvä esimerkki
arkistomateriaalin uudelleen käyttä-
misen mahdollisuuksista. Onkin toi-
vottavaa, että medioille annetaan laa-
jemmat mahdollisuudet hyödyntää
arkistojensa helmiä.
Kuva: Kuvakaappaus/ Elävä arkisto

Mietinnön ensimmäisessä luvussa1 työryhmä esittää, että mediayhtiön tilaaman materiaalin uudelleenkäyttöä koskevaa tekijänoikeuslain pykälää 25 g muutettaisiin.

Nykyisellään pykälä antaa TV-yhtiöille mahdollisuuden sopia tekijänoikeuksien haltijoiden sijaan edustajajärjestöjen kanssa yhtiön tilaaman materiaalin uudelleen TV:ssä näyttämisestä, jos materiaali on kovin vanhaa (lähetetty ennen vuotta 1985). Työryhmän esityksessä aikarajaa rukattaisiin roimasti lähemmäksi nykyisyyttä (TV ja radio: -2002, lehdet: -1999), ja se laajennettaisiin koskemaan myös radiokanavia ja lehtiä. Lisäksi esityksessä annettaisiin mediayhtiöille mahdollisuus näyttää ohjelmaa myös Internetissä.

Huomionarvoista on, että tällainen sopiminen koskee sekä nykylainsäädännössä että ehdotuksessa vain sellaista materiaalia, joka on mediayhtiön tilauksesta tuotettua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos ohjelmaa ei olisi tuotettu ilman mediayhtiön tilausta, se kuuluu tällaisen sopimisen piiriin, ei muuten.

Lisäksi työryhmä nosti esityksessä moneen kertaan esille tekijän mahdollisuuden kieltää tällainen käyttö halutessaan.

Mielestäni muutos on aiheellinen, ja osapuolet tasapuolisesti huomioiva. Kun mediayhtiöiden ennen käytännössä mahdotonta sopimista jokaisen oikeudenhaltijan kanssa erikseen yksinkertaistetaan, tuetaan paitsi mediayhtiötä, myös kotimaisen kulttuurin säilymistä: esim. MTV:llä ja Ylellä on varmastikin suurempi mielenkiinto ylläpitää ja kasvattaa arkistoaan, kun arkiston sisältöä voi myös esittää. On tasapuolisuuden nimissä myös hyvä, että että lehtiartikkelit ja radio-ohjelmat otettaisiin mukaan tällaiseen menettelyyn.

Tältä osin mietintö on tasapuolinen ja -painoinen, ja siihen on – ainakin minun – helppo yhtyä.

2. ”Laittomat palvelut” ja Internet-operaattorien vastuu

Toimikunta haluaisi yksioikoisem-
man tavan estää käyttäjien pääsy
”laittomille sivustoille” Internet-
operaattorien avulla. Esityksessä
on lukuisia ongelmakohtia.
Kuva: The Pirate Bay -logo/ The Pirate
Bay

Työryhmä käsittelee mietintönsä toisessa luvussa Internet-välittäjien – käytännössä siis Internet-operaattorien – vastuuta tekijänoikeusrikkomuksissa.

Tekijänoikeustyöryhmä esittää, että tekijänoikeuslakia muutettaisiin sellaiseksi, että oikeudenomistajat voivat hakea uudella hakemusmenettelyllä oikeusistuimelta päätöstä, joka velvottaisi operaattorin estämään asiakkaidensa pääsyn laittomaan palveluun ilman, että palvelua itseään vastaan nostettaisiin syytettä. Myöskin nykyinen estomääräyksen väliaikaisuus poistettaisiin.

Työryhmä perustelee valintaansa sillä, että useimmiten laittomien palvelujen ylläpitäjiä on mahdotonta saada vastaamaan syytteeseen johtuen ylläpitäjien anonyymiydestä tai siitä, ettei palvelun kotimaan lainsäädäntö vastaa täkäläistä.

Esityksessä on lukuisia ongelmia, joista valtaosan työryhmä tunnustaa. Pääongelmina näkisin seuraavat:

  • Miten määritellään ”laiton palvelu”?
  • Estot eivät ole teknisesti mielekkäitä
  • Estojen aiheuttamat haitat eivät ole suhteessa saavutettuihin hyötyihin
  • Ei kestorajoitusta
  • Ei vaatimusta aktiivisesti hakea toimenpiteitä ja päätöksiä palvelua vastaan
  • Operaattoreille aiheutuvat vastuut ja haitat
  • Estosta aiheutuvat riskit Internetin neutraaliudelle ja vakaudelle

Laittoman palvelun määrittelyn työryhmä antaisi tilannekohtaisesti tuomioistuimen arvioitavaksi: tuomioistuin ottaisi huomioon laittoman ja laillisen materiaalin suhteen, ja määrittelisi sen perusteella, onko laillisessa palvelussa laitonta tiedonvaihtoa, vai laittomassa palvelussa laillista tiedonvaihtoa.

Tällainen määrittely ei missään tapauksessa tulisi olla tuomioistuimen tehtävä: jokaisen tiedoston laillisuuden määritteleminen vaatisi erillisen käsittelyn. Jos tällainen rajanveto halutaan tehdä, tulisi eston hakijan ensin hankkia oikeuden päätös jokaiselle ”laittomalle” tiedostolle, ja pääsynesto-oikeudenkäynnissä esittää ne todisteina. Jos todistetusti laittoman materiaalin määrä ylittää huomattavasti (esim. suhteessa 100:1) laillisen materiaalin, voitaisiin näinkin laajaa rajausta edes harkita. Missään tapauksessa se, että tuomioistuin ”maalaisjärjen” perusteella päättelee palvelun olevan laiton, ei saa riittää.

Jos, ja kun, oikeudenomistaja ei pysty aukottomasti osoittamaan, että palvelu olisi laiton, oikeudenomistajan tulisi hakea estoa vain siltä osin, kun se pystyy osoittamaan sen oikeuksia rikottu. Käytännössä tämä tarkoittaisi yksittäisten tiedostojen estämistä. Tekijänoikeustoimikunta kuitenkin tiedostaa, että tällainen ei ole mahdollista (luku 2, kohta 2.4.4, sivu2 62):

Pääsyn estoa ei käytännössä ole mahdollista toteuttaa vain osittain eli vain esimerkiksi laittoman aineiston osalta. Säännöksen mukainen määräys merkitsisi sitä, että pääsy tietylle yksilöidylle verkkosivulle estetään kokonaan ja samalla estetään pääsy sen välityksellä tarjottavaan aineistoon.

Vaikka yksittäisen aineiston estäminen onkin käytännössä mahdotonta, ei se missään nimessä voi oikeuttaa käyttämään räikeästi ylimitoitettua, vaikkakin tehokkaampaa, metodia. Jos yksittäisen materiaalin esto ei ole mahdollista, pitää tässä tapauksessa estoa päinvastoin kaventaa, vaikka se efektiivisesti tarkoittaisi sitä, että mitään ei estetä.

Esimerkeiksi eston teknisistä toteutustavoista työryhmä antaa DNS- ja IP-osoitteisiin koskevat estot. Kuten Elisalle määrätty TPB:n esto osoittaa, tällaiset estot ovat varsin helposti kierrettävissä. Työryhmän mielestä palvelun estämisellä saavutettaisiin merkittävää hyötyä (luku 2, kohta 2.4.2, sivu2 58):

On oletettavaa, että suurin osa käyttäjistä, jotka eivät näin pääsisi laittoman sivuston palveluihin, siirtyisi käyttämään tarjolla olevia laillisia verkkopalveluja.

Työryhmä elää tältä osin täysin harhaisessa mielikuvassa. En usko, että yksittäisen tällaisen palvelun pääsyn esto juurikaan lisäisi ”laillisten” palvelujen käyttöä: palvelun käyttäjät joko siirtyisivät käyttämään toista vastaavaa palvelua (The Pirate Bayn tapauksessa toista BitTorrent-hakukonetta), tai kiertäisivät eston. Internetin rakenteesta johtuen täysin aukottomia estoja on äärimmäisen hankala, ellei mahdoton, toteuttaa.

Esityksessä käytettävän estotavan tai tapojen yhdistelmän valinnan tekisi tuomioistuin kuultuaan operaattoria aiheesta. Tässä asiassa esitys on oikeansuuntainen: operaattorille pitää antaa mahdollisuus käyttää teknisesti sille sopivinta tapaa.

Esitys ei ole kovin teknologianeutraali, ja sen ilmaisutavasta käy ilmi, ettei esityksen laatijoilla ole ollut tarvittavaa asiantuntemusta Internetissä käytettävien protokollien suhteen. Tämä on huomattavissa siitä, että esityksessä puhutaan lähinnä ”verkkosivuista”, vaikka HTTP(S)-protokollan lisäksi Internet on paljon muutakin, ja tekijänoikeutta voi rikkoa – ja yleensä rikotaankin – toisen protokollan avulla. Jo tällaisen asiantuntemattomuudenkin takia olisi parempi, ettei mietintöä tältä osin juurikaan otettaisi huomioon.

Esityksessä hälyttävää on myös se, että ilmeisesti tekijänoikeusjärjestöjen suhteellisesti ylisuuresta edustuksessa työryhmässä johtuen työryhmä olisi luomassa eräänlaista estoautomaattia: jos varsinaista palveluntarjoajaa vastaan ei tarvitse aloittaa – ja ennen kaikkea ylläpitää – mitään oikeustoimea eston saamiseksi, on todennäköistä että erinäiset TO-järjestöt alkaisivat käyttää tätä estomenettely pääasiallisena – ehkä jopa ainoana – tapana rajoittaa palvelun toimintaa. Lienee sanomattakin selvää, että tällainen toiminta on monella tapaa ongelmallinen ja ristiriidassa yleisen oikeudentajun kanssa.

Se, että oikeudenhaltijat käyttäisivät
operaattoreita vastaan hankittuja esto-
määräyksiä ykkösaseenaan, on varsin
kiero ja kaikin puolin kohtuuton ase-
telma.

Kuva: Unplugged, tekijä nige_mar.
CC-By-NC-SA 2.0

Jotta välittäjää vastaan voidaan estoa lähteä hakemaan, mielestäni tulisi ehdottomasti vaatia myös sitä, että hakija aktiivisesti kohdistaa toimiaan myös varsinaista rikkojaa vastaan – oli se kuinka hankalaa tahansa. Jos tällainen on ylivoimaista hakijan kannalta, tulisikin ennemmin miettiä millaisia ratkaisuja olisi käytettävissä esim. kansainvälisen yhteistyön parantamisessa asiassa.

Myöskään ei pidä lähteä siitä, että tuomioistuimen määräämät estot olisivat ikuisia. Hyväksyn sen, että estomääräykset olisivat nykyistä pidempiä, mutta pitäisin kohtuullisena sitä, että esimerkiksi vuosittain tarkistettaisiin, onko eston jatkamiselle enää perusteita. Oikeuslaitoksen taakan keventämiseksi tässä voitaisiin käyttää yksinkertaisempaa todistelua: jos esimerkiksi suojattu teos on edelleen saatavilla samalla tavalla kuin ensimmäisen päätöksen antohetkellä, voitaisiin estoa jatkaa automaattisesti.

Estomekanismien luominen ja ylläpitäminen, kuin myös oikeudenkäsittelyt, mielestäni rasittavat kohtuuttomasti suoraan laittomaan toimintaan liittymätöntä välittäjää so. Internet-operaattoria. Vaikka esityksessä mainitaankin, että operaattori voi myöhemmin vaatia korvauksia ”laittoman palvelun” tarjoajalta, on tämä käytännössä haaveajattelua, jos kerran mekanismi luotaisiin juuri siksi, ettei rikkovaa osapuolta saada tavoitettua.

Operaattoreita ei tulisikaan missään nimessä velvoittaa luomaan tai ylläpitämään estomekanismeja – ainakaan omalla kustannuksellaan. Tältä osin pitäisin kohtuullisena, että hakija korvaisi operaattorille sille aiheutuneet kustannukset (implementointi-, kehitys-, oikeudenkäynti-, jne), ja hakija sitten itse vaatisi tätäkin summaa korvattavaksi oikeudenkäynnissään varsinaista rikkojaa vastaan. Tällainen menettely olisi omiaan myös hillitsemään oikeudenomistajien –  tai käytännössä TO-mafian – haluja hakea estomääräyksiä mielivaltaisesti.

Viimeisenä seikkana bulleteissani nostin riskit internetin neutraaliudelle ja toiminnan vakaudelle. On selvää, että kun esim. DNS-nimipalvelinten eheyttä rikotaan, ja luodaan keinotekoisia esteitä Internet-liikenteen reitittymiselle, haavoitetaan samalla Internet-infrastruktuuria. Vaikkapa eston konfiguroiminen väärin johonkin operaattorin järjestelmään voi aiheuttaa jopa taloudellista haittaa operaattorin toiminnasta riippuvaisille tahoille.

Internetin toimintaa ei tule missään tilanteissa keinotekoisesti rajoittaa – eihän esimerkiksi postin tule silputa kaikkia tiettyyn osoitteeseen meneviä kirjeitä sisällöstä riippumatta. Yleisestikin Internetissä tapahtuvia rikoksia tulisi tutkia samalla tavoin kuin muitakin rikoksia, eikä kehittää omituisia kiertomekanismeja.

Internet-operaattoreita toimikunnassa edustava FiCom jätti esitykseen tältä osin eriävän mielipiteen. Tiedotteessaan se kritisoi esitystä samansuuntaisesti kuin minä tässä kirjoituksessani. FiComin näkemyksen mukaan laillisten palvelujen kehittäminen olisi sen sijaan oikea ratkaisu:

Tehokkain tapa taistella nettipiratismia vastaan on kehittää laillisia,
laadukkaita ja helppokäyttöisiä palveluja digitaalisille
sisältömarkkinoille. Estotoimenpiteiden tie on väärä tie, joka voi
pahimmillaan johtaa sananvapautta loukkaavaan sensuuriin.

3. TV-ohjelmien verkkotallennuspalvelun hyvitys oikeudenomistajalle

Minunkin käyttämä Elisa Viihde on
hyvä esimerkki TV-ohjelmien verk-
kotallennuspalvelusta.
Kuva: Kuvakaappaus/ elisaviihde.fi

Mietintönsä luvussa kolme tekijänoikeustoimikunta käsittelee TV-ohjelmiston verkkotallennuspalvelujen (kuten käyttämäni Elisa Viihde) laillisuutta ja mahdollisia malleja ongelmien ratkaisuun.

Käytännössä tällainen palvelu toimii siten, että palvelun käyttäjä valitsee haluamansa ohjelman tallennettavaksi, ja sitten haluamanaan ajankohtana katselee tämän tallenteen. Käyttäjän näkökulmasta katsottuna se ei juurikaan poikkea tallentavan digiboksin käytöstä.

Kuitenkin lainsäädännöllisesti, ja varsinkin mietittäessä palvelun laillisuutta yksityisenä kopiointina, toimikunta havaitsi ongelmia. Yhteistä säveltä ei oikeuksienhaltijoiden ja palveluntarjoajien välillä löytynyt, mutta toimikunta esittää seuraavat vaihtoehdot (luku 3, kohta 1.2, sivu2 75):

Vaihtoehdot ovat:

  • Yksityisen kopioinnin rajoitussäännös + hyvitysmaksukorvaus
  • Suora lisensiointi
  • Kollektiivinen lisensiointi
  • Sopimuslisenssiratkaisu

Siitä, voiko tällaista tallennuspalvelua pitää yksityisenä kopiointina, voi olla montaa mieltä. Mietinnössä ei anneta selvää ratkaisua asiaan, mutta huomioinarvoista on kuitenkin se, että vaikka yleensä yksityisen kopioinnin voi antaa yritykselle tehtäväksi, laki nimenomaisesti kieltää tällaisen teettämisen mm. ”elokuvateoksista”.

Tässä valossa vaikuttaisikin siltä, että yksityisen kopioinnin perusteella tällaista palvelua ei saisi tarjota. Tällainen rikkoo ainakin omaa oikeustajuani vastaan, ja tältä osin olisikin syytä muuttaa lainsäädäntöä avoimempaan suuntaan.

Yksityisen kopioinnin osalta löysi toimikunta myös muita ongelmia, kuten sen, että jokaista tallennuspyyntöä varten tuskin luodaan omaa kopiotaan, ja että käyttäjälle tuleva live-TV-lähetys ja palveluntarjoajan tallentama TV-lähetys voivat poiketa (esim. alueellisten lähetysten takia). Myös hyvitysmaksumalli aiheutti ongelmia, sillä tällaisesta palvelusta ei tällä hetkellä voida lain mukaan periä yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua.

Vaikka vastustankin yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua yleisesti, vaikuttaa kaikista luontevimmalta ja mielekkäimmältä tavalta toteuttaa tällainen palvelu nimenomaan yksityiseen kopiointiin vedoten, ehkä siten että palveluntarjoajat maksavat sovittua hyvitysmaksua TO-järjestöille.

Seuraavana mallina toimikunnan listalla on suora lisensointi, joka tarkoittaa sitä, että palveluntarjoaja maksaa kunkin teoksen (TV-ohjelma ym.) oikeudenhaltijoille erikseen korvauksen. On päivänselvää, ettei tällainen malli ole millään tavalla toteuttamiskelpoinen, sillä olisi kohtuutonta velvoittaa palveluntarjoajat sopimaan kunkin ohjelman suhteen asia erikseen. Toimikunta päätyi samanlaiseen lopputulokseen (luku 3, kohta 3.1, sivu2 91):

Verkkotallennuspalvelujen osalta suora lisensiointi ohi televisioyhtiöiden olisi ongelmallista, koska oikeudenhaltijoita on TV-ohjelman lähetysvirrassa niin paljon, että olisi käytännössä mahdotonta saada lisensioiduksi jokaista ohjelmaa.

Tämän seurauksena palveluja ei voitaisi toteuttaa laajoina edes kaikki vapaat kanavat ja ohjelmat kattavina vaan ne voisivat koskea ainoastaan lisensioituja ohjelmia. Tallennettavien kanavien osalta olisi aukkoja sellaisten ohjelmien osalta, joita ei voitaisi tallentaa.

Palveluntarjoajan on myös mahdotonta saada tietoa lähetysten sisällöstä niin kauan etukäteen, että lisensiointi tällaisten palvelujen osalta olisi käytännössä mahdollista toteuttaa.

Kollektiivisella lisensoinnilla tarkoitetaan sitä, että palveluntarjoajat sopisivat TO-edustajajärjestöjen kanssa ohjelmista siltä osin, kun oikeudenomistajat ovat järjestöjen jäseniä. Vaikka tämä joiltain osin helpottaisi palveluntarjoajien tehtävää, olisi niiden taakka edelleen täysin kohtuuton, jotta ne voisivat mielekkäästi palvelua tarjota.

Listan viimeisenä on sopimuslisenssiratkaisu, joka tarkoittaisi sitä, että lakia muuttamalla mahdollistettaisiin palveluntarjoajan ja oikeudenhallintaorganisaation (todennäköisesti siis jonkin TO-järjestön) välinen sopimus, jossa kaikki materiaali – riippumatta oikeudenhaltijasta – lisensoitaisiin samalta taholta.

Tämä on näistä kolmesta mallista varmasti toteuttamiskelpoisin, mutta siihen liittyy silti useita ongelmia, joista merkittävimpänä se, että senkään avulla ei voida aukottomasti kaikkia ohjelmia lisensoida: oikeudenhaltijalla on oikeus kieltäytyä tällaisesta menettelystä. Lisäksi tällainen sopimuslisenssi vaatisi runsaasti TO-järjestöjen ja palveluntarjoajien välistä neuvottelua.

4. ”Kaupallinen linkittäminen

Erilaisten linkkien käyttö on
merkittävä osa Internetin toi-
mintaa, eikä linkittämistä mis-
sään muodossa tule mielestäni
lainsäädännöllä rajoittaa.
Kuva: Openclipart

Mietinnössä käsitellään myös – luvussa neljä – sitä, millaista linkittämistä voidaan pitää oikeutettuna ja millaista oikeuttamattomana. Luku käsittelee erilaisia tapoja viitata ja linkittää toisen materiaaliin yhtenä kokonaisuutena, ja perustuu mietinnön liitteenä olevaan, toimikunnan Helsingin yliopiston kauppaoikeuden dosentti Taina Pihlajarinteeltä tilaamaan, selvitykseen. Kirjoitushetkellä ei ole tutustunut liitteeseen, vaan tässä kirjoittamani perustuu yksinomaan luvun 4 sisältöön.

Luku pitää mm. hyperlinkkejä, RSS-syötteitä ja kuvaviitteitä kaikkia yhtälailla linkkeinä, ja näin toki onkin. Kuitenkin jos kaikkia linkkejä pidetään samanarvoisina, on erilaisten – lähinnä moraalisten – oikein/väärin-päätösten tekeminen vaikeampaa, mikä näkyy ennen kaikkea luvun lopun ratkaisuvaihtoehdoissa.

Luku käsittelee paljolti sitä, milloin oikeudenhaltijan voidaan katsoa antaneen hiljainen suostumus materiaalin käyttöön tietyllä tavalla. 4.-kohdan lopuksi kerrotaan, että suhteellisuudentajua tarvitaan:

— [O]ikeudenhaltijan ei tulisi – linkittämistekniikasta riippumatta – katsoa antavan suostumustaan toisten aineistojen systemaattiselle linkittämiselle perustuvassa palvelussa osana elinkeinotoimintaa silloin, kun tämä merkitsee vapaamatkustamista oikeudenhaltijan investoinneilla.

Tällainen toimisi ehkä yleisenä elämänohjeena, mutta varsinaista painoarvoa tuollaiselle, lähinnä filosofiselle, mietinnälle on vaikeaa antaa.

Luvun lopussa käsitellään toimikunnan esittämiä vaihtoehtoja: (kommentit omiani)

  1. Ei toimenpiteitä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa ei tehtäisi muutoksia nykyiseen systeemiin, ja asiat ratkaistaisiin kuten aiemminkin: perustuen käsillä olevaan tilanteeseen. Tämä on mielestäni vaihtoehdoista paras, joskin siihenkin liittyy monia ongelmia, ja se voi johtaa sekaviin ja epäyhtenäisiin päätöksiin.
  2. Erilliset kansalliset säännökset. Toimikunta käsittelee tässä erilaisia tapoja, joilla lainsäädäntöä muuttamalla saataisiin rajattua, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä linkittämistä. En eri alivaihtoehtoihin pureudu sen tarkemmin, mutta mielestäni jos linkittämiselle aletaan mm. kaupallisen tarkoituksen mukaan asettaa rajoituksia, saattaa se haitata jotain tulevaisuudessa käytännöllistä tiedonkäsittelytapaa. Siksi pitäisinkin tätä lähestymistapaa ongelmallisena, ja ongelmat myös toimikunta tiedostaa.
  3. Uutisaggregointia koskeva sopimuslisenssi, joka tarkoittaisi käytännössä sitä, että syötteitä palvelussaan käyttävät palvelut maksaisivat syötteen lähteille korvausta. En pidä tuollaista mallia millään tavoin toteuttamiskelpoisena, sillä se nostaisi kyseisenlaisia palveluiden luomiskynnystä, kun aloituskustannukset nousisivat kohtuuttomiksi. Myöskin rajanveto sille, millaisesta palvelusta pitäisi maksaa korvauksia, olisi todennäköisesti hankalaa. Vaihtoehdon kuvauksen lyhyydestä (n. puoli sivua) päätellen tekijänoikeustoimikuntakaan ei tätä mallia ole kovin merkittävänä pitänyt.
  4. EU-sääntelyn kehittäminen. Samoin kuin toisen vaihtoehdon kohdalla, pidän sopivan linkityksen määritelmän lakiin kirjaamista ongelmana. Se, että päätös tapahtuisi EU-lähtöisesti, ei muuta mitään.

Henkilökohtaisesti lähden siitä, että kaikenlainen linkittäminen, tapahtui se teknisesti miten tahansa, on laillista. Esimerkiksi RSS-syötteen lataaminen uutissivustolta omaan verkkopalveluun, ja siellä sen esittäminen käyttäjälle – maksusta tai ilman – pitää sallia. Uutissivusto voi kuitenkin todella yksinkertaisin toimenpitein estää tällainen toiminta olemalla julkaisematta syötettä, tai vaihtoehtoisesti muuten muuttaa syötettä sellaiseksi, että se paremmin palvelee tarkoitustaan (esim. johdantotekstit ja linkit artikkeleista koko artikkelin sijaan). Samanlaiset periaatteet toimivat myös muissa linkitystavoissa.

Mielestäni rahaa vastaankin tulee voida luoda uusia innovatiivisia verkkopalveluita, eikä linkittämistä missään mielessä pidä lakiteitse estää. Luonnollisesti esim. materiaalin kopiointi (scraping) toiselta sivulta omalle ja sen esittäminen omana materiaalina on – ja on syytä ollakin – laitonta.

1) Onkohan ”luku” tässä oikea termi? Jos ei, jätä korjausehdotuksesi kommentteihin.
2) Viitattu sivu tarkoittaa PDF-lukijan ilmoittamaa sivunumeroa, ei sivulla mainittua sivunumeroa. Näin on teknisten seikkojen takia: voit loikata suoraan mainitsemalleni sivulle syöttämällä sen numeron lukijaasi.

3 erilaista tekijänoikeusuutista

Tekijänoikeudet ovat hieno ajatus, mutta sillä rahansa tekevät
firmat eivät aina oikein viitsi toimia niinkuin pitäisi.

Kuva: Opensourceway/ Joshua Gajownik: Copyright License Choice
CC-By-SA 2.0

Olen tässä blogissa usein kirjoittanut siitä, miten tuhannen auringon voimalla omia etujaan ajavat tekijänoikeusjärjestöt – tekijänoikeusmafia – riistävät kuluttajia ja lobbaavat poliitikkoja oman agendansa edistämiseksi. Tähän liittyen jaan kanssanne kolme aiheeseen liittyvää uutista.

Universal ampui latauspalvelun musiikkivideon alas

Megaupload yllätti kaikki julkaisemalla
huippuartisteja vilisevän markkinointi-
musiikkivideon. UMG:n vastayllätys oli
videon poistaminen YouTubesta.

Kuva: Kuvakaappaus Mega Song -musiikki-
videosta.

Online-tiedostonjakopalvelut ovat usein levy-yhtiöiden, MPAA:n, RIAA:n ja muiden TO-organisaatioiden hampaissa, sillä jaetaanhan niiden kautta laittomasti paljon musiikkia ja muuta suojattua materiaalia. Megaupload-jakopalvelu yllätti kuitenkin kaikki julkaisemalla nimekkäiden artistien – mm. P Diddyn, Will.i.amin ja Alicia Keysin – tähdittämän musiikkivideon (videon voi katsoa esim. Megauploadin sivuilta) markkinoidakseen palveluaan. Video ladattiin myös YouTube-videopalveluun.

Universal Music Group (UMG) ei tälle YouTube-videolle lämmennyt: se käytti YouTuben DMCA[?]-ilmiantotoimintoa ilmoittaakseen olevansa kyseisen videon tekijänoikeuksien omistaja, ja näin poistaen videon YouTube-käyttäjien katsottavista. UMG:llä ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa videon kanssa, vaan Megaupload oli musiikkivideon täysin laillisesti artistien kanssa tehnyt. Megauploadin perustaja Kim Dotcom kertoo TorrentFreak-sivustolle Megauploadin toimineen täysin oikein, toisin kuin UMG:

Mega owns everything in this video. And we have signed agreements with every featured artist for this campaign —

Universal päätti siis tietoisesti käyttää DMCA-mekanismia väärin omien etujensa ajamiseen, siis ”vihollisensa” kampanjan estämiseen. Tällainen väärinkäytös ei ole mitenkään harvinaista, vaan yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt ja muut TO-edustajat ovat toistuvasti päässeet teknologiauutissivustojen piikiteltäviksi. Samaan aikaan
samat tahot lobbaavat voimakkaasti mm. SOPA:n[?], joka entisestään laajentaisi vastaavanlaisten toimenpidemahdollisuuksien kirjoa, puolesta.

Uudemmassa TorrentFreakin artikkelissa Megauploadin toimitusjohtaja David Robb kertoo, että neuvotteluyritykset UMG:n kanssa ovat olleet varsin hedelmättömiä:

Efforts to reach out to UMG and open a dialog about this abuse of the DMCA process were answered with unfounded and baseless legal threats and demands for an apology.

Uutisessa kerrotaan lopuksi, että Megaupload on vienyt asian paikallisen käräjäoikeuden ratkottavaksi. Periaatteessa UMG voidaan tuomita maksamaan euromääräisesti suuria summia korvauksia ja sakkoja väärinkäytöksestään, mutta se voinee silti maksaa summan tuskitta – onhan kyseessä maailman suurimpiin lukeutuva levy-yhtiö.

Suhteessa naurettavan pieni korvaussumma taas tuskin kannustaa UMG:tä muuttamaan tapojaan parempaan suuntaan, vaan väärinkäytökset jatkuvat sen ja muiden toimesta tulevaisuudessakin, ellei yhdysvaltalaista lainsäädäntöä muuteta. USA:n päättäjien intresseissä ei tosin useinkaan ole niinkään yksittäinen kansalainen, vaan suuryritykset, joten en pidättelisi henkeäni.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat Public Domain -videoita pois YouTubesta

FedFlix-sivusto julkaisee USA:n hallinnon
tekijänoikeudesta vapaita videoita, joista
kirjoitushetkellä viikon ladatuin oli kuvan
Battle of Midway vuodelta 1942.

Kuva: Kuvakaappaus: Battle of Midway, FedFlix

The Guardian -sivusto uutisoi vähän ylläolevan kanssa samanlaisesta ilmiöstä: suuryritykset ovat ryhtyneet väärinkäyttämään YouTuben ContentID-mekanismia omien rahavirtojensa kasvattamiseksi.

ContentID on YouTuben toiminto, jolla videon tai musiikkikappaleen tekijänoikeuksien omistaja voi tavallaan rekisteröidä mediansa Googlen tietokantaan niin, että kun YouTube tunnistaa siihen ladattavassa videossa olevan tällaisen median, se antaa oikeudenomistajalle joko mahdollisuuden poistaa videon näkyviltä tai vaihtoehtoisesti antaa videon näkyä mainoksilla höystettynä. Mainostuloista osansa saa sitten oikeudenomistaja. Näin siis teoriassa.

Kuitenkin Carl Malamudin ylläpitämä FedFlix-projekti, jonka tarkoituksena on saattaa suuren yleisön nähtäville USA:n hallinnon tuottamia videoita (USA:n hallinnon luomilla videoilla ei ole tekijänoikeussuojaa), on saanut kuulla, että ladatut videot ovat erinäisten suuryritysten ja mediatalojen omistamia. Tässäkään tapauksessa näin ei ole.

FedFlixillä ei ole juuri mahdollisuuksia valittaa kohtelustaan, sillä YouTube ei mahdollista kuin kolme erilaista syytä väittää päätöksen olleen virheellinen: joko siksi, että ContentID on tunnistanut videon väärin; siksi, että lataajalla on kirjallinen lupa oikeudenomistajalta tai siksi, että videon lataaminen on Fair Use -käytännön[?] tai vastaavan mukaista. Koska FedFlixin lataamilla videoilla ei ole ketään, joka tekijänoikeuden omistaisi, ei mikään ehdoista ole kelvollinen.

Ottaen huomioon, että videoiden hankinta ja julkaisu on vapaaehtoista ja välillä varsin työlästä ja kallista, on surullista että jotkin tahot tahtovat haitata tällaista täysin laillista ja mielestäni historian säilyttämisen kannalta arvokasta toimintaa.

Hollantilaisen säveltäjän työ käytössä laittomasti piratisminvastaisessa videossa

Hollantilaisen muusikon Melchior Riet-
veldtin sävellystä on käytetty luvatta mm.
DVD-elokuvien piratisminvastaisessa vi-
deossa.
Kuva: Openclipart

Uutinen ei ole enää niin tuore – TorrentFreak kertoi asiasta jo kuun alussa – mutta liittyy hyvin tähän pakettiin.

Hollantilaista muusikkoa Melchior Rietveldtiä pyydettiin vuonna 2006 tekemään  BREIN[?] -tekijänoikeusjärjestölle piratisminvastaiseen kampanjaan musiikkiraita. Video oli tarkoitus esittää vain videofestareilla, ja artisti suostuikin tekemään kappaleen.

Kuitenkin BREIN keksi käyttää videota ehtojen vastaisesti useissa muissakin yhteyksissä – jopa hollantilaisissa DVD-elokuvissa – ja Rietveldtiltä jäikin hänen taloudellisen neuvonantajansa mukaan vähintäänkin miljoona euroa tuloja saamatta.

Sikäläinen Teostoa vastaava järjestö Buma/Stemra jätti Rietveldtin avunhuudot huomiotta, mutta tänä vuonna järjestön hallituksen jäsen Jochem Gerrits aiheutti Alankomaissa kohua kertomalla voivansa auttaa muusikkoa hädässä: vaatimatonta 33 prosentin korvausta vastaan.

Kirjoitushetkellä ei ollut selvää, onko tarinalle luvassa onnellinen päätös, mutta samaisen TorrentFreakin uutisen mukaan Gerrits on ainakin väliaikaisesti eronnut Buma/Stemran hallituksesta.

Yhteenvetoni uutisista

Kun tällaisiin uutisiin törmää tuon tuostakin, on selvää, että tekijänoikeusbisnes on raakaa ja julmaa toimintaa, eikä termi ”tekijänoikeusmafia” ole täysin tuulesta temmattu. Suomessa tällaisia väärinkäytöksiä tulee ilmi harvemmin, mutta aihetta asian vahtaamisen herpaantumiselle ei ole.

Toivoisinkin enemmän avointa, julkista ja tasapuolista keskustelua tekijänoikeusasioista nyt hyvän sään aikana: nykyään kun keskustelua yrittävät pitää yllä lähinnä EFFI ja Piraattipuolue.

”Scarlet v. SABAM” -jutun vaikutus Elisan TBP-estoon

EU-tuomioistuin päätyi belgialaisen ope-
raattorin puolelle. Elisan tilanteeseen se
ei välttämättä kuitenkaan tuo helpotusta.
Kuva: Balance Scale, Sepehr Ehsani,
CC-By-NC-ND-2.0

Kirjoitin noin kuukausi sitten Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä, jonka mukaan Internet-operaattori Elisan olisi estettävä asiakkaidensa pääsy The Pirate Bay -sivustolle.

Samaan aikaan Belgian Teostoa vastaava SABAM-järjestö (Société belge des auteurs, compositeurs et éditeurs SCRL) ja sikäläinen operaattori Scarlet Extended SA väänsivät Euroopan unionin tuomioistuimessa siitä, voiko operaattoria pakottaa estämään laiton tiedostojenjako. EU-tuomioistuin on nyt päätöksensä tehnyt, ja tullut siihen lopputulokseen, ettei operaattoria voi velvoittaa estämään tällaista liikennettä.

Kirjoitukseni on pitkä (850 sanaa) ja ehkä hieman poukkoilevakin, mutta olen tässä pyrkinyt mahdollisimman tyhjentävästi kertomaan näistä asioista.

SABAM on belgialaisessa oikeudessa vaatinut, että Scarletin tulisi omalla kustannuksellaan valvoa kaikkea – mutta erityisesti P2P- – liikennettä ja sitten siitä suodattaa laittomat tiedostonlataukset. Tämän vaatimuksen kohtuullisuutta, toteuttamiskelpoisuutta ja laillisuutta EU-tuomioistuin tarkasteli EU-direktiivien valossa.

Tuomioistuin oli tuomion mukaan aiemmin käsitellyt samankaltaista asiaa ja tullut päätökseen, että kaiken liikenteen valvominen ei ole kohtuullista (kohta 36):

Tällainen yleinen valvontavelvollisuus olisi myös vastoin direktiivin 2004/48 3 artiklaa, jonka mukaan tässä direktiivissä tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava oikeudenmukaisia ja oikeasuhteisia eivätkä ne saa olla liian kalliita –.

Tällainen valvonta johtaisi siihen, että operaattorin olisi aktiivisesti kuunneltava kaikkea sen asiakkaiden liikennettä, ja tuomioistuin katsoi sellaisen olevan kiellettyä (kohta 40):

— [Määräys käyttää aktiivista suodatusta] velvoittaisi sen [=operaattorin] valvomaan aktiivisesti kaikkien sen asiakkaiden kaikkia tietoja immateriaalioikeuksien kaikkien uusien loukkausten estämiseksi. Tästä seuraa, että mainitulla määräyksellä asetettaisiin internetyhteyden tarjoajalle sellainen yleinen valvontavelvollisuus, joka on kielletty direktiivin 2000/31 15 artiklan 1 kohdassa.

Tuomioistuin käsittelee päätöksessään myös sitä, että tällainen määräys ei olisi suhteessa siihen, miten immateriaalioikeuksia on syytä suojella. Myöhemmin päätöksessään se käsittelee myös EU-kansalaisten oikeutta yksityisyyteen (kohdat 50-51), ja näkee valvontajärjestelmän uhkana näille perusoikeuksille:

— [R]iidanalainen suodatusjärjestelmä on omiaan loukkaamaan myös internetyhteyden tarjoajan asiakkaiden perusoikeuksia eli heidän perusoikeuskirjan 8 artiklalla suojattua oikeuttaan henkilötietojen suojaan sekä heidän perusoikeuskirjan 11 artiklalla suojattua vapauttaan vastaanottaa tai levittää tietoja.

On nimittäin selvää, että määräys riidanalaisen suodatusjärjestelmän käyttöönotosta merkitsisi kaiken sisällön järjestelmällistä analysointia sekä niiden käyttäjien IP-osoitteiden keräämistä ja yksilöimistä, joilta verkkoon on alun perin lähetetty laitonta sisältöä, ja että kyseiset osoitteet ovat suojattuja henkilötietoja, koska niiden avulla mainitut käyttäjät on mahdollista tunnistaa täsmällisesti[1].

SABAM ajoi Scarletille estoa kaikkeen
laittomaan P2P:hen, Suomessa Elisan
halutaan estävän vain The Pirate Bay-
hin pääsy. Tällä on paljonkin eroa.
Kuva: The Pirate Bay -logo/
thepiratebay.org

Päätös on mielestäni oikea tarpeellinen linjanveto tässä asiassa, vaikkakin SABAM ajoikin paljon suurempaa velvollisuutta operaattorille kuin TTVK (et al.) Elisalle TPB-tapauksessa. Tämän takia EU-tuomioistuimen päätöksen ei pitäisi aiheuttaa suuriakaan riemunkiljahduksia Elisan tai TTVK:n lakimiesten kahvihuoneissa, vaikkakin verkkolehti Digitodayn mukaan juuri näin on käynyt – vieläpä molempien taholla.

Lehden haastatteleman Elisan liittymäliiketoimintajohtajan2 Henri Korven mukaan:

Käsittääksemme EU-oikeuden käsittelemässä tapauksessa on paljon samankaltaisuutta meidän tapauksemme kanssa ja nähdäksemme siinä esitetyt perustelut ja johtopäätökset ainakin osittain ovat sovellettavissa myös meidän tapaukseemme.

Samaisessa jutussa haastateltiin myös TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaista, jonka mielestä EU-tuomioistuimen päätös koskee varsin erilaista asiaa kuin heidän Elisaa vastaan ajamansa:

Elisan tapauksessa on kyse yksittäiseen, räikeän laittomaan Pirate Bay -palveluun kohdistettavista estotoimista, ei yleisestä monitorointivelvollisuudesta[.] —

Näin onkin, sillä käräjäoikeuden Elisalle antama määräys ei Elisaa pakota estämään kaikkea laitonta P2P-liikennettä, vaan estämään pääsy tietylle sivustolle.

Kuitenkin käräjäoikeuden vaatimaa täysin aukotonta estoa on mahdotonta toteuttaa, ja mitä aukottomammaksi estoa yritetään saada, sitä enemmän Elisan on valvottava asiakkaidensa liikennettä. Tässä suhteessa EU-tuomioistuimen päätöksessä on paljonkin sellaista, mitä hovioikeuden tulisi ottaa – sitten aikanaan – huomioon.

Käräjäoikeuden päätöksessä on toki muitakin ongelmakohtia, kuten se, että toteutuessaan TPB:n blokkaaminen estäisi myös muiden kuin TTVK:n edustamien tahojen omistamien materiaalien laitonta latausta, ja jopa laillisia tiedostonlatauksia. Tässä mielessä päätös ei ole laillinen, sillä sen aiheuttama haitta ei ole mitenkään järkevässä suhteessa haettuun hyötyyn nähden, eikä se muutenkaan seuraa lakia tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta (5.6.2002/458). Toivoa sopii, että hovioikeus edes vilkaisee tuota lakia.

Sen sijaan on kuitenkin aivan tuulesta temmattu ajatus, että EU-tuomioistuimen päätös ainakaan helpottaisi tekijänoikeusjärjestöjen asemaa. Kuitenkin mm. Ilta-Sanomat uutisoi, että IFPI (arvelisin, että TTVK:n edustamana) on nyt hakemassa Helsingin käräjäoikeudelta samanlaista estopäätöstä myös Soneraa ja DNA:ta vastaan.

Spekulatiivisesti voisikin kuvitella, että IFPI/TTVK on jopa hieman pelästynyt EU-tuomioistuimen päätöstä, ja nyt koittaa kiireellä laittaa operaattorit luomaan sensuurikoneistoa, jotta jatkossa voitaisiin sanoa operaattoreilla olevan käytössään tarvittavat mekanismit. Jos ja kun käräjäoikeus päätyy Soneran ja DNA:n suhteen samaan lopputulokseen kuin Elisan kanssa, on uhkana se, että hovioikeudessa katsotaan tällaisen sensuurin olevan arkipäivää, ja näin ollen hyväksyttävissä.

Myöskään ennakolta ei voida tietää, tulevatko Sonera ja DNA valittamaan päätöksistään Elisan tavoin, vai tyytyvätkö ne kohtaloonsa. Jos operaattorit eivät valita päätöksestä, lujittautuu sensuuri entistä tiukemmin osaksi tietoyhteiskuntaamme.

Lopuksi kerrottakoon. että Tietokoneen uutisen mukaan tekijänoikeusjärjestöt ja Elisa ovat ilmeisestikin päässeet yhteisymmärrykseen The Pirate Bayn estämisestä, ja IFPI:ä edustava Lauri Rechardt kertookin lehdelle, että Elisan asiakkaiden pääsy TPB:hin estyy vielä tämän vuoden aikana. Sitä, miten esto tullaan toteuttamaan, ei Elisa tai IFPI vielä ole kertonut, mutta oletan että Elisa poistaa The Pirate Bayn osoitteet nimipalvelimiltaan.

Tätä kirjoittaessa Elisa ei vielä estä pääsyä The Pirate Bayhin millään tavoin. Nähtäväksi jää, miten ja milloin esto tullaan toteuttamaan.

1) Vaikka EU-tuomioistuin väittääkin IP-osoitteiden olevan Internet-käyttäjän yksilöiviä tietoja, näin ei tietenkään ole. Käsittelin asiaa tässä blogissani elokuussa 2010. En kuitenkaan halua takertua pikkuseikkoihin.
2) On siinä miehellä titteliä kerrakseen. Mitenköhän tämä on saatu mahtumaan käyntikorttiin?