Mennyttä ja tulevaa, osa 2013

Jou­lu on taas. Käyn tut­tuun ta­paan lä­pi, mi­tä tä­nä vuon­na ta­pah­tui, ja mi­tä en­si vuon­na pi­täi­si ta­pah­tua.

Kuva: mabu10: another christmas decoration. c bna 2.0

Niin alkaa vuosi 2013 olla lopuillaan, ja tapani mukaan (10, 11, 12) käyn tässä postauksessa läpi menneen vuoden antia vilkuillen kristallipallosta tulevaa.

Vuosi oli blogikirjoitteluni puolesta rauhallinen: tämä on vuoden kahdeskymmenes postaus. Syytän artikkelien vähäisyydestä enemmänkin oikean elämäni aktiivisuutta kuin puheenaiheiden puutetta: olen opiskellut ja paiskinut töitä täyspäiväisesti ilman kummoisia lepohetkiä.

Jotain olen sentään ehtinyt kirjoittaakin. Keväällä kirjoitin pakkosiirtymisestä miniläppäristä tablettiin, kesällä nettivakoilusta, syksyllä Kiakkovierasjuhla-viestiketjun paljastamasta poliisin mielivallasta, ja muutama päivä sitten japanin kirjoittamisesta Linuxilla. Muutamia muitakin kirjoituksenaiheita on vuoteen mahtunut. Postausten lisäksi olen jatkanut viime vuonna aloittamaani lyhyempien ajatusten jakoa Twitterissä ja Facebookissa − kannattaa seurata!

Miten kävi veikkausten?

Vuosi sitten veikkasin ostavani itselleni WiiU-konsolin. Näin ei ole käynyt kahdesta syystä: myyntihinta ei ole juurikaan laskenut (paitsi nyt ihan viime kuukausina), eikä konsolille oikein ole pelejäkään. Kunhan uusi Mario Kart ja Super Smash Bros julkaistaan, voi WiiU:n ostamisessa olla jotain järkeäkin.

Suomalaisilla suurilla operaattoreilla ei ole ollut tänäkään vuonna mitään intoa IPv6:een. Sen sijaan operaattori-NAT:in taakse mobiililiittymiä on ryhdytty hiljalleen siirtämään. Toivoa sopii, ettei sama ratkaisu ilmesty myös kiinteisiin liittymiin.

The Pirate Bay -sensuuri lienee edelleen voimassa alkuperäisen määräyksen mukaan. Itse en asiasta tiedä, sillä säädin aikanaan verkkoni kiertämään eston, ja toistaiseksi en ole huomannut muutosta saavutettavuudessa.

Entäs ensi vuonna?

Äkkiseltään tulee mieleen pari juttua:

Kilometrivero on herättänyt perustellusti tunteita monissa suomalaisissa. Ensi vuonna asiasta käytäneen vielä nykyistä enemmän ”keskustelua”: Ollila Crew’n hyväveliverkoston avulla liikkumisen seuraaminen murjotaan laiksi väkisin, oli kansa mitä mieltä tahansa.

Alkuvuonna Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite päässee eduskunnan käsiteltäväksi. Aloitetta tuskin sen suuremmin edes vilkaistaan, sillä kansalaisten kuuleminen ei näemmä kuulu demokraattisen yhteiskunnan toimintaan.

Tylsät tilastot

Tämä postaus mukaanluettuna blogissani on nyt 280 postausta. Tämän vuoden kirjoituksien top-5 luetuimmat:

  1. Tie miniläppäristä tablettiin (625)
  2. Oman .fi-domainin hankinta vie puoli tuntia ja 12 euroa (363)
  3. Kiakkovierasjuhla paljasti poliisin mielivallan (356)
  4. Mikä Netpostissa tarkemmin ottaen mättää (303)
  5. Yhteystyypin muuttuminen tuo jännitystä (213)

Tänä vuonna vierailuja itQ:n pääsivustolle on Analyticsin mukaan kertynyt hiukan vajaa 10 000. Suurin osa vierailijoista saapuu sivustolle Googlen hakukoneen kautta, mutta nykyään hakusanat eivät näy Analyticsille, joten en tiedä mitä on haettu. Jaksan kuitenkin uskoa, että täysiä robotteja tuosta määrästä ei ole kovinkaan moni, sillä noin 95 % kävijöistä on Suomesta.

Sitten vielä

Joulu kannattaa käyttää rauhoittumiseen ja lepoon. Itsekin olen jättänyt koulu- ja työasiat taka-alalle ainakin ensi viikkoon asti, ja suosittelen tätä niille, joilla tällainen mahdollisuus on.

Kaikki eivät joulua voi viettää kotonaan rauhassa: joukko palomiehiä, poliiseja ja erilaisia terveydenhuollon ammattilaisia työskentelee myös näin jouluna. Ei myöskään pidä unohtaa niitä, jotka pyörittävät erilaisia 24/7 -huoltoasemia ja vastaavia usein (lähestulkoon) yksinään.

Vietitpä jouluasi yksin tai yhdessä; töissä, kotona tai muualla, haluan toivottaa sinulle…

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014.
Riku Eskelinen
itQ.fi

Kiakkovierasjuhla paljasti poliisin mielivallan

Po­lii­si vaa­ti foo­ru­min käyt­tä­jien hen­ki­lö­tie­to­ja Po­lii­si­lain 36 § 1. mo­ment­tiin pe­rus­tuen. Pyyn­nön pal­jas­tu­mi­nen toi pu­heek­si vä­hän pu­hu­tun mut­ta pal­jon käy­te­tyn yk­si­tyis­ten tie­to­jen ke­räys­kei­non.

Ku­vas­ta on su­men­net­tu po­lii­si­mies­ten ni­met ja yh­teys­tie­dot hei­dän suo­jak­seen; tie­dot ovat näh­tä­vis­sä al­ku­pe­räi­ses­sä ku­vas­sa Punk in Fin­land -foo­ru­mil­la.

Kuva: Colocolo, Keskusrikospoliisi1

Lauan­taina 21. elokuuta kello 0.14 käyttäjä­nimi (a)-tiimi lähettää suoma­laiselle Punk in Finland -keskustelu­foorumille viestin. Viestissä hän kertoo Linnan juhlille kaavail­lusta vasta­tapahtu­masta:

Ajateltiin, että kun tärkeämmät ihmiset pitävät kekke­reitään
Tampere-talossa, voisi lähis­töllä pistää pystyyn omat kekkerit johon on
kuka tahansa terve­tullut ihon­väriin, kansalai­suuteen tai varal­li­suuteen
katso­matta.

Nähdään Näsi­linnan­kadulla puoli kuuden maissa. Kaikki
ovat terve­tulleita paitsi tiätty natsit ja fasistit. Toivotaan kanssa,
että tulet omana itsenäsi etkä esim. puolueen tai järjestön edus­tajana.

Elikkäs tiistaina 27.08. 2013 kello 17:30 tavataan Näsi­linnan­katu 22:ssa ja aletaan juonimaan porva­reitten pään­menoksi!

Seuraavan viikon aikana käyttäjät Mahnon heppa, lumbo, eipä vissii ja tiistai…murekepäivä vastaavat viesti­ketjuun lyhyin viestein. Sitten eräs foorumin yllä­pitäjistä, Colocolo, tiputtaa pommin:

Salassapitorikos tai ei, tää on mun mielestä liian paksua.
Keskusrikospoliisi vaatii Punk in Finland -keskustelufoorumin ylläpitoa
luovuttamaan tähän viestiketjuun postanneiden käyttäjien henkilö- ja
tunnistetiedot Pirkanmaan poliisilaitokselle.

Viestin ohessa on kuva Poliisin foorumin ylläpidolle lähettämästä tietopyynnöstä, joka on merkitty punaisin kirjaimin salassa pidettäväksi. Pienen pohdinnan jälkeen mediatkin heräsivät orastavaan uutisaiheeseen, ja soppa oli valmis.


Mutta mistä oikeastaan on kysymys? Poliisilaki määrittää Poliisin tehtäviä, velvollisuuksia ja oikeuksia, ja sen kolmas luku keskittyy tietojen saamiseen eri tavoin: esimerkiksi valeostoin, tarkkaillen, ja telekuuntelun avulla. Pyynnössä perusteeksi kerrottu 36. pykälän ensimmäinen momentti kuuluu:

Poliisilla on oikeus saada päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä
rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi tarvittavia tietoja yhteisön
jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai
työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden
estämättä. Poliisilla on sama oikeus saada 37 §:ssä tarkoitetussa
poliisitutkinnassa tarvittavia tietoja, jos tärkeä yleinen tai
yksityinen etu sitä vaatii.

Toisin kuin Pakkokeinolain mahdollistamia menetelmiä käytettäessä, ei tällaisen tiedonkeruun aloittamiseksi tarvita tuomioistuimen päätöstä, vaan poliisi voi lähetellä pyyntöjä itsenäisesti, vieläpä melko löyhin perustein. Koska pyynnöt ovat salaisia, on niiden määrää hankalaa arvioida. Helsingin Sanomien haastattelema pyynnön hakija, rikoskomisario Ari Luoto, kertoo pyyntöjen kuitenkin olevan ”normaalia poliisitoimintaa”.

Voisin kuvitella, että kynnys sille, että jokin asia on tärkeä yleinen tai yksityinen etu, on varsin matala: Kiakkovierasjuhlien osalta Tampere-talolla järjestettävä itsenäisyyspäivän vastaanotto riittänee hyvinkin syyksi tietopyynnölle. Pyyntöjä voi lähettää kenelle tahansa, niistä ei voi valittaa eikä kertoa muille, ja niihin on pakko vastata. Poliisilla puolestaan ei ole mitään velvollisuutta kertoa tietopyynnöstä kellekään koskaan; näin ollen pyynnön kohteet jäävät autuaan tietämättömiksi siitä, että heidän yksityiset tietonsa eivät olekaan enää niin yksityisiä.

Minä en siis voi mitenkään tietää, onko yksityisiä tietojani päätynyt Poliisin salaisiin arkistoihin, ja jos on, miten noita tietoja aiotaan käyttää nyt tai tulevaisuudessa. Voisiko esimerkiksi jokin huolimaton ajatus anonyymillä keskustelufoorumilla vuosia sitten estää minua saamasta aselupaa2?

Ongelma laajenee entisestään, kun ajatellaan ilmaisunvapautta: jos poliisi voi mielivaltaisesti pyytää nimimerkkien takana olevien henkilötietoja, on tulenaroista mutta laillisista3 asioista keskusteleminen vaikeaa. Pyynnön julkaissut Colocolo kertoo Tampereen ylioppilaslehti Aviisissa:

Sananvapauslaissa on määritelty yksityiskohtaisesti, miten viranomaisen
tulee toimia halutessaan selvittää anonyymien verkkokeskustelijoiden
henkilöllisyyksiä. Se, että poliisi voi poliisilakiin vedoten kävellä
mielivaltaisesti muun lainsäädännön yli, on mielestäni väärin. Tällaisia
viranomaiskäytäntöjä ei saisi olla olemassa[.]

Artikkelissa Colocolo toivoo Poliisilakia muutettavan sellaiseksi, ettei ”tällainen mielivaltainen toiminta [-] ole enää mahdollista”. Vaikka pyyntöön on helppo yhtyä, on lain muuttuminen varsin epätodennäköistä, ja toteutuessaankin hidasta, sillä muutoksia tarvittaisiin luultavasti myös Pakkokeinolakiin.

Colocolon temppu on kuitenkin vähintään hatunnoston arvoinen. Se, että tämä epäkohta on hetken aikaa kansakuntamme kollektiivisessa työmuistissa, on ensimmäinen askel kohti parempaa. Ehkä Poliisissakin havahdutaan tilanteeseen, ja luodaan tiukempia pelisääntöjä, ken tietää4?

Varsinainen postaus loppuu tähän. Alla pari lisähuomiota.

× × ×

Mitäs nyt tehdään?

Toistaiseksi elämme siis maassa, jossa poliisi kulkee yksityisyydensuojan ohituskaistaa, voiden vaatia keneltä tahansa mitä tahansa. Internet-keskustelujen osalta olen laatinut seuraavat suositukset, tavoitteena vähentää luovutuskelpoisen tiedon määrää ja heikentää sen laatua.

Ohjeet keskustelijalle

  1. Älä tallenna käyttäjäprofiiliisi tietoja, joista sinut voidaan tunnistaa (esim. sähköpostiosoite), vaikka tiedot eivät näkyisikään muille käyttäjille.
  2. Käytä eri käyttäjätunnuksia tai kirjoita anonyyminä.
  3. Käytä anonymisoivaa välityspalvelinta tai vastaavaa palvelua; esimerkiksi TOR:ia.

Ohjeet verkkopalvelun ylläpitäjälle

  1. Älä tallenna käyttäjästä kuin välttämättömät tiedot.
  2. Tallenna salasanasta (ja IP-osoitteesta) vain suolatut tiivisteet.
  3. Poista HTTP-pyyntöjen kirjaaminen (access-loki) käytöstä.

Se toinen momentti 

Poliisilain 36 § 1. momentti on vain kevyttä alkulämmittelyä ennen sitä seuraavaa 2. momenttia5, jos esimerkiksi Aamulehteä (ja sen haastattelemaa Itä-Suomen yliopiston informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilaista) on uskominen:

[–] momentin perusteella poliisi voi saada
palveluntarjoajalta verkkokeskustelijan sähköpostiosoitteen,
IP-osoitteen tai puhelinnumeron, joka ei löydy julkisesta luettelosta.
Tämä edellyttää sitä, että poliisi tarvitsee esimerkiksi yhteystietoa,
jotta se voi suorittaa poliisille kuuluvan tehtävän.

Mitään rikosepäilyä ei tarvita.

En halua mitenkään aliarvoida Voutilaisen ammattitaitoa tai osaamista, mutta pidän varsin epätodennäköisenä, että 2. momenttia käytettäisiin vastaavanlaisissa tilanteissa tiedonsaannin perusteena. Vaikkakin sen käytön edellytykset ovat jopa löyhemmät kuin 1. momentin vastaavat, ei sitä voi lähettää mielivaltaisesti kelle tahansa, vaan ainoastaan teleyritykselle tai yhteisötilaajalle. Esimerkiksi keskustelufoorumi ei ole kumpaakaan.

Toki pyyntö voitaisiin lähettää foorumin alustan palveluntarjoajalle, joka puolestaan voidaan nähdä eräänlaisena teleyrityksenä. Tämän hosting-firman puitteet tietojen keräämiseen ovat kuitenkin rajoittuneemmat kuin palvelimen tilaajalla. Näin ollen en jaksa uskoa, että 2. momenttiin perustuvia tietopyyntöjä lähetettäisiin keskustelufoorumeille juurikaan − muita käyttöjä tuollaisille pyynnöille toki on olemassa.


1) Mitä ihmettä tällaiseen pitäisi edes kirjoittaa kuvalähteeksi?
2) Poliisille tiedoksi: ensinnäkään en usko ikinä hankkivani pyssyä itselleni, toisekseen en kirjoittele ”vaarallisia” ajatuksia siten, että minua voitaisiin niistä tunnistaa (esim. TOR ja kirjoituksenvääristäjät ovat avuksi).
3) On myös laittomia tapoja ilmaista itseään: esimerkiksi en saa postata lapsipornoa edes poliittisena kannanottona. Aivan oma lukunsa on organisoitu keskustelu kopiosuojauksen kiertämisestä − laitonta sekin.
4) Olisi hyvä, jos esim. Poliisihallituksesta joku jonkunlaisen lausuman yleisölle antaisi.
5) Joo-o, ykkösen jälkeen tulee kakkonen. 

Mennyttä ja tulevaa, osa 2012

Jou­lu on taas, jo­ten on ai­ka ve­tää hen­keä ja käy­dä vä­hän lä­pi ku­lu­nut­ta vuot­ta. Pal­jon on sat­tu­nut ja ta­pah­tu­nut.
Kuva: Openclipart

Taas on yksi vuosi käymässä vähiin, ja parilta edellisvuodelta tuttuun tapaan vedän hiukan vuotta yhteen. Tänäkin vuonna on paljon kirjoittamisen arvoista tapahtunut, mutta vain murto-osaan niistä olen ottanut blogissani kantaa: tämä on vuoden 62. kirjoitus. Lyhyempiä mietteitäni ja linkkivinkkejä olen tänä vuonna alkanut julkaista myös Twitter- ja Facebook-tileiltäni.

Vuosi sitten ennustin kirjoittavani tänä vuonna…

— siitä, miten Raspberry Pi -tietokone mullistaa elämiä, miten meillä ja
maailmalla rajoitetaan sananvapautta erilaisin tekopyhin keinoin ja
miten suuryritykset käyttävät asemaansa väärin. Mahtuneepa vuoteen
todennäköisesti muitakin uutiskommentteja, arvosteluja ja kertomuksia
elävästä elämästä.

On selvää, että Raspberry Pi on blogissani vuoden hehkutetuin laite: kirjoitin siitä tänä vuonna 19 artikkelia, eikä siinä − aika mullistava vehjehän se on. Nykyään haluaisin kovasti päästä kokeilemaan Nintendon uutta Wii U -konsolia, mutta EU- ja Suomi-veroineen1 se on sen verran tyyris vehje, että pukinkontista sitä ei löydy.

Tekijänoikeusmafian toiminta on tänäkin vuonna herättänyt minussa (kuten myös maailmalla) suuria, lähinnä negatiivisia, tunteita. Vuoden alkupuoliskolla operaattorit, Elisa etunenässä, aloittivat asiakkaidensa The Pirate Bay -sivustolle pääsyn estämisen. Tutkin asiaa, ja kirjoitin estojen kiertämiseen ohjeen sekä päivityksen siihen. Nyt kerään lukijakyselyllä muiden kokemuksia estosta, ja entistä parempaa ohjetta sopii odottaa julkaistavaksi helmikuun aikana.

Eniten TTVK:n ja kumppanien toiminnassa suuren yleisön huomiota herätti marraskuinen Chisugate, jossa pikkutyttö latasi tietokoneelleen vahingossa Chisun CD:n torrent-ohjelmalla, ja vajaata vuotta myöhemmin poliisit tulivat hakemaan tytön läppärin. Tapaus herätti paljon kaipaamaani julkista keskustelua nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön ja sen valvonnan järkevyydestä, mutta valitettavasti keskustelu käytännössä kuivui kasaan tytön isän ja TTVK:n tehtyä sovinnon 300 euron hintaan.

Maailman tapahtumien kommentoinnin lisäksi kirjoitin muutaman ohjeen: muun muassa vaiheet rikkinäisen Ubuntun tiedostojen kopiointiin ja uudelleenasennukseen, lunttilapun Linux-päätteeseen ja ohjeen nyttemmin korjatulta Java-haavoittuvuudelta suojautumiseen.

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä

Kulunut vuosi on ollut minulle henkilökohtaisestikin varsin mielenkiintoinen: aloitin syksyllä tietojärjestelmätieteen opiskelun Jyväskylän yliopistossa, ja tekemistä ainakin on riittänyt.

Vuosi sitten kirjoitin tyytymättömyydestäni Ubuntua hallinnoivan Canonicalin tapaan kehittää jakelua, ja väläytin silloin Debiania tulevaisuuden jakeluvalinnakseni. Tänä vuonna Debian on ollut se jakelu, jota kavereille suositellaan. Lisäksi se on ensisijainen käyttöjärjestelmä niin työpöytäkoneessani (Fukushimassa) kuin miniläppärissäni (Eee:ssä). Molemmissa käytössä on vakaa squeeze-versio, ja tyytyväinen voin sanoa olevani.

Kurkistetaanpa kristallipalloon

Koska maailmanloppu jäi tulematta, kirjoitteluni jatkuu myös ensi vuonna. Tällä hetkellä vuosi 2013 vaikuttaa aika normaalilta IT-näkökulmasta. Jos suinkin saan jostain tarpeeksi kultaa kerättyä (ja hintojen laskettua järkevälle tasolle), koitan hankkia Wii U -konsolin itseäni viihdyttämään. Toinen ensi vuoden kiinnostuksen kohde pelaamisen suhteen on, miten Valve lähtee Linux-Steamiaan oikein pyörittämään.

Toivon todella, että tulevana vuonna suomalaiset Internet-operaattorit vihdoin tajuavat, että IPv4 ja IPv6 -osoitteet eivät ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Toisaalta pelkään, että ISP:t haluavat väkisin pitää kiinni perinteistään, ja antavat joka liittymälle korkeintaan viisi IPv6-osoitetta − valtavasta poolista satunnaisesti valittuja tietenkin. Mitään kokonaisia (tai varsinkaan staattisia) /64-aliverkkoja on turha toivoa ainakaan ilman lisämaksuja.

Mutta miten käy TPB-sensuurin? Vahva veikkaukseni on, että estoa jatketaan loputtomasti, mutta sen teho ennen pitkää heikkenee (näin on jo alkanut käydä). Todennäköistä on, että TO-mafia alkaa vaatia samanlaisia estoja myös moniin muihinkin palveluihin, jotka tuomioistuin luonnollisesti määrää tarkemmin tutkimatta.

Blogissani muutosten vuosi

Vakituisten lukijoideni silmiin eniten pistänyt muutos lienee se, kun kesäkuussa päätin hankkia blogilleni oman .fi -verkko-osoitteen. Hämmästyin suunnattomasti, kun itq.fi-osoite ei ollut kenellekään kelvannut, joten varasin sen. Uuden osoitteen myötä blogi vaihtoi nimensä Linux&IT:stä lyhyempään itQ:un (lausutaan itgu). Samalla loin lähinnä omaa tviittailuani varten blogipostausten osoitteet lyhentävän s.itq.fi -linkinlyhennyspalvelun.

Nimenmuutos on kuitenkin pientä siihen verrattuna, millaisen vastaanoton blogini tänä vuonna on saanut: kun vuosi sitten kirjoitin, että blogiani oli luettu koko sen olemassaoloaikana (silloin vajaa 4 vuotta) 5800 kertaa, on luku kirjoitushetkellä käsittämättömät yli 26 000! Pelkästään tänä vuonna blogiini on siis tultu nelisen kertaa useammin kuin neljän edellisvuoden aikana yhteensä. Kiitos siitä.

Myönnettävä on, että lukukerrat painottuvat kovasti tietyille, tänä vuonna julkaisemilleni, artikkeleille. Alla nykyinen kaikkien aikojen top-5 (sulkeissa käyntimäärä koko olemassaoloajalta):

  1. TPB myös Soneran ja DNA:n estolistoille, kostoksi kierto-ohjeita (2500)
  2. TPB-esto: millainen se on ja miten se kierretään (1700)
  3. Jäitkö ilman Raspia? Toimi näin (1700)
  4. Raspberry Pi hyppysissä (900)
  5. Vattenfall soitti (500)

Kesäkuussa ryhdyin myös käyttämään Googlen Analytics -palvelua. Palvelu tarjoaa jossain määrin tarkempia tietoja sivustoni kävijöistä2, mutta syy käyttöönotolle oli Blogger-alustan tilastojen aikaikkunan kehnot vaihtoehdot. Toki palvelu tarjoaa myös hiukan uusia (ja vanhoja) tilastotietoja, joista muutamia tässä (kesäkuun alusta saakka):

  • Blogiani luettiin eniten Helsingissä (29 % käynneistä). Toisena Tampere (9 %), ja kolmantena Oulu (6 %).
  • Valtaosa (85 %) kävijöistä tuli blogiini ensimmäistä kertaa, mutta ihan kunnioitettava osa lukijoistani oli siis käynyt ennenkin.
  • Suosituin selain oli Firefox (40 %), ja heti kannoilla Chrome (33 %). Kolmantena olevalla IE:llä on valitettavasti jopa 11 % osuus.
  • Windows oli suosituin käyttöjärjestelmä (76 %). Linuxilla oli 9 %, ja OSX:llä 7 % osuus.
  • Mobiililaitteita (puhelimia ja tabletteja) käytti 8 % lukijoista. Tuosta kakusta Androidilla on 50 % osuus, IOS:llä 44 prosenttia. Windows Phone ja Symbian jakoivat loput mobiilikäyttäjät.
  • Hakukoneiden kautta palveluun saapui 81 % kävijöistä. Näistä Googlea käytti 99 %.

Lopuksi

Tietotekniikka on kiinteä osa nykyaikaista elämää, ja tänäkin jouluna monet varmasti löytävät kuusen alta kovan paketin, jonka sisällä on jonkinsorttinen elektroninen vempain: tabletti, kännykkä, pelikonsoli, Bluray-soitin tai muuta vastaavaa. Ja mukavaahan uusilla vempeleillä leikkiminen on.

Myös meillä Suomessa on kuitenkin sellaisiakin ihmisiä, jotka viettävät jouluaan olosuhteiden pakosta ilman kuusta, minkäänlaisista lahjoista puhumattakaan. Näin joulun aikaan − ja toki muulloinkin − kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään, onko joulun idea se, että annetaan ja vastaanotetaan kalliita lahjoja, vai jokin muu. Johtopäätökset jääkööt jokaisen omaan harkintaan.

Nauttikoon kukin kuitenkin joulusta3 ja myös alkavasta vuodesta. Ensi vuonna itQ jatkuu. YouTuben Rewind 2012 -videon kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tämän vuoden osalta:


1) Ihan oikeasti: jos Wikipedian mukaan Wii U:n Premium-mallin suositusmyyntihinta Jenkeissä on 349,99 dollaria (263,60 EUR), niin miten ihmeessä Euro-hinta on 349,99 euroa (464,70 USD)? Ja koska Suomen on oltava tässäkin maailman kallein maa[lähde?], myyvät täkäläiset puljut konsolia kohtuulliseen 400 euron hintaan.
2) Ei mitään sellaista, mistä yksittäinen käyttäjä voitaisiin tunnistaa, vaan ihan tilastotietoja.
3) Jos joulu (eli talvijuhla) todella aiheuttaa ongelmia, kannattaa pipoa ruuvata pykälä löysemmälle.

Saako tästä edes puhua?

Joi­ta­kin mus­li­me­ja vi­has­tut­ta­nut trai­le­ri In­no­cence of Mus­lims -vi­de­os­ta on ke­rän­nyt lä­hes 4 mil­joo­naa kat­se­lu­ker­taa ja ka­sa­päin dis­like-ää­niä. Va­li­tet­ta­vas­ti reak­tiot ei­vät ole jää­neet You­tuben peuk­ku­jen pai­ne­luun.
Kuva: Kuvakaappaus elokuvan Youtube-trailerista.

Jo jonkin aikaa arabimaissa on pidetty kovaa äläkkää Innocence of Muslims -elokuvasta, jonka Youtubessa jaellussa trailerissa pilkataan islamin profeetta Muhammadia niin, että joku voisi vetää herneen nenäänsä. Ja vähän enemmänkin – tähän mennessä kahakoissa on saanut surmansa 39, ja loukkaantuneitakin on yli 400 (Wikipedian mukaan).

Ajattelin antaa alkukuohahduksen laantua, ennen kuin lähden asiaa käsittelemään, sillä muuten tulee helposti provosoiduttua ja provosoitua. Kun nyt pöly alkaa vähitellen laskeutua, on asiaa helpompi ja turvallisempikin käsitellä sananvapauden näkökulmasta.

On ihan ymmärrettävää, että ihminen loukkaantuu ja suuttuu, kun jotain hänen pyhänä pitämäänsä ruvetaan pilkkaamaan. On kuitenkin käsittämätöntä, minkälaiset mittasuhteet tällainen amatööritasoinen video on saanut. Kun ihmisiä kuolee ja loukkaantuu, on jollakulla varmasti lähtenyt mopo käsistä: väkivalta ja vihanpito tiettyjä kansalaisia tai kokonaisia valtioita kohtaan ei ole ensinnäkään missään suhteessa aiheutettuun mielipahaan nähden, olkoonkin että Muhammed on muslimeille nk. ”iso juttu”. Toisekseen tällainen ”länsimaat on perseestä, koska Muhammedia pilkkaava video” -ajattelu on epäloogista, onhan taustalla salanimellä esiintyvä yksittäinen ohjaaja.

En sano, etteikö muslimeilla olisi täysi oikeus pahoittaa mielensä – kuten sanottu, suuttuminen on aivan hyväksyttävä reaktio. Sen sijaan se tapa, millä jotkut tätä ärtymystään purkavat, ei ole hyväksyttävää. Oikea tapa olisi vaikkapa kirjoitella kitkeriä blogipostauksia, tai painaa dislike-painiketta Youtube-videolle.

Jotkut vaativat myös länsimailta, käytännössä siis Yhdysvalloilta, anteeksipyyntöä videon aiheuttamasta mielipahasta. Tällaisissakin vaatimuksissa ollaan väärillä jäljillä: video ei varmasti1 edusta minkään maan virallista diplomaattista linjaa. On niinikään kohtuutonta vaatia videota poistettavaksi, koska siitä voi joku pahoittaa mielensä.

Sananvapaus on paitsi vapautta ilmaista sellaisia asioita, joista kaikki ovat samaa mieltä, myös vapautta ilmaista asioita, jotka aiheuttavat yksille nauru-, toisille itku- ja kolmansille raivokohtauksia. Jari Tervo kirjoitti osuvasti Ylen uutisblogissa:

Demokraattisisissa yhteiskunnissa vallitsee sananvapaus ja itsensä munaaminen on täysin sallittua.

Historia tuppaa toistamaan itseään, eikä tämäkään insidentti ollut ensimmäinen laatuaan: esimerkiksi Jyllands-Postenin Muhammad-pilapiirroskohu on varmasti monilla vielä hyvin muistissa. Valitettavasti on myös niin, että tällekin kohulle saadaan ennen pitkää seuraaja. Sitten taas sattuu ja tapahtuu, yleensä enemmän ensimmäistä.

Syynä valitettaviin tapahtumiin voidaan nähdä vaikkapa arabi- ja länsimaiden erot ajattelun- ja ilmaisunvapaudessa: siinä missä me suomalaiset voimme julistaa ajatuksiamme lähes vapaasti, ei monissa arabimaissa moisia etuoikeuksia ole. Siksi rajatun ajattelun maassa asuvan voi olla vaikea ymmärtää, että länsimaissa kuka tahansa saa tehdä itsestään pellen halutessaan ilman valtion tukea.

Vaikka kehitystä on tapahtunut, on vielä paljon tehtävää sen eteen, että kaikkialla maailmassa yksilöllä olisi edes välttävä oikeus puhua suunsa puhtaaksi aatteistaan tai mielikuvituksensa likaisuudesta huolimatta. Uskoisin tällaisen edistyksen olevan kaikki, mitä levottomuuksien välttämiseen tarvittaisiin.

Vaikka monilla Keski-Idän mailla onkin vielä paljon matkaa sananvapauteen, ei meillä länsimaissakaan aina oikeaan suuntaan mennä. Esimerkiksi Ranskassa mielen osoittaminen Innocence of Muslims -videota vastaan on kielletty (Iltalehti). Juuri ajatuksien tukahduttaminen johtaa erilaisiin ääri-ilmiöihin, joten rauhalliseen mielensä osoittamiseen pitäisi päinvastoin kannustaa.

Kaikesta huolimatta jaksan uskoa, että pääsen näkemään sen päivän, kun Muhammedin julkinen pilkkaaminen ei johda kenenkään loukkaantumiseen kuin korkeintaan henkisellä tasolla.

Disclaimer: Ymmärrän varsin hyvin, että väkivaltaisuuksiin ryhtyneet henkilöt ovat vain marginaalinen osuus koko maailman muslimiväestöstä, ja että suurin osa muslimeista osaa käyttäytyä. Jos kuvittelit minun tarkoittavan jotain muuta, olit väärässä. En tässä myöskään halua lähteä ruotimaan kenenkään henkilökohtaista uskoa, tai sitä miten kunkin pitäisi uskontoaan seuratakseen elää.
1) Ok, en ole fact-checkannut tätä, mutta vahva mutu väittää näin.

Nimetön keskustelu ei ole lähtökohtaisesti pahasta

Oi­­kei­­ta ni­­mi­ä vaa­di­­taan verk­ko­kes­kus­te­lun hil­lit­se­mi­sek­si ai­ka ajoin. Täl­lä ker­­taa asi­al­la on ETNO. En edel­leen­kään hy­väk­sy kes­kus­te­lun ra­joit­ta­mis­ta mil­lään ta­val­la.
Kuva: REL Waldman: Quiet
CC-By-SA 2.0

Monesti mielipiteellistä hajontaa aiheuttavat asiat nousevat uudelleen pintaan aika ajoin – ja ihan hyvä niin, jotta keskustelu pysyy vireillä mutta että aihe ei kulu liikaa. Eräs tällainen tasaisin väliajoin keskustelua aiheuttava teema on anonyymit verkkokeskustelut.

Kirjoitin aiheesta (Yksityisyys ei kuulu 2000-luvulle) aiemmin noin neljä vuotta sitten, heinäkuussa 2008, kun silloinen Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Pekka Hyvärinen kertoi haluavansa oikeat nimet verkkokeskusteluihin. Nyt Tamperelainen uutisoi Sisäasiainministeriön Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) valmistelemasta kannanotosta, jossa haluttaisiin kieltää nimimerkkien käyttö ”ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla”.

[ETNO:a] vetävän kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan oikeilla nimillä käytävä nettikeskustelu ehkäisisi tehokkaasti niin sanottujen vihapuheiden leviämistä. – –
– Anonyymiys on ongelma. Verkkokeskusteluissa on nyt liikaa vihaa, aggressiivisuutta ja rasismia.

On varmasti totta, että kun oman nimen liittäminen ajatuksiin on vapaaehtoista, ne voivat muodostua vähemmän Virallista Mielipidettä™ vastaaviksi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että myös vähemmän mukavankuuloiset mielipiteet saa kertoa. Suhdettani vihapuheisiin ja koko vihapuhe-termin epämääräisyyttä käsittelin tarkemmin viime vuoden elokuussa (Pahat sanat eivät oikeuta sananvapauden rajoittamiseen1).

Uutisessa kerrotaan Viljasen pelkäävän, että ”verkkokeskustelun aggressiivisuus kaventaa yhteiskunnallista
keskustelua, kun osa ryhmistä ei enää viitsi tai uskalla lähteä siihen
mukaan”. Toisaalta, jos oikealla nimellä esiintyminen olisi pakollista, jäisivät monet muutkin kuin ”vihakirjoitukset” kirjoittamatta: voisiko esimerkiksi poliisi omalla nimellään kertoa kannattavansa marihuanan laillistamista?

En myöskään usko, että omalla nimellään esiintymisen ”pakottaminen” poistaisi tai edes merkittävästi vähentäisi keskustelun aggressiivisuutta. Syitä ovat:

  • Aggressiiviset keskustelut ja vihakirjoitukset ovat muutenkin selvästi marginaalinen osuus verkkokeskusteluista.
  • Jos vahvaa tunnistautumista vaaditaan, keskustelu siirtyy muualle. Jos tunnistautumista ei vaadita, on koko idea turha.
  • Suomessa on toimivat mekanismit oikeasti rikollisen vihakirjoituksen kitkemiseen, ja yhteistyö palveluntarjoajien ja poliisin välillä toimii hyvin.

Uutisen lopussa Viljanen kuitenkin lähtee syyttämään oikeastaan koko Internetiä – oikein vihakirjoittajan elkein:

– Yksinäiset sudet löytävät verkosta toisensa liian helposti ja
saavat suhteettoman suuren näkyvyyden. Uudenlainen yhteisöllisyys on
suuri riski. Jokelalainen kouluampuja ei olisi päässyt keskustelemaan
amerikkalaisen murhamiehen kanssa ilman internettiä.

Haluaisiko Viljanen sitten sulkea Internetin? Pohjois-Koreassa ja Kiinassa Internetiä ei voi käyttää vapaasti, jos lainkaan. Ja heillähän asiat ovat oikein hyvin, eikös vain?2

Tuntuukin vähän siltä, että ETNO haluaisi tässä enemmänkin raivata tietä ”tiettyjen keskusteluaiheiden” ja ”tiettyjen mielipiteiden” kieltämiselle – ihan hieno pelinavaus siinä mielessä. Varsinainen kannanotto julkaistaan toukokuussa, mutta jos Viljasen lausunnoista voi jotain johtopäätöksiä vetää, on kannanotto itsessään kuin sokaton kranaatti.

1) Jep, otsikossa on kirjoitusvirhe, sen pitäisi oikeasti olla Pahat sanat eivät oikeuta sananvapauden rajoittamista, mutta en viitsi korjata vanhaa otsikkoa tämän postauksen takia. 
2) Tämä kappale oli vähän sellainen vastaveto tuolle Viljasen kommentille. Älä ota turhan vakavasti.