Avainsana: onko järkee vai ei

Yle-verolle ”hyötykäyttöä”

Posted onLeave a comment

Vuo­den alus­ta al­kaen Yleis­ra­di­ol­le al­kaa vir­ra­ta ra­haa Yle-ve­ron kaut­ta. Il­mei­ses­ti pu­hu­taan niin isois­ta ra­hois­ta, et­tä Ylel­le te­kee tiuk­kaa saa­da ne ka­do­tet­tua jo­hon­kin, kun on vält­tä­mä­tön­tä os­taa mil­joo­nia mak­sa­va, huo­nos­ti me­nes­ty­nyt, tans­si­oh­jel­ma kan­san kat­sot­ta­vak­si.

Kuva: Matti Mattila: Monitoring room. CC BY 2.0

Vaikka TV-maksun haukkumaani Yle-veroon vaihtumiseen on vielä muutama kuukausi aikaa, on Ylellä jo lähtenyt mopo keulimaan: Rahaa on tulossa ovista ja ikkunoista, ja johonkin kankkulan kaivoonhan se kaikki on heitettävä, jotta on perusteita kinuta lisää. Tällä kertaa rahoja hassataan isoon formaattiin perustuvaan tanssiohjelmaan. Ilta-Sanomat kertoi asiasta tänään:

Yleisradio ottaa ison riskin ostettuaan Pakko tanssia -formaatin, joka
alkaa Suomessa keväällä. Ohjelman hinta on miljoonatasoa. [–] Brittiläiseen Got to Dance -formaattiin perustuva tanssiohjelma on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen tv-satsauksista.

Uutisesta paistaa noin 40 000 kilometrin1 päähän se, että vuoden päästä Ylen asiakkailla ei ole enää mahdollisuutta äänestää jaloillaan jättämällä TV-maksu maksamatta, sillä Yle-vero on pakko maksaa. Eihän tämä nyt ihan reilulta tunnu.


No minkä takia Yleisradion sitten tällainen miljoonia maksava ohjelma on otettava pyöritykseen? Ilta-Sanomien uutisessa Yleisradion fiktiopäällikkö Olli Tola perustelee valintaa näin:

Tällaiset
talenttikilpailut ovat edelleen maailmanlaajuisesti kaikkein
suosituimpia ohjelmia. Yhtiön johto tuli siihen tulokseen, että
pärjätäkseen viihteen alueella Ylen on mentävä mukaan kansainväliseen
formaattikilpailuun, ja tarvitsemme siihen samoja aseita kuin
kilpailijoillammekin on.

Tuota… mitkä kilpailijat? Keiden kanssa Yleisradio kilpailee? Kaupallisten mediayhtiöiden ja TV-kanavien? Ei Yleisradio ole mikään voittoa tavoitteleva monikansallinen mediakonserni, vaan Suomen valtion omistuksessa oleva ”julkista palvelua harjoittava”2 yhtiö.

Yhtiön tehtäviin kuuluu kylläkin ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”, muttei kaupallisten kanavien kanssa mahdollisimman monen 13-tusinassa-jee-me-tanssitaan -ohjelman painaminen eetteriin kustannuksista välittämättä.

Eikä Ylen tulevan tanssiohjelma alkujaan brittiläinen ohjelmaformaatti mitenkään erityisen menestyksekkäästi ole maailmalla pyörinyt: se on Wikipedian mukaan pyörinyt lisäksi Yhdysvalloissa, Puolassa ja Australiassa. Puolassa siitä on tehty kaksi kautta, USA:ssa sarja peruttiin kuukausi aloituksen jälkeen, ja Australian versio ei koskaan edes päässyt alkamaan.

Vertailun vuoksi Tanssii tähtien kanssa -sarjan Dancing with the Stars -konsepti on myyty Suomen ja isäntämaa Ison-Britannian lisäksi Alankomaihin, Albaniaan, Argentiinaan, Australiaan, Belgiaan, Bosniaan ja Hertsegovinaan, Brasiliaan, Bulgariaan, Chileen, Espanjaan, Etelä-Afrikkaan, Etelä-Koreaan, Indonesiaan, Intiaan, Israeliin, Italiaan, Itävaltaan, Japaniin, Kiinaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Latviaan, Norjaan, Pakistaniin, Peruun, Puolaan, Ranskaan, Romaniaan, Ruotsiin, Saksaan, Slovakiaan, Sloveniaan, Tanskaan, Tšekkiin, Turkkiin, Unkariin, Uuteen-Seelantiin, Venäjälle, Vietnamiin, Viroon ja Yhdysvaltoihin (Wikipedia).

Ja jos ihan totta puhutaan, en pidä kovinkaan realistisena, että Yle saisi ohjelmallaan kummoisia katsojalukuja aikaiseksi. Tanssiohjelmia Suomessa kuitenkin nykyään pyörii joka kanavalla, ja uuden ohjelman ujuttaminen katseluvälineiden ruuduille on kovin hankalaa. Mielenkiintoista olisikin vaikka ensimmäisen tuotantokauden jälkeen tietää, paljonko yksi jakso tuli maksamaan per katsoja ja per veronmaksaja.

Minkä ihmeen takia Yleisradio tällaiseen rahojenhassaukseen haluaa sitten lähteä? En tiedä. Ja koska en tiedä, esitän villin veikkauksen: rahoituksenkalastelun helpottamisen. Jos alkaa näyttää siltä, että Ylellä on vaikeuksia saada verotulonsa johonkin ängettyä, on veron vuosittainen ylöspäin korjaaminen vaikeammin perusteltavissa. Ja lisää rahaahan on saatava, oli se kuinka itsetarkoituksellista ja härskiä tahansa.

Eihän Yle-vero ajatuksena huono ole, mutta jo ennen veron voimaantuloa on selvää, miten kainostelematta Yleisradio aikoo käyttää uutta mahdollisuuttaan hyväkseen ja kupata veronmaksajalta vuosi vuodelta enemmän rahaa. Vastineeksi saamme jatkossakin nauttia Ylen laadukkaista ohjelmista, ja monien miljoonien TV-show’ista, joita kukaan ei katso.
—
1) 40 000 kilometriä on noin suunnilleen matka maapallon ympäri.
2) Kts. Laki Yleisradio Oy:stä 22.12.1993/1380.

Blogipoiminta: Hippasilla Gramexin kanssa

Posted onLeave a comment

Ju­ha­ni Kes­ki-Rah­ko­nen ker­too tuo­rees­sa blo­gis­saan Gra­mex­in ja kump­pa­ni­en hä­nel­le ai­heut­ta­mas­ta pään­vai­vas­ta.
Kuva: Openclipart

Ensimmäiset onnekkaat ovat jo saaneet Raspberry Pi -koneet käyttöönsä, mutta itse joudun vielä odottamaan – RS Componentsilta tai Farnellilta ei ole kuulunut lisätietoja sitten viimeisimmän kirjoitukseni.

Onneksi blogattavia aiheita riittää, ja tällä kertaa ajattelin kertoa miehestä, joka on omien sanojensa mukaan ”hippasilla Gramexin kanssa”: Juhani Keski-Rahkonen pyörittää työkseen liikuntakeskusyritystä, ja työssään hän on kiinnittänyt huomiota epäkohtaan, josta kertoo blogissaan:

Musiikki on minulle sekä harrastus, että työväline. Arvostan musiikin tekijöitä ja heille kuuluu asianmukainen korvaus tekemästään työstä. Tässä blogissa puutun epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin tuon korvauksen jaossa ja postaan myös päivityksiä siitä kuinka tämä asia etenee.

Pääpiirteissään Keski-Rahkosta hiertää tilanne, jossa Gramex ja Teosto haluavat kerätä sekavin periaattein rahaa kaikesta siitä musiikista, jota mm. liikuntakeskuksissa soitetaan. Jos miestä on uskominen, ja miksei olisi, on tilanne kieltämättä suhteellisen sietämättömällä tolalla:

[Gramexin vastauksen koskien tiedustelua CC-lisensoitua musiikkia] tulkitsee helposti niin, että mikäli käyttää Jamendosta ladattua/ostettua Creative Commons musiikkia niin myös näistä tulisi Gramexin maksut maksaa.
Näin asia ei vaan voi olla!
Jamendo ei kuulu Gramexin alaisuuteen minkään lain nojalla.

Toisin kuin eräät1, Keski-Rahkonen on tehnyt muutakin kuin piessyt näppistään blogiinsa: hän on ollut lukuisia kertoja yhteydessä eri organisaatioiden eri henkilöihin selvittäessään asiaa, ja tällainen toiminta on mielestäni vähintäänkin kunnioitettavaa. On mielenkiintoista seurata, millaisia piirteitä Keski-Rahkosen blogi saa, ja suosittelenkin seuraamaan sitä.
—
1) Itseironia on tarkoituksellista, mutta itse itseäni itseltäni puolustaakseni on sanottava, että aika ajoin käyn keskusteluja myös suoraan kirjoitusten kohteiden kanssa.

Avoimen lähdekoodin takuu

Posted onLeave a comment

Euroopan komissio haluaisi (ZDNet) asettaa ohjelmistot niiden hämärine euloineen samalla tapaa kuluttajansuojan piiriin kuin muutkin tuotteet. Ehdotusta ovat punkeneet maailmalle komissaarit Viviane Reding ja Meglena Kuneva seuraavalla perusteella (käännetty suomeksi, alkuperäinen lainaus ZDNetin jutussa):

Lisensoinnin tulisi taata kuluttajille samat perusoikeudet kuin heidän ostaessaan tuotetta: oikeus saada tuote, joka toimii normaaleissa kaupallisissa oloshuteissa.

Tänä päivänä moni ohjelmisto ilmoittaa käyttöehtosopimuksessaan, että tekijät eivät ota mitään vastuuta mistään vahingosta, olipa se suoraan tai epäsuoraan ohjelmiston käytöstä johtuvaa, mutta jos ehdotus menee läpi (toivottavasti samanlainen vastarinta nähdään kuin Telecoms-paketin kanssa), tällaiset ehdot eivät olisi enää mahdollisia.

Sen sijaan tuotteen valmistajan pitäisi taata sille sama takuu kuin mille tahansa muullekin tuotteelle: 24 kuukautta. Eli ohjelmiston kuin ohjelmiston tulisi käytännössä tarjota päivityksiä ainakin kahden vuoden ajan – ilmaiseksi. Ja tuo kattaisi myös avoimen lähdekoodin sovellukset.

Tuollainen ei kyllä edistäisi kilpailua millään tavalla, mutta en mene siihen nyt. Suuremmaksi ongelmaksi muodostuu avoin lähdekoodi, jota monet vapaaehtoiset tekevät vapaa-ajallaan. Jos heiltä odotetaan, että ohjelmisto toimii kaksi vuotta turvallisesti ja vakaasti, aletaan päästä pisteeseen. jossa avoin lähdekoodi ei vain kannata.

170 euroa tyhjästä

Posted onLeave a comment

Isot pamput päättivät sitten jo puolivirallisesti sovitusti ottaa käyttöön Yle-maksun TV-maksun tilalle vuodesta 2011 alkaen (It-viikko, Helsingin Sanomat, MTV3, Ilta-Sanomat, Yle). Maksu olisi kaikille talouksille – esitys puhuu ”asuntokunnista” – pakollinen ja kaikkien yli 18-vuotiaiden asukkaiden tulisi maksaa se yhteisvastuullisesti. Esimerkiksi HS:n sivuilla oleva äänestys näytti kirjoitushetkellä, että 69% lukijoista vastustaa tuollaista taktiikkaa. Tuohon osuuteen myös minä kuulun.

Kyseinen mediamaksuksi kutsuttu maksu kooltaan 170 euroa vuodessa per talous tai yritys on epäreilu monesta syystä, joista esitän tässä muutaman. Muita syitä saa heitellä vaikka kommentteihin.

Ensinnäkin se on saman kokoinen riippumatta siitä, kuinka monta maksuun osallistuvaa henkeä kuuluu. Eli jos talouteen A kuuluu 10 miljonääriä, joutuisi jokainen maksamaan sen 17 euroa vuodessa. Sen sijaan yksin opiskelevalle tai kansaneläkkeen perusosaa saavalle yksinäiselle vanhukselle napsautetaan koko potti maksettavaksi. Ja jos ei maksa, alkaa ulosmittaus.

Reiluahan olisi sisällyttää Ylen kulut valtion budjettiin jolloin jokainen kansalainen myös silloin osallistuisi tuon yleispalveluvelvoitetta toteuttavan valtionyhtiön tukemiseen. Tuolloin vain se osa olisi oikeudenmukainen: se maksettaisiin normaalisti osana veroja, jolloin tulotaso vaikuttaisi siihen kuinka paljon Ylen kirstuun kilahtaa rahaa kultakin suomalaiselta.

Ylellä ei ole myöskään mitään mielenkiintoa ruuvata ”löysiä pois”: on toki muistettava vähemmistöryhmät ja julkisen tiedottamisen vaatimukset, mutta siltikin uskoisin että ohjelmatarjontaa olisi varaa supistaa. Aiemminkin tultiin toimeen kahdella Ylen TV-kanavalla, nykyään niitä on viisi (TV1, TV2, Teema, FST5 ja TV Finland). Myöskään mielestäni viisi prosenttia suomalaisista (suomenruotsalaiset) eivät tarvitse kahta valtakunnallista radiokanavaa (Extrem, Vega) emmekä me suomeapuhuvatkaan välttämättä niitä maakuntaradioita niinkään tarvitse – ja jos kysyntää on, miksei jokin yksityinenkin voisi kyseistä tointa hoitaa. Monia muitakin törsäilyjä Ylellä varmasti on, mutta en perehtynyt asiaan sen syvemmin kuin mm. Wikipedian artikkelia lukemalla.

Maksusta lisäksi puhutaan mediamaksuna, niinkuin se kattaisi kaikki – niin kaupalliset kuin Yleisradionkin – mediat, mikä ei pidä paikkaansa. Maksu tilitetään sataprosenttisesti Ylen kassaan, ja jokaisen pitää se maksaa, käyttipä Ylen palveluita tai ei. Nykyisessä järjestelmässä sentään on lupa valita TV:n katselun ja katselemattomuuden välillä, ja jos katsoo, myös maksaa. Itse en katso enkä maksa.

En usko että Ylellä on itselleni mitään tarjottavaa tällä hetkellä, ja vaikka Mikael Jungner tekisikin Ylestä houkuttelevan median itselleni, ei se missään nimessä omasta (tällä hetkellä opiskelija)tulostani melkein kahdensadan euron siivua ansaitse vuosittain.

Ja jos tälle tielle lähdetään, vaadin että Suomessa on otettava käyttöön myös tienkäyttömaksu: jokaiselle kansalaiselle pakollinen 200 euron lasku siitä riemusta, että valtion omistuksessa on teitä, jotka vaativat kunnossapitoa. Ja paljon muutakin valtion yrityksillä on omistuksessaan, joiden käytöstä ei vielä tarvitse erikseen maksaa jos ko. toimintoa ei käytä. Kaikille pakolliseksi erillismaksuksi siis myös: nestemaksu (Altia ja Alko), tietotekniikkamaksu (CSC Tieteellinen laskenta), kirjapainomaksu (Edita), viestintämaksu (Itella, Suomen Erillisverkot), energiamaksu (Motiva), valuuttamaksu (Rahapaja), viljamaksu (Viljava), Rahapelimaksu (Veikkaus) ja rautaliikennemaksu (VR). Ja sitten voitaisiin alkaa tutkia, miten rahoitetaan muutkin kuin täysin valtionyhtiöt (lista, FI-WP). Tuosta saataisiin köyhiltä sopivasti rahat pois että lakkaavat vikisemästä, sellainen 1500-2000€ vuosittain jokaiselta valtion kassaan erillisillä laskuilla. Sitten kelpaa isojen pamppujen hymyillä, kun ei mene montaa prosenttia omista veroista hukkaan, paskat siitä että ”tietyillä erityisryhmillä” tuo ”veroprosentti” nousee sinne 100% tuntumaan.

Toivottavasti ministeriössä ollaan hereillä ja kansalaisten mielipidettä kuunnellaan, kun tämä esitys tulee paperipinkassa vastaan. Jos nyt jostain syystä tuo menisikin läpi – mikä suomalaisen hälläväliäjoojoo-politiikan® tuntien on odotettavaa, tarvitaan masinointia ja tiettyä kansallishenkeä sortoa vastaan: jos kaikki taloudet kylmästi viskaavat Viestintäviraston laskun roskiin, en usko että valtio jaksaa jokaista 2,5 miljoonaa laskua ulosottoon laittaa.

Miksi suojaamattoman WLAN:in käyttö pitäisi sallia

Posted onLeave a comment

Oikeuden päätöksen mukaan on laitonta käyttää ”naapurin wlania” eli suojaamatonta langatonta verkkoa, joka sattuu kuulumaan omalle käyttöalueelle. Ymmärrän, että suojatun WLAN:in käyttö ilman lupaa pitäisi kieltää, mutta suojaamattoman yhteyden käytön kieltäminen ei vain omaan maalaisjärkeeni mahdu. Kerronpa vertauskuvallisesti, mitä tapahtuu.

A. Suojattu WLAN:

  1. Aapeli ei pääse Bertan pihaan, sillä portti on lukossa. Toki portin yli pääsisi, mutta se ei olisi hirveän laillista toimintaa enää. (Salattu yhteys)

B. Suojaamaton WLAN:

  1. Aapeli menee Bertan pihan – jota tässä yhteydessä siis ei ole aidattu – kautta Bertan talon ovelle (aloittaa yhdistämisen WLAN-verkkoon) ja koputtaa (lähettää DHCP-kyselyn).
  2. Bertta vastaa ”Sisään” (vastaa DHCP-kyselyyn verkon tiedoilla).
  3. Aapeli avaa oven ja menee sisään (ottaa verkon asetukset käyttöön).
  4. Keijo Keskusrikospoliisi tulee ja pidättää Aapelin sanoin ”Sinun olisi pitänyt tietää, että Bertta vastaa koputuksiin aina ’Sisään’, vaikka ei vieraita haluaisikaan. Tästä tuli nyt POLIISIASIA!”
  5. Aapeli istuu seuraavat 20 vuotta vankilassa miettimässä ”Mikä hel*etti tässä yhteiskunnassa on vikana?”.