Miksu ja EV-videovuokraamon kirous

Mik­sun (ni­mi muu­tet­tu) vii­kon­lo­pun pi­la­si keh­no ko­ke­mus Eli­sa Viih­tees­tä: Elo­ku­va jäi kat­so­mat­ta Eli­san ka­pa­si­teet­ti­on­gel­mien ta­kia, ei­kä asia­kas­pal­ve­lu­ko­ke­mus­kaan ol­lut pa­ras mah­dol­li­nen.

Ku­va: Ri­ku Es­ke­li­nen: Kau­ko – Vi­ri­tys­ku­va. c ba 3.0

Kerron todellisen4 tarinan todellisesta henkilöstä, jonka nimellä ei ole merkitystä, mutta kutsuttakoon häntä selvyyden vuoksi Miksuksi1. Miksulla on kotiinsa tilattuna Elisa Viihde kaapelimodeemissa, ja hän maksaa palvelustaan 39 euroa 90 senttiä kuukausittain. Hinnalla saa muun muassa Internet-yhteyden 100Mbps/5Mbps -nopeudella.

Eräänä lauantai-iltana11 Miksu päätti viihdyttää itseään katsomalla elokuvan. Koska hänen Elisa Viihteensä sisältää markkinointimateriaalin mukaan digitaalisen videovuokraamon, jonka ”[v]alikoimassa on sekä uutuuselokuvia että klassikoita – ja kattavin valikoima tarjolla olevia kotimaisia elokuvia”, hän päättää selata sen tarjontaa. Pian hän – trailereita katseltuaan – löytääkin mieleisensä elokuvan, vieläpä HD-tasoisena.

Kuuden euron hinta hiukan hirvittää, mutta onhan Miksulla muutama ”vapaalippu” videovuokraamoon. Siispä 100 % alennus käyttöön, ja oma.elisa.fi:stä luntattua PIN1-koodia digiboksiin näpyttelemään. Jes! Helppoa ja mukavaa. Leffa lähtee pyörim… mitä?!

Jo elokuvan tuottajien ja julkaisijoiden tunnuksia katsellessa kuva ja pätkivät, ja Miksulla on vahva arvaus miksi: tiedonsiirtonopeus ei riitä HD-materiaalin siirtoon Internetistä Miksun harmaaseen Netgem-digiboksiin, vaikka boksi yrittääkin kaikkensa puskuroidakseen tarpeeksi dataa vaatimattomaan välimuistiinsa. Kun ei pysty, niin ei pysty.

”Onko vika minussa, digiboksissa, lähiverkossani, modeemissa vai Elisan verkossa?” Miksu pohtii. Miksu on kuitenkin – ainakin omasta mielestään – fiksu kaveri, varsinkin tietotekniikan saralla. Hänen lähiverkkonsakin on näin ollen varsin laadukas. Digiboksi ja kaapelimodeemi ovat Elisan laitteita, mutta Miksu on nähnyt niiden toimivan paremminkin. Varmuuden vuoksi Miksu uudelleenkäynnistää digiboksinsa ja modeeminsa, ja varmistaa, ettei reititinkään ole tukossa. Ei auta. Todella suurella todennäköisyydellä ongelma liittyykin siis Elisan tarjoamaan Internet-yhteyteen tai videovuokraamoon itseensä.

Miksu testaa yhteytensä nopeuden suositulla speedtest.net -palvelulla, joka antaakin karuja lukemia: Nopeus Internetistä Miksun työpöytäkoneelle ei ole suinkaan mainostettu sata megabittiä sekunnissa, vaan juuri ja juuri kymmenesosa siitä. Hän epäilee, ettei 10 Mbps -nopeus riitä HD-tasoisen elokuvan siirtoon. Elokuvanhimo on kova, ja popkornitkin valmiina, joten Miksu on valmis kokeilemaan toista tapaa: vuokraamalla SD-tasoisen2 version samasta elokuvasta ei ehkä saisi kaikkea irti hänen kotiteatteristaan, mutta näkisipä sentään elokuvan. Viimeinen vapaalippu kuluu, elokuva tulee vuokratuksi ja Play-nappi painuu pohjaan.

Elokuvan alkutunnukset pyörivät, äänet kuuluvat, ja Miksu ottaa hyvän löhöasennon sohvallaan. Elokuva vaikuttaa hauskalta. Sitten ääni pätkäisee. Hetken päästä kuva jähmettyy sekunneiksi, ja äänet katoavat. Ääntä ja liikettä tapahtuu sen jälkeen vain sohvan puolella Miksun repiessä hiuksiaan ja kiroillessaan kovaan ääneen. Mielessä käy jopa elokuvan lataaminen The Pirate Baystä3, mutta Miksu tyytyy digiboksille sadatteluun ja telkkarin sulkemiseen. Viikonloppu − kuten myös nyt jo jäähtynyt popkornikeko − on pilalla.

Maanantaina, Elisan puhelinasiakaspalvelun viikonloppuvapaaltaan auetessa, Miksu soittaa hänelle entuudestaan valitettavan tuttuun 050 950 500 -numeroon. Viitisen minuuttia kuluu jonotusmusiikkia kuunnellessa, jonka jälkeen nuoren kuuloinen ääni vastaa: ”Elisa asiakaspalvelu, miten voin auttaa?”. Miksun esitettyä asiansa ja turhautumisensa, asiakaspalvelija pahoittelee asiaa ja tarjoaa lohdutukseksi kahta uutta − kolme kuukautta voimassaolevaa − vapaalippua Viihteen videovuokraamoon. Miksu pohtii ääneen, miten voisi oikein käyttää hyvityksen, kun kerran videovuokraamo ei toimi. Tämä kysymys jää ilmaan leijumaan asiakaspalveluhenkilön siirtyessä jo seuraavaan asiaan.

Seuraavana asiakaspalveluhenkilö haluaa tietää lisää ongelman tyypistä. Miksu kertoo juurta jaksain5, että Internet-yhteys on varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin paljon hitaampi kuin se 100 megabittiä sekunnissa, jolla palvelua hänelle aikoinaan kaupiteltiin. Hän kertoo epäilevänsä, että syynä ovat Elisan kapasiteettiongelmat alueella − toisin sanoen jossain kohtaa Elisan kaapeleita yhteys on niin paljon ylibuukattu6, ettei operaattori pysty tarjoamaan palvelua kohtuullisella laadulla. Sympaattinen asiakaspalvelija lupaa kirjata asiasta vikailmoituksen, ja kertoo operaattorin kertovan tekstiviesteitse, kun ongelma on korjattu.

Miksun epäilykset saivat siis vahvistuksen: Elisan verkko on liian ruuhkainen. Enempää ei asiakaspalvelija osaa auttaa eikä Miksu vaatia, joten puhelu päätetään kiitoksiin ja heippoihin. Puhelun jälkeen Miksu ei ole oikeastaan yhtään viisaampi kuin ennen puhelua, mutta ainakin Elisa on nyt tietoinen ongelmasta. ”Laiha lohtu”, hän toteaa.

Parikymmentä minuuttia puhelusta Miksun puhelin soi, ja näytöllä loistaa 09-alkuinen numero. Soittaja on − kuten arvata saattaa − Elisan asiakaspalvelija, todennäköisesti vieläpä sama henkilö jonka kanssa Miksu aiemmin puhui. Asiakaspalvelija kertoo, että kerrottuaan asiasta eteenpäin hän oli saanut tietää, ettei kyseessä ole oikeastaan vika ensinkään: eihän mikään laite fyysisesti ole rikki. Sen sijaan Miksun alueella oleva häiriö on operaattorilla tiedossa, ja siihen on suunniteltu parannusta ensi vuodelle. Tarkempaa aika-arviota ei soittaja osannut kertoa.

Miksun tekisi mieli sanoa kaikenlaista, mutta koska hän on tullut siihen johtopäätökseen, ettei asiakaspalvelijalla ole mahdollisuuksia häntä tämän pidemmälle auttaa, tyytyy hän kiittämään asiakaspalvelijaa edes näistä tiedonrippeistä.

”Miten niin ei ole vika, vaan häiriö?” Miksu aiheellisesti pohtii puhelun jälkeen. Kuluttajan näkökulmasta ei ole merkitystä, toimiiko palvelu huonosti siksi, että Elisalla ei ole tarpeeksi paksua bittiletkua, vaiko siksi, että Videovuokraamokone on ratkennut liitoksistaan. Kun ei toimi, niin ei toimi.

Toinen mieltä kalvava asia on epämääräinen korjausaikataulu. Mahtaako vika korjaantua heti tammikuun alussa, vai kenties vasta vuoden päästä? Mitä käy hänen saamilleen ”leffalipuille”? Pitäisikö hänen soittaa Elisalle ja reklamoida laskustaan − näin hän on joutunut aiemmin toimimaan niin ikään Elisan kapasiteettiongelmien tähden − vai odotella josko asia korjaantuisi itsellään?

Kuin kirsikkana kakun päällä7 Elisan automaatti lähettää tekstiviestin, jossa Miksua pyydetään arvioimaan saamansa palvelun laatua. Kovin mairittelevia arvioita ei Elisa suoriutumisestaan saanut, vaikkei syy tämän nimenomaisen asiakaspalvelijan ollutkaan.

Pitäisikö Miksun sitten vaihtaa operaattoria − onhan hänen Viihteensä määräaikaisuuskin jo päättynyt? Ehkä kannattaisi, mutta hän ei halua palata takaisin ADSL-laajakaistaan eikä varsinkaan hankkia kotiinsa mitään mobiilia laajakaistaa. Jos kaapelissa haluaa pysyä, on operaattorina väkisinkin Elisa, ja sen tarjonnasta Viihde on selvästi hinta/laatu -suhteeltaan paras.

Mutta vaikka kaapelissa olisikin kilpailua, ei Miksu vaihtaisi siltikään. Seurattuaan muiden Internet-operaattorien toimintaa niin palvelullisella kuin eettiselläkin kentällä hän on saanut huomata Elisan olevan ”laadullisine poikkeamineenkin” kilpailijoita valovuosia8 edellä. Se ei tietenkään oikeuta Elisaa kohtelemaan maksavia asiakkaitaan kuin roskaa, ja Miksu odottaakin, että operaattori hoitaa tämänkin ongelman pikaisesti kuntoon.

Miksun kaltaiset, teknistä tuntemusta omaavat9 ”hankalat asiakkaat” ovat Elisalle tärkeitä, sillä he ovat niitä ihmisiä, joiden hihoihin sukulaiset, ystävät ja välillä puolitututkin takertuvat halutessaan tietää ”mimmonen netti mun pitäis tilata ja mistä”. Jos vastauksen halutaan olevan ”Ota Elisa Viihde, se mullakin on ja on tosi hyvä”, ei tämän kertomuksen mukaista tapahtumaketjua pitäisi päästä tapahtumaan.

Joten Elisa, pidä miksut tyytyväisinä tekemällä Viihteestä kunnolla toimiva. Panostus maksaa itsensä varmasti10 takaisin.


1) Nimen valitsin päänsisäisellä pseudosatunnaisuusgeneraattorilla. En tietääkseni tunne ketään Mika-Anteroa tai muitakaan, jolla tuollainen lempi- tai varsinainen nimi voisi olla. Jos olet Miksu, ja tuntuu pahalta, ota yhteyttä niin keksin uuden nimen.
2) Vastaa kuvanlaadultaan karkeasti DVD-tasoista elokuvaa, siinä missä HD-elokuva vastaa Bluray-tasoa.
3) TPB:n ”eston” Miksu kiersi samana päivänä kun se tuli voimaan, ihan vain kiusallaan.
4) Tarinankerronnallisista syistä olen muuttanut muutamia pikkuseikkoja. Esimerkiksi Miksu ei oikeasti lämmittänyt popkorneja.
5) Vai ”juurta jaksaen”?
6) Esimerkiksi lentoliikenteen ylibuukkaukseen vertaaminen on ihan hyvä, mutta harhaanjohtava esimerkki. Paremmin tilannetta kuvaisi tilanne, jossa lentoyhtiö ei kieltäytyisi ottamasta 200-paikkaiseen koneeseensa kaikkia 2000 matkustajaa, vaan tarjoaisi kullekin matkustajalle kymmenesosan levyisen siivun maksamastaan penkistä.
7) Tämä on sarkastinen kielikuva.
8) Valovuosihan − kuten hyvin tiedämme − on matkan mitta.
9) Vihaan omata-sanaa mutten tähän keksinyt parempaakaan tapaa ilmaista itseäni.
10) Nyt kun joku Elisan iso kiho vakuuttui tästä tekstistä, niin kerrottakoon, etten nyt aivan sataprosenttisen varma voi olla. Mutta semmonen kutina on kuitenkin. 
11) Kokeilen tässä kirjoituksessa rytmittämistä lihavoinnilla. Omaan silmääni se vaikuttaa hyvältä, mutta voi muiden mielestä olla vain haitaksi. Jos rasittaa lukea (mutta jostain syystä luit tämän!), kerro asiasta kommenteissa.

Edelleen ehdoton ”ei” sensuurille

Tut­ki­muk­sen mu­kaan ⅔ suo­ma­lai­sis­ta il­mei­ses­ti ha­lu­ai­si li­sää sen­suu­ria In­ter­ne­tiin­sä. Oli­si­ko sit­ten ki­vaa, kun itQ:a ei pää­si­si­kään lu­ke­maan?

Kuva: Ri­ku Es­ke­li­nen: itQ sen­su­roi­tu­na. c b 1.0 FI

”Enemmistö kannattaa piratismin tiukempia estoja”, kirjoittaa Iltalehti.fi. Uutisoidun Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista tiukentaisi nykyistä ”laittomien sivustojen”3 sensurointikäytäntöä. En nopealla googletuksella löytänyt mistään tarkempaa tietoa tästä tutkimuksesta, joten suhtaudun siihen melkoisella varauksella.

Pitäisin kuitenkin hälyttävänä jo sitäkin, jos luvut olisivat toisinpäin: siis kolmanneksen mielestä sivustojen sensurointi olisi ihan OK. Laajemmat estomahdollisuudet tarkoittavat näet helpompaa estämistä, joka puolestaan johtaa mielivaltaisempaan estämiseen. Mitä pidempään sensuurin tiellä jatketaan, sitä enemmän estoja halutaan. Jossain vaiheessa estoja tajuavat kinuta tekijänoikeusmafian lisäksi muutkin: pitäisihän esimerkiksi valtionyhtiöiden rahapelioligopoli1 varmistaa ulkomaiset vedonlyöntisivut estämällä, kuten myös estää kansalaisten ylivelkaantuminen ”sulkemalla” pikavippisivustot.

Tässä nimenomaisessa tutkimuksessa ”kyselyyn vastanneista 64 prosenttia kannatti muutosta, jolla
teleoperaattorit voitaisiin määrätä estämään pääsy ulkomailta toimiviin
tai omistajiensa henkilöllisyyden kätkeviin piraattisivustoihin”. Ainakaan uutisessa sanojenasettelu vaikuttaa sellaiselta, ettei vastaajille ole tarjottu tarpeeksi tietoa, mitä tuollainen muutos tarkoittaisi käytännössä.

Nykyäänhän estoa oikeudelta hakiessaan on osoitettava, että sivuston kimppuun on yritetty käydä suoraankin, käytännössä siis sivustoa vastaan on vähintäänkin nostettu syyte. Jos estoa voisi hakea ”suoraan”, ei asianomistajalla olisi enää mitään motivaatiota ryhtyä muihin toimiin, kun automaatista2 saisi koko sivuston estoon.

Kokonaisten sivustojen esto on jo nykyisellään kovin ongelmallista, sillä sisältäähän esimerkiksi estetty The Pirate Bay paljon sellaistakin materiaalia, johon täkäläinen TO-mafia ei oikeuksia omista. Toisin sanoen hyttystä ammutaan tykillä – tai ehkä oikeastaan ydinohjuksella – ja monien sivullisten tiedostot päätyvät saavuttamattomiin.

Sen lisäksi, että estoja helpottaessa ja enemmän ”laittomia sivustoja” estettäessä aiheettomasti estetyn materiaalin määrä kasvaa, olisi helpottaminen omiaan houkuttelemaan myös uusia pelureita uusine ideoineen. Pian estossa olisi monia muitakin jonkun mielestä jotain kiellettyä sisältäviä sivustoja, ja edessä olisi sensuurin loputon suo.

Koska jo nykytilanteessa sensurointia käytetään räikeästi ylimitoitettuna toimenpiteenä, ei voida pitää mitenkään kohtuullisena ainakaan helpottaa kokonaisten sivustojen estämistä. Tällainen sensuuri ei yksinkertaisesti tule kysymykseen sivistyneessä yhteiskunnassa. Toivon todella, että joko minä tai tutkimuksen kaksi kolmasosaa olemme ymmärtäneet tuon kysymyksen väärin. Sillä4:

Jokainen, joka kannattaa sivustojen estojen helpottamista,
kannattaa sensuurin laajentamista.
Jokainen, joka kannattaa sensuurin laajentamista,
on uhka sivistykselle.
Ethän halua olla uhka sivitykselle?


1) Käsittääkseni oligopoli on oikea termi. Jos ei, kerro se kommenteissa.
2) Vähän kärjistin, sen myönnän. Mutta olihan tuo Elisan TPB-esto melkoinen farssi, jossa oikeus lähinnä toisteli TO-mafiaa.
3) ”Laittomalla sivustolla” tarkoitan tässä sellaisia tekijänoikeusmafian mielestä estämisen arvoisia sivustoja, kuten torrent-sivustot. Lainausmerkit siksi, ettei sivusto itsessään ole laiton, vaan ainoastaan osa sen kautta saavutettavasta materiaalista saattaa olla.
4) Jos jostain syystä asia jäi epäselväksi, tämä on tietoinen ja tarkoitushakuinen provokaatio. Ei sinun mielipiteittesi mollaus, absoluuttinen fakta, täysin omaa mielipidettäni vastaava kannanotto, eikä varsinkaan laiton uhkaus.

Näin potilastietoja ei pidä käsitellä

In­hi­mil­li­sen ereh­dyk­sen ta­kia kym­me­nen ke­ra­va­lai­sen po­ti­las­tie­dot pää­tyi­vät tie­do­tus­vä­li­neil­le. En sal­li­si tuol­lai­sen ole­van mah­dol­lis­ta edes va­hin­gos­sa. Ku­van val­ko­tak­ki ei lii­ty käm­miin.
Kuva: World Bank Photo Col­lec­tion: DK-RU003 World Bank. c bnd 2.0. Ku­vaa on pa­ran­nel­tu.

Iltalehti.fi uutisoi tänään Keravan terveyskeskuksen lähettäneen vahingossa kymmenen ihmisen potilastietoja tiedotusvälineille:

Terveydenhuollon johtajan Minna Heleniuksen mukaan kyse oli inhimillisestä erehdyksestä. Sähköpostin osoitekenttään oli tullut vääriä jakeluryhmiä.

— Potilastiedot
käsitellään potilastietojärjestelmässä. Sähköpostilla potilastietoja ei
yleensä lähetetä, mutta tässä tilanteessa mukana on toinen hoitava
yksikkö, joka ei käytä samaa potilastietojärjestelmää.

Ensimmäinen ajatukseni oli ”Miten tämä edes on mahdollista?!”. Lähdetäänpä siis käymään tapahtumankulkua siten kuin minä, näiden tietojen valossa, arvelen asian tapahtuneen1.

  1. Lääkärillä2 on potilastietoja, jotka pitäisi lähettää hoitopaikkaan B.
  2. Lääkäri toteaa, ettei B:ssä ole käytössä samaa järjestelmää, ja päätyy maalaisjärjellään keksimäänsä ensimmäiseen ratkaisuun: tietojen lähettämiseen sähköpostitse.
  3. Lääkäri lataa potilastietojärjestelmästä potilastiedot työasemalleen.
  4. Lääkäri kirjoittaa sähköpostin, johon laittaa liitteeksi lataamansa potilastiedot.
  5. Lääkäri kirjoittaa sähköpostiosoitekenttään ensimmäisen kirjaimen osoitteesta kohde@hoitopaikka.example, mutta virhepainalluksen seurauksena sähköpostiohjelma valitseekin tarjoamistaan täydennysvaihtoehdoista osoitteen kaikki-tiedotusvalineet@lists.kerava.fi . Hän klikkaa Lähetä-painiketta ennen kuin tajuaa virhettään.
  6. Viesti lähtee, ja uutistoimituksissa hihitellään.
  7. ”Voi vittu”, huokaa lääkäri.

Mikä sitten meni pieleen? Rehellisesti sanottuna aivan kaikki.

Potilastietoihin ja sähköpostiin pääsee samalta tietokoneelta. On ymmärrettävää, että yksinkertaisuuden vuoksi kaikilla työasemilla on asennettuna samat ohjelmistot. Kuitenkin tällainen konfiguraatio helpottaa monenlaisten ”inhimillisten virheiden” tekemistä – tietoturvaongelmista puhumattakaan. Pitäisinkin järkevimpänä pitää työasemat, joilla arkaluonteisia tietoja käsitellään, mahdollisimman lukittuina, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että lääkärillä olisi kaksi tietokonetta työpöydällään.

Lääkäri ylipäätään ajatteli lähettää potilastietoja sähköpostitse. IT-alan ammattilaiset tietävät hyvin, että sähköposti viestikanavana on varsin turvaton: viestejä pystyy yleensä lukemaan lähettäjän ja vastaanottajan lisäksi myös jokainen ”kaapelin välissä” oleva. Keravan kaupungin tietohallinnon tulisikin teknisten rajoitteiden ja ennen kaikkea koulutusten kautta tehdä henkilöstölle selväksi, että sähköposti on yleensä huono idea salassapidettävien tietojen lähettämiseksi.

Potilastietoja ei ollut (oletettavasti) salattu mitenkään. Kuka tahansa näistä vääristä vastaanottajista siis pystyy lukemaan lähetettyjen tiedostojen sisällön. Pitäisi olla itsestäänselvää, että siirrettiinpä potilastietoja miten tahansa – vaikka fyysisestikin – tulee niiden olla aina vahvasti salattuja. Täydellisessä maailmassa potilastietojärjestelmissä vietävien tietojen salaus on vakiotoiminto, mutta tarjoamalla sairaanhoitohenkilökunnalle tarpeeksi koulutusta ja kunnolliset työvälineet salaamiseen päästään jo pitkälle.

Huomaamattomalla toimintavirheellä on mahdollista lähettää sähköpostia huomattavan väärään osoitteeseen. En ole varma, miten lääkäri onnistui lähettämään viestin näinkin väärin – Iltalehden uutinen puhuu nimenomaan monikossa tiedotusvälineistä, joten oletettavasti viesti on lähtenyt useaankin paikkaan. Mieleen tulee lähinnä jokin valmis postituslista, joka jakelee kaupungin mediatiedotteet pitkin-poikin. Jos asia on näin, on selvää, että listan oikeuksissa on pahasti korjattavaa.

* * *

Kokonaisuutena puhutaan tilanteesta, jota ei olisi koskaan pitänyt päästä tapahtumaan. Vaikka tämä lääkäri tekikin kämmin, josta hän saa kuulla noin seuraavat tuhat vuotta3, pitäisin pääsyyllisenä Keravan kaupungin tietohallintoa ja sen selvästi puutteellisia käytäntöjä. Tällainen vahinko laittaa miettimään, miten leväperäisesti Kerava – ja mahdollisesti muutkin Suomen kunnat – potilastietojaan käsittelevät.


1) Puhtaasti spekulatiivinen tapahtumainkulku, en ole saanut Iltalehden uutista kummempaa informaatiota asiasta.
2) Käytän läpi tämän kirjoituksen viestin lähettäneestä henkilöstä nimitystä lääkäri. En ole varma, minkätittelinen henkilö asialla oli, mutta mielikuvissani kyseessä oli nimenomaan lääkäri.
3) Joo. Tuhat vuotta – kirjaimellisesti.

Käytännön esimerkki datan omistamisen tärkeydestä

Ama­zon vei nor­ja­lai­sel­ta e-kir­jo­jen lu­ki­jal­ta kir­jat lu­ku­lait­tees­ta ja sul­ki tä­män ti­lin4 ve­do­ten eh­to­jen­sa rik­ko­mi­seen. Di­gi­maa­il­mas­sa, mis­sä asi­at vain li­sen­soi­daan käyt­tööm­me, tä­mä on va­ka­va ja huo­mion­ar­voi­nen on­gel­ma.

Kuva: alienratt: Kindle. c bnd 2.0

Tätä kirjoi­tusta on päivi­tetty sen alku­peräisen jul­kaisun jälkeen. Lisä­tiedot artik­kelin lopussa.

Amerik­ka­laisella verkko­kauppa­jätti Amazonilla on käsissään pienehkö PR-kriisi sen iso­britan­nia­laisen haaran suljettua yllät­täen norjalais­käyttäjän?1 e-kirja­tilin ja tyhjen­nettyä hänen Kindle-luku­laitteensa4. Asiasta kertoi IT-asian­tuntija2 Martin Bekkelund blogissaan:

A couple of days a go, my friend Linn sent me an e-mail, being very frustrated: Amazon just closed her account and wiped her Kindle. Without notice. Without explanation. This is DRM at it’s worst.

Linn travels a lot and therefore has, or should I say had, a lot of books on her Kindle, purchased from Amazon. Suddenly, her Kindle was wiped and her account was closed.

Linn otti luonnollisestikin yhteyttä Amazonin tukeen, joka puolestaan kertoi, että yllättävä tilin poistaminen
ja laitteen tyhjentäminen4 oli täysin tarkoituksellista, sillä Amazonin näkemyksen mukaan Linnin käyttäjätunnus liittyi toiseen käyttäjätiliin, jota puolestaan oli käytetty palvelun käyttöehtojen vastaisesti.

Linn ei kuitenkaan ollut tietoinen mistään toisesta tilistä – olihan hän käyttänyt lukulaitteellaan vain yhtä ainoaa tiliään – ja hän ilmaisikin hämmästyksensä Amazonille. Tämä ei kuitenkaan sen päätä saanut kääntymään, vaan Linnille todettiin sähköpostinvaihdon lopuksi vain tylysti:

We regret that we have not been able to address your concerns to your
satisfaction. Unfortunately, we will not be able to offer any
additional insight or action on these matters.

We wish you luck in locating a retailer better able to meet your
needs and will not be able to offer any additional insight or action on
these matters.

Linnin tapaus on kirjoitushetkellä saanut jonkin verran huomiota Twitterissä ja muualla verkossa, joten on luultavaa, että jossain vaiheessa Amazon ”uudelleentarkastaa tilanteen” ja palauttaa Linnin tunnuksen ja e-kirjat. Hänen siis ei missään tapauksessa tarvitse enää olla huolissaan lukulaitteensa tyhjyydestä, sen verran osaamista Amazonin damage-control -ryhmästä varmasti löytyy.

Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut: Tämä tositarina on jälleen opetus siitä, että data pitää todella omistaa3 – vain DRM-suojatut ja käyttöoikeuslisensoidut e-kirjat voivat kadota tuhkana tuuleen esimerkiksi tällaisen vahinkolaukauksen seurauksena. Laitteet, joiden sisältö on muiden kuin niiden käyttäjän hallittavissa, ovatkin kuin pilvitallennuspalveluja: datan säilymistä (ja yksityisyyttä) ei voida varmistaa. Pilvipalveluiden vaaroista kirjoitin muuten kesäkuussa 2011.

Kuluttajien tulisikin vaatia digitaalisilta lukulaitteiltaan ja -sovelluksiltaan samoja ominaisuuksia kuin fyysiseltä kirjaltakin: ei sitäkään voi kirjan painaja tulla jälkikäteen ottamaan takaisin siksi, että he eivät jostain syystä pidä lukijasta. Avainsana tässä on nimenomaan omistajuus. Jos e-kirjaa lukeakseen pitää hyväksyä se, että ”tämä on vain palvelu, ei tuote”, ollaan väärillä jäljillä.

Valitettavasti e-kirjakonsepti on niin nopeasti kehittynyt, etteivät kuluttajat ole ehtineet ihastukseltaan penätä oikeuksiaan ja kunnollisia tuotteita. Mutta kuten kaikessa, alkuihastus laantuu. Toivottavasti sitten DRM-riistomalli korvautuu loppukäyttäjän kannalta paremmalla vaihtoehdolla, kuten esimerkiksi musiikkikaupassa on jo käynyt.

Lyhyesti tarinassa siis on kaksi opetusta. Ensinnäkin, ei kannata riistää asiakastaan, koska se tietää lunta tupaan. Toisekseen, kaikki se digitaalinen sisältö, mikä sinulle – tarkoitan tässä siis loppukäyttäjiä – on vain sopimuksin lisensoitu, saattaa päivänä eräänä haihtua jälkiä jättämättä.

Päivitys 23.10. klo 20:15: Computerworlduk:n blogissaan Simon
Phipps tarjoaa lisävalaistusta asiaan. Linnin laitetta ei suinkaan tyhjennetty, mutta tilin sulkemisen takia hän ei voinut ladata kirjoja uuteen, rikkinäisen korvaavaan, lukulaitteeseensa.

Blogin mukaan Linnin käyttäjätili on sittemmin palautettu. Joka tapauksessa pidän kiinni huomioistani ja johtopäätöksistäni, sillä onnellisesta lopusta huolimatta ongelmat ovat todellisia.

1) Oletan lähteenä olevan blogin kielen perusteella, että kyseessä on norjalainen henkilö. Voin toki olla väärässäkin.
2) Tittelin valitsin tähän ihan arvalla, sillä norja ei ole vahvinta osaamisaluettani. Lisätietoja miehestä voi lukea hänen omalta kuvaussivultaan.
3) Tässä ja muuallakin kirjoituksessa tarkoitan omistajuudella sitä, että tiedosto (/vast.) on omassa vapaassa hallinnassasi ja käytössäsi, eikä kukaan voi sitä sinulta ottaa pois. Ehkä joku hallinnointi tai vastaava olisi kuvannut asiaa vielä paremmin.
4) Kirjoitusta alunperin kirjoittaessani Internet oli sitä mieltä, että lukulaite olisi tyhjennetty. Loppujen lopuksi näin ei ollut. Kts. päivitys yläpuolella.

Yle-verolle ”hyötykäyttöä”

Vuo­den alus­ta al­kaen Yleis­ra­di­ol­le al­kaa vir­ra­ta ra­haa Yle-ve­ron kaut­ta. Il­mei­ses­ti pu­hu­taan niin isois­ta ra­hois­ta, et­tä Ylel­le te­kee tiuk­kaa saa­da ne ka­do­tet­tua jo­hon­kin, kun on vält­tä­mä­tön­tä os­taa mil­joo­nia mak­sa­va, huo­nos­ti me­nes­ty­nyt, tans­si­oh­jel­ma kan­san kat­sot­ta­vak­si.

Kuva: Matti Mattila: Monitoring room. CC BY 2.0

Vaikka TV-maksun haukkumaani Yle-veroon vaihtumiseen on vielä muutama kuukausi aikaa, on Ylellä jo lähtenyt mopo keulimaan: Rahaa on tulossa ovista ja ikkunoista, ja johonkin kankkulan kaivoonhan se kaikki on heitettävä, jotta on perusteita kinuta lisää. Tällä kertaa rahoja hassataan isoon formaattiin perustuvaan tanssiohjelmaan. Ilta-Sanomat kertoi asiasta tänään:

Yleisradio ottaa ison riskin ostettuaan Pakko tanssia -formaatin, joka
alkaa Suomessa keväällä. Ohjelman hinta on miljoonatasoa. [–] Brittiläiseen Got to Dance -formaattiin perustuva tanssiohjelma on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen tv-satsauksista.

Uutisesta paistaa noin 40 000 kilometrin1 päähän se, että vuoden päästä Ylen asiakkailla ei ole enää mahdollisuutta äänestää jaloillaan jättämällä TV-maksu maksamatta, sillä Yle-vero on pakko maksaa. Eihän tämä nyt ihan reilulta tunnu.


No minkä takia Yleisradion sitten tällainen miljoonia maksava ohjelma on otettava pyöritykseen? Ilta-Sanomien uutisessa Yleisradion fiktiopäällikkö Olli Tola perustelee valintaa näin:

Tällaiset
talenttikilpailut ovat edelleen maailmanlaajuisesti kaikkein
suosituimpia ohjelmia. Yhtiön johto tuli siihen tulokseen, että
pärjätäkseen viihteen alueella Ylen on mentävä mukaan kansainväliseen
formaattikilpailuun, ja tarvitsemme siihen samoja aseita kuin
kilpailijoillammekin on.

Tuota… mitkä kilpailijat? Keiden kanssa Yleisradio kilpailee? Kaupallisten mediayhtiöiden ja TV-kanavien? Ei Yleisradio ole mikään voittoa tavoitteleva monikansallinen mediakonserni, vaan Suomen valtion omistuksessa oleva ”julkista palvelua harjoittava”2 yhtiö.

Yhtiön tehtäviin kuuluu kylläkin ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”, muttei kaupallisten kanavien kanssa mahdollisimman monen 13-tusinassa-jee-me-tanssitaan -ohjelman painaminen eetteriin kustannuksista välittämättä.

Eikä Ylen tulevan tanssiohjelma alkujaan brittiläinen ohjelmaformaatti mitenkään erityisen menestyksekkäästi ole maailmalla pyörinyt: se on Wikipedian mukaan pyörinyt lisäksi Yhdysvalloissa, Puolassa ja Australiassa. Puolassa siitä on tehty kaksi kautta, USA:ssa sarja peruttiin kuukausi aloituksen jälkeen, ja Australian versio ei koskaan edes päässyt alkamaan.

Vertailun vuoksi Tanssii tähtien kanssa -sarjan Dancing with the Stars -konsepti on myyty Suomen ja isäntämaa Ison-Britannian lisäksi Alankomaihin, Albaniaan, Argentiinaan, Australiaan, Belgiaan, Bosniaan ja Hertsegovinaan, Brasiliaan, Bulgariaan, Chileen, Espanjaan, Etelä-Afrikkaan, Etelä-Koreaan, Indonesiaan, Intiaan, Israeliin, Italiaan, Itävaltaan, Japaniin, Kiinaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Latviaan, Norjaan, Pakistaniin, Peruun, Puolaan, Ranskaan, Romaniaan, Ruotsiin, Saksaan, Slovakiaan, Sloveniaan, Tanskaan, Tšekkiin, Turkkiin, Unkariin, Uuteen-Seelantiin, Venäjälle, Vietnamiin, Viroon ja Yhdysvaltoihin (Wikipedia).

Ja jos ihan totta puhutaan, en pidä kovinkaan realistisena, että Yle saisi ohjelmallaan kummoisia katsojalukuja aikaiseksi. Tanssiohjelmia Suomessa kuitenkin nykyään pyörii joka kanavalla, ja uuden ohjelman ujuttaminen katseluvälineiden ruuduille on kovin hankalaa. Mielenkiintoista olisikin vaikka ensimmäisen tuotantokauden jälkeen tietää, paljonko yksi jakso tuli maksamaan per katsoja ja per veronmaksaja.

Minkä ihmeen takia Yleisradio tällaiseen rahojenhassaukseen haluaa sitten lähteä? En tiedä. Ja koska en tiedä, esitän villin veikkauksen: rahoituksenkalastelun helpottamisen. Jos alkaa näyttää siltä, että Ylellä on vaikeuksia saada verotulonsa johonkin ängettyä, on veron vuosittainen ylöspäin korjaaminen vaikeammin perusteltavissa. Ja lisää rahaahan on saatava, oli se kuinka itsetarkoituksellista ja härskiä tahansa.

Eihän Yle-vero ajatuksena huono ole, mutta jo ennen veron voimaantuloa on selvää, miten kainostelematta Yleisradio aikoo käyttää uutta mahdollisuuttaan hyväkseen ja kupata veronmaksajalta vuosi vuodelta enemmän rahaa. Vastineeksi saamme jatkossakin nauttia Ylen laadukkaista ohjelmista, ja monien miljoonien TV-show’ista, joita kukaan ei katso.

1) 40 000 kilometriä on noin suunnilleen matka maapallon ympäri.
2) Kts. Laki Yleisradio Oy:stä 22.12.1993/1380.