Elisa Viihteen synkkä ja sumea tulevaisuus

TV-oh­jel­mien net­ti­tal­len­nuk­set ovat vaa­ras­sa. Yle sa­noo, et­tei sen ka­na­via saa tal­len­taa. Tal­len­nus­rii­ta­pu­ka­rien so­vin­to­kaan ei tuo käyt­tä­jäl­le kuin har­me­ja.

Ku­va: Ri­ku Es­ke­li­nen: Kau­ko – Vi­ri­tys­ku­va. c ba 3.0

Olen jo usean vuoden ajan ollut Elisa Viihde -asiakas, ja suhteemme Elisan kanssa on nähnyt jos jonkinlaista. Onpa aika ajoin sopimuksen irtisanominen ja jopa purku on käynyt mielessäni, tosin kilpailijan kelkkaan hyppääminen ei. Syy uskollisuudelleni löytyy palvelun käytön vapaudesta ja jopa Elisan avomielisyydestä asiakkaitaan kohtaan, varsinkin TV-tallenteiden kohdalla: katsominen ja koneelle lataus onnistuu Linuxilla ongelmitta, ja epävirallisista käyttöliittymistä saa puhua.

Ajat ovat kuitenkin kovat kaupalliselle TV:n etätallennukselle, sillä tekijänoikeusmafia ynnä TV-talot ovat huomanneet, että rahaa valuu heidän näppiensä ohi. Heidän näkemyksensä on, että TV-ohjelmia ei saa tallentaa asiakkaan puolesta, mikä tarkoittaisi nettitallennuspalvelujen olevan laittomia.

Palvelujen laittomana pitäminen ei ole uusi ajatus: Nyttemmin konkurssiin ajautunutta pelinavaaja TVKaistaa1 ja sen johtohenkilöitä vastaan on nostettu kovia syytteitä jo aikaa sitten. Elisakin on joutunut tekemään pieniä myönnytyksiä vuosien varrella turvatakseen Viihteen tulevaisuuden.

Tänä vuonna tallennesotku on kuitenkin saanut kaksi uutta, rajua käännettä. Nämä uhkaavat jo niitä mukavuusaspekteja, joiden takia jaksan Viihteestä 30 euroa kuussa2 maksaa.

Pienempi ongelmista: Ylen kanavia ei saa tallentaa

Kun Yleisradio aloitti kaikkien TV-kanaviensa HD-lähetykset, kertoi Elisa tuovansa uudet kanavat nettitallennuksen piiriin. Muut nettitallennusoperaattorit eivät tähän uskaltautuneet.

Digilelut.fi kertoi noin viikko sitten, että Yle ei salli minkään operaattorin tallentaa TV-ohjelmia. Kielto koskee sekä uusia HD-kanavia että niiden vanhoja SD-laatuisia sisaruksia.

Toistaiseksi Elisa ei kuitenkaan ole rajoittanut Ylen kanavien tallentamista tai tallenteiden katsomista millään tapaa. Myös Ylen HD-kanavien tallenteet ovat katsottavissa ja ladattavissa vapaasti; toisin kuin esim. MTV3 HD, jolta tallennetut ohjelmat näkyvät vain digiboksin kautta.

On epäselvää, miten ja milloin − jos milloinkaan − Elisa aikoo Viihde-palveluaan muuttaa vastaamaan Ylen vaatimuksia. Tiedustelin asiaa Elisan asiakaspalvelusta viikko sitten, mutten toistaiseksi ole saanut heiltä vastausta. Minkäänlaisia väliaikatietoja Elisa ei ole antanut myöskään asiakastiedotteen muodossa.

Se isompi ongelma: ”Nettitallennussovun” tuomat heikennykset

Tammikuussa Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiedotteen, jonka mukaan nettitallennusoperaattorit, to-järjestöt ja mediatalot ovat päässeet sopuun ehdoista, joilla nettitallennusta voitaisiin pyörittää. Ehdotus vaatisi toteutuessaan muutoksia tekijänoikeuslakiin.

Kun ehdotuksen esittelyslaideja selaa läpi, käy selväksi, että Elisaa ja muita tallentajia on kyykytetty urakalla, ja ota-tai-jätä -mentaliteetti haisee matkojen päähän. Ehdotetut muutokset ovat kaikki asiakkaan kannalta silkkoja heikennyksiä:

  1. Operaattorit maksaisivat hyvitysmaksua tallentamisesta. Nettihuhujen mukaan tämä tarkoittaisi asiakkaalle viiden euron korotusta kuukausimaksuun.
  2. Tallenteiden säilytysaika rajattaisiin kahteen vuoteen. Esimerkiksi historiallisesti merkittävien uutistapahtumien arkistointi nettipalvelussa ei olisi enää mahdollista.
  3. Tallenteiden alkuun tulisi mainoksia, joiden yli ei voisi kelata. Jotta tämä olisi teknisesti toteutettavissa, olisi esimerkiksi Viihteen varsin avointa toimintamekanismia pakko lähteä sulkemaan. Käytännössä tämä tarkoittaa DRM:ää, joka estäisi Linux-katselun ja tappaisi yhteisön luomat sovellukset.

Elisan asiakaspalvelulle lähettämässäni kyselyssä tiedustelin myös tähän esitykseen liittyvistä muutoksista Viihteessä, mutta kuten sanottu, eivät he toistaiseksi ole vastanneet. Myöskään asiakastiedotetta ei aiheesta ole.

Astu esiin, Elisa

On suorastaan käsittämätöntä, ettei Elisa ole nähnyt tarpeelliseksi kertoa asiakkailleen yhtään mitään asioiden kehittymisestä. Pelkonani onkin, että eräänä päivänä saan huomata Viihteen tulleen rampautetuksi käyttökelvottomaksi, ja puhelinpalvelun nauhoitteelta raikaa ”ei me olla koskaan luvattu mitään tommosia, deal with it”.

Elisan viestinnän pitäisikin nyt lopettaa mykkäkoulunsa, ja olla rehellisiä  asiakkailleen. On selvää, että osa asiakkaista tulee repimään pelihousunsa, ja näin ollen Elisan on taloudellisesti kannattavampaa lykätä vääjäämätöntä asiakaspakoa mahdollisimman pitkään. Millään tavalla kunnioitettavaa tällainen vitkuttelu ei kuitenkaan ole.

Sama koskee toki muitakin nettitallennusta tarjoavia firmoja. En ole kuullut Soneran tai DNA:n kertoneen omien palvelujensa kohtalosta sen enempää.

Asiakkaan aika painaa paniikkipainiketta

EV-Down­loader -skrip­ti­ni li­sää tal­len­ne­si­vul­le lin­kin, jos­ta vi­deon saa la­dat­tua ko­neel­leen.

Kuva: Kuva­kaap­paus elisaviihde.fi -netti­kälistä skriptin kanssa.

Jos on jo Elisa Viihteen, Sonera Viihteen, DNA Welho Viihteen3 tai muun vastaavan käyttäjä, kannattaa varautua ihan kaikkeen: esimerkiksi uusien maksukanavapakettien tilauksessa kannattaa olla maltillinen. Itselle tärkeät tallenteet, varsinkin vanhemmat sellaiset, kannattaa kopioida omalle koneelle talteen. EV-tallenteiden latailu onnistuu esimerkiksi asentamalla Firefoxiin GreaseMonkey-lisäosa ja siihen EV-Downloader -skriptini, joka luo tallenteen katselusivulle latauslinkin.

Niiden, jotka vasta haikailevat nettitallenteiden perään, kannattaa odottaa tilanteen selviämistä: jos lopputuloksena on pelkkää kuraa, alkaa kahden vuoden määräaikainen sopimus äkkiä tuntua pallolta jalassa. Oikean, omalle kiintolevylleen tallentavan, digiboksin voi toki käydä kikantin hyllyltä nappaamassa.

1) TVKaista-palvelu on edelleen olemassa ja käytössä. Tästä ja firman omistussuhdesotkusta voisi kirjoittaa yhden postauksellisen, mutta jääköön tällä kertaa.
2) Valokuidun vetämisen yhteydessä 2-megainen netti tuli vuokraan kuuluvaksi, ja Elisa Viihteeni hinnasta katosi tuolloin kymppi.
3) On siinä Soneralla ja DNA:lla oltu luovia, kun tuotteen nimeä on pohdittu.

2010-luvun täysautomaattiviihde

Mah­taa­ko tä­nä päi­vä­nä te­le­vi­sio­ka­na­van pyö­rit­tä­mi­nen vaa­tia ih­mi­sen aut­ta­maan, vai jo­ko Sky­net hoi­taa hom­man ko­tiin sil­lä­kin sa­ral­la?
Kuva: Openclipart

Posteljooni rysäytti tänään postiluukustani uuden Skrollin, joka käsittelee tietotekniikkaa ja teknologiaa vähän eri näkökulmasta kuin Mikrobitin ja Tietokoneen kaltaiset isot pelaajat. Sen enemmänkin harrastajiin ja nörtteihin kuin kuluttaja-perheenisiin vetoava lähestymistapa on varsin tervetullutta vaihtelua. Kun otetaan huomioon, että kyseinen lehti on tehty ”täysin vapaaehtoistyönä”, on laatukin kohdillaan. Suosittelen.

Printtimediasta TV:seen, ja aivan toiseen aiheeseen: eilisiltana katselin, tapani mukaan, Simpsoneita ruotsalaisen Bonnier-konsernin omistamalta1 Sub-kanavalta. Siinä missä normaalina arkipäivänä aivot voi keltaisen perheen parissa heittää narikkaan, tuolla kertaa päädyin pohtimaan syvällisiä.

Noin varttitunti ensimmäisen jakson2 alkamisen jälkeen ”filmi katkesi”, ja vain ylänurkkaan piirretty Sub-logo rikkoi koko ruudun peittävän sinisyyden. Hetken epäilin jo digiboksin tiltanneen, mutta kun uudelleenkäynnistyskään ei tuonut eloa kuvaan, täytyi syyn olla ”ylävirrassa”.

En ollut alkuun uskoa silmiäni, kun muutamaa minuuttia myöhemmin kanava päätyi lähettämään jo lähes täysin sukupuuttoon kuollutta Hetkinen-ruutua. Jos kyseisen laatumateriaalin näkeminen on tänä päivänä harvinaista herkkua, saivat katsojat siitä nautiskella koko rahan edestä: vasta noin puolen tunnin kuluttua toosaan tuli jälleen eloa, joskin tällöin kyseessä oli jo seuraava jakso, alkaen puolesta välistä ja ilman tekstitystä.

Jälkimmäinen jakso päättyi lähes aikataulussa noin ilta-yhdeksän aikaan, jonka jälkeen illuusioni siitä, että kanavan ohjelmien alustusjuonnot tehtäisiin suorana, rikkoutui. Juontaja höpötteli sujuvasti sisään juuri nähdyn piirrettyjakson, ja vain puolta minuuttia myöhemmin kertoi oikeasti alkavasta Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmasta. Koska kyseinen ”laatuviihde” ei itseäni kiinnosta, päädyin sulkemaan TV:n ja pohtimaan, mitä ihmettä juuri tapahtui.

Se on nyt selvää, että Subin kanavajuonnot nauhoitetaan etukäteen. Ei siinä mitään, säästyyhän siinä selvää aikaa ja rahaa, kun kaikki löpinät voi löpistä yhteen kyytiin. Mietityttämään sen sijaan jäi, miten pitkälle koko kanavan toiminta on automatisoitu. Onko Subilla ketään töissä kello 16:n jälkeen tai ylipäätään?

Olisiko esimerkiksi seuraavanlainen tapahtumaketju mahdollinen? On myönnettävä, että en ole koskaan ollut töissä edes paikallisteeveellä, joten mielikuvitusta on käytetty rankalla kädellä.

  1. Kello 16 puulaakin yli-insinööri laittaa illan ohjelmatarjonnan soittolistalle, painaa Play-painiketta, pukee takkinsa päälle, sammuttaa valot, ja lähtee kotiin. Vain kymmenien erimuotoisten tietokoneiden merkkivalot muistuttavat, että jotain on tekeillä.
  2. Kello 20.15 iso rotta tempaisee toisto- ja edelleenlähetystietokoneen välisen HDMI-johdon3 irti.
  3. Paria minuuttia myöhemmin kolmas, valvontaa suorittava, tietokone huomaa poikkeaman: saman kuvan näyttäminen ilman ääniä yli kahden minuutin ajan on huono merkki. Kyseinen laite käskee lähettää backup-nauhan sisältöä − Hetkistä − ja hälyttää päivystävän teknikon kotoaan paikalle.
  4. Päivystävä teknikko ajaa 30 minuuttia Vantaalta Helsinkiin, huomaa irronneen kaapelin, laittaa sen takaisin kiinni, ja lähtee takaisin kotiin katsomaan Nelosen laadukasta ohjelmaa kiroten kurjaa työtään.
  5. Toistotietokone jatkaa autuaan tietämättömänä soittolistan läpikäymistä, kuten se oli tehnyt koko katkon ajan. Uuden jakson tekstitykset eivät päässeet siirtymään, kun ohjelman alkaessa kaapeli laahasi lattiaa. Valvontakonetta tekstityksen puute ei kiinnosta: kuva pyörii ja äänet kuuluvat − close enough.

Oli edellinen skenaario kuinka kaukana todellisuudesta tahansa4, on nykypäivänä selvästi nähtävissä ilmapiirin ja mediayhtiöiden katsojiin suhtautumisen kylmeneminen. Mainostuloja lukuunottamatta millään ei ole mitään väliä, sillä eiväthän katsojat suoranaisesti tuo rahaa sisään. Jos lainsäädäntö antaisi myöten ja me kuluttajat olisimme yhtään tyhmempiä, ei televisiossa luultavasti näytettäisi mainosten välissä varsinaisia ohjelmia lainkaan.

Onko sitten aika kullannut muistoni 90- ja 2000-luvulta5, vai onko meininki muuttunut? Se ainakin on totta, että nykyään monet sellaiset työt, jotka vaativat aiemmin ihmisen, ovat tietokoneen automaattisen logiikan käsissä. Surullista sinänsä.


1) Bonnier omistaa Marieberg Internationalin, joka omistaa Nordic Broadcasting Oy:n, joka omistaa MTV Oy:n, joka omistaa kyseisen kanavan.
2) Simpsoneitahan tulee tiistaista perjantaihin kaksi jaksoa peräkkäin, klo 20.00 ja 20.30.
3) Koska sehän on nykyaikaa!
4) Jos jollakulla on tarjota realistisempi tapahtumienkuvaus, voi sen kertoa kommenteissa.
5) Siis vuosikymmenellä 2000-2009.

Miksu ja EV-videovuokraamon kirous

Mik­sun (ni­mi muu­tet­tu) vii­kon­lo­pun pi­la­si keh­no ko­ke­mus Eli­sa Viih­tees­tä: Elo­ku­va jäi kat­so­mat­ta Eli­san ka­pa­si­teet­ti­on­gel­mien ta­kia, ei­kä asia­kas­pal­ve­lu­ko­ke­mus­kaan ol­lut pa­ras mah­dol­li­nen.

Ku­va: Ri­ku Es­ke­li­nen: Kau­ko – Vi­ri­tys­ku­va. c ba 3.0

Kerron todellisen4 tarinan todellisesta henkilöstä, jonka nimellä ei ole merkitystä, mutta kutsuttakoon häntä selvyyden vuoksi Miksuksi1. Miksulla on kotiinsa tilattuna Elisa Viihde kaapelimodeemissa, ja hän maksaa palvelustaan 39 euroa 90 senttiä kuukausittain. Hinnalla saa muun muassa Internet-yhteyden 100Mbps/5Mbps -nopeudella.

Eräänä lauantai-iltana11 Miksu päätti viihdyttää itseään katsomalla elokuvan. Koska hänen Elisa Viihteensä sisältää markkinointimateriaalin mukaan digitaalisen videovuokraamon, jonka ”[v]alikoimassa on sekä uutuuselokuvia että klassikoita – ja kattavin valikoima tarjolla olevia kotimaisia elokuvia”, hän päättää selata sen tarjontaa. Pian hän – trailereita katseltuaan – löytääkin mieleisensä elokuvan, vieläpä HD-tasoisena.

Kuuden euron hinta hiukan hirvittää, mutta onhan Miksulla muutama ”vapaalippu” videovuokraamoon. Siispä 100 % alennus käyttöön, ja oma.elisa.fi:stä luntattua PIN1-koodia digiboksiin näpyttelemään. Jes! Helppoa ja mukavaa. Leffa lähtee pyörim… mitä?!

Jo elokuvan tuottajien ja julkaisijoiden tunnuksia katsellessa kuva ja pätkivät, ja Miksulla on vahva arvaus miksi: tiedonsiirtonopeus ei riitä HD-materiaalin siirtoon Internetistä Miksun harmaaseen Netgem-digiboksiin, vaikka boksi yrittääkin kaikkensa puskuroidakseen tarpeeksi dataa vaatimattomaan välimuistiinsa. Kun ei pysty, niin ei pysty.

”Onko vika minussa, digiboksissa, lähiverkossani, modeemissa vai Elisan verkossa?” Miksu pohtii. Miksu on kuitenkin – ainakin omasta mielestään – fiksu kaveri, varsinkin tietotekniikan saralla. Hänen lähiverkkonsakin on näin ollen varsin laadukas. Digiboksi ja kaapelimodeemi ovat Elisan laitteita, mutta Miksu on nähnyt niiden toimivan paremminkin. Varmuuden vuoksi Miksu uudelleenkäynnistää digiboksinsa ja modeeminsa, ja varmistaa, ettei reititinkään ole tukossa. Ei auta. Todella suurella todennäköisyydellä ongelma liittyykin siis Elisan tarjoamaan Internet-yhteyteen tai videovuokraamoon itseensä.

Miksu testaa yhteytensä nopeuden suositulla speedtest.net -palvelulla, joka antaakin karuja lukemia: Nopeus Internetistä Miksun työpöytäkoneelle ei ole suinkaan mainostettu sata megabittiä sekunnissa, vaan juuri ja juuri kymmenesosa siitä. Hän epäilee, ettei 10 Mbps -nopeus riitä HD-tasoisen elokuvan siirtoon. Elokuvanhimo on kova, ja popkornitkin valmiina, joten Miksu on valmis kokeilemaan toista tapaa: vuokraamalla SD-tasoisen2 version samasta elokuvasta ei ehkä saisi kaikkea irti hänen kotiteatteristaan, mutta näkisipä sentään elokuvan. Viimeinen vapaalippu kuluu, elokuva tulee vuokratuksi ja Play-nappi painuu pohjaan.

Elokuvan alkutunnukset pyörivät, äänet kuuluvat, ja Miksu ottaa hyvän löhöasennon sohvallaan. Elokuva vaikuttaa hauskalta. Sitten ääni pätkäisee. Hetken päästä kuva jähmettyy sekunneiksi, ja äänet katoavat. Ääntä ja liikettä tapahtuu sen jälkeen vain sohvan puolella Miksun repiessä hiuksiaan ja kiroillessaan kovaan ääneen. Mielessä käy jopa elokuvan lataaminen The Pirate Baystä3, mutta Miksu tyytyy digiboksille sadatteluun ja telkkarin sulkemiseen. Viikonloppu − kuten myös nyt jo jäähtynyt popkornikeko − on pilalla.

Maanantaina, Elisan puhelinasiakaspalvelun viikonloppuvapaaltaan auetessa, Miksu soittaa hänelle entuudestaan valitettavan tuttuun 050 950 500 -numeroon. Viitisen minuuttia kuluu jonotusmusiikkia kuunnellessa, jonka jälkeen nuoren kuuloinen ääni vastaa: ”Elisa asiakaspalvelu, miten voin auttaa?”. Miksun esitettyä asiansa ja turhautumisensa, asiakaspalvelija pahoittelee asiaa ja tarjoaa lohdutukseksi kahta uutta − kolme kuukautta voimassaolevaa − vapaalippua Viihteen videovuokraamoon. Miksu pohtii ääneen, miten voisi oikein käyttää hyvityksen, kun kerran videovuokraamo ei toimi. Tämä kysymys jää ilmaan leijumaan asiakaspalveluhenkilön siirtyessä jo seuraavaan asiaan.

Seuraavana asiakaspalveluhenkilö haluaa tietää lisää ongelman tyypistä. Miksu kertoo juurta jaksain5, että Internet-yhteys on varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin paljon hitaampi kuin se 100 megabittiä sekunnissa, jolla palvelua hänelle aikoinaan kaupiteltiin. Hän kertoo epäilevänsä, että syynä ovat Elisan kapasiteettiongelmat alueella − toisin sanoen jossain kohtaa Elisan kaapeleita yhteys on niin paljon ylibuukattu6, ettei operaattori pysty tarjoamaan palvelua kohtuullisella laadulla. Sympaattinen asiakaspalvelija lupaa kirjata asiasta vikailmoituksen, ja kertoo operaattorin kertovan tekstiviesteitse, kun ongelma on korjattu.

Miksun epäilykset saivat siis vahvistuksen: Elisan verkko on liian ruuhkainen. Enempää ei asiakaspalvelija osaa auttaa eikä Miksu vaatia, joten puhelu päätetään kiitoksiin ja heippoihin. Puhelun jälkeen Miksu ei ole oikeastaan yhtään viisaampi kuin ennen puhelua, mutta ainakin Elisa on nyt tietoinen ongelmasta. ”Laiha lohtu”, hän toteaa.

Parikymmentä minuuttia puhelusta Miksun puhelin soi, ja näytöllä loistaa 09-alkuinen numero. Soittaja on − kuten arvata saattaa − Elisan asiakaspalvelija, todennäköisesti vieläpä sama henkilö jonka kanssa Miksu aiemmin puhui. Asiakaspalvelija kertoo, että kerrottuaan asiasta eteenpäin hän oli saanut tietää, ettei kyseessä ole oikeastaan vika ensinkään: eihän mikään laite fyysisesti ole rikki. Sen sijaan Miksun alueella oleva häiriö on operaattorilla tiedossa, ja siihen on suunniteltu parannusta ensi vuodelle. Tarkempaa aika-arviota ei soittaja osannut kertoa.

Miksun tekisi mieli sanoa kaikenlaista, mutta koska hän on tullut siihen johtopäätökseen, ettei asiakaspalvelijalla ole mahdollisuuksia häntä tämän pidemmälle auttaa, tyytyy hän kiittämään asiakaspalvelijaa edes näistä tiedonrippeistä.

”Miten niin ei ole vika, vaan häiriö?” Miksu aiheellisesti pohtii puhelun jälkeen. Kuluttajan näkökulmasta ei ole merkitystä, toimiiko palvelu huonosti siksi, että Elisalla ei ole tarpeeksi paksua bittiletkua, vaiko siksi, että Videovuokraamokone on ratkennut liitoksistaan. Kun ei toimi, niin ei toimi.

Toinen mieltä kalvava asia on epämääräinen korjausaikataulu. Mahtaako vika korjaantua heti tammikuun alussa, vai kenties vasta vuoden päästä? Mitä käy hänen saamilleen ”leffalipuille”? Pitäisikö hänen soittaa Elisalle ja reklamoida laskustaan − näin hän on joutunut aiemmin toimimaan niin ikään Elisan kapasiteettiongelmien tähden − vai odotella josko asia korjaantuisi itsellään?

Kuin kirsikkana kakun päällä7 Elisan automaatti lähettää tekstiviestin, jossa Miksua pyydetään arvioimaan saamansa palvelun laatua. Kovin mairittelevia arvioita ei Elisa suoriutumisestaan saanut, vaikkei syy tämän nimenomaisen asiakaspalvelijan ollutkaan.

Pitäisikö Miksun sitten vaihtaa operaattoria − onhan hänen Viihteensä määräaikaisuuskin jo päättynyt? Ehkä kannattaisi, mutta hän ei halua palata takaisin ADSL-laajakaistaan eikä varsinkaan hankkia kotiinsa mitään mobiilia laajakaistaa. Jos kaapelissa haluaa pysyä, on operaattorina väkisinkin Elisa, ja sen tarjonnasta Viihde on selvästi hinta/laatu -suhteeltaan paras.

Mutta vaikka kaapelissa olisikin kilpailua, ei Miksu vaihtaisi siltikään. Seurattuaan muiden Internet-operaattorien toimintaa niin palvelullisella kuin eettiselläkin kentällä hän on saanut huomata Elisan olevan ”laadullisine poikkeamineenkin” kilpailijoita valovuosia8 edellä. Se ei tietenkään oikeuta Elisaa kohtelemaan maksavia asiakkaitaan kuin roskaa, ja Miksu odottaakin, että operaattori hoitaa tämänkin ongelman pikaisesti kuntoon.

Miksun kaltaiset, teknistä tuntemusta omaavat9 ”hankalat asiakkaat” ovat Elisalle tärkeitä, sillä he ovat niitä ihmisiä, joiden hihoihin sukulaiset, ystävät ja välillä puolitututkin takertuvat halutessaan tietää ”mimmonen netti mun pitäis tilata ja mistä”. Jos vastauksen halutaan olevan ”Ota Elisa Viihde, se mullakin on ja on tosi hyvä”, ei tämän kertomuksen mukaista tapahtumaketjua pitäisi päästä tapahtumaan.

Joten Elisa, pidä miksut tyytyväisinä tekemällä Viihteestä kunnolla toimiva. Panostus maksaa itsensä varmasti10 takaisin.


1) Nimen valitsin päänsisäisellä pseudosatunnaisuusgeneraattorilla. En tietääkseni tunne ketään Mika-Anteroa tai muitakaan, jolla tuollainen lempi- tai varsinainen nimi voisi olla. Jos olet Miksu, ja tuntuu pahalta, ota yhteyttä niin keksin uuden nimen.
2) Vastaa kuvanlaadultaan karkeasti DVD-tasoista elokuvaa, siinä missä HD-elokuva vastaa Bluray-tasoa.
3) TPB:n ”eston” Miksu kiersi samana päivänä kun se tuli voimaan, ihan vain kiusallaan.
4) Tarinankerronnallisista syistä olen muuttanut muutamia pikkuseikkoja. Esimerkiksi Miksu ei oikeasti lämmittänyt popkorneja.
5) Vai ”juurta jaksaen”?
6) Esimerkiksi lentoliikenteen ylibuukkaukseen vertaaminen on ihan hyvä, mutta harhaanjohtava esimerkki. Paremmin tilannetta kuvaisi tilanne, jossa lentoyhtiö ei kieltäytyisi ottamasta 200-paikkaiseen koneeseensa kaikkia 2000 matkustajaa, vaan tarjoaisi kullekin matkustajalle kymmenesosan levyisen siivun maksamastaan penkistä.
7) Tämä on sarkastinen kielikuva.
8) Valovuosihan − kuten hyvin tiedämme − on matkan mitta.
9) Vihaan omata-sanaa mutten tähän keksinyt parempaakaan tapaa ilmaista itseäni.
10) Nyt kun joku Elisan iso kiho vakuuttui tästä tekstistä, niin kerrottakoon, etten nyt aivan sataprosenttisen varma voi olla. Mutta semmonen kutina on kuitenkin. 
11) Kokeilen tässä kirjoituksessa rytmittämistä lihavoinnilla. Omaan silmääni se vaikuttaa hyvältä, mutta voi muiden mielestä olla vain haitaksi. Jos rasittaa lukea (mutta jostain syystä luit tämän!), kerro asiasta kommenteissa.

Yle-verolle ”hyötykäyttöä”

Vuo­den alus­ta al­kaen Yleis­ra­di­ol­le al­kaa vir­ra­ta ra­haa Yle-ve­ron kaut­ta. Il­mei­ses­ti pu­hu­taan niin isois­ta ra­hois­ta, et­tä Ylel­le te­kee tiuk­kaa saa­da ne ka­do­tet­tua jo­hon­kin, kun on vält­tä­mä­tön­tä os­taa mil­joo­nia mak­sa­va, huo­nos­ti me­nes­ty­nyt, tans­si­oh­jel­ma kan­san kat­sot­ta­vak­si.

Kuva: Matti Mattila: Monitoring room. CC BY 2.0

Vaikka TV-maksun haukkumaani Yle-veroon vaihtumiseen on vielä muutama kuukausi aikaa, on Ylellä jo lähtenyt mopo keulimaan: Rahaa on tulossa ovista ja ikkunoista, ja johonkin kankkulan kaivoonhan se kaikki on heitettävä, jotta on perusteita kinuta lisää. Tällä kertaa rahoja hassataan isoon formaattiin perustuvaan tanssiohjelmaan. Ilta-Sanomat kertoi asiasta tänään:

Yleisradio ottaa ison riskin ostettuaan Pakko tanssia -formaatin, joka
alkaa Suomessa keväällä. Ohjelman hinta on miljoonatasoa. [–] Brittiläiseen Got to Dance -formaattiin perustuva tanssiohjelma on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen tv-satsauksista.

Uutisesta paistaa noin 40 000 kilometrin1 päähän se, että vuoden päästä Ylen asiakkailla ei ole enää mahdollisuutta äänestää jaloillaan jättämällä TV-maksu maksamatta, sillä Yle-vero on pakko maksaa. Eihän tämä nyt ihan reilulta tunnu.


No minkä takia Yleisradion sitten tällainen miljoonia maksava ohjelma on otettava pyöritykseen? Ilta-Sanomien uutisessa Yleisradion fiktiopäällikkö Olli Tola perustelee valintaa näin:

Tällaiset
talenttikilpailut ovat edelleen maailmanlaajuisesti kaikkein
suosituimpia ohjelmia. Yhtiön johto tuli siihen tulokseen, että
pärjätäkseen viihteen alueella Ylen on mentävä mukaan kansainväliseen
formaattikilpailuun, ja tarvitsemme siihen samoja aseita kuin
kilpailijoillammekin on.

Tuota… mitkä kilpailijat? Keiden kanssa Yleisradio kilpailee? Kaupallisten mediayhtiöiden ja TV-kanavien? Ei Yleisradio ole mikään voittoa tavoitteleva monikansallinen mediakonserni, vaan Suomen valtion omistuksessa oleva ”julkista palvelua harjoittava”2 yhtiö.

Yhtiön tehtäviin kuuluu kylläkin ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”, muttei kaupallisten kanavien kanssa mahdollisimman monen 13-tusinassa-jee-me-tanssitaan -ohjelman painaminen eetteriin kustannuksista välittämättä.

Eikä Ylen tulevan tanssiohjelma alkujaan brittiläinen ohjelmaformaatti mitenkään erityisen menestyksekkäästi ole maailmalla pyörinyt: se on Wikipedian mukaan pyörinyt lisäksi Yhdysvalloissa, Puolassa ja Australiassa. Puolassa siitä on tehty kaksi kautta, USA:ssa sarja peruttiin kuukausi aloituksen jälkeen, ja Australian versio ei koskaan edes päässyt alkamaan.

Vertailun vuoksi Tanssii tähtien kanssa -sarjan Dancing with the Stars -konsepti on myyty Suomen ja isäntämaa Ison-Britannian lisäksi Alankomaihin, Albaniaan, Argentiinaan, Australiaan, Belgiaan, Bosniaan ja Hertsegovinaan, Brasiliaan, Bulgariaan, Chileen, Espanjaan, Etelä-Afrikkaan, Etelä-Koreaan, Indonesiaan, Intiaan, Israeliin, Italiaan, Itävaltaan, Japaniin, Kiinaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Latviaan, Norjaan, Pakistaniin, Peruun, Puolaan, Ranskaan, Romaniaan, Ruotsiin, Saksaan, Slovakiaan, Sloveniaan, Tanskaan, Tšekkiin, Turkkiin, Unkariin, Uuteen-Seelantiin, Venäjälle, Vietnamiin, Viroon ja Yhdysvaltoihin (Wikipedia).

Ja jos ihan totta puhutaan, en pidä kovinkaan realistisena, että Yle saisi ohjelmallaan kummoisia katsojalukuja aikaiseksi. Tanssiohjelmia Suomessa kuitenkin nykyään pyörii joka kanavalla, ja uuden ohjelman ujuttaminen katseluvälineiden ruuduille on kovin hankalaa. Mielenkiintoista olisikin vaikka ensimmäisen tuotantokauden jälkeen tietää, paljonko yksi jakso tuli maksamaan per katsoja ja per veronmaksaja.

Minkä ihmeen takia Yleisradio tällaiseen rahojenhassaukseen haluaa sitten lähteä? En tiedä. Ja koska en tiedä, esitän villin veikkauksen: rahoituksenkalastelun helpottamisen. Jos alkaa näyttää siltä, että Ylellä on vaikeuksia saada verotulonsa johonkin ängettyä, on veron vuosittainen ylöspäin korjaaminen vaikeammin perusteltavissa. Ja lisää rahaahan on saatava, oli se kuinka itsetarkoituksellista ja härskiä tahansa.

Eihän Yle-vero ajatuksena huono ole, mutta jo ennen veron voimaantuloa on selvää, miten kainostelematta Yleisradio aikoo käyttää uutta mahdollisuuttaan hyväkseen ja kupata veronmaksajalta vuosi vuodelta enemmän rahaa. Vastineeksi saamme jatkossakin nauttia Ylen laadukkaista ohjelmista, ja monien miljoonien TV-show’ista, joita kukaan ei katso.

1) 40 000 kilometriä on noin suunnilleen matka maapallon ympäri.
2) Kts. Laki Yleisradio Oy:stä 22.12.1993/1380.

Kurkistus konehuoneeseen

Viihde-elektroniikan kirjaimel-
lisena varjopuolena on kaape-
lointi. Tämä kuva on tietokonei-
deni takaa.

Kuva: Riku Eskelinen
CC BY-SA 3.0

Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa jotain henkilökohtaisempaa, ja mikä olisi sen parempi aihe kuin harrastustoiminnan puitteiden esittely. Tässä kirjoituksessa kerron hieman, mitä Rikun komentokeskuksesta löytyy.

Kuvat ovat itse kännykkäkamerallani (Nokia 5800XM) ottamia, ja tämän takia muokatessa kuvien laatu ja realistisuus on kärsinyt selvyyden takia. Kuvia saa käyttää Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0:n mukaisesti.

Lisäys: Kuvia voi ihmetellä isompana klikkaamalla niitä.

Komentokeskukseni yleisesti

Kuvassa lähes kaikki olennainen. Tason alla säilytän kaikkea vähemmän olennaista,
kuten tarvikkeita ja tulostinta. Kytkin ja reititin sekä UPS ovat myös tason alla, joskin
pölyn kertymisen estämiseksi paperikannella suojattuna.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

Suurin osa laitteista sijaitsee yhdellä seinällä leveän tason päällä ja alla. Näihin laitteisiin lukeutuvat (kuvassa vasemmalta oikealle, ylhäältä alas) jauhesammutin, kuvaputkinäyttö, web-palvelin, työpöytäkone, tiedostopalvelin, Nintendo Wii, televisio, laatikollinen varaosia ja muita tarvikkeita, tulostin, reititin, kytkin, UPS ja lisää tarvikkeita.

Tulostimena käytän HP:n DeskJet D2680:aa, joka on vaihtolaite alkuperäiselle D2660:lle (tausta). Tämä tulostin on toiminut mallikelpoisesti saapumisestaan saakka.

Tulostimen kaverina alarivillä on D-Link DIR-600 -reititin, joka saa sillatulta Elisa Viihteen kaapelimodeemilta Internetin, ja jakaa sen NAT:lla muille koneille niin langallisesti kuin langattomasti. Laitteen ainoa haitta on se, että kun jouduin ostamaan sen kiireessä saadakseni porttiohjaukset toimimaan (EV:n kaapelimodeemissa kun ei ole porttiohjauksia), tulin ostaneeksi halvimman mahdollisen laitteen, joten lähiverkko tuolla laitteella on vain 100Mbps. Itse modeemia ei tuolla ole, vaan modeemi on huoneen toisella puolella kaapelissa kytkettynä, ja siitä lähtee seinää myöten tyylikäs verkkokaapeli reitittimelle.

Viime vuoden syksyllä ostin D-Linkin kaveriksi gigabittisen TP-Linkin LT-SG1008D-kytkimen nopeuttamaan tiedonsiirtoa toistaiseksi tiedostopalvelimen ja työpöytäkoneen välillä.

Web-palvelin KServer-Secondary

Etupaneelissa oleva ”MAK-HARJ12”-tarra
on oppilaitoksen peruja, kuten myös kyl-
jen aito Microsoft Windows 98 -lisenssi-
tarra.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

Hankin Secondaryn oppilaitokseltani muutamalla eurolla joskus vielä opiskellessani MSKK:lla datanomiksi. Kone on Compaq Deskpro vuodelta kivi ja miekka (BIOS:n päiväys on 18.8.1999), ja sisuksissa sykkii 500-megahertsinen Intel Pentium 3. Muistia koneessa on 256 megatavua, ja kiintolevynä (käsittääkseni alkuperäinen) 40 Gt IDE-levy.

Secondary on toiminut enemmän kuin hyvin: se on äärimmäisen hiljainen ja lisäksi se on osoittautunut varsin vakaaksi. Näillä meriiteillä se on viime vuodet toiminut lähinnä omien verkkosivujeni palvelimena Ubuntu Server käyttöjärjestelmänään. Lisäksi irssini pyörii tällä koneella: kirjaudun siihen mistä sattuu SSH:lla.

Vaikka kone toistaiseksi toimiikin hyvin, alkaa ikä näkyä suorituskykyä tai muistia vaativissa tehtävissä. Sen takia olen usein harkinnut sen korvaamista uudella koneella, mutta toistaiseksi rahatilanteeni ei sitä ole mahdollistanut.

Työpöytäkone KServer-Fukushima

Fukushiman etupaneelissa on
polttava DVD-asema lähinnä var-
muuskopioiden polttelua varten,
sekä DealExtremestä tilaamani
kortinlukija-USB-ESata-kuuloke-
paneeli. Kotelon omat USB-pai-
kat irrotin emolta saadakseni
kaikki liitynnät samaan panee-
liin.
Kuva: Riku Eskelinen, CC-BY-SA 3.0

Fukushima on toiseksi tuorein tietokonehankintani: tilasin tietokoneen koottuna paikallisesta JK-Centeristä entisen työpöytäkoneen, KServer-Tapsajuniorin tilalle. Koneessa on Intelin 2-ytiminen i5 650 -suoritin 3,2 GHz nopeudella. Muistia on riittävät 4 gigatavua.

Käyttöjärjestelmän tiedostot ovat varsin riittävän kokoisella 500 gigan kiintolevyllä, ja itse ydin ladataan gigan flash-levyltä. Käyttöjärjestelmänä tässä koneessa on Ubuntun 11.10.

Kotikansion tiedostot tulevat tiedostopalvelimen NFS:ltä gigabittisen yhteyden saattelemana, joten Fukushiman muhkea kiintolevy on kovin vähäisellä käytöllä.

Käytän yleensä Unityä tai Gnome3:a kuvaputkinäytöltäni, mutta videoiden katselua varten vaihdan XBMC-mediakeskukseen ja FullHD-televisiooni. Toistaiseksi tosin TV on kytketty VGA:lla, sillä Fukushiman näytönohjaimesta ei voi saada kuvaa sekä HDMI:lle, että DVI:lle/VGA:lle (DVI+VGA -yhdistelmä toimii). Vika on käsittääkseni raudassa.

Näytönohjaimena käytän ATi Radeon HD 3450:aa, jossa riittää juuri sopivasti potkua 1080-kuvan pyörittämiseen ilman ongelmia. Sen sijaan joko raudan tai ajurin rajoitukset tulevat vastaan siinä, että sekä kuvaputkea että TV:tä ei voi käyttää samaan aikaan vierekkäin, sillä yhteisresoluutio kasvaa liian suureksi. Tällaiseen tosin harvemmin on tarvetta, sillä onhan näyttöjen välissä melkoisesti kaikenlaista.

Tiedostopalvelin KServer-Mythbuster

Mythbusterissa ei ole lainkaan
ulkoisia asemia. Huomaa lisäk-
si virtanappulan puuttuminen:
irrotin sen, jottei kukaan vahin-
gossa sammuta konetta.

Kuva: Riku Eskelinen,
CC-BY-SA 3.0

Uusin tietokoneeni on Mythbuster-tiedostopalvelin, jonka ostin niinikään valmiiksi koottuna JK-Centeristä. Se korvasi kuolemaa tehneen ja muutenkin lähes kaoottisen tiedostopalvelinviritelmä KServer-Einsteinin. Suorittimena koneessa on kaksiytiminen Intelin i3 2100, joka käy 3,1 GHz:n taajuudella.

Muistia tässä koneessa on niinikään neljä gigaa, mutta kiintolevyjen osalta kokoonpano on mielenkiintoisempi: koneen kaikki kuusi SATA-paikkaa ovat käytössä, ja näistä jokaisessa on kiinni 500-gigainen kiintolevy. Yksi näistä on käyttöjärjestelmälevy – jälleen kerran 500 gigaa osoittautui melkoiseksi yliampumiseksi siihen tarkoitukseen.

Muut viisi levyä ovat ohjelmallisella RAID5:lla liitettyinä samaan lähes kaksiteraiseen pakkaan, joka on lisäksi salattu dm-cryptillä. Pakan tiedostot jaetaan NFS:llä muiden tietokoneiden – Fukushiman, Eee:n ja avovaimoni läppärin, sekä tulevaisuudessa Raspberry Pin – käyttöön.

Mythbusterille on lyhyen historiansa aikana tullut myös muita tehtäviä, ja tällä hetkellä se pyörittää virtuaalipalvelin KServer-Virtual01:stä VirtualBoxissa, sekä toimii DNS-palvelimena, jolloin koneita voidaan kutsua niiden oikeilla nimillä IP-osoitteiden sijaan.

Telkkari ja Wii

Sääli, ettei Wiissä ole HDMI-lähtöä. Huomaa TV:n päällä olevan IR-lähettimen
violettina hehkuvat ledit.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

Philipsin FullHD-telkkari ei ole varsinaisesti telkkari, koska sillä ei voi katsoa TV-ohjelmia (in your face, TV-lupatarkastaja). Sen sijaan käytän sitä videoiden katsomiseen Fukushimalta ja Nintendo Wiillä pelaamiseen.

Vaikken voikaan katsoa suoraa TV-lähetystä, en joudu silti elämään ilman TV-ohjelmia, kiitos Elisa Viihteen. Tallennan kiinnostavat ohjelmat EV:n verkkosivujen ohjelmaoppaasta, ja katson ne tietokoneelta TV:lle tuoden vaikka vain 5 minuuttia ohjelman päättymisen jälkeen. Näin säästän yli 250 euroa vielä tänäkin vuonna.

Miniläppäri KServer-Eee

Ajat ovat olleet kovat miniläppäri
Eee:lle, mutta se toimii edelleen.

Kuva: Riku Eskelinen, CC-BY-SA 3.0

Hankin Asuksen Eee-miniläppärin kesällä 2008, kun ne olivat kuuminta hottia. Aika ei ole kohdellut Eee:tä hyvin, ja sen surkea 700-megahertsinen suoritin ynnä 512Mt RAM on tehnyt siitä kovin kehnon välineen nykyverkkosivujen käyttöön. Kun vielä läppärin akku lakkasi toimimasta vuonna 2010, on miniläppärin ykkösvaltti, siirrettävyys, menetetty. Tarkoittaako tämä sitä, etten käyttäisi konetta? Ei tietenkään.

Eee on paikallaan öiseen sohvanpohjadatailuun, jos sitä vertaa kovaääniseen pöytäkoneeseen, jonka kuvaputkinäyttö valaisee puolet pienestä kaksiosta. Vaikka Lubuntu vie lähes koko piskuisen neljän gigan SSD-levyn, ja 800×480 -resoluutio tekee tiukkaa lähes millä tahansa verkkosivulla surffatessa, on konetta edelleen mahdollista käyttää. Lisäksi Eee on helppo ottaa matkalle mukaan, niin kauan kuin paikasta löytyy WLAN ja pistorasia.

Olen kyllä usein harkinnut uuden läppärin hankkimista (huomaa kuvan Gigantin mainoslehti), mutta rahatilanne on tässä suurimpana esteenä. Toisaalta en myöskään mielelläni maksaisi Microsoft-veroa, mutta käyttöjärjestelmättömien läppärien osalta kotimainen tarjonta on todella vähissä.

Muuta mukavaa


Eikä siinä vielä kaikki! Kotoani löytyy myös useita enemmän tai vähemmän toimivia tietokoneenraatoja, sekä useita laatikollisia erilaisia kaapeleita, sovittimia ja muita härpäkkeitä.

Eräästä aarrearkussani makaa mm. useita verkkojohtoja, kaukosäätimiä,
yksi ADSL-modeemi, rikkinäinen akkuparistolaturi, jatkojohtoja, näppäi-
mistö ja MP3-soitin. Eikös meillä kaikilla ole tällaisia roinalaatikoita?

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA-3.0

Valitettavasti kuvaushetkellä kahvihammastani
ei kolottanut, joten kannu kumisee tässä tyhjyyt-
tään. Yleensä keitän kerralla kuusi ”isoa kuppia”.

Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA 3.0

(Kunnia-)maininnan ansaitsee myös kahvinkeitin. Tällä hetkellä minua palvelee Electroluxin 1080-wattinen EKF 3100, mutta olen omakohtaisissa tutkimuksissani havainnut, että näiden keskimääräinen käyttöikä on vuodesta kahteen.

Keittimeen mahtuu kymmenen ”isoa kuppia” (vastaa n. 5-6 oikeaa kahvikupillista) tuota mustaa kultaa, ja välistävetäminen on tippalukon ansiosta mahdollista. Erityisesti arvostan keittimessä kahta asiaa: irrotettavaa ja sangallista suodatinpussikoria, ja selkeää ulospäin näkyvää veden mitta-asteikkoa.

Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, joisin vain ja ainoastaan Pauligin tummaa Gold Labelia, mutta koska näin ei ole, joudun tyytymään vähemmän täydellisiin kahvilaatuihin. Tällä hetkellä kierrossa on Pauligin normaali Presidentti, joka on varsin makoisaa sekin. Kahvini juon yleensä joko Muumipeikko- tai Ubuntu-kupista, joista jälkimmäinen on vetoisuutensa puolesta parempi.

Lopuksi vielä kuva Fukushiman takaisesta kaapelihelvetistä:

Johtoja joka lähtöön. Miksei langatonta sähköä ole vielä saatavilla?
Kuva: Riku Eskelinen, CC BY-SA-3.0